Temen valtuusto kokoontui ensimmäiseen kokouksensa keskiviikkona 15.5. Lähes kaikki 40 valtuutettua olivat paikalla. Onnittelut vielä kaikille!
Valtuuston tarkoituksena on lakisääteisten tehtävien lisäksi koota Temen jäsenistön aktiivit yhteen keskustelemaan ja pohtimaan liiton edunvalvonnan suuntaa.
Useat valtuutetut kertoivat, että halu osallistua yhteisiin asioihin ja tarve vaikuttaa yhteiskunnassa on noussut tässä ajassa. On hienoa, että Teme voi koota alan ammattilaiset yhteen ja tarjota kanavan vaikuttaa.
Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila kuvaa ensimmäistä kokousta onnistuneeksi:
– Keskustelu oli juuri niin vilkasta ja monipuolista kuin toivoinkin. Valtuuston esiin nostamat kysymykset ja ajatuksen ovat pitkälti samoja, joiden parissa toimistolla on edunvalvontatyötä tehty.
Huovila kertoi Temen vaikuttamistyöstä, joka ei aina näy jäsenille. Huovila on tavannut eduskuntaryhmiä ja niiden puheenjohtajia, lukuisia poliitikkoja ja ministeriöiden virkamiehiä. Teme on lausunut lakimuutoksista ja puolustanut ammattimaisen taide- ja kulttuurikentän rahoitusta sekä freelancereiden toimeentuloa ja sosiaaliturvaa.
Moni valtuuston jäsen ilmaisi huolensa tulevaisuudesta, töistä ja toimeentulosta. Työttömyyden pelätään lisääntyvän samalla, kun työttömyysturvaa, toimeentuloa ja työelämän oikeuksia heikennetään.
Odotetusti kulttuuriin, sosiaaliturvaan ja työmarkkinoihin kohdistuvat leikkaukset aiheuttivat keskustelua.
– On kamalaa, miten kulttuurialan ammattilaisten toimintamahdollisuudet kapenevat massiivisen leikkauspolitiikan johdosta. Tällainen politiikka on hyvin lyhytnäköistä, sillä temeläiset tuovat Suomelle moninaista arvoa sekä suoraan että välillisesti. Luova työ tuottaa suoraan euroina talouskasvua, lisää alueellista elinvoimaa ja ihmisten hyvinvointia, Huovila toteaa.
Huovila haluaa myös valaa toiveikkuutta jäseniin. Huonojen aikojen jälkeen koittaa paremmat ajat. Tästä myös suomalaisten työntekijöiden on pidettävä huolta. EU-vaaleissa on syytä äänestää työntekijämyönteisiä meppejä parlamenttiin. Toivottavasti kaikki käyttävät äänioikeuttaan tulevissa vaaleissa!
Temen valtuusto on liiton ylin päättävä elin, joka valitaan kolmen vuoden välein. Valtuuston on tarkoitus olla foorumi, jossa jäsenet voivat vaihtaa kokemuksia ja näkemyksiä sekä kehittää yhteistä toimintaa. Valtuusto kokoontuu hallinnollisen kokouksen lisäksi mm. seminaarikokouksissa.