Tässä artikkelissa esittämäni arviot perustuvat omaan ja kollegoideni kokemuksiin. Olen toiminut teatteriopettajana lukiossa 15 vuotta. Olen koulutukseltani teatteritaiteen maisteri, teatteriopettaja. Teatterialan Ammattilaiset TAM ry:ssä toimii monta ammatillista kiltaa, joista yksi on teatteriopettajien ja teatteri-ilmaisun ohjaajien TIO-kilta. Viime vuonna järjestimme kaksi ammatillista seminaaria Vantaalla (9.3.) ja Tampereella (16.11.). Näiden seminaarien ja Aino Unkilan neljän Meteli-artikkelin innoittamana haluan jatkaa keskustelua teatteriopettajan työn tekemisen rakenteista ja kulttuurista. Teema on ajankohtainen, sillä OAJ neuvottelee parasta aikaa opettajien työehdoista, ja neuvottelujen lopputulos voi tuoda positiivisen muutoksen myös teatteri- ja tanssinopettajien työehtoihin – tai sitten ei.
Näillä asioilla on suuri merkitys teatteriopettajien työhyvinvointiin ja ammatissa jaksamiseen.
Toivon, että OAJ saa TES-neuvotteluissa määriteltyä lukion tanssi- ja teatteriopettajien opetusvelvollisuuden määrän eli sen opetustuntimäärän, joka tanssi- ja teatteriopettajan pitää kuukaudessa opettaa, jotta hän saa 100% palkan. Tätä ei ole määritelty tanssi- ja teatteriopettajille, mikä tarkoittaa pienempää palkkaa verrattuna esimerkiksi muiden taideaineiden opettajien palkkoihin. Ero kasvaa, kun huomioidaan lomarahat ja vuosisidonnaiset lisät. Pätevyydestä pienempi palkka ei ole kiinni, sillä lukiossa opettavalla teatteri- ja tanssitaiteen opettajalla on näiden oppiaineiden opettajan kelpoisuus. Hänen täytyy olla muodollisesti pätevä opettaakseen lukiossa.
Teatteritaiteen opetuksella on sivistystehtävä. Teatteriopetuksen sisältö määritellään teatteritaiteen opetussuunnitelmassa, mutta teatteriopettajalle työn rajaus on epätarkka. Teatteri itsessään sisältää laajoja osa-alueita ja esityksen valmistaminen edellyttää monien eri ammattilaisten yhteistyötä. Tuleeko teatteritaiteen opettajan osata tehdä ja myös tehdä ne kaikki? Eli mihin teatteriopettajan työ rajautuu?
Työtehtävien ja työajan rajanylitys tapahtuu useimmiten silloin, kun ollaan teatterin ytimessä, valmistamassa esitystä. Esitystä varten tekstiä usein sovitetaan ryhmälle sopivaksi. Tekstiä lyhennetään, pidennetään tai siihen lisätään roolihenkilöitä, mutta teatteriopettaja ei ole dramaturgi. Esitys valaistaan, lavastetaan, puvustetaan, siinä on ääntä ja musiikkia. Valot tulee rakentaa, ohjelmoida, ajaa ja purkaa. Äänet etsiä, ohjelmoida, rakentaa äänentoisto, ajaa äänet esityksessä. Esitys tulee tuottaa ja markkinoida, mutta teatteriopettaja ei ole teknikko, tuottaja, lavastaja, valosuunnittelija, pukusuunnittelija tai markkinoinnin ammattilainen. Hänen ei tulisi tehdä näitä tehtäviä ainakaan ilman korvausta. Jos nämä työt tekee oman työnsä lisäksi, huomaa ennen pitkää väsyvänsä. Olo on hyväksikäytetty ja itsensä ylittänyt.
Tämä kierre ei katkea, jos opetamme työnantajamme siihen, että hoidamme aina kaiken.
Useat teatteriopettajat ovat jatkuvasti määräaikaisissa työsuhteissa. Työsuhde katkeaa kesäkuukausiksi, jolloin palkkaa ei makseta. Se aiheuttaa pelkoa työn loppumisesta. Varmistaakseen töiden jatkumisen, teatteriopettajat ylisuorittavat työtään. Heillä on jatkuvasti ”näytön paikka”. He empivät olla sairauslomalla, he vaikenevat epäkohdista, he suostuvat tuntityöntekijöinä matkustamaan työpaikalle yhden tunnin opetusta varten, he tekevät palkatta muiden teatterialan ammattilaisten töitä, jotta esityksestä tulisi laadukas. He ottavat liikaa töitä vastaan, koska eivät tiedä, mitkä työt toteutuvat. Jos ne kaikki toteutuvat, työtä on liikaa. Nämä toistuvat tapahtumaketjut johtavat uupumiseen ja alanvaihtoon, jolloin ammattitaito valuu pois alalta eikä teatteriopetuksen ala kehity.
Työtä tehdään yksin. Monilla teatteriopettajilla on monta työpaikkaa ja monta opetusryhmää. He näkevät kollegoitaan harvoin ja kantavat yksin vastuun useista opetusryhmistä ja opetusryhmien esityksistä. Tämän yksinäisyyden vuoksi työnteon ehdoista ja toimintaedellytyksistä avautuu harvoin tilaisuuksia keskustella kollegoiden kanssa. Yksin puurtamisen eetos vahvistuu. Yksinäisyys rampauttaa myös taiteellista työkykyä. Luovuus ja luottamus työhön kärsii, kun työtä tekee pitkään yksin ja väsyneenä – toistuvasti itsensä ylittäen rakkaudesta lajiin.
Kysymykset seuraavat toisiaan
Mitä teatteriopettajan työhön kuuluu? Missä minun työehtoni määräytyvät? Kuka on luottamusmieheni? Onko minulla työsuojeluvaltuutettu? Milloin minun tulisi olla häneen yhteydessä? Kuuluuko minulle määräaikaisena tuntipalkkaisena työterveyshuolto? Saanko sairausloman ajalta palkkaa? Miten yhdistän työn ja perheen? Onko työ fyysisesti ja psyykkisesti turvallista?
Pitääkö minun teatteriopettajana hoitaa myös teatteritekniikka ja visualisointi? Mikä on koulujen kanta tähän? Olenko vastuussa oppilaiden turvallisuudesta esitysten sähkö- ja paloturvallisuuden osalta?
Nämä ovat työehtokysymyksiä, työelämän perusrakenteita, joiden tulisi olla kunnossa ja kaikkien tiedossa.
1. Tarvitaan lisää keskustelua teatteripedagogiikan koulutusta antavien oppilaitosten välille ja selkeyttä tutkintonimikkeisiin!
Ammattinimikkeet ovat kirjavia ja nimikkeet heijastelevat kunkin oppilaitoksen painotuksia, profiloitumispyrkimyksiä ja näkemyksiä sekä ajanjaksoja, jolloin oppilaitokset ovat kyseisiä koulutusohjelmia tarjonneet. Valitettavasti koulutuksen järjestäjät vaikeuttavat tilannetta, kun ne vaalivat omia tutkintonimikkeitään ja tutkintopolkujaan. Eri koulutusohjelmista valmistuneet joutuvat selittelemään tutkintonimikkeitä ja perustelemaan ammattitaitoaan ja kelpoisuuttaan.
Teatteri-ilmaisun ohjaaja (TIO) on tutkintonimikkeistä kenties tunnetuin ja sillä viitataan alemman ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneisiin teatteri-ilmaisun ohjaajiin. Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Teatteri-ilmaisun ohjaajilla on hyvin laaja-alainen ammattitaito käyttää soveltavan taiteen (yhteisöllisiä) menetelmiä eri tarkoituksiin ja tavoitteisiin. Käytännössä TIO voi työllistyä ammattiteattereiden lisäksi sosiaalitoimen hankkeissa, sivistystoimessa, nuorisotoimessa, vanhuspalveluissa jne., mutta näillä aloilla käytetyt ammattinimikkeet ovat kirjavia ja TIO-tutkinnon sisältöä tuntemattomalle työnantajalle sekavia. Alalla on nimikkeitä esim. draamapedagogi, draamaohjaaja, teatteripedagogi, soveltavan taiteen pedagogi, luovan toiminnan ohjaaja, yleisötyöntekijä ja teatterikuraattori, mutta nimikkeet eivät kerro pohjakoulutuksen laajuudesta.
Koulutuspolkujen vertautuvuus toisiinsa nähden ja tutkintojen tunnustamisen kysymykset huolettavat teatteriopettajia. Juuri nyt käsillä on kysymys Turun ammattikorkeakoulun aloittaman YAMK-koulutusohjelman ”Taiteen uudet kontekstit” tuottamasta pätevyydestä. Koulutusohjelman turvin on mahdollista tietyin edellytyksin valmistua esimerkiksi teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, vaikka alempi ammattikorkeakoulututkinto ei olisi teatteripedagogiikan alalta. Koulutusohjelman laajuus on 60 opintopistettä. Koulutusohjelman kuvauksessa kerrotaan: ”Koulutus johtaa master-tutkintoon eli ylempään AMK-tutkintoon, joka vastaa osaamistasoltaan yliopistossa suoritettavaa maisteritutkintoa ja antaa saman pätevyyden esimerkiksi julkiseen virkaan.”
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaan YAMK-tutkinnon suorittanutta ei katsota kelpoiseksi toimimaan opettajana peruskoulussa ja lukiossa. Tämä on harhaanjohtavaa erityisesti teatteri-ilmaisun ohjaajille, jotka voisivat ammattiosaamisensa puolesta työllistyä perusopetuksen kentälle.
Huolestuttavaa on myös lähiopetuksen vähyys, kun on kyseessä ihmisten läsnäololle perustuvan taidemuodon soveltaminen eri konteksteihin: ”Oppiminen tapahtuu erilaisten oppimis- ja kehittämistehtävien kautta. Lähiopetusta on keskimäärin kaksi päivää kuukaudessa. Lähiopetuksen lisäksi opiskelu koostuu verkko-opinnoista, itsenäisestä työskentelystä ja erilaisista ryhmä- ja projektitöistä.” Tämä ei vertaudu vaativuudeltaan yliopistolliseen maisterin tutkintoon.
Toinen teatteripedagogiikan alaa pirstova kysymys on yliopistollisten koulutusohjelmien jakautuminen draamakasvatukseen ja teatteripedagogiikkaan. Minusta draamakasvatuksella ja teatteripedagogiikalla on enemmän samuuksia kuin erottavia tekijöitä ja olemme turhaa hämillämme siitä, mitä eroa niillä on. Samajuurisuuden tuntuvat tunnistavan kaikki eikä erojen esiin nostaminen ole nähdäkseni saanut aikaan yhteisymmärrystä tai molempien suuntauksien vahvistumista.
Tutkintojen standardisointi on iso koulutuspoliittinen kysymys. Sen keskustelun osapuolia ovat Opetushallitus, Opetusministeriö, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) ja opetuksen järjestäjät. Tutkintonimikkeiden ja opetussisältöjen selventäminen ja kelpoisuuksien vastaavuuksien tunnustaminen myös yli toimialojen edistäisi sujuvampaa muunto-, lisä- ja täydennyskouluttautumista teatteri-ilmaisunohjaajille ja teatteriopettajille.
2. Tarvitaan lisää keskustelua eri työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välille!
Teatteriopetuksen alalla työskennellään useiden eri työehtosopimusten mukaan: avainotes, kvtes, ovtes, teates, yliopistojen yleinen tes (harjoittelukoulut), yksityisen opetusalan tes. Lisäksi on ei-tietämistä ja tietoa siitä, että mitään työehtosopimusta ei noudateta.
Työntekijäliittoja näiden työehtosopimusten takaa löytyy useita: OAJ, JUKO (mukana TAKUn edustus), JAU (JHL ja JYTY), TEME, PRO, KOHO. Työnantajaliittoja löytyy neljä: Avainta, KT, Stefi ja Sivista. Sekä työntekijäjärjestöjen että työnantajajärjestöjen volyymit ovat niin suuria, että teatteri-ilmaisunohjaajien ja teatteriopettajien edunvalvonta pirstaloituu ja työehtosopimukset eivät tavoita näiden ammattien erityispiirteitä. Yksikään työehtosopimus ei käsittele teatteriopettajien työn tekemisen ehtoja. Työehtoneuvottelijajärjestöjen rakenteet ovat monimutkaiset.
Sivutoimisten määräaikaisten, eri oppilaitoksissa työskentelevien tuntiopettajien työehdot ovat karut: monityöpaikkaisille tuntiopettajille työehtorakenteet eivät tuo minkäänlaista turvaa, etuja, jatkuvuutta, työterveyshuoltoa, sairausajan palkkaa, tasaisuutta, ilta-/ viikonlopputyön korvauksia, työyhteisön tukea, palkallista lomaa. Tämä työelämätilanne koskettaa monien taideaineiden opettajien lisäksi mm. harvinaisten kielten opettajia.
3. Tarvitaan lisää tietoa työnantajien velvollisuuksista harrastajakentälle!
Teatterialan työnantajaliitto Stefiin kuuluu tämän vuoden alusta lähtien 60 ammattiteatteria. Teatterikeskukseen kuuluu 36 esittävän taiteen vapaan kentän teatteria ja ryhmää. Stefin ja Teatterikeskuksen ulkopuolelle jäävät harrastajateatterit, jotka kuitenkin toimivat työnantajina teatteri-ilmaisun ohjaajille ja -opettajille. Suomen harrastajateatteriliitto edustaa yli 500 jäsenteatteria ja Työväen näyttämöiden liitolla on noin 200 jäsentä. Harrastajateattereilla ei välttämättä ole riittävästi tietoa työnantajavelvoitteista.
Harrastajakentälle Teme on tehnyt palkkasuosituksen ohjaustyötä koskien. Suositus perustuu ammattiteattereissa käytettyyn Teatterialan työehtosopimukseen, mutta palkka voidaan maksaa 25% pienempänä. Suositus on Temen nettisivuilla. Suositus on vakaa kivijalka sopimusneuvottelussa.
Tiedon lisäämiseksi ja harrastajateatterikentän työnantajaosaamisen parantamiseksi tarvitaan tietopaketti työntekijöille aiheesta ”Kun solmit työsopimuksen yhdistyksen tai harrastajateatterin kanssa”. Harrastajateatterit puolestaan hyötyisivät tietopaketista ”Kun harrastajateatteri palkkaa ammattilaisen”.
4. Tarvitaan lisää keskustelua ja yhteistyötä taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten välille!
Teatteri-ilmaisun ohjaajat ja -opettajat miettivät, miten saataisiin eri työnantajat yhtenäistämään työkulttuuria ja jakamaan työnantajaosaamista? Suomessa toimii taiteen perusopetusta antavien taideoppilaitosten keskusjärjestö Taiteen perusopetusliitto Artsedu. Artsedun jäseniä ovat kuusi taideopistojen kattojärjestöä:
-ETOL on teatteri- ja/tai sirkustaiteen perusopetusta antavien oppilaitosten etujärjestö. Jäsenoppilaitoksia on 18
-SML on Suomen musiikkioppilaitosten liitto (SML) on musiikkioppilaitosten kattojärjestö, johon kuuluu 97 oppilaitosta. Jäsenoppilaitoksista 86 on musiikkiopistoja ja 11 konservatorioita.
-Youngart on Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto on lasten ja nuorten kuvataidekoulujen ja arkkitehtuurikoulujen taustajärjestö. Jäsenoppilaitoksia on 63.
-STOPP ry on Suomen tanssioppilaitosten yhdysside ja etujärjestö, johon kuuluu 83 tanssioppilaitosta.
-Suomen sanataideopetuksen seura
-Taito ry, joka edustaa käsityön ja taideteollisuuden taiteen perusopetusta
Näiden etujärjestöjen kautta voisi vaikuttaa oppilaitosten työnantajakulttuurin kohentamiseksi ja yhtenäistämiseksi, vaikka työehtosopimukset neuvotellaankin eri pöydissä. Muutoksen rakentaminen työoloihin ja työehtokysymyksiin voisi rakentua myös etujärjestöjen kautta.
Taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten välillä voisi luontevasti syntyä yhteistyötä. Eri taiteita yhdistävä yhteisopetus, projektit ja muu taiteidenvälisyys voisi luoda yhteisöllisiä kohtaamispintoja eri taideoppilaitosten toimintojen välille. Yhdessä toimiminen tekisi toimintakulttuureita tutummiksi, mikä jo sinällään synnyttäisi havaintoja toimintakulttuureista ja johtaisi sopimiseen työn tekemisen edellytyksistä.
5. Tarvitaan selkeyttä teatteritaiteen oppiaineen nimelle, kelpoisuudelle ja työehdoille!
Teatteritaiteen oppiainetta peruskoulussa ja lukiossa kutsutaan moninaisilla nimillä. Käytössä ovat mm. ilmaisutaito, draama, luova ilmaisu, teatteri-ilmaisu, musiikkiteatteri, näytelmä, esittävä taide. Emme kutsu musiikin oppiainetta musiikki-ilmaisuksi, musiikki-ilmaisutaidoksi, luovaksi musisoinniksi, konsertiksi tai vaikkapa etydiksi. Nämä sisältyvät yläkäsitteeseen ’musiikki’. Samoin teatteritaiteesta lähtöisin olevia taideaineita voisi kutsua yläkäsitteellä ’teatteritaide’ tai lyhyemmin ’teatteri’.
Suomessa voi kuitenkin opiskella draamakasvatusta sivuaineena. Draamaopettajat saattavat vierastaa ajatusta, että hekin opettaisivat teatteritaidetta, kun opintojen aikana ammatti-identiteetti on muodostunut käsitteen draamakasvatus ympärille. Lisäksi virkanimike on edelleen ilmaisutaidon opettaja. Kysymys oppiaineen nimestä ei siis ole aivan yksinkertainen. 70-luvulla, peruskoulun perustamisen aikaan, teatteritaidetta parhaiten vastaavaa oppiainetta kutsuttiin nimellä luova toiminta. Moninaisille nimille on kouluhistorialliset ja teatteripedagogiikan eri suuntauksista kumpuavat syyt, ja siksi perustellut näkemykset oppiaineen nimeksi ovat tasavahvat.
Oppiainenimikkeiden moninaisuus ylläpitää teatteritaiteeseen miellettyä epämääräisyyttä ja osaltaan estää teatteritaiteen pedagogista ja metodista kehittämistä ja ymmärrystä siitä, mitä teatteripedagogiikka on, mitä teatterin opiskelu on ja mitä se voi antaa opiskelijalle ja yhteisölle osana yleissivistävää koulutusta.
Oppiainenimikkeiden moninaisuus estää kelpoisuuden tunnistamista ja tunnustamista. Luovaa ilmaisua voi opettaa moni, mutta teatteritaiteen opettajan kelpoisuusehtoa tulee soveltaa, koska yliopistollinen aineenopettajakoulutus on olemassa. Perusopetuksessa annettavan teatteritaiteen oppiaineen nimen yhtenäistäminen edistäisi teatteriopettajien työllistymistä.
Jotkut perusopetuksen koulut ostavat teatteritaiteen (ja tanssitaiteen) opetusta ostopalveluna mm. opistoista. Tämä ei ole ongelmatonta työehtojen ja palkkauksen, oppilaiden ja opiskelijoiden oikeusturvan ja taidekoulutuspoliittisten tavoitteiden kannalta. Teatteri- ja tanssiopistojen opettajien tuntipalkka on heikompi kuin peruskoulun tai lukion aineenopettajan tai luokanopettajan. Palveluostoissa opistojen opettajien opettaessa peruskoulussa tai lukiossa, he eivät saa samaa palkkaa kuin peruskoulun tai lukion opettaja, vaikka tekevät samaa työtä samojen lasten ja nuorten kanssa. Harvemmin luonnontieteitä, matematiikkaa tai teknisiä aineita ostetaan ulkopuolisilta koulutuspalveluntarjoajilta. Sellaista ei edes ehdoteta. Miksi siis teatteritaiteen opetuksen voi ulkoistaa? Teatteri- ja tanssitaiteen opetusta ei saa päästää valumaan pois yleissivistävästä koulutuksesta.
Jotta teatteritaiteen (tai muun taiteen) opetus tulee näkyväksi yleissivistävässä koulussa, tulee teatteriopettajan työsuhde vakinaistaa pienelläkin tuntimäärällä. Tässäkin tilanteessa peruskoulun/ lukion/ ammattioppilaitoksen ja taiteen perusopetusta antavan oppilaitoksen välinen yhteistyö tarjoaisi ratkaisun, jotta opettaja saa aina sen oppilaitoksen opettajan palkkaa, missä työ toteutuu. Ratkaisun nimi on yhteispäätoimisuus. Jos työ jakautuisi tasan kolmen eri oppilaitostyönantajan välillä, palkka muodostuisi vastaavasti 1/3 + 1/3 + 1/3 = 1. Opettajan työsuhteeksi muodostuisi yksi päätoimisuus kolmen sivutoimisuuden sijaan.
6. Tsekki-lista jokaiselle teatteri-ilmaisun ohjaajille!
Muista, että ”meidät on koulutettu toimimaan yhdessä” ja arvosta omaa ammattiosaamistasi. Ennen kuin työelämän oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus toteutuu, tartu näihin toimenpiteisiin jo nyt.
1) Määritä työtehtäväsi ja pidä rajoista kiinni. Jos tehtävään, jota osana teatterin opetustyötäsi teet, on olemassa vakiintunut ammattinimike, niin keskustele työnantajasi kanssa sen osa-alueen työn tekemisestä ja korvauksesta erikseen. Esimerkiksi esitä produktiokorvausta, jos teet ohjaustyön. Esitä korvaus tuotantotyöstä jos markkinoit ohjaamasi esityksen. Esitä korvattavaksi puvustaminen, pukuhuolto tai puvustamon ylläpito jos huolehdit niistä.
2) Älä kärsi yksinäisyydestä työssäsi. Hakeudu kollegioon.
3) Pidä työaikakirjanpitoa eli seuraa työaikaasi. Aloita se heti, jotta sinulla on dataa, kun sitä tarvitset.
4) Selvitä oma edunvalvojasi eli työntekijäjärjestösi työehtosopimuksesta neuvotteleva henkilö ja ole yhteydessä häneen työehtojesi epäkohdista.
5) Selvitä, kuka on luottamusmiehesi tai -valtuutettusi ja työsuojeluvaltuutettusi.
6) Pidä yhteyttä TAMiin ja TIO-kiltaan.
Suomen Harrastajateatteriliitto kommentoi Susanna Metsälän kirjoitusta 5.2.2020
