Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2019 pääkirjoitus, Marika Väisänen
Suomessa naisten ja miesten palkkaero edelleen yli 16 prosenttia. Temeläisillä aloilla palkkaeroja ei ole kattavasti tutkittu, muttei ole syytä olettaa tilanteen olevan sen parempi. Muun muassa Kulttuuripoliittisen tutkimuskeskuksen selvitys vuodelta 2015 osoitti, että naistaiteilijoiden tulot ovat keskimäärin 78 % miestaiteilijoiden tuloista.
EK:n helmikuussa julkaistun selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa työikäisistä ei halua palkkatietojaan työkaveriensa nähtäville ilman omaa suostumustaan. Samoihin aikoihin julkaistu SAK:n luottamushenkilöpaneeli tulos osoitti kuitenkin varsin toisenlaisen näkemyksen. SAK:n luottamushenkilöpaneelin mukaan palkka-avoimuudella on laaja kannatus: yli kaksi kolmasosaa luottamushenkilöistä kannattaa palkkojen avaamista julkisiksi työpaikoilla.
Mitä ristiriitaisista tuloksista voi päätellä? Ainakin sen, ettei palkka-avoimuuden merkitys ole jalkautunut palkansaajien keskuuteen. Yksi mahdollinen syy on siinä, että se on jäänyt puheeksi, jota käydään keskusjärjestöjen ja liittojen tasolla.
Samapalkkaisuuden ongelma verhotaan mielellään segregaation taakse ja samalla se siirretään koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kontolle. Samapalkkaisuuden toteuttaminen kuuluu kuitenkin työnantajille. Palkka-avoimuus on nimittäin yksi tehokkaimmista keinoista lisätä samapalkkaisuutta.
Olisitko valmis laajempaan palkka-avoimuuteen, mikäli se kaventaisi naisten ja miesten palkkaeroja?
Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella tehdyn ”Palkkatietämys Suomessa”-tutkimuksen (2012) mukaan suomalaisten palkkatietämys on matalalla tasolla. Kun ei ole tietoa, miten palkka muodostuu, vaikuttaa se myös palkkatyytyväisyyttä ja työn kannustavuuteen.
Yksi keino lisätä palkkatietämystä ja läpinäkyvyyttä on työn vaativuuden arviointijärjestelmä. Työn vaativuuden arviointijärjestelmien tarkoitus on arvottaa työntekijöiden työtehtävät keskenään oikealle tasolle siten, että vaativammasta työstä saa suuremman korvauksen kuin vähemmän vaativasta. Tämän tulisi kannustaa työntekijöitä ottamaan vastaan vaativampia tehtäviä ja kehittymään työssään ja samalla lisäämään organisaation tuottavuutta.
Uskallan väittää, että EK:n kysely ei kerro totuutta työikäisten kannasta palkka-avoimuuteen. EK:n kysymys kuului: ” Työkavereillani tulee olla oikeus saada ilman suostumustani työnantajaltani tarkka tieto palkkani suuruudesta euroina.” Näin kysyttäessä saadaan vastaus suhteessa siihen vallalla olevaan palkoista vaikenemisen kulttuuriin, jossa rahasta ei puhuta ja jossa palkkatietämys on huonoa.
Yhteiskuntaa ei rakenneta ja muuteta kerralla vaan askel askeleelta. Palkka-avoimuutta kehitettäessä ensin laajemmat tiedonsaantioikeudet tulisi antaa luottamusmiehille ja työsuojeluvastaaville. Samanaikaisesti työpaikkojen kulttuuria muutetaan niin, että palkkauskriteerit tehdään avoimeksi ja niiden toimivuutta arvioidaan yhdessä henkilöstön kanssa. Pikku hiljaa ymmärrys palkan muodostumisesta suhteessa työn vaativuuteen ja vastuullisuuteen kasvaa. Samalla palkkausjärjestelmät tulevat läpinäkyväksi ja palkoista vaikeneminen hälvenee. Näiden vaiheiden jälkeen ollaan siinä pisteessä, että edellä mainitun EK:n kysymyksen esittäminen voi olla relevanttia.
Tein pienen testin ympäristössäni. Kysyin, olisitko valmis laajempaan palkka-avoimuuteen, mikäli se kaventaisi naisten ja miesten palkkaeroja. Sain vastaukseksi kyllä. Uskallan väittää, että valtaosa palkansaajista kannattaa jo nyt palkka-avoimuutta, mikäli se vie kohti tasa-arvoisempaa työelämää.
Marika Väisänen, Teme
