Temen vinkkilista veroilmoituksen täyttöön. Temen talouspäällikkö Sanna Wälläri antaa jäsenille veroneuvontaa mm. yritys- ja arvonlisäverotukseen liittyen.
Ammattitaiteilija, verotuksen näkökulmasta
Verotuksen näkökulmasta ammattitaitelija on henkilö, joka saa toimeentulonsa taiteellisesta työstä, taiteellisen työhön tarkoitetusta apurahasta, tai henkilö, joka osoittaa toimivansa säännöllisesti jollakin taiteen alalla. Jos tuloja ei ole, verottaja katsoo toiminnan harrastustoiminnaksi. Verottajan näkökulmasta siis taloudelliset seikat ovat ratkaisevia.
JOS työnantaja korvaa matkakuluja verollisena, matkakulut voi vähentää omassa verotuksessaan. Verottomina korvattuja matkakuluja ei voi vähentää.
Taiteellisen toiminnan tulot
Taiteellisen toiminnan tulot voivat muodostua mm. palkkatuloista, käyttökorvauksista, toimeksiannoista maksettavista työkorvauksista, sekä teosmyynneistä. Kaikki nämä verotetaan ansiotulona.
Tulot ilmoitetaan sinä vuonna, kun ne ovat kertyneet (maksuperusteisuus). Tulot ovat yleensä valmiiksi verottajan tiedossa, koska maksajat ilmoittavat ne. Verovelvollisella on kuitenkin velvollisuus tarkastaa tiedot ja täydentää niitä tarvittaessa.
Vaikka em. tuloja ei olisi kertynyt, ilmoita kulut, jos taiteellisesta toiminnasta on syntynyt menoja (menot voivat ajoittua eri vuodelle tulojen kanssa). Vaikka lähtökohta siis verotuksessa on se, että on olemassa veronalaisia tuloja, joihin kulut liittyvät, näiden ei tarvitse syntyä samana verovuonna.
Tyypillisiä tulonhankkimismenoja
Jos kuitit ja kulut jäävät alle 750 euron, niiden laskeminen ja ilmoittaminen ei maksa vaivaa. Verottaja tekee jokaiselta tulonsaajalta valmiiksi 750 euron suuruisen tulonhankkimisvähennyksen, joten tätä pienemmät kulut eivät tule verotuksessa huomioiduksi.
Tähän on listattu tyypillisiä luovilla aloilla työskentelevien tulonhankkimiskustannuksia. Lista ei ole tyhjentävä, vaan suuntaa antava.
Menot työhuoneesta ja harjoitustilasta tms. (Kotona käytöstä ja pinta-alasta riippuva %, ulkopuolella 100%) Jos selvitystä suuremmista kustannuksista ei esitetä, työhuonevähennyksenä myönnetään kotona työskentelevälle vakiomäärät
– työhuonetta pääansiotulonsa hankkimiseksi käyttäville, kuten esimerkiksi freelancer-toimittajille; 920 euroa/vuosi.
– työhuonetta pääansiotulonsa tai pysyväisluontoisten sivutulojensa hankkimiseksi käyttäville, kuten esimerkiksi eri oppilaitosten opettajille, 460 euroa/vuosi.
– satunnaisten sivutulojen hankkimiseksi työhuonetta käyttäville 230 euroa/vuosi.
– jos kotona sijaitseva työhuone on kokonaan ja vain työkäytössä, verottaja voi hyväksyä ns. prosentuaalisen vähennyksen.
– jos työhuone on vuokrattu kodista erillisenä, vuokrakulu on vähennyskelpoinen kokonaisuudessaan.
Kotisivun kulut, mainoskulut
Jäsenmaksut
Puhelin- ja tietoliikennekulut (työkäytöstä riippuva %)
Teosmateriaalit ja taiteilijatarvikkeet
Työvälineet, koneet ja kalusto (vähennys kerta- tai vuosipoistona 25 %)
Kertavähennys vain sellaisista koneista ja laitteista, joiden taloudellinen käyttöikä on enintään 3 vuotta (tai ostohinta alle 1000 €)
Työväline voi olla myös yksityiskäytössä (esim. tietokone), jolloin se on vain osittain vähennyskelpoinen.
Esitys- ja näyttelytoiminnan kulut
YEL- ja MYEL-vakuutuskulut ja muut taiteelliseen työhön liittyvät vakuutuskulut
Teosdokumentaatiokulut
Teosten kuljetus- ja vakuutuskulut
Ammattikirjallisuus ja esim. levyt (ei yleissivistävä, yhteys tuloon perusteltava!)
Teatteri-, elokuvanäytös- ja museokäynnit (50-100%, muista tässäkin yhteys tulonhankintaan!)
Työvaatteet (0-100%)
Apulaisille maksetut palkat sivukuluineen
Työmatkakulut (Lue verottajan ohje…)
Matkat kodin ja työpaikan välillä (huom. omavastuu 750 euroa ja maksimi 7000 euroa)
Varsinaiset työmatkat:
– km-korvaukset
– lisääntyneet elantokustannukset (joko todelliset tai päivärahavähennykset)
– jos työnantaja korvaa matkakuluja verollisena, matkakulut voi vielä vähentää omassa verotuksessaan. Verottomina korvattuja matkakuluja ei voi vähentää.
Opintomatkakulut (ei tutkintoon johtavasta koulutuksesta, huom. ”perusteltu ja selvä yhteys työhön”)
Residenssityöskentely
Elantokuluja ei saa vähentää
Tulonhankintaan liittymättömiä yksityiskuluja, ns. elantokuluja ei saa vähentää verotuksessa. Jos hankinnalla on sekä yksityiskäyttöä että taiteelliseen tulonhankintaan liittyvää käyttöä, voi vähennys kohdistua vain työkäytön osuuteen.
Useimmiten luovilla aloilla työskentelevien ja verottajan välille syntyykin eriäviä tulkinnoista siitä, miten erilaiset kulut liittyvät tulonhankintaan. Tätä suhdetta kannattaa perustella huolella, mikäli verottaja pyytää selvitystä.
Apurahat verotuksessa
Apurahan veronalaisuus riippuu myöntäjästä.
Stipendi tai muu apuraha on kokonaan verovapaata tuloa, jos se on saatu valtiolta, kunnalta, muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta. Yksityisiä tahoja ovat esim. Suomen kulttuurirahasto, yksityiset säätiöt ja yhdistykset sekä valtion yliopistot/korkeakoulut sekä ulkomaiset julkisyhteisöt.
Yksityisiltä tahoilta saadut stipendit ja apurahat ovat veronalaista tuloa siltä osin kuin niiden nettomäärä yhdessä julkisyhteisöiltä saatujen stipendien, apurahojen ja tunnustuspalkintojen kanssa ylittää vuotuisen valtion taiteilija-apurahan määrän (vuonna 2021 yht. 23.668,35). Vaikka veroilmoituksella siis näkyisikin saatu apuraha veronalaisena, siitä on mukana verotettavassa tulossa vain em. summan ylittävä määrä.
Laskettaessa sitä, syntyykö yksityiseltä taholta saadusta apurahasta veronalaista tuloa, vähennetään apurahasta ensin siihen kohdistuvat menot. Jos menot ylittävät apurahan määrän, ylimenevän osan voi vähentää yleisinä tulonhankkimismenoina.
Työryhmälle myönnetystä apurahasta kukin työryhmän jäsen ilmoittaa oman osuutensa. Yhteyshenkilönä olevan veroilmoituksella näkyy yleensä koko työryhmän saama summa, muilla ei mitään. Yhteyshenkilö siis korjaa summaa pienemmäksi, muut lisäävät apurahan tiedot.
Jos kulut ajoittuvat eri vuodelle kuin apurahan maksu, kuluja voi kohdistaa apurahalle selvityksen mukaan. Myöhempänä vuonna syntyneet kustannukset voidaan huomioida ns. kustannusvarauksina.
Verohallinnon sivuilta löytyvät tarkemmat ohjeet apurahojen verotuksesta…
Muista myös
Tarkista esitäytetyn ilmoituksen tiedot. Verottaja on saattanut vähentää valmiiksi jo edellisten vuosien perusteella tulonhankkimiskuluja. Verovelvollinen kuitenkin on vastuussa summan oikeellisuudesta. Käy kaikki kohdat rauhassa läpi. Myös lisäaikaa voi hakea, mikäli siihen on hyvä peruste.
Sanna Wälläri, Temen pitkäaikainen talouspäällikkö, joka vaihtoi työpaikkaa helmikuussa 2024.