Vespa Laine: Terveiset Praha Quadrennialesta

Tätä matkapäivitystä kirjoittaessani (14.6) elohopea on noussut 29 asteeseen, eli on vähän viileämpää kuin eilen. Toisin oli 2.6. kun aloitin laiva-juna-bussi -yhdistelmämatkani kohti Prahaa ja PQ:a takki päällä ja sukat jalassa.

Suomella on tänä vuonna PQ:ssa esillä laaja kokonaisuus KOKIMOn kuratoimassa ja suunnittelemassa näyttelyssä Fluid Stages. Mutta miten tähän maailmannäyttelyyn voi osallistua tai saada oman teoksensa esille?

Suomen OISTAT-keskuksen verkkosivulla kerrotaan: ”Suomen OISTAT-keskus ry. on kansainvälisesti sekä kansallisesti arvostettu asiantuntijaverkosto ja riippumaton esittävän taiteen alan kansainvälinen yhteistyöjärjestö. Keskuksen päämääränä on luoda, ylläpitää ja kehittää kansainvälistä vuorovaikutusta lavastus-, puku-, valo- ja äänisuunnittelun, teatteriarkkitehtuurin sekä teatteritekniikan yhteistyöelimenä. Suomen OISTAT-keskuksen kautta suomalaista esitystaidetta, sen tutkimusta ja teatteriteknistä osaamista markkinoidaan ammattitaitoisesti sekä näkyvästi koko maailmassa.” (oistat.fi)

Tämän OISTAT-perehdytyksen jälkeen avaan vielä polkua itse näyttelyyn. Suomen OISTAT-keskus järjesti vuonna 2017 avoimen haun, johon saattoi ehdottaa esitystä, teosta, konseptia, kuratointia tai ideaa. Haun myötä KOKIMO valittiin Suomen kansallisen osaston kuraattoriksi, jonka jälkeen jälleen avoimella haulla osastolle saattoi hakea esityksellä tai teoksella. Näitä teoksia KOKIMO valitsi seitsemän osaksi Fluid Stages -kokonaisuutta.

Tämän LISÄKSI Prahan näyttelyssä on myös kansallinen opiskelijoiden osasto, johon Aalto-yliopiston ja Teatterikorkeakoulun opiskelijat osallistuvat yhteisellä teoksella JA useita muita suomalaisia taiteilijoita, jotka esiintyvät tai osallistuvat tapahtumaan omilla teoksillaan muissa näyttelyissä tai toiminnoissa. Lisäksi julkaistiin kirjat The Print of Beaty ja 360 Degrees – Focus on Lighting Design. Vähemmästäkin pyörii sukat jalasta.

Jottei matkapäivityksestäni tule pelkkää listaa nimistä, luvuista, paikoista ja teoksista, pahoittelenkin etten mitenkään voi mainita tässä kaikkia hienoja ihmisiä tai teoksia, joita olen täällä kohdannut tai kokenut. Itse työskentelen Suomen kansallisella osastolla nyt kolmatta kertaa, sanotaan vaikka messuemäntänä. Tehtävä on kiinnostava: pyörin Suomen osastolla (tai sen mukana) ja kerron kävijöille teoksista, aikatauluista ja keskustelen suomalaisesta suunnittelijuudesta (tai oikeastaan mistä tahansa) osastolla vierailevien kanssa. Näin ”kolmen PQ:n messuemäntäveteraanina” voin lämpimästi sanoa teille, kanssasuunnittelijat: olette kerrassaan tasokasta ja ammattitaitoista väkeä kansainvälisesti! Suomalainen ajattelu suunnitteluprosessissa on välillä valovuosien päässä verrattuna moneen muuhun maahan. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö muuallakin tehtäisi kunnianhimoista ja osaavaa työtä, mutta turhaan pidämme vaatimatonta päätämme puskassa.

Fluid Stages -konseptissa koko maailma on näyttämö ja lavastuksellinen maisema. Rekallisesta lastia rakentui pyörivä katsomo, jossa kokija seuraa näyttelyhallissa tapahtuvaa jatkuvaa esitystä äänisuunnittelun aktivoidessa kehon ja mielen sisäiseen spektaakkeliin. Menemättä syvemmälle konseptin teemoihin, haluan kuitenkin kertoa miten iloiseksi voi tulla installaation äänisuunnittelusta, jota kuvaillaan ”villiksi poniksi preerialla!” Ah, ilo!

KOKIMOn konseptiin kuuluvat myös KOKIMOn oma esitys ja satelliittiteokset ympäri kaupunkia. Satelliittiteokset ovat performansseja, konsepteja, installaatioita, vr-kokemuksia ja robotiikkaa. Erityisen elähdyttävä oli Circus Maximuksen esitys Acts of Care, joka kumpuaa tarpeesta kanavoida negatiivisia tunteita; surua, syyllisyyttä, ahdistusta ja epätoivoa, jotka johtuvat ilmastokriisin aiheuttamasta tiedosta: maailma sellaisena kuin me sen nyt tunnemme, muuttuu ja ihmisen aika on pian ohi. Esitys tapahtui jättikokoisen valkoisen muovipussin sisällä, jossa katsojat saattoivat pötkötellä tyynyillä kuunnellen sukupuuttoon kuolleiden lajien nimiä, polkea vettä minttuteehen, saada arkeologisen kehotutkimuksen tai maatua kasvin lailla. Pussista poistuessa olo on levollinen, elähtynyt ja samalla surullinen. Koko työryhmä matkusti Prahaan Suomesta junalla ja esitys pyörii aurinkoenergialla. Lisää näitä, kiitos!

Ympäristöllisistä lähtökohdista ja kevyistä rakenteista on kotoisin myös Alexander Salvesenin työryhmän teos Mindscapes Landscapes, jossa valosuunnittelijan työkalu on aurinko. Camera obscurana toimiva teltta on tanssiteoksen kiintopiste ja teosta on esitetty Suomen kansallismaisemissa, jopa Houtskarissa.

Yksi epävirallinen, mutta merkittävä perinne on ollut Kimmo Karjusen järjestämä pohjoismainen juhannusjuhla. Tänä vuonna tapahtuma ei osunut juhannukseen ja kun islantilaiset olivat ilmaisseet huolensa tästä, päätettiin järjestää The Pretended Midsummer Party. Pseudojuhannuksia vietetään ihan liian vähän! Juhlat keräsivätkin Letnán puistoon iloisen skandinaavisen seurueen Kajaanista Reykjavikiin. Opiskelijat, valmistuneet, vanhat parrat, kaikki yhteisen kuvitteellisen juhannuksen äärellä. Silliä, snapsia, vesikuuro, hyttysiä, käen kukuntaa (tallenne) ja taskulamppuvalaistus. Tässä avaimia tuleviin kvasijuhannuksiin, olkaa hyvä.

Useat suomalaiset opiskelijat ja ammattilaisetkin saapuivat Prahaan maata pitkin lentämättä. Laiva-juna-bussi -yhdistelmällä matkaan täytyy varata vähimmillään kaksi päivää. Osa opiskelijoista polki Prahaan. Haluan mainita heistä ja nostaa nämä arjen ilmastosankarit keskiöön, heitä tarvitsemme. Tämän kaltainen hiljainen aktivismi on mielestäni hieno osoitus sielun älystä.

Opiskelijoilla on muutenkin aihetta ylpeyteen: Suomalaiset saivat  yhden kolmesta Best Student Exhibition Experience -palkinnoista Taiwanin ja Georgian kanssa. Onnea! Tästä voi tehdä perinteen!

Sain ajatuksen edistää ammattiliittotasolla mallia, jossa teattereissa voitaisiin nimetä henkilö, jonka puoleen voisi kääntyä, jos oman työnsä haluaa tehdä ekologisemmin.

Aluksi tämänkertainen näyttely tuntui hampaattomalta. Teollisuuspalatsin jättiläismäisyys helposti kutistaa osastot pienemmiksi kuin ne ovatkaan ja audiovisuaalisia ärsykkeitä on joka kulman takana. Mutta löytyihän niitä suuria aiheita lopulta. Quebeck pohti päivittäisissä paneelikeskusteluissa, miten esittävien taiteiden alalla voitaisiin toimia kestävämmin.  Sieltä sain ajatuksen edistää ammattiliittotasolla mallia, jossa teattereissa voitaisiin nimetä henkilö, jonka puoleen voisi kääntyä, jos oman työnsä haluaa tehdä ekologisemmin. Valitut henkilöt saisivat käyttöönsä tietoa ja koulutusta eri valinnoista ja heidän kauttaan työpaikoilla voitaisiin valita ekologisempia materiaaleja, jotka ovat paremmin kierrätettävissä ja päivitetylle tiedolle olisi valmis infrastruktuuri. Perimätietoon ei tarvitsisi enää luottaa.

Palkitulla Ranskan osastolla ei ihmisiä näy, vaan styroksiset ja vaahtomuoviset kasat nykivät elottomassa tilassa loisteputkilampuista tehdyn viestin “No nature, no future” takana. Samaan aikaan taiteilijasta kertovaa katalogia on painettu jättimäinen kasa, ota tästä.

Politiikkaa ja dramatiikkaa nähtiin Suomen naapurissa, Israelin osastolla, kun tunnistamaton henkilö spreijasi ihmisten nimiä LCD-näyttöihin ja tunki teosten sisään nimiä sisältäviä papereita. Teolla oli useita näkijöitä, mutta paikallaolijat luulivat hyökkäystä performanssitaiteeksi. Poliisin saavuttua paikalle ele todettiin sabotaasiksi. Mielipiteeni kantaaottamattomuudesta liukenee viimeistään Hong Kongin osastolla, jossa pyörii tallenteita tapahtumista juuri nyt ja suunnittelijoiden työt on peitetty mustilla papereilla. Mihin katseemme suuntaammekaan.

Nyt on aika sanoa kiitos ja kumarrus kaikille tapaamilleni ihmisille. Toivottavasti näemme taas neljän vuoden kuluttua Prahassa!