Valosuunnittelija ja SVÄV:n puheenjohtaja Vespa Laine haastatteli Turun Kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkamaa. Vespa Laine tekee Metelille juttusarjan ekologisista tavoista toteuttaa taidetta.
Turun Kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama näkee ekologisuuden olevan edellytys teatteritoiminnalle.
Turussa ympäristöteemaa on kuljetettu strategiassa jo jonkin aikaa, mutta nyt ”vähän kaikki hankkeet seisoo”. Valkamalta kysyttäessä onko ekologisuuden toteutuminen teatterissa uhka vai mahdollisuus, vastaa hän silmää räpäyttämättä sen olevan edellytys toiminnalle. ”Sen lisäksi, että ollaan tietoisia omasta vastuusta, olisi noloa odottaa, että yleisö painostaa siihen. Tähän ei ole pitkä matka. Nuoret sukupolvet osaavat kyseenalaistaa toimintatapoja, emmekä halua olla tilanteessa, jossa lippuluukulla kysellään kompensaatiosta.”
Tällä hetkellä toiminta on ns. normaalilla tasolla, eli jätteet lajitellaan ja kierrätetään mahdollisuuksien mukaan. Viime keväänä hankinnassa oli analyysi, jonka pohjalta teatterin kipupisteet ekologisuudessa olisi kartoitettu. Ongelmakohdat selviävät mittaamalla, jolloin päästään syvällisemmin kiinni vääränlaisiin rakenteisiin arvottamatta valintoja. Nyt analyysia on vaikea tehdä, koska kaikki toimii aliteholla, mutta prosessi on käynnissä.
Yksi oletettavan suuri ”päästösyöppö” on tietysti teatterirakennus ja sen infrastruktuurin ylläpito. Vuonna 2019 teatterin sähkömittari raksutti 1190,3 megawattitunnin verran. Koska Turun Kaupunginteatteri ei ole rakennuksen omistaja, käytettävän sähkön laadun määrää omistajataho. Valkama on myös pohtinut rakennusta alustana aurinkoenergialle. ”Ollaan täydellisellä paikalla ja pintaa löytyy. Pelkkä näyttämötornin katto on valtava. Sinne saisi hyvän arsenaalin aurinkopaneeleja. Muutenkin teatterirakennukset ovat usein keskeisillä paikoilla ja vaikkei marraskuussa aurinko suoranaisesti loimota, myös pilvisellä säällä nykypaneelit keräävät energiaa. Ehkä tätä vaihtoehtoa voisi katsella yhdessä naapuritontille rakennettavan musiikkitalon kanssa; Turun kaupungilla on kuitenkin kova tahtotila ilmastotoimiin.”
Esityksen ekologisuus
Pitäisi myös hahmottaa ja määritellä, mitä on vaikkapa kertakäyttökulttuuri. Jos esitystä esitetään kaksikymmentä kertaa, onko se kertakäyttökulttuuria?
Ekologisin esitys on tietysti se, jota esitetään paljon. Turun Kaupunginteatteri oli mukana mm. Mikko Roihan seitsemän teatterin hankkeessa, jossa sama esitys esitettiin jokaisessa teatterissa kaksikymmentä kertaa. Saman tyyppisiä yhteistuotantoja Turku tekee mm. Espoon ja Tampereen teattereiden kanssa. Lisäksi lavastus ja puvustus esityksestä Näytelmä joka menee pieleen (TKT 2018, lavastussuunnittelu Peter Ahlqvist, pukusuunnittelu Tiina Valkama) myytiin Porin Kaupunginteatteriin jatkokäyttöön. Yksi tulevan syksyn ensi-illoista on Tämä on ryöstö, jonka lavaste (suunnittelu Hannu Lindholm) on ensin nähty Tampereen Työväen Teatterissa, sitten Kuopion kaupunginteatterissa ja nyt seuraavaksi Turussa. Tämän tyyppiset toimintamallit antavat esitykselle pidemmän elinkaaren ja siten vähentävät sen hiilijalanjälkeä.
Oma ongelmansa ovat tekijänoikeudet: miten tulisi suhtautua teatterin puvuston poistomyytyyn vaatteeseen, joka päätyy paikallisen harrastajateatterin kierteeseen vuosikausiksi? Vaikka hyvää tahtoa kierrättämiseen löytyykin, voi suunnittelijan näkökulmasta olla haastavaa, kun oma luomus esitetään toisessa kontekstissa näyttämöllä. Toisaalta Suomessa tekstiilikierrätys on vielä alkeellista, joten taiteilija-egon saa toistaiseksi unohtaa ja liputtaa eko-taiteilijuutta.
Työmäärä nousee, kun materiaaleja kierrätetään. Tietoa pitäisi olla lisää, jotta valintoja osattaisiin tehdä oikein. Jos lavaste-elementti onkin vielä kierrätettävissä, mutta se on pinnoitettu täyteen epäekologisesti, ollaan ongelmajätteen äärellä. ”Verstas pystyy usein tarjoamaan ekologisempaa materiaalivaihtoehtoa tai toteutustapaa; tämä liittyy myös illuusion luonteen tunnistamiseen. Suunnittelijoilla voi olla intohimoa ja ammattiylpeyttä tehdä kaikki pikkutarkasti ja täydellisesti, mutta teatterin taika on juuri siinä, että kaukaa katsottuna lavasteet näyttävät upeilta, mutta kun harjoitusvalot laitetaan päälle, illuusio katoaa.”
Turun Kaupunginteatterin pääsylippuihin sisältyy edestakainen matka Turun Föli-busseissa. Tätä mahdollisuutta silti harva käyttää. Aikaa ennen poikkeusoloja matkalipun käyttöprosentti oli 13:n paikkeilla ja lievästi nousujohdanteinen. ”Vaikka kannustamme yleisöä käyttämään julkista liikennettä teatteriin saapuessaan, vaikuttaa siltä, että keskiverto turkulaiskatsoja ei ylipäätään käytä julkista liikennettä. Toisaalta voi miettiä yleisönäkökulmaa, että jos helsinkiläinen matkustaa Turkuun teatteriin Tallinnan sijaan, hiilijalanjälki on merkittävästi pienempi, vaikka matka-aika on sama.”
Matalahiiliteatteri
Valkama pohtii, ettei kukaan ole tarkoituksellisesti välinpitämätön tai epäekologinen, mutta törmäytystä kaivataan. ”Pitäisi olla koulutusta ja siten tarjota vaihtoehtoja. Ympäripyöreä ”ekologinen teatteri” ei riitä, vaan pitäisi pystyä tarjoamaan osastokohtaisesti mahdollisuus pureutua omaan spesifiin alaan ekologisemmin. Minkälaista on ”ekologisuus teatterimarkkinoinnissa”, puhumattakaan lavastus- ja pukusuunnittelussa, jossa materiaaleilla on iso rooli? Ekologisuus ja taloudellisuus myös usein tukevat toisiaan, joka ei toimitusjohtajan näkökulmasta ole ollenkaan huono asia.”
Nyt olisi otollinen ajankohta tarjota teattereille kautta Suomen tämänkaltaisia kursseja, kun isojen näyttämöiden tuotantoja siirretään eteenpäin ja henkilökuntaa olisi aikaa kouluttaa (sen lomautuslapun sijaan). Tässä isossa roolissa voisi olla ammattiliitto, jonka yksi vastuullinen tehtävä on jäsenistönsä kouluttaminen ja ekologisuuden edistäminen. Useat teatterit ja organisaatiot pienistä isoihin ovat myös ilmoittautuneet mukaan Matalahiiliteatteri-hankkeeseen, jonka tarkoitus on pureutua esittävästä taiteesta syntyvän hiilijalanjäljen pienentämiseen ja resurssien kierrättämisen infrastruktuuriin.
Näin tyhjäkäynnin aikana voisi olla mahdollista tarkastella teatterin rakenteita ja käytäntöjä uudestaan ja sitä kautta myös pitää uusia näkökulmia pinnalla. Työ saattaa osoittautua lohdulliseksi ja kannatella toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Mikä sinun uusi normaalisi on?
Arto Valkama on Turun Kaupunginteatterin toimitusjohtaja
Näytelmä joka menee pieleen -esityksen tiedot:
Teksti: Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields
Suomentaja: Mikko Koivusalo
Ohjaus: Mika Eirtovaara
Lavastus: Peter Ahlqvist
Puvustus: Tiina Valkama
Valosuunnittelu: Mika Randell
Äänisuunnittelu: Jari Tengström
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen ja Anna Kulju
Rooleissa Peter Ahlqvist, Teemu Aromaa, Iikka Forss, Stefan Karlsson (2018)/ Markus Ilkka Uolevi (2019), Miska Kaukonen, Ella Lahdenmäki, Severi Saarinen, Riitta Salminen.
Kuvat: Otto-Ville Väänänen.
