Hallituksen useat leikkaukset työttömyysturvaan ja muuhun sosiaaliturvaan astuivat voimaan vuoden vaihteessa. Myös työehtoja heikennetään vuoden aikana, jos suunnitelmat toteutuvat hallitusohjelman mukaisesti. Monet heikennykset kohdistuvat pätkätyötä tekeviin taide- ja kulttuurialan ammattilaisiin.
– Työttömyysturvaan tehtävät heikennykset koskettavat kipeästi temeläisiä freelancereitä, kommentoi Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila.
Hallitusohjelman mukaan hallitus ratkaisee kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyviä ongelmia osana sosiaaliturvauudistusta. Nyt tehtävä lakimuutos sisältää useita kohtia, jotka ovat ristiriidassa tämän taiteilijoiden ja freelancerien työttömyys- ja sosiaaliturvaa koskevan kirjauksen kanssa.
Sen sijaan, että kulttuurialan freelancereiden asemaa parannettaisiin, sitä heikennetään muun muassa työssäoloehtoa kiristämällä. Lyhyissä työsuhteissa työllistyvien pätkä- ja keikkatyöläisten sekä freelancereiden työttömyysturvan piiriin pääsy vaikeutuu, kun jatkossa työssäoloehto on puolet pidempi eli 12 kuukautta aiemman 6 kuukauden sijaan. Työssäoloehto tulee kerryttää samassa aikaikkunassa kuin ennen, eli 28 kuukaudessa.
Toinen merkittävä muutos työssäoloehtoon on, että niin sanottu luovien alojen poikkeus poistuu. Luovilla aloilla on voitu niiden erityispiirteiden vuoksi kerätä työssäoloehtoon viikkoja, jatkossa työssäoloehtoa kerrytettäessä tarkastellaan kuukausia. Tämä muutos leikkaa ansiosidonnaisen tasoa.
Myös suojaosan ja lapsikorotuksen poistot ovat työttömyysturvan suoria leikkauksia, jotka eivät lisää työllisyyttä. Työttömyysturvan 300 euron suojaosa on mahdollistanut sen, että myös pieniä keikkatöitä on kannattanut tehdä, koska niistä saadut tulot eivät ole heti leikanneet työttömyysturvaa. Hallituksen mukaan suojaosan poisto kannustaisi osa-aikatyöntekijöitä kokoaikaisiin töihin. Poisto ei kuitenkaan lisää työn tarjontaa kulttuurialoilla, vaan on leikkaus pätkätyöläisten ansioturvaan.
Leikkauksia perustellaan sillä, että niillä kannustetaan kokoaikaiseen työhön. Freelancer-työssä on tyypillistä, että projektien väliin jää työttömyysjaksoja. Kun seuraava projekti on sovittu muutaman kuukauden päähän, ei välissä ole mitään realistista mahdollisuutta ottaa muuta työtä vastaan.
– Pirstaloituneisuus on osa kulttuurityön rakennetta. Keikkatyö on pääsääntö vakituisten töiden ja pidempien määräaikaisuuksien sijaan. Kulttuurialalla ei ole mahdollisuus kannustaa työhön tavalla, johon lakimuutoksella pyritään, Huovila toteaa
Lakimuutokset on viety läpi ilman riittävää kokonaisarviointia, ja hallituksen esitykset ovat monilta osin puutteellisia. Kulttuurialalla työskentelevillä leikkaukset kasaantuvat. Samalla hallitus leikkaa kulttuurin määrärahoista, joten ansioiden kerryttäminen kulttuurialalla vaikeutuu.
Hallitus kohdistaa säästötoimet epäreilusti freelance-työtä tekeviin. Näyttääkin siltä, että nykyhallitus ei kykene tunnistamaan ammattimaisen taiteen ja kulttuurin merkitystä.
Muutoslista
Tammikuu
Työttömyysturvan omavastuupäivät nousevat 5 päivästä 7 päivään. Omavastuuaika tarkoittaa työttömyyden tai lomautuksen alkaessa päiviä, joiden aikana ei makseta työttömyysturvaa lainkaan.
Lomakorvaukset jaksotetaan. Työsuhteen päättyessä pitämätön vuosiloma maksetaan työntekijälle lomakorvauksena. Sen jaksotus tarkoittaa, että työtön ei saa työttömyyskorvausta siltä ajalta, jolle korvaus jaksotetaan. Lomakorvausten jaksotus monimutkaistaa työttömyysturvaa ja kohdistuu epäoikeudenmukaisesti niihin työntekijöihin, jotka eivät pysty pitämään vuosilomaa työsuhteensa aikana. Jaksotusaikana ei saa työttömyysturvaa, ja tämä aika on usein varsinaista lomaa pidempi.
Työttömyysturvaan ei tehdä indeksikorotusta 2024–2027
Vuonna 2023 voimassa ollut ylimääräinen lapsikorotuksen osa poistuu
Huhtikuu
Työttömyysturvan lapsikorotukset poistuvat kokonaan. Lapsiperheellisten työttömien toimeentulo heikkenee 150–285 eurolla kuukaudessa
Sovitellun työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistuu.
Syyskuu
Työssäoloehto euroistetaan
Työssäoloehto pidennetään 12 kuukauteen