Maaliskuun 2023 lopulla julkaistiin vuoden 2022 Taiteen ja kulttuurin barometri, joka käsitteli taiteilijoiden hyvinvointia. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Taiteen edistämiskeskuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi ennätysmäärä, 1319 taiteilijaa, kattavasti eri taiteen aloilta.
Tutustuin barometrin tuloksiin etukäteen, sillä minua oli pyydetty juontamaan sen julkistamistilaisuus. En varsinaisesti profiloidu ammattijuontajaksi, mutta kun kysely tehtävään tuli, otin sen vastaan, koska ”Hei, malli- ja juontokeikat kiinnostaa aina!” (Tämä tiedoksi kaikille, jotka näitä palveluja kaipaavat.)
Pilke silmäkulmassa vetistyi kyllä barometria lukiessa: sivulla 68 purskahdin itkuun. Miten muka ”kaiken kokenut” ja alan sudenkuopat tietävä keski-ikäinen, yleensä tunteiluun sortumaton, herkistyy lukuja ja prosenttipiirakoita tutkiessa? Synkkää on. Todella synkkää.
Raportti on kaikkine kaavioineen 126 sivua pitkä, mutta suosittelen sitä silti kaikille lämpimästi. Se sisältää varmasti katharttista tietoa: et ole ajatuksinesi yksin. Enää ei itse asiassa tarvita yhtään tutkimusta taiteilijoiden hyvinvoinnista, on täysin selvää että voimme huonosti ja alalla on epäasiallista kohtelua ja vääriä käyttäytymismalleja. Näin artikkelin muotoon yksinkertaistaisin kolme taiteilijan hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavaa asiaa: rahanpuute, arvostuksen puute ja tukirakenteiden puute.
Mielikuvitellaanpa miten näihin puutteisiin voitaisiin pureutua. Rahanpuute kytkeytyy vahvasti arvostuksen puutteeseen. Barometri kertoo, että taiteilijat kokevat merkityksellisyyttä työssään itselleen ja muille. Tätä mieltä oli 94 prosenttia vastaajista. Työ on arvokasta ja sen lopputuloksella on paljon annettavaa muillekin. Hienoa! Monellako alalla päästään samaan lopputulokseen? Samalla ansaintalogiikka, työstä saatu elanto, ei vastaa merkityksellisyyden tunteeseen. Pitäisikö tätä siis pilotoida muillakin aloilla? Maksaa vähemmän liksaa tai peräti lopettaa palkanmaksu kokonaan, jotta muutkin saisivat kokea merkityksellisyyttä töissään? Tervetuloa taiteilijaelämään! Raha ei liiku, mutta näkyvyyttä ja kontakteja hei! Ei enää tyhjiä sisältöjä hei!
Miten kääntäisimme tämän kulttuurivihamielisen yhteiskuntamme arvostamaan taidetta? Vielä 50 vuotta sitten kulttuuria ja taiteita arvostettiin, työläisperheissäkin kirjahylly oli kunniapaikalla ja jotain taidelajia piti kaikkien harrastaa. Mitä sielun sivistyksen arvostukselle on tapahtunut ja miksi taiteilijat ja taide ovat luisuneet sylkykupiksi, yhteiskunnan syöpäläisiksi. Taannoin eräässä keskustelussa minulle sanottiin: ”Kuulostaa ihan Kela-korvattavilta hommilta.” Eräs kaupallinen TV-kanava mainostaa omaa laulukilpailuaan pilkkaamalla apurahataidetta, nykytanssia ja olohuone-jazzia. MITÄ HEMMETTIÄ! Montako poskea tässä turpeassa naamassa pitäisi olla?
Okei, olen aika provosoitunut kaikista näistä ”yhteensattumista”, mutta totuus on, ettei esimerkkejä arvostuksen puutteesta tarvitse omaa napanöyhtää kauempaa hakea. Haluan sinun tietävän rakas tekstini lukija, että et ole yksin, jos olet tuntenut olevasi arvoton. Olen onnellinen puolestasi aidosti, jos urasi on ollut kaikesta negatiivisesta vitsauksesta vapaa, niinhän sen pitäisi olla!
Minkälainen olisi se päivä, jolloin kaikki taide pannaan julistettaisiin? Julkiset veistokset huputettaisiin, televisiosta tulisi uutisten lisäksi vain lumisadetta, radiossa kohina ilostuttaisi päiväämme, teatterit, kirjastot, galleriat, museot ja keikkapaikat olisivat kiinni. Hetkinen, kuvailinko juuri tapahtumaa, joka oli lähes totta äskettäin? Ja ai niin, tanssiminenhan on jossain päin maailmaa oikeasti kiellettyä. Kulttuurivihamielisyys on liukunut salonkikelpoiseksi osaksi yhteiskuntaamme. Se ei ole pelkkää huonoa päätöksentekoa, vaan iso asennevamma.
Nyt jos koskaan tarvitsemme toisiamme, kulttuurityöläisiä ja taiteilijoita, tukemaan toisiamme, sillä Arkadianmäen paternosterhissillä matkustavat eivät välttämättä tee sitä puolestamme. Vain me yhdessä tunnustamme ja tunnistamme arvomme. Kuulumalla oman alasi ammattiliittoon olet osa vaikuttamistyötä, jota siellä tehdään. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä sinä saat, vaan ennemminkin siitä, mitä sinä voit tehdä edistääksesi taiteilijoiden ja kulttuurityöläisten hyvinvointia.
Edunvalvonnan aitiopaikat ovat jaossa taas Temen liittokokouksessa ja monen jäsenjärjestön vuosikokouksessa 23.4. Tieteen talossa. Toivon näkeväni sinut siellä, arvon kulttuurityöläinen, sillä minä ainakin arvostan työtäsi ja haluan, että saat jatkaa sitä haluamallasi tavalla jatkossakin, saaden siitä ihmisarvoisen korvauksen. (Tämä alkaa kuulostaa aivan joltain vaalipuheelta, mutta en ole kyllä ehdolla mihinkään.) Taiteilijoiden hyvinvointia edistetään tukirakenteita lisäämällä barometrin mukaan. Sitä työtä Temessä tehdään ja millä resurssilla; siitä päätät sinä, jäsen.
Taiteen ja kulttuurin barometri 2022 taiteilijoiden työhyvinvoinnista
