Tämä ohjeistus perustuu Temen oikeusturvaohjesääntöön.
Oikeusturva on jäsenetu.
Oikeusturvavakuutuksessa on kyse jäsenedusta, jota Temen hallitus hakee jäsenelle harkintansa mukaan Temen lakimiehen tai toiminnanjohtajan esityksestä.
Oikeusturvavakuutus on voimassa kulloinkin voimassa olevien vakuutusehtojen sisältöisenä ja siinä vakuutusyhtiössä, josta vakuutuspalvelut Temen hallituksen päätöksellä hankitaan. Nyt voimassa oleva vakuutussopimus on tehty vakuutusyhtiö Ifin kanssa.
Vakuutusyhtiö myöntää vakuutuksen kulloinkin voimassa olevien vakuutusehtojen ja hallituksen hakemuksen perusteella. Jäsenellä on oikeus hakea oikeusturvavakuutusta, mutta ei automaattista oikeutta saada sitä.
Oikeusturvavakuutuksen prosessijohto on aina Temessä.
Asia saatetaan vireille Temen lakimiehen tai toiminnanjohtajan toimesta. Jäsen itse tai hänen valitsemansa lakimies eivät saa oikeusturvaa koskevaa asiaa vireille.
Mikäli hallitus päättää hakea jäsenelle oikeusturvavakuutusta, ottaa hallitus aina kantaa myös omavastuukysymykseen sekä mahdollisiin muihin oikeudenkäyntikuluihin. Pääsääntönä on, että jäsen vastaa itse oikeudenkäyntikuluista ja mahdollisen oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuudesta. Hallitus tekee kuluratkaisuja koskevan päätöksen oikeusturvaohjesäännön kriteerien mukaisesti.
Mikäli hallitus päättää, ettei oikeusturvavakuutusta haeta, voi jäsen saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi omakustanteisesti. Tällöin jäsenen kannattaa selvittää mahdollisien omien vakuutuksiensa kattavuus sekä oikeus julkisen oikeusavun käyttämiseen.
Kymmenen kuukauden jäsenyys on myöntämisen edellytys.
Oikeusturvavakuutusta voidaan hakea Temen jäsenelle, jonka jäsenyys Temessä on kestänyt kymmenen kuukautta ja vakuutustapahtuma on sattunut edellä mainitun kymmenen kuukauden jälkeen.
Vakuutus kohdistuu työsuhderiidan kuluihin.
Oikeusturvavakuutuksella voidaan kattaa työsuhdetta koskevien riitojen oikeudenkäyntikuluja. Vakuutus ei kata kaikkia kuluja, jotka seuraavat tekijänoikeuksia koskevista riidoista.
Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vahinkotapahtumat. Jotta vakuutusta voidaan hakea, tulee olla vakuutustapahtuma, eli syyte tai riitautettu vaatimus. Vaatimus katsotaan riitautetuksi, kun asiassa esitetty yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty joko perusteiltaan tai määrältään.
Voimassaolevien vakuutusehtojen mukaisesti oikeusturvavakuutus kattaa oikeudenkäyntikuluja 13 000 euroa yhtä vahinkotapahtumaa kohden. Omavastuuosuus on jokaisessa vahinkotapahtumassa 15 prosenttia vahingon määrästä, kuitenkin vähintään 150 euroa.
Teme tai vakuutusyhtiö eivät korvaa kuluja, joita asian hoitamisesta mahdollisesti syntyy ennen oikeusturvavakuutuksen myöntämistä.
Vakuutuskorvauksen enimmäismäärä ei välttämättä riitä kattamaan kaikkia oikeudenkäyntikuluja. Näistä kuluista vastuu on lähtökohtaisesti jäsenellä.
Riita-asian hoitamisessa tuomioistuimessa voidaan käyttää liiton palveluksessa olevaa tai liiton valitsemaa lakimiestä. Jäsenellä ei ole oikeutta valita käyttämäänsä lakimiestä, vaan päätöksen käytettävästä lakimiehestä tekee Temen hallitus.
Oikeusturvavakuutuksen hakeminen ja myöntäminen vaativat kunkin yksittäistapauksen selvittämistä ja kokonaisarvion muodostamista. Asian hoitaminen vaatii aikaa ja yhteistyön tekemistä jäsenen kanssa.
Halutessaan saattaa oikeusturva-asian vireille Temessä jäsen sitoutuu hoitamaan asiaa yhteistyössä Temen lakimiehen ja asiantuntijoiden kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa kaikkien tarvittavien tietojen ja asiakirjojen toimittamista Temeen. Ilman jäsenen yhteistyötä ja sitoutumista Temen prosessinjohtoon oikeusturvavakuutusta Temen hallitus ei voi hakea oikeusturvavakuutusta jäsenelleen.
Temen hallitus