Hyvää syntymäpäivää, ihmisoikeuksien julistus!
Ihmisoikeudet ja demokratia kuuluvat yhteen. Kumpikaan ei synny tai hoidu itsestään. Ne vaativat tahdon lisäksi myös valvontaa ja kontrollia.
Ihmisoikeudet ja demokratia kuuluvat yhteen. Kumpikaan ei synny tai hoidu itsestään. Ne vaativat tahdon lisäksi myös valvontaa ja kontrollia.
Kirjoitin tämän, koska haluan muistuttaa ja varoittaa teitä. Pitäkää kiinni omastanne.
Teme on mennyt #metoo:sta eteenpäin pitkin harppauksin. Meitä kiinnostaa häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tutkiminen ja selvittäminen laajasti.
Näytämme päättäjien suuntaan puuhastelijoilta, joita ei tarvitse ottaa vakavasti ja siksi meidän asioihinkaan ei suhtauduta vakavasti, kirjoittaa ohjaaja Ville Virkkunen.
Maria Sirén toivoo ohjaajilta rohkeutta antaa nuorelle suunnittelijalle se ensimmäinen työtilaisuus.
Haastava ryhmä ei ole oikeastaan ryhmän ongelma, vaan työpaikan. Kyse on työpaikan ongelmasta kohdata ja ratkaista ammattiin liittyviä haasteita.
Ohjaaja Elina Lajunen seuraa Helsingin kaupunginteatterin pukija-pukuhuoltaja-ompelija Minna Tuurin työpäivää.
Teatteriohjaaja Ville Virkkunen haastatteli KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläistä. Millainen taide- ja kulttuurialan keskusjärjestö KULTA on? Onko se työnantajien edunvalvontajärjestö?
Pukusuunnittelija Maria Sirén (TaM) on voittanut kansainvälisen pukusuunnittelukilpailun vuoden nuoren pukusuunnittelijan palkinnon – Young Golden Award of Costume Design. Teme onnittelee ja Meteli-lehti tekee Mariasta haastattelun, kun hän palaa Pekingistä. Mahtavat onnittelut! Sirén matkust...
Teme ei hyväksy kaksia työmarkkinoita. Miten sivistysvaltiossa joillekin ihmisryhmille määriteltäisiin poljetut palkkatariffit ja ihmisoikeudet?
Luottamusmies Ann-Mari Skrabb korostaa dialogin tarvetta: Puhukaa toisillenne ja kuunnelkaa toisianne!
Ikä on ihmisiä kategorisoiva tekijä ja luonnollinen osa identiteettiämme. Se aiheuttaa heijastumia myös työpaikalle.
Teatteriohjaaja Kaisa Korhonen haastatteli teatteri Kolmas Tila -nimisen turkulaisen vapaan teatteriryhmän jäseniä. Kolmas Tila on erityinen ilmiö suomalaisessa teatterissa.
Irtisanomislain mukailu työpaikkojen koon mukaan ei kelpaa! Temen aloilla enemmistö työpaikoista on pieniä, joilla olisi eri irtisanomisperusteet kuin isoissa taloissa.
Tohtori Jaana Paanetojan selvityksen ansiokkuus on työoikeuden näkökulmassa sekä lukuisissa kehittämis- ja toimenpide-ehdotuksissa. Työnantajaosaamisessa on paljon parannettavaa.
Ohjaaja Elina Lajunen seuraa Kansallisteatterin järjestäjä Erik Rehnstrandin työpäivää aamusta iltaan.
Suomen bruttokansantuote pitää asettaa uuteen tarkasteluun ja lisätä siihen taide, kulttuuri ja luova sisällöntuotanto omana pääluokkana. Näin saamme tilaston, joka kertoo että tämä sektori työllistää 7 % työväestä ja tuottaa 7,3 % Suomen BKT:sta.
Kuinka monen vuoden ajan rahoituslakiin vielä aiotaan Suomessa kirjata pysyväksi tarkoitettuja uusia säästöjä ja indeksijäädytyksiä? Milloin on leikattu tarpeeksi? Maan hallitus on onneksi halunnut ja kyennyt satsaamaan siihen, että kulttuurielämä pysyy monipuolisena. Tukien jäädyttäminen on kuitenk...
Valtaa, vastuuta ja vinoutumia käsittelee Teatterin tiedotuskeskuksen kysely, joka lähetetään lokakuussa suurelle joukolle teatterin, tanssin ja sirkuksen ammattilaisia. Kohdellaanko jokaista tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta tai muusta henki...
Aino Unkila toteaa, että taideopetuksen kentällä kesä ei ole pelkästään ihana ja lämmin loma, vaan se on usein lomautus, työttömyys tai kevään uurastuksen keskellä etsittyjen tai itseperustettujen kesäkurssien luoma repaleinen ja taloudellisesti haastava ajanjakso. Yksi ratkaisu voisi Unkilan mukaan...
Osallistuin perjantaina 10.8. Tampereen Teatterikesä -festivaalin yhteydessä järjestettyyn laaja-aiheiseen seminaariin. Päivän jälkeen päällimmäiseksi kysymykseksi jäi ensimmäisen seminaarin otsikko: ”When will the new Finnish Theatre happen” eli milloin suomalainen teatteri kääntää oikeasti uuden l...
Emme halua nähdä näyttämöllä vain valkoihoisia hoikkia ihmisiä vaan juhlia kaikenlaista ihmisyyttä. Herkkyys, hellyys ja kauneus ovat radikaalimpia kuin seksi ja väkivalta.
Näyttelyn aloitussivulla on Suomen kartta, johon tekijät on jaettu asuinpaikan mukaan. Asuinpaikkaa klikkaamalla löytyvät suunnittelijat ja upeita kuvia heidän töistään.