Miltä työelämä näytti 40 vuotta sitten? Mistä Temessä puhuttiin? Juttusarja käy läpi Meteli-lehtiä 70- ja 80-luvuilta. Nyt vilkaistaan Temen alkuvuosiin 1973–1975 ja ensimmäisiin Meteleihin vuodelta 1975. Tuolloin Meteli oli nimeltään STYöläinen ja Teme oli STY eli Suomen Teatterityöntekijäin Yhteisjärjestö STY.
Ensimmäinen STYöläinen/Meteli ilmestyi toukokuussa 1975. Se oli 20-sivuinen ja painos 1 400. STY:n jäsenistön lisäksi lehti lähetettiin ammattiteattereihin ja alan järjestöihin. Lehden ensimmäisessä jutussa profiloitiin lehden sisältö:
Tämä on STY:n uusi lehti. Se on tehty STY:läisille, joita tällä hetkellä on alun toista tuhatta. Toivottavasti sitä lukevat muutkin, jotka työkseen teatteria tekevät, samoin nekin, joita kiinnostaa se, mitä tapahtuu teattereissa ennen kuin se illan esityksessä tarjoilee taiteellisen annoksen kulttuurinnälkäisille ja mitä sen jälkeen. STY haluaa tarjota teatterilaisille annoksen tietoa järjestäytyneen teatteriväen asioista, ammattiyhdistystoiminnasta, teatteri- ja muusta kulttuuripolitiikasta, koulutuksesta ja työstä, palkasta ja yhteisistä eduista. Lehti on avoin niille, jotka haluavat ammattiasioissa äänensä kuuluviin.
STY pyrkii julkaisemaan lehteä tulevaisuudessa säännöllisesti. Esteenä tälle voi olla vain rahanpuute.
Tässä ensimmäisessä numerossa tiedotetaan STY:n kuluneen toimintakauden vaiheista ja tulevasta toiminnasta, SAK:sta ja suunnitelmissa olevista koulutustapahtumista. Jäsenliitoilla on omat palstansa, joita lukemalla teatterin työväki saa tietää, mitä naapuri teatterissa tekee, mihin pyrkii, mitä odottaa. Yhteistyö saa vankemman pohjan, kun tiedetään enemmän yhteisistä päämääristä.
Toimituskunta: Soila Lehtonen, STY:n pääsihteeri; Pirjo Rislakki, STTeL; Heikki Mäkelä, STOhL; Pekka Ojamaa, SLL; Irja Hagfors, STTL; Johannes Kyyrönen, STTeL; Peter Widén (kuvat), STTeL.
Alkuaikojen tasapainoiluissa ja oman paikan hakemisessa STY:n motoksi tuli: ”Taide ja työ kättä lyö”.
Lehden tehtävä on säilynyt samana yli 40 vuotta. STYöläinen/Meteli on ollut STY/ Temen keskeinen profiilin muodostaja, keskustelufoorumi ja viestintäkanava.
STY:n puheenjohtaja, lavastaja Paul Suominen kirjoitti ensimmäisessä lehdessä: ”Kun STY perustettiin marraskuussa 1973, oli perustamisen liikkeelle paneva voima luja usko siihen, että teatterityöntekijöillä on ammattiensa ja toimiensa erilaisuudesta huolimatta niin suuret yhteiset perusedut valvottavanaan, että jo niiden vuoksi kannattaa liittyä yhteen.”
Suomalainen yhteiskunta oli politisoitunut ja (puolue)poliittisesti sitoutunut mediaa myöten. STY:n Helsingin Sanomat uutisoi STY:n perustamisen melko neutraalisti, että teatteriala kokoaa rivejään (HS 13.11.1973). Aamulehti taas puhui (13.11.1973) äärivasemmiston valtapyrkimyksistä. Demari kertoi (8.12.1973), että ”kova pala porvarille, kun teatteriväkikin tiivistää ayrivejään.”
Alkuaikojen tasapainoiluissa ja oman paikan hakemisessa STY:n motoksi tuli: ”Taide ja työ kättä lyö”. STY:ssä oli selkeä tavoite yhdistyä isoksi ja vahvaksi kulttuurialan ammattiliitoksi. Näyttelijäliittoa kosittiin STY:hyn ja SAK:n jäsenyydestä keskusteltiin alkuvuosista asti.
Koko 70-luku näyttää olleen STY:ssä innostuneen yhdessäoppimisen vuosia. Henkilökunta oli pieni, mutta aktivistien joukko iso. Hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet tekivät valtavasti talkootyötä yhteisten asioiden hyväksi. Ristiriitoja ja erimielisyyksiäkin oli. Poliittiset näkemyserot sekä duunarien ja taiteilijoiden vastakkainasettelu vilahtelevat lehden teksteissä. Koulutusasiat olivat lehdessä yllättävänkin paljon esillä. Tiedotettiin kaikista kursseista, myös Näyttelijäliiton kursseista. Koulutusta kaivattiin kipeästi, mutta sen tehtävä oli myös yhdistää, vahvistaa ja neutralisoida. Kiivaimmatkin työmarkkina- ja järjestöriidat laantuvat, kun yhdessä myhäillään ammatillisista koulutustarpeista.
STY:ssä oli vuosina 1973–74 tekemisen meininki. Valtava määrä tilaisuuksia, seminaareja, kokouksia ja työehtosopimusneuvotteluita. Keväällä 1974 koettiin ensimmäinen lakko. Lakko oli Helsingin kaupunginteatterissa, mutta valtakunnansovittelijan välityksellä työaikakiista saatiin sovittua. Vuonna 1973 allekirjoitettiin Teatteriohjaajien teatterityöehtosopimus ja Lavastajien teatterityöehtosopimus. Vuonna 1974 Teatteriohjaajien Liitto solmi Yleisradion kanssa radio ja tv-työehtosopimuksen ja dramaturgeille välikirjan. Tanssijoiden Yle-vierailusopimuksesta neuvoteltiin, samoin teatteripukusuunnittelijoita koskevasta sopimuksesta.
Paul Suominen kirjoitti (STYöläinen 1/1975): Voimassaolevat teatterialan työehtosopimukset täytyy yleistä yhteiskunnallista taustaa vasten tarkasteltuna todeta melkoisen heikoiksi. Niiden parantaminen kautta linjan on edelleenkin on yksi tärkeimmistä tehtävistä. Suomalaiselle laitosteatterille tyypillistä ja todiste sen yleisestä yhteiskunnallisesta jälkeenjääneisyydestä on se, että eri ammattikunnat joutuvat vuosikausia taistelemaan työehtojensa määrittämiseksi, vaikka lähes kaikilla aloilla on työehtosopimuksensa ja valtakunnalle on säädetty lait ja asetukset työsopimuksista.
Kansainvälinen toiminta aktivoitui jo alkuvuosina. STYöläinen 2/1975 esitteli Oistatin ja Prahan Quadriennalen. Kakkosnumero esitteli jatkokoulutuksia, uutisoi useammasta seminaarista ja purki raskaita TES-neuvotteluita. Teatteriteknisten palkat oli saatu liki 8 kuukautta kestäneiden neuvotteluiden jälkeen sovittua. Risto Ahonen ja Onni Riipinen kirjoittivat aiheesta ja ohjeistivat jäseniä. Veli-Pekka Niiranen kirjoitti alueteatterilain vaikutuksista teknisen henkilöstöön:
Anna meille hyvä valtiovalta alueteatterilaki joka mahdollistaa 12 näyttämökuvaa sisältävän operetin viemien seurojentalon näyttämölle, joka on puuceen kokoinen varustettuna kaikella sillä tekniikalla, josta katsoja voi nauttia käydessään Helsingin Kaupunginteatterin suurella puolella.
Tanssi oli näyttävästi esillä STYläisessä 2/1975. Maria Wolska kirjoitti otsikolla ”70-luvun tanssitaide ei ole enää harhama” ja iloitsi siitä, että tanssitaiteellinen työ on vihdoin tunnustettu arvokkaaksi. Wolska painotti tanssikoulutuksen ja -harrastuksen merkitystä:
Tanssin kokonaisvaltaisuus on hyvä lääke nykyajan eriytyneelle, vieraantuneelle yhteiskunnalle. Tanssi on vähäisin muiden vertaistensa taiteenalojen joukossa, sille valtakunnallisesti suotu eri toiminta-alueet kattava yhteiskunnan tuki on olematon. Edistystä on kuitenkin tapahtunut: on pystytty luomaan uusia työpaikkoja, suuri yleisö ja potentiaalinen harrastajajoukko on herännyt esittämään vaatimuksiaan, tanssitaide etsii uutta sisältöä, oman kasvun mahdollisuuksia.
Vuosi 1975 oli STY:lle vakiintumisen vuosi. Kokemusta oli karttunut ja työmarkkinoiden pelisäännöt opittu. STY sai uuden jäsenliiton, Suomen Teatterialan Toimihenkilöliiton, sekä oman Teatterialan Työttömyyskassan, joka vahvisti STY:n asemaa ”oikeana ammattiliittona”. Nenilleen STY sai Näyttelijäliitolta ja SAK:lta, jotka kummatkin antoivat pakit STY:lle. Kielteinen päätös SAK:n jäsenhakemukseen oli STY:lle järkytys. STY itse antoi pakit elokuvatyöntekijöille, koska STY:llä ei ollut voimavaroja paneutua kokonaan uuden alan erityiskysymyksiin. Teatteri- ja tanssialan työehdoissa oli riittävästi haasteita. SET hyväksyttiin jäseneksi 10 vuotta myöhemmin. STY:n jäseniä olivat vuonna 1975 Suomen Teatteritekninen Liitto, Suomen Lavastustaiteilijain Liitto, Suomen Tanssitaiteilijain Liitto, Suomen Teatteriohjaajien Liitto, Suomen Teatterialan Toimihenkilöliitto ja Suomen Teatteriopettajien Liitto.
