Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry:n hallitus:
Otsikon kysymykseen löytyy vastaus syyskuun alun budjettiriihestä, jos valtiovarainministeriön ehdotus 13 %:n leikkauksista VOS-teattereille toteutuu.
Teatterit ja muu esittävän taiteen kenttä eivät ole ehtineet kunnolla toipua koronasta, kun taas lyödään. Teattereiden taloudellinen tilanne ei koronasta johtuen ole vieläkään hyvässä kunnossa, vaikka teattereiden katsojaluvut alkavat lähestyä koronaa edeltävää aikaa.
Kulttuuribudjetin leikkaukset ovat myös täysin vailla mittasuhteita, kun 60 % leikkauksista kohdistuu kenttään, jonka rahoitusosuus on vain 7 % OKM:n budjetista.
Teatterin rahoituksen tulee olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa, sillä vain silloin voivat toteutua tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan sanat, monipuolinen kulttuurielämä on sivistysvaltion tunnusmerkki.
Ratkaisuksi rahoitustilanteen parantamiseen ehdotetaan hallituksen taholta kuntia, säätiöitä, yksityisen rahoituksen lisäämistä ja katsojia. Taiteen rahoitus on perustunut kuntien ja valtion yhteistyöhön, ja tästä toimivasta yhteistyöstä valtio on nyt perääntymässä. Tätä valtion osuutta eivät pysty säätiöt kattamaan, vaikka halua heillä olisikin. Seuraavaksi ratkaisuksi ehdotetaan, että katsojat pelastavat teatterit. Tämä ei ole todennäköistä, sillä viime vuonna esittävän taiteen omat tulot olivat noin 90 miljoonaa euroa ja valtio tuki esittävää taidetta reilulla 133 miljoonalla eurolla. Katsojia kaivattaisiin moninkertaisesti enemmän paikkaamaan valtion rahoitusosuutta, kun samaan aikaan lippujen alv:ia ollaan kuitenkin nostamassa 4 %, joka yhdessä rahoitusleikkauksen kanssa tekee lippujen hintoihin nostopainetta. Korkeiden lipunhintojen vuoksi teatterielämykset eivät olisi enää lasten ja nuorten, vanhusten ja vähävaraisten saavutettavissa. Lipunhintojen korotukset eivät tätä tavoitetta jeesaa
Kun tähän vielä lisätään kotitalouksien heikko ostovoima, teattereiden supistuva ohjelmisto ja mahdollinen teatteriverkon alasajo, niin voidaan unohtaa sekin vaihtoehto, että nousevat katsojamäärät pelastaisivat teatterit.
Teatterin ja taiteen pelastajaksi on kaavailtu myös yksityisen rahoituksen lisäämistä. Ajatus on hyvä ja tärkeä lisä kokonaisuuteen, mutta mesenaattien ja sponsoreiden eurojen rinnalle kulttuuri ja taide tarvitsee vahvan perusrahoituksen, koska ilman sitä esimerkiksi teattereiden pitkäjänteinen kehittäminen ei ole mahdollista.
Suomalainen teatterikenttä on ainutlaatuinen, ja siitä tulee pitää huolta. Meillä on koko Suomen kattava teatteriverkosto, joka on yhdenvertainen ja saavutettava. Leikkausten jälkeen pahimmassa skenaariossa teatterit löytyvät jatkossa vain Tampereelta, Helsingistä ja Turussa, ja muu Suomi saa tyytyä kiertäviin kevyisiin jukeboksimusikaaleihin ja tv:stä tuttuihin sketsiesityksiin. Jäljelle jäävissä teattereissa ohjelmisto kaventuu, uudet tekstit eivät pääse tuotantoon, taiteellisia riskejä ei uskalleta ottaa, teatterialan työttömyys lisääntyy ja freelancereilla menee ehkä vielä huonommin kuin korona-aikana.
Viimeisenä pelastavana oljenkortena moni leikkauksia kannattava ehdottaa, että teatteriohjaajat ja näyttelijät siirtyisivät ohjaamaan harrastajateattereihin ja vetämään harrastajaryhmiä. On kuitenkin muistettava, että myös yhä useampi harrastajateatteri käy eloonjäämiskamppailua. Hyvin harvalla harrastajaryhmällä on varaa maksaa ammattilaisille kuuluvaa palkkaa, eivätkä kaikki taiteilijat eivät omaa niitä pedagogisia ja yhteisöllisen työskentelyn valmiuksia, joita vastuullinen harrastajien ohjaaminen vaatii. Teatterialalla tähän työhön on koulutettu oma ammattikuntansa, teatteri-ilmaisun ohjaajat, joihin myös leikkaukset osuvat.
Teatterin rahoituksen tulee olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa, sillä vain silloin voivat toteutua tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan sanat, monipuolinen kulttuurielämä on sivistysvaltion tunnusmerkki.
Laaja ja elävä teatterikenttä on ehdoton osa sitä sivistysvaltion ajatusta, jonka varaan tämä maa on rakennettu, eikä sen lyhytnäköinen alasajo ole millään mittapuulla mielekästä.
