Rakenne on sana, joka herättää monenlaisia tunteita. Usein esiin nousee käsitteen epämääräisyys ja se tekee siitä herkästi luotaantyöntävän. Avaan tässä tekstissä mahdollisimman konkreettisesti sitä, mitä kaikkea rakenne tarkoittaa opiskelijalle – ainakin minulle äänisuunnittelun maisteriopiskelijana. Tarkoituksenani ei siis ole tässä yhteydessä määritellä rakenteen käsitettä, vaan nimenomaan konkretisoida sitä. Rakenteen käsitteen määrittelyyn keskittyi Metelin juttu Rakenteet vallan ylläpitäjinä (Anne Saveljeff, Meteli 26.1.2021).
Rakenteita on monenlaisia ja eri kokoisia – ei ainoastaan valtavia ja järkälemäisiä. Avaan joitakin näkökulmia siihen, miten olen itse löytänyt tapoja suhtautua rakenteisiin helpommin lähestyttävinä ja jopa muokattavina. Hyvä on myös muistaa se, että kaikki rakenteet ovat pohjimmiltaan ihmisten luomia eli sosiaalisesti rakentuneita.
Aloitan koulusta. Opiskelen Teatterikorkeakoulussa, eli olen päässyt sisään Teatterikorkeakoulu-nimiseen rakenteeseen. Se on rakenne, johon pääsy on haastavaa ja johon liittyy myös paljon historiaa siitä, että sinne on otettu lähinnä tietynlaisia ihmisiä – esimerkiksi pitkälti vain valkoihoisia ja vammattomia.
Teatterikorkeakoulu on rakenne, johon pääsy tuo paljon etuoikeuksia. Sen sisällä ollessaan pääsee osalliseksi sen resursseista ja tutustuu valtavaan määrään ihmisiä, mikä on suuri etu alalla, jossa työllistytään pitkälti suhteiden avulla. Siellä pääsee harjoittelemaan teatterin tekemistä tavoilla ja välineillä, joihin kovin monilla ei ole pääsyä. Omasta asemastaan tämän koulun opiskelijana on väistämättä hyvin kiitollinen, mutta toisaalta on hyvin tärkeää kritisoida tätäkin rakennetta sisältäpäin. Koulukaan ei ole kaikille opiskelijoille yhtäläisen turvallinen paikka.
Teatterikorkeakoulun sisällä kuulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmien eli VÄSin rakenteeseen. Tämä pienempi rakenne on toiminut kotipaikkana isomman rakenteen sisällä. Omat erilliset tilat taukohuoneineen ovat mahdollistaneet yhteisöllisyyttä, joka ainakin minulle on ollut elintärkeää.
VÄS on rakenteena elävämpi ja se muotoutuu aina sen mukaan keitä kulloiset opiskelijat ovat. On kiinnostavaa nähdä, miten tämä rakenne tulee muuttumaan sen myötä, että tänä vuonna myös VÄS muuttaa nyt rakenteilla olevaan Kuva+ –rakennukseen. Sekä pienemmät että isommat rakenteet ovat usein sidoksissa myös fyysisiin rakenteisiin, rakennuksiin.
Omassa työssä on mahdollista luoda esimerkiksi työryhmän rakennetta ja sen sisäisiä rakenteita sellaisiksi, että ne vastaavat omia tarpeita paremmin.
VÄSin lisäksi kuulun äänisuunnittelun koulutusohjelman rakenteeseen, oman vuosikurssini rakenteeseen, oman äänisuunnitteluluokkani rakenteeseen. Kaikki nämä rakenteet ovat yhdistelmä ihmisiä ja instituutiota, kontekstia – ja myös historiaa.
Äänisuunnittelun opiskelijana kuulun väistämättä myös äänisuunnittelun alan rakenteeseen. Olen opintojeni aikana ollut hyvin tietoinen alan miesvaltaisesta historiasta. Olen miettinyt, että miten itse muunsukupuolisena queer-feministinä voisin asettua sen jatkumoon. Mahtuisinko minä sen jatkumoon ollenkaan?
Etenkin opintojeni alkuvaiheisiin kuului paljon raskasta työstöä siitä, että voisinko edes osata mitään tällaista ja että onko minulle tilaa tällaisella alalla. Pitkälti tämä johtui siitä, että en ollut nähnyt juuri mitään representaatiota itseni kaltaisista ihmisistä tekemässä tätä työtä. Representaatio on keskeisessä yhteydessä rakenteisiin: ketkä pääsevät niihin sisään ja siten keitä nähdään alojen/instituutioiden/valta-asemien edustajina. Minulle oli esimerkiksi valtavan merkityksellistä, että äänisuunnittelun pääsykoeraadissa oli yksi henkilö, joka oli hieman minun näköiseni.
Äänisuunnittelun alan rakenne on luonnollisesti kytköksissä isoihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Opiskelijat ovat myös koko ajan eri tavoin kytköksissä yhteiskunnan rakenteisiin omien elämäntilanteidensa ja moninaisten identiteettiensä kautta. Osa saa opintososiaalisia etuuksia, osalla on perhettä, osa joutuu käymään koko ajan töissä opintojen ohella – kaikki tämä vaikuttaa opiskelun arkeen. Osa joutuu kohtaamaan rakenteellista rasismia, osa syrjintää sukupuolen perusteella, osa joutuu pohtimaan miten jaksaa opiskella kroonisen sairauden kanssa, kun läsnäolovaatimus on useimmilla kursseilla 100 %.
Millaisia rakenteita voi itse luoda?
Minulle tällä hetkellä mielekkäin tapa suhtautua rakenteisiin on sen pohtiminen, että millaisia rakenteita olisi mahdollista luoda itse. Se tuntuu voimauttavalta näkökulmalta. Opiskelijan eri identiteetit vaikuttavat siihen, kokeeko hän tarvetta tällaiselle. Jos jokin oma identiteetti on yhteiskunnallisesti marginaalinen, voi tuntua hyvinkin tarpeelliselta luoda uusia rakenteita olemassa olevien tueksi – tai niissä selvitäkseen. Usein uusien rakenteiden rooli on olla turvallisempi ja paremmin tukea tarjoava paikka, kuin mitä muu ympäristö on. Monet yhteiskunnalliset muutokset ovat myös saaneet alkunsa tällaisesta ruohonjuuritason organisoitumisesta.
Itse olen kokenut tarvetta rakentaa ympärilleni pieniä rakenteita, joissa feminismi on oletusarvo ja queeriys tavallista. Tällainen itse luotu rakenne voi olla esimerkiksi feministikavereiden kanssa muodostettu facebook-keskustelu. Olen opintojeni aikana muodostanut opiskelutovereiden ja muiden samankaltaisia töitä tekevien ja samaan suuntaan ajattelevien henkilöiden kanssa sellaisia ihmissuhdeverkostoja, joissa voi purkaa kohtaamiaan hankalia tilanteita ja saada nopeasti tukea, myötäeloa ja neuvoja muilta ihmisiltä. Tällaiset itse luodut rakenteet voivat helpottaa jaksamista merkittävästi, toimia hengähdyspaikkoina. Ne myös luovat ja ylläpitävät yhteisöllisyyttä ja muistuttavat siitä, että omat vertaiset eivät ole kilpailijoita.
Toisaalta myös omassa työssä on mahdollista luoda esimerkiksi työryhmän rakennetta ja sen sisäisiä rakenteita sellaisiksi, että ne vastaavat omia tarpeita paremmin. Voi esimerkiksi tuntua tarpeelliselta koota työryhmä, jossa on ainoastaan muunsukupuolisia ja trans-ihmisiä. Tai voi olla tarpeellista muodostaa työryhmä, jossa on ainoastaan ruskeita ihmisiä. Kaikki tällainen separatistinen toiminta on tärkeää ja tilaa tekevää. Toki kaikki tällainen vaatii usein myös resursseja eli rahallista tukea joltain rakenteelliselta taholta. Rakenteissa toimiminen ja niihin törmääminen on jatkuvaa.
Harvat tässä jutussa esitetyistä ajatuksista ovat yksin omiani. Kiitos siis kaikille ystäville, kollegoille ja muille kanssa-ajattelijoille, joilta ja joiden kanssa käydyissä keskusteluissa näitä ajatuksia on kudottu kokoon.
