Teme järjesti koulutuksen Temen luottamushenkilöille Helsingin Kulttuurikeskus Sofiassa 13.–14.5. Koulutukseen osallistui 25 teatterin ja tanssinopetuksen luottista eri puolilta Suomea.
Koulutuksessa oli kaksi osuutta Työterveyslaitokselta, joista ensimmäisessä Susanna Visuri kävi läpi teatteri- ja tanssinopetusalan työn psykososiaalisia tekijöitä sekä puuttumisen kulttuurin vahvistamista. Toisessa TTL:n erikoistutkija Päivi Vanttola jakoi kurssin lopuksi luottamushenkilöille tutkimustietoa epäsäännöllisen työn terveydellisistä tekijöistä.
Lisäksi perehdyttiin neuvottelutoimintaan Inari Juntumaan johdolla. Temen juristi Jussi Kiiski avasi työsyrjintään liittyvää lainsäädäntöä ja Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila esitteli kulttuurialan ajankohtaista työmarkkinatilannetta.
Työnantajapuheenvuoron piti teatterialan Suomen Teattereitten toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen, joka valotti kulttuurin leikkausten vaikutuksia teattereiden tulevaisuudennäkymiin.
Työehtosopimusten mukaisen koulutuksen järjestelyt hoiti Temen luottistoimintaa koordinoiva työehtoasiantuntija Antti Hosia.