Siirry sisältöön
Kuvassa lakipykälä puhekuplan sisällä

Tekijänoikeuskorvauksia ei tule ottaa huomioon työttömyysetuutta soviteltaessa

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme kannattaa muutosta, jonka mukaan tekijänoikeuskorvauksia ei tule jatkossa ottaa huomioon työttömyyskorvausta, ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa soviteltaessa. Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus koskee valtioneuvoston asetusta työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavasta tulosta.

Muutosehdotus on lausuntokierroksella ja useat tahot ovat omissa lausunnoissaan Temen kanssa samaa mieltä.

Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus on kuitenkin osin epäselvä. Siinä sovittelun piiriin on jätetty esimerkiksi rojaltit, käyttökorvaus ja korvaus työsuhdekeksinnöstä. Temen juristi Jussi Kiiski pitää esitettyä muutosta epäloogisena, sillä kyseiset korvaukset eivät ole tarkkarajaisia.

­- Kaikki edellä mainitut korvauslajit kuuluvat tekijänoikeuskorvauksiin. Kenties lainsäätäjä on halunnut tarkoittaa kollektiivikorvauksia, Kiiski arvioi.

Kollektiivikorvauksia ovat muun muassa Kopioston maksamat korvaukset Temen jäsenille. Temen jäsenet voivat valtuuttaa liiton valvomaan tekijänoikeuksiaan Kopioston kautta.

Teme on sitä mieltä, että immateriaalikorvauksiin liittyvät maininnat tulisi poistaa sovittelun piiristä kokonaan selvyyden ja edunsaajien oikeusturvan vuoksi. Immateriaalikorvauksia ovat mm. tekijänoikeuksista maksettavat korvaukset.

Työllisyysrahasto arvioi STM:n muutosehdotuksen kasvattavan sen myöntämiä etuusmenoja enintään 200 tuhatta euroa vuodessa. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK kannattaa lakimuutosta, sillä uudistus parantaisi tieteen ja taiteen tekijöiden asemaa sekä oikeutta työttömyysetuuteen.

Kaikki muutosehdotuksesta annetut lausunnot sekä muutosehdotuksen asiakirjat löytyvät lausuntopalvelusta.

Pääministeri Sanna Marinin hallitus päätti helmikuussa työllisyystoimista, joita valtiontalous vahvistaisi vähintään 110 miljoonalla eurolla. Osana päätöskokonaisuutta hallitus päätti tekijänoikeuskorvauksien sovittelusta luopumisesta työttömyysturvassa.

Immateriaalioikeudet kattavat kaikki tekijänoikeudet

Immateriaalikorvaukset käsittävät kaikki tekijänoikeuksista ja teollisoikeuksista maksettavat korvaukset.

Tekijänoikeuksiin kuuluvat taloudelliset ja moraaliset oikeudet. Tekijänoikeuksien perusteella luovan työn tekijöille kuuluu korvaus työnsä hyödyntämisestä.

Kollektiivikorvauksia maksavat tekijänoikeusjärjestöt kuten Kopiosto ja Gramex. Kollektiivikorvauksia ovat muun muassa Kopioston tekijöille tilittämät korvaukset tv-ohjelmien jälkikäytöstä, eli esimerkiksi tallentamisesta kodeissa ja oppilaitoksissa.

 

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.