Tarpeistonhoitaja Marja-Leena Niittymäki on tehnyt työuran, jonkalaista ei monta ole eikä tule: viisikymmentä työvuotta samassa talossa, Tampereen Teatterissa. Niittymäki on ollut intohimoinen teatterilainen, mutta aina myös liiton tyttö lukuisissa luottamustoimissa ja myös perustamassa Teatteriteknisten liittoa.
Marja-Leena Niittymäki tuli 17-vuotiaana kotiteollisuuskoulun käyneenä nuorena naisena Tampereen Teatteriin ihan työnvälityksen kautta. Silloin joskus sai esittää työnvälitykselle omia toiveitaan työpaikoista ja teatteri kiinnosti. Isä oli harrastanut teatteria ja kuljetellut tytärtä teatteria katsomassa.
Teatterin lumovoima on ollut se syy, joka on saanut hänet pysymään talossa – ja tietenkin se, että Niittymäki on ollut taloon ja talo Niittymäkeen tyytyväinen.
– Työ itsessään on niin kiinnostavaa. Aina aloitetaan alusta ja lopuksi suru sydämessä laittelen tarpeiston varastoon ja hyvästelen sen.
Tarpeistonhoitajalla pitää olla visuaalista silmää, kädentaitoja ja tarkkuutta mutta myös sopeutuvuutta ja taitoa tulla ihmisten kanssa toimeen, hän arvelee.
Niittymäen viimeinen työ oli Huojuva talo. Sen tarpeiston erityispiirre oli, että kestävyyteen piti kiinnittää erityistä huomiota, koska esitys oli raju. Siihen hankittiin myös oikean näköinen, painoinen ja kallis vauvanukke.
– Sen asettelin talteen ja sanoin, että nukupa nyt täällä kilttinä vauvana, pääset vielä näyttämölle.
Erikoisena tarpeistonhoitajan haasteena on jäänyt mieleen Amadeus. Siinä Salieria esittävän Tapani Pertun piti ahmia herkkuja ja puhua samalla – vaikea yhdistelmä. Niittymäki kokeili jos jotakin, mutta päätyi lopulta marenkiin, joka suli helposti näyttelijän suussa.
– Esineiden pitää olla sopusoinnussa roolihenkilön kanssa. Pitää miettiä henkilön historia ja muukin historia. Vanha sanomalehti on kellastunut, mutta se ei ole ollut kellastunut sata vuotta sitten!
Joulunakin töihin
Etenkin tekniikka on 50 vuodessa kehittynyt valtavasti. Tarpeisto on yhä pikkutarkempaa. Myös suunnittelu on lisääntynyt; ennen ei edes ollut suunnitteluaikoja, mutta nykyään tarpeistonhoitaja on mukana esityksen rakentumisessa mallipalaverista lähtien ja seuraa esityksen kehittymistä lukuharjoituksista harjoituksiin.
Marja-Leena Niittymäki muistelee, että ennen teatterin väki oli enemmän yhdessä myös vapaa-ajalla. Toisaalta se oli aikaa, jolloin väkeä oli teatterissa vähemmän, ja työn ja vapaa-ajan raja oli venyvä käsite. Työehtosopimusta ei ollut, työaikoja ei ollut määritelty ja töitä saatettiin tehdä 14 tuntia putkeen, jos oli tarpeen.
– Tapaninpäivänä saattoi olla kolme näytöstä, ja kaikki lauantait olivat työpäiviä. Kesti kauan ennen kuin omatunto hellitti soimaamasta pyhäpäivien vapaista.
Tärkein saavutus on työehtosopimus
Väki oli aktiivista 60- ja 70-luvuilla. Ensin saatiin aikaan Suomen Näyttämötekninen Yhdistys vuonna -66 ja jo -71 Marja-Leena Niittymäki oli perustamassa Suomen Teatteriteknisten Liittoa. Vielä muutama vuosi, ja Suomen Teatterityöntekijöiden Yhteisjärjestö, Temen edeltäjä, perustettiin vuonna 1975.
– Olin yhdistyksen sihteeri, keräsin jäsenlistoja ja lähetin jäsenpostia. Kaikki tehtiin käsin.
Niittymäelle ammattiyhdistystoiminta oli itsestäänselvyys. Isä oli jo ollut aktiivinen ammattiyhdistysmies ja toiminut kunnallispolitiikassa, mutta myös kotiteollisuuskoulussa opetettiin ammattioppia, jossa valaistiin työelämän pelisääntöjä ja ammattiyhdistystoimintaa.
Välillä teatterialan nuoret ammattilaiset ovat olleet välinpitämättömiä ammattiyhdistystoiminnasta mutta nykyään, freelanceriuden, määräaikaisuuksien ja lyhyiden työsopimusten aikana, ay-toiminnan tärkeys on uudelleen tajuttu.
Niittymäki oli Teatteriteknisten liitossa kuusi vuotta puheenjohtajana, sitten hallituksessa, myös STY:n hallituksessa, työttömyyskassan puheenjohtajana sekä oman talon luottamushenkilönä.
Tärkeimpänä saavutuksena hän pitää teatterialan työehtosopimusta. Ensimmäinen tes oli ohut kirjanen, jossa kuitenkin määriteltiin sentään työaika ja vähän toimenkuviakin. Sittemmin tessit ovat saaneet lisää sivuja. Toinen merkittävä seikka on, että sekä teatteri että media-ala ovat samassa liitossa, johon nyt ovat liittyneet myös tanssi- ja sirkusala.
Niittymäki on juuri kokenut ensimmäiset, etukäteen suorastaan pelätyt eläkepäivänsä, mutta ay-aktivismi ei ole eläköitynyt. Hän on lähdössä tes-neuvotteluihin haastattelua seuraavana päivänä ja hänen sisäinen kellonsa käy edelleen teatterin aikaa.
– Tänään huomasin, että kello on 11 ja hätkähdin: miten minä nyt kotona olen, minunhan pitäisi olla harjoituksissa!
Teatteri on matalapalkka-ala
Marja-Leena Niittymäki sanoo, että palkat ovat pieniä ja edelleen tes-neuvottelujen ykkösasia.
