Työkaverina tekoäly?

Tekoälysovellusten lisääntynyt käyttö edellyttää keskustelua luovien alojen työn arvosta, toteavat Tampereen yliopiston Kohti datavetoista tuotantoajattelu -projektin tutkijat Anne Soronen, Eliisa Vainikka ja Saara-Maija Kallio.

Mitä kehittyneemmiksi ja saavutettavammiksi tekoälyohjelmat ja -sovellukset tulevat, sitä enemmän kiinnostumme ihmisten luovuuden ja inhimillisen tekijyyden syvimmästä luonteesta.

Erilaiset tekoälysovellukset ovat kehittyneet huimaa vauhtia parin viime vuoden aikana. Ne ovat herättäneet keskustelua myös elokuva- ja televisioalalla. Taiteen ja tekoälyn suhteeseen paneutuvaa tutkimusta on tehty jo melko pitkään, mutta laajoihin kielimalleihin perustuvien generatiivisten tekoälysovellusten nopean kehityksen myötä vasta 2020-luvulla on kunnolla alettu pohtia sitä, mitä näistä teknologisista kehityskuluista seuraa mediatuotantojen käytännöille ja päätöksenteolle. Usein korostetaan tekoälyn kykyä tehostaa ja nopeuttaa tuotantoprosesseja. Esimerkiksi kaupallisesti suuntautuneessa elokuvatuotantojen tutkimuksessa painopiste on ollut elokuvien menestystekijöitä kartoittavassa data-analytiikassa tai tekoälyn tuomassa kustannustehokkuudessa.

Kun huomio kohdistetaan taloudellisen menestyksen ennakointipyrkimyksistä tekoälyn ja ihmisten tekijyyden suhteeseen, siirrytään huomattavasti monitahoisempien kysymysten äärelle. Tekoälyn kehityksen myötä on avautunut tarve pohtia luovia prosesseja ja sitä, mikä luovien alojen ihmistekijöiden työssä on arvokasta. Kun tekoälyn vaikutuksia on arvioitu teknologian kehitysvauhtia painottaen, keskiössä on ollut tekoälyohjelmistojen tuoma uhka ihmisammattilaisten luovalle työlle. Samalla kuitenkin tekoälykeskustelu on lisännyt halua määritellä ja ymmärtää ihmisten luovuuden ehtoja. Kuten Hye-Kyung Lee (2022) on todennut, mitä kehittyneemmiksi ja saavutettavammiksi tekoälyohjelmat ja -sovellukset tulevat, sitä enemmän kiinnostumme ihmisten luovuuden ja inhimillisen tekijyyden syvimmästä luonteesta.

Leen mukaan luovien alojen tuotannon ja tekoälyn suhteeseen liittyvässä keskustelussa on ollut nähtävissä kaksi keskeistä tulokulmaa. Ensinnäkin generatiivisen tekoälyn toimintaprosessin tarkastelu on tarjonnut oivalluksia siitä, miten ihmismieli luovassa prosessissa toimii. Samalla kun on selvitetty tekoälypohjaisen taiteen tapoja jäljitellä aikaisempaa taidetta ja taiteellisia tyylejä, on siirrytty tarkastelemaan ihmistekijöiden luovuuden ominaispiirteitä. Siinä missä tekoälyä voidaan kiitellä laajojen datasettien tarkasta läpikäynnistä tai kiinnostavien vastaavuussuhteiden löytämisestä, ihmisten luovuudessa annetaan arvoa eletyille kokemuksille, emotionaalisille intentioille, kontekstuaaliselle ymmärrykselle ja vastuukysymysten pohdinnalle.

Suomalaiset käsikirjoittajat ovat tutkimuksemme perusteella kiinnostuneita tekoälyn mahdollisuuksista, mutta ajatus siitä, että tekoäly peittoaisi ihmisten tekemät valinnat luovan prosessin keskeisissä vaiheissa, tuntui heistä melko mahdottomalta.

Toinen keskeinen tulokulma Leen mukaan on se, kuinka voidaan käsitteellisesti erottaa ihmisluovuus tekoälyluovuudesta. Miten määritellään luovuus, joka ei sisällä ihmistoimijoita? Ihmisten luovuuden prosessissa autonomia, motivaatio ja emootiot näyttäytyvät keskeisinä, mutta mitä määreitä haluamme edellyttää tekoälyjärjestelmien luovuudelta? Kun emme tiedä, mistä peräisin olevia tai kenen tekemiä teosjoukkoja tekoälysovelluksille syötetään malliksi uuden sisällön generoimista varten, niin katsommeko lopputulosta koneen tuotoksena vai ihmisen ja koneen yhteistuotoksena? Tutkimusten perusteella ainakin lukijoiden tarinoihin eläytymiskyvylle on merkitystä sillä, ajattelevatko he lukevansa ihmisen vai tekoälyn tuottamia tarinoita (esim. Messingschlager & Appel, 2022).

Uusien teknologioiden myötä sisällöntuotannot muuttuvat, mutta myös säilyttävät jotain aiemmista käytännöistä. Generatiivisten tekoälyjärjestelmien vakiintunut käyttö tulevaisuudessa saattaa johtaa siihen, että tekijöiden ymmärrys itse taiteesta tai taiteellisesta työstä muuttuu. Jos yhä useammat elokuva- ja televisiotuotantojen luoviin prosesseihin osallistuvat hyödyntävät generatiivisia tekoälysovelluksia, tuoko tämä uusia kriteereitä työkäytännöille ja tekoprosessien läpinäkyvyydelle? Esimerkiksi näemmekö tulevaisuudessa lopputekstejä, joissa erikseen mainitaan, että käsikirjoituksessa ei ole hyödynnetty tekoälysovelluksia?

Tekijöiden suhtautuminen data-analytiikkaan ja tekoälyn hyödyntämiseen

Tampereen yliopistossa toteutettavassa tutkimusprojektissamme Kohti datavetoista tuotantoajattelua (2023 – 2025)  tarkastelemme suomalaisten elokuva- ja tv-alan tekijöiden näkemyksiä alan dataistumisesta. Tämän lisäksi pyrimme pohtimaan perustavanlaatuisempia kysymyksiä mediatuotantojen ihmistekijöiden ja tekoälyn suhteesta. Olemme kuluvan vuoden 2023 aikana haastatelleet käsikirjoittajia ja muutamia tilaajia sekä tehneet havainnointia ja haastatteluita kahden tv-sarjan tuotantoryhmän parissa. Haastateltavien joukossa oli tekoälysovelluksia käyttäneitä ja testanneita henkilöitä, mutta myös tekijöitä, joilla ei ollut omakohtaista kokemusta niiden käytöstä.

Terminä tekoäly on lavea kattokäsite, jonka määritelmissä on vaihtelevuutta.  Omassa tutkimuksessamme olemme kartoittaneet sitä, miten käsikirjoittajat ja tuotantoryhmien muut ammattilaiset hahmottavat ChatGPT:n kaltaisten kielimallien ohella striimauspalveluiden keräämän käyttäjädatan tai käsikirjoitusohjelmien analytiikkatoimintojen merkityksen omalle työlleen. Kun tekoäly ymmärrettiin analytiikkamerkityksessä, siihen suhtauduttiin pääsääntöisesti uteliaasti ja käytännönläheisesti. Monet käsikirjoittajat ja tuottajat olivat kiinnostuneita näkemään ja hyödyntämään nykyistä enemmän analytiikkaa.

Analytiikkadatan tuottajana tekoälyn suhde ihmistekijyyteen on melko mutkaton. Tässä roolissa sen ei nähty horjuttavan elokuva- ja tv-alan ammattilaisten tekijyyttä tai luovuutta. Sen sijaan se ymmärrettiin työkaluksi, joka antaa lisäinformaatiota tai laskennallista tietoa jo tuotetusta, ihmisarvioinnin läpikäyneestä sisällöstä. Tästä kulmasta katsottuna tekoäly valaisee tai tarkentaa kuvaa siitä, mitä ihminen on tuottanut tai miten tietyt ihmisryhmät valmiiden elokuva- ja tv-sisältöjen kanssa toimivat. Data-analytiikka nähtiin siis hyväksi, mutta sen tuottamalle informaatiolle kaivattiin huolellista kontekstualisointia. Lisäksi korostettiin, ettei analytiikka korvaa ihmistekijöiden toimijuutta tulkitsijoina ja arvioitsijoina, vaan sen kautta saatua dataa tulee osata arvioida kriittisestikin.

Suomalaiset käsikirjoittajat ovat tutkimuksemme perusteella kiinnostuneita tekoälyn mahdollisuuksista, mutta ajatus siitä, että tekoäly peittoaisi ihmisten tekemät valinnat luovan prosessin keskeisissä vaiheissa, tuntui heistä melko mahdottomalta. Tästä tulokulmasta elokuvien ja televisiosarjojen paras anti on lähtökohtaisesti inhimillinen eli ihmisten eletyistä kokemuksista ammentava ja niihin nähtyä sisältöä peilaava. Luovuuden perustaksi nostettiin esimerkiksi kyky ammentaa niin omista elämänkokemuksista kuin mahdollisimman monenlaisten ihmisten elämismaailmoista ja erilaisista yhteisöistä. Keskeisenä pidettiin sitä, että ihmisen ja teknologian vuorovaikutussuhteessa kontrolli säilyy ihmisen hallussa – sitä vahvemmin mitä pidemmällä luomisprosessissa ollaan. Vaikka usein myönnettiin teknologian osallisuus ja hyöty erityisesti käsikirjoituksen kehittelyvaiheessa, asioiden merkityksellistämisessä ja moraalisissa pohdinnoissa ihmisten kyvykkyys ja yhteistyö toisten ihmisten kanssa koettiin ylivertaiseksi.

Striimauspalveluiden ja tekoälyn tuomat muutokset alalle edellyttävät tekijöiden oikeuksien puolustamista.

Osa tutkimuksemme haastateltavista ajatteli, että tekoälyteknologia tuottamat sisällöt nojaavat vääjäämättä kaavamaisuuteen ja siihen, ”mitä meillä jo on”. Tekoäly voi seuloa valtavan määrän dataa ja poimia joukosta yhteensopivia elementtejä ja myös parhaimmillaan tuottaa jotain, jota on hyvin vaikea erottaa ihmistekijöiden tuotoksista. Tekoäly voidaan myös ohjelmoida tuottamaan sisältöä, joka poikkeaa sille näytetystä datasta ja sen kaavamaisuuksista (esim. Mazzone & Elgammal, 2019). Haastateltaviemme perusteella kuitenkin raikkaan näkökulman tai yllättävien elementtien yhteentuomisen taito on ennen kaikkea taitavien ihmistekijöiden käsissä. Yksi haastateltava havainnollisti tätä asetelmaa niin, että tekoäly kykenee tuottamaan todennäköisiä tarinoita, kun taas hyvä ihmiskäsikirjoittaja kirjoittaa mahdollisia, mutta ei todennäköisiä tarinoita. Tulkintamme mukaan hän tarkoitti, että taiteellisen intentionsa turvin ihminen on pystyvämpi kuvittelemaan jotain, joka ihmisten kokemusmaailmassa on kulttuurisesti ja emotionaalisesti mahdollista, mutta yllättävää suhteessa tarinan maailmaan.

Toisaalta joissain haastatteluissa tekoälyn ansiona nähtiin, että sen avulla on mahdollista löytää käsikirjoitusideaan tai yksittäiseen tarinasegmenttiin näkökulmia, joita ei itse olisi tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi ChatGPT:ltä voi kysyä tyhmiä kysymyksiä, joita ei välttämättä joka tilanteessa kollegoilta kehtaisi kysyä. Työprosessin takkuillessa tekoälysovellus voi myös auttaa siirtymään omassa ajattelussa epämukavuusalueelle, mikä usein myötävaikuttaa ratkaisun löytymiseen. Tämänkaltaista ”yhteisluomisen” ideaa lähestyvässä suhtautumistavassa tekoäly ymmärretään jonkinlaiseen dialogisuuteen pystyväksi avustajaksi, mutta (ainakin toistaiseksi) osaamiseltaan rajoittuneeksi. Kun teknologia asettuu ihmistekijän rinnalle sparraajaksi, joka voi vauhdittaa ja inspiroida työntekoa, niin ei voine puhua enää pelkästä työkalusta. Mazzone ja Elgammal ehdottavatkin, että kun tekoälyn käyttö jatkuvasti yleistyy, sitä olisi mielekästä tarkastella omanlaisenaan viestimenä, johon sisältyvät koodi, hardware ja software, algoritminen järjestelmä, datankeruu ja sovelluksen käyttöliittymä.

Luovan työn arvo lisääntyvän tekoälypohjaisen sisällön maailmassa

Elokuva- ja tv-tuotannot ovat hyvin pitkälle kollektiivista tiimityöskentelyä, jossa kullakin tiimin jäsenellä on selkeät roolit ja vastuut. Onko tulevaisuudessa niin, että käsikirjoitusten kehitys- ja muokkausvaiheessa tekoälylle annetaan yhä suurempi rooli? Jos näin on, koetaanko ”oppivat” tekoälysovellukset käsikirjoittajatiimissä ihmisten kanssa tasaveroisiksi kanssakehittäjiksi, tekoälylukutaidon eroja esiin tuoviksi viestimiksi vai dialogiltaan köyhää tekstiä suoltavaksi työkaluksi?  Riippumatta tekoälylle käsikirjoitus- ja tuotantoprosesseissa annettavista merkityksistä ja tehtävistä tarvitaan pelisääntöjä sille, miten elokuva- ja tv-tuotantojen ihmistekijät saavat riittävän korvauksen ja meriitit työstään. Kuten WGA:n melkein viisi kuukautta Yhdysvalloissa kestänyt lakko osoitti, käsikirjoittajien oikeudet luovaan työhönsä eivät ole itsestäänselvyys, vaan striimauspalveluiden ja tekoälyn tuomat muutokset alalle edellyttävät tekijöiden oikeuksien puolustamista.

Nykyisten tietokoneohjelmien ja mobiilisovellusten myötä toimimme arjessa jo nyt monenlaisen keinoälykkyyden kanssa yhteistyössä. Tämä tekoälyn arkistuminen ja Suomessa yleinen teknologiamyönteisyys ovat ehkä osaltaan vieneet huomiota pois siitä, miten tekoälysovellusten yleistyminen vaikuttaa jatkossa itse luovan työn arvoon. Elokuva- ja televisioalalla olisi hyvä käydä avointa keskustelua siitä, miten tekoälypohjaiset tarinat ja tekoälyn tuella kirjoitetut käsikirjoitukset muokkaavat ymmärrystä niin tekijyydestä kuin luovuudesta. Olisi otollinen aika pohtia myös sitä, millaista läpinäkyvyyttä ja kriteerejä luovien alojen tekijyydeltä ja tuotteilta tulevaisuudessa edellytetään, kun entistä kehittyneempiä tekoälysovelluksia tarjoutuu niin ammattilaisten kuin amatöörienkin saataville.

Tutkimuksemme perusteella selvältä näyttää, että tällä hetkellä suomalaiset alan ammattilaiset eivät ole ensisijaisesti huolissaan tekoälyn kyvystä syrjäyttää ihmistyötä, vaan ennen kaikkea siitä, miten jatkossakin – tekoälyn tuella tai siitä riippumatta – huolehditaan sisältöjen korkeasta laadusta ja riittävistä resursseista.