– Olin erittäin huono. Näin Panu Varstala kuvailee itseään tanssijana vuonna 2000, Lissabonin opiskelijavaihdossa. Kurssin opettaja kannusti Varstalaa jatkamaan. OKL:stä opettajaksi valmistuneella Varstalalla ei ollut tanssitaustaa, mutta entistä urheilijaa tanssissa inspiroi se, kuinka siinä yhdistyvät liikunnallinen puoli, kuvataide ja musiikki.
Tanssin myötä minulle laajeni se käsitys, minkälainen maailma voi myös olla, Varstala sanoo.
Tanssi vei mukanaan, ja Varstala pääsi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselle vuonna 2003, 28-vuotiaana.
– Osa kurssikavereista oli oopperan balettikoulusta tai muista tanssin opiskelupaikoista, ja esimerkiksi heidän tekninen osaamisensa oli ihan eri tasolla.
Opiskeluaikana Varstalalle oma vahvuus ja käänteentekevä ajatus löytyi harjoittelemisesta.
– Harjoittelu vaatii esityksenkaltaista keskittymistä. Harjoitteleminen on merkittävää, ei ”sinnepäin-hutilointia”. Harjoittelu voi olla, ja sen on hyvä olla, jotenkin kepeää, mutta keskittymisen täytyy olla kirkasta. Tätä yritän vaalia.
Varstalalle on tärkeää luoda ympäristö, jossa on mielekästä työskennellä ja joka kannustaa ja kunnioittaa toisen erityisosaamista.
– Lavastus on yhtä tärkeä kuin teksti, ruumiinkieli on yhtä tärkeä kuin valot. Yhteinen näyttämö syntyy tällaisesta kudelmasta, ja silloin esityksestä itsestäänkin voi tulla moniulotteisempi.
Tähän voi Varstalan mukaan myötävaikuttaa se, että ihan perusasiat puhutaan alussa auki: miten työskennellään, mitä ollaan tekemässä, mihin pyritään, mitä uutta ehkä halutaan oppia.
– Jos taidetta ajattelee, niin on erittäin oleellista pohtia mitä ollaan tekemässä ja miksi. Kun kaikki ovat motivoituneita ja teos on kaikille tekijöille merkittävä, se nostaa esityksenkin uudelle tasolle.
Lisäksi Varstala kannustaa rehelliseen puheeseen: jos ongelmakohtia tulee, niihin on tartuttava heti. Toisaalta Varstala kannattaa bergmanilaista ajatusta konkretian tärkeydestä:
-Ensin tehdään, sitten keskustellaan.
Näyttämötilanteen tulee toimia ilman mitään, ilman valoja, tekstiä, musiikkia.
– Mun tehtävä on kyseenalaistaa esimerkiksi teatterin tekemisessä tekstin ylivaltaa aika ajoin. Ruumiin kieli on yhtä merkittävää kuin teksti.
Inspiraation lähteenä Varstalalle on ihminen:
– Se ei hetkessä tyhjene.
Utelias mieli on elintärkeä työkalu, se, ettei lukitse vastauksia liian varhain.
– Ajatukset ja polut saattavat mennä ihan muualle, kuin mihin ajateltiin. Pohjantähden tultua valmiiksi todettiin Malmivaaran kanssa, että ”kumpikaan meistä ei osaisi ohjata tollaista”. Hyvä dialogi mahdollistaa sen, että meistä tulee viisaampia, ja syntyy sellaista, mitä kukaan ei ennalta tiedä.
Vaikka ammattitaito on tärkeää, sen taakse verhoutuminen vie ehkä väärille jäljille.
– Henkilökohtaisen kautta näkee ihmisen. Ilman henkilökohtaisuutta lopputulos ei välttämättä kosketa, se jää helposti pinnan tasolle. Oikeilla jäljillä ollaan, jos henkilökohtaisuutta uskaltaa tuoda tavalla tai toisella esille. Tulee olla avoin omalle keskeneräisyydelle.
Taide on Varstalan mukaan aina sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja taiteilijan olisi hyvä miettiä, minkälaisia asioita hän haluaa omalla tekemisellään viestittää. Yhteisön jäsenenä toimiminen ja paikallinen vaikuttaminen on Varstalalle tärkeää.
– On minua houkuteltu kunnallispolitiikkaankin. Siihen en ole halunnut vielä lähteä, mutta uskon hyvän kautta vaikuttamiseen. Siihen, että ehdotetaan, ei valiteta. Esimerkiksi Kokonniemi kuntoon –kampanjalla saatiin uudet pukukopit uimarannalle. Ja Trash Heroes –esityksen olennaisena osana on roskien kerääminen. Haluan luoda keinoja, jotka kannustavat jengiä osallistumaan.
