Aino Unkila on kirjoittanut teatterin opettamisesta Metelille neljä artikkelia. Hän nostaa työnantajataidot sekä yhteispäätoimisuuden ratkaisuina opettajien työehtojen parantamiseen. Yhteispäätoimijuudessa usea (muutaman opetustunnin) työsuhde yhdistettäisiin samaan työsopimukseen ja työnantajat yhdessä turvaisivat opettajalle paremman toimeentulon ja sopimusehdot. Lisäksi Unkila kaipaa uuteen opetussuunnitelmaan yhtä asiaa: teatterin käsittämistä itsenäisenä taidemuotona ja sen opettamista omana aineenaan.
Edellisissä jutuissa Unkila pohti opetuksen rajoja, ja sitä mistä palkkaa maksetaan ja mistä ei. Jutun voit lukea täältä. Unkilan kaksi aiempaa juttua käsittelivät opettajan kesäajan lomautuksia ja työttömyyttä sekä vaikean ryhmän opettamista.
Haastatellessani ihmisiä minua vaivasi se, että arki, jossa opetus tapahtuu ja rakenteet, joiden sisällä toimimme, eivät ota vastaan tarvittavaa muutosta. Mutta tämä ei ole totta. Muutos on hidas ja se tarvitsee lisätukea edetäkseen. Muutos tarvitsee toiveen lisäksi taitoja.
Edellinen artikkelini herätti vireää keskustelua erityisesti rehtoreiden kanssa. Keskustelut osoittivat, että halu opetuksen kehittämiseen ja työyhteisöjen parantamiseen on aito ja suuri. Koulut ovat kuitenkin hyvin erityyppisissä tilanteissa: toisilla on vähäiset määrät kursseja, jotka eivät tule täyteen ja toisilla kaikki halukkaat eivät mahdu kursseille. Tästä seuraa isoja haasteita kouluille.
Uusi opetussuunnitelma on teatterin opettamisen kannalta valtava muutos. Mietin usein miksi ei! Pedagogiikan opinnoista ihmiset työllistyvät sekä opettajiksi että koulujen rehtoreiksi ja toiminnanjohtajiksi.
Omista opinnoistani muistan yrittäjyyden verkko-kurssin, joka sisälsi perustiedot yritysmalleista, kysymyksen siitä millaisen yrityksen itse haluaisin perustaa, mutta ei mitään siitä, mitä yrittäminen tai työnantajana toimiminen tällä alalla vaatii.
Taike kutsui minut puhujaksi ammattilaisten aamukahveille Jyväskylään 25.5. Tilaisuus pidettiin osana valtakunnallista teatterikatselmusta nimeltä Teatris. Lisäkseni paikalla oli kaksi muuta puhujaa: Marianna Räsänen, draamaopettaja, joka puhui perusopetuksen uudesta opetussuunnitelmasta (OPS) sekä Raili Kivelä, Jyväskylän Huoneteatterin puheenjohtaja ja Jyväskylän lyseon lehtori, jonka aiheena oli teatterikasvatuksen eettisen kysymykset. Minä puolestani kerroin teatteriopettajan ammatin arjesta. Tilaisuus oli pieni, mutta ilmapiiri mahtava: täynnä mahdollisuuksia, ehdotuksia ja ajatuksia. Iso kiitos Taikelle! Toivon lisää tällaisia tilaisuuksia, keskusteluita ja kohtaamisia.
Marianna Räsänen kertoi, että sana teatteri mainitaan peruskoulujen uudessa opetussuunnitelmassa 16 kertaa ja sana draama 79 kertaa, mikä on huomattava määrä. Käytän tästä syystä sanaa draama opetussuunnitelmaan liittyen.
Opetussuunnitelmassa draaman katsotaan olevan työväline, ei oma taideaineensa. Se on menetelmä muiden aineiden opetukseen.
Opetussuunnitelmassa sanotaan draamasta seuraavanlaisesti: “Draama vahvistaa oppiaineen toiminnallista, kokemuksellista, elämyksellistä ja esteettistä luonnetta.” Tämä linjaus on merkittävä, sillä se on suorassa suhteessa OPSin oppimiskäsityksen kanssa. Ilmaisulliset keinot, luovat menetelmät ja taide nähdään menetelminä, jotka edistävät oppilaiden kasvua itsensä tunteviksi, itsetunnoltaan terveiksi ja luoviksi ihmisiksi. Oppiminen nähdään laaja-alaisena prosessina ja tämä on opetussuunnitelman merkittävin sisältö.
Laaja-alaiseen osaamiseen liittyy ajattelu, oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, tieto ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämä ja yrittäjyys, sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.
Uusi opetussuunnitelma on teatterin opettamisen kannalta valtava muutos. Se on vaatinut massiivista työskentelyä, ihmisiä jotka ovat sitkeästi vieneet asiaa eteenpäin. Se on vaatinut useiden ihmisten tutkimustyötä ja yrittelijäisyyttä, pettymyksiä ja niistä nousevia uusia ajatuksia siitä. Tästä haluan kiittää asianosaisia.
Työ ei ole vielä valmis. Itse kaipaan opetussuunnitelmaan vielä yhtä asiaa: teatterin käsittämistä itsenäisenä taidemuotona ja sen opettamista omana aineenaan.
Teatterinopettajana näen opetussuunnitelmassa useita mahdollisuuksia: Kenties koulut voisivat palkata teatteri-ilmaisun ohjaajia ja teatterinopettajia jakaen työnantajakulut useamman koulun kesken. Näin kyseinen ammattilainen voisi toimia kouluissa eri aineiden opettajien kanssa yhteistyössä suunnitellen ja toteuttaen räätälöityä opetusmateriaalia. Kenties teatterikoulut alkavat toimia eri tavoin yhteistyössä tarjoten joko valmiita kokonaisuuksia tai avoimia toimintamalleja muille. Tai yksittäiset freelancerit ryhtyvät yhteistyöhön. Tai me alan ammattilaiset alamme rakentaa koulutuksia muiden alojen opettajille, jotta he itse voivat käyttää draamaa osana omaa työtään. (Täytyy myöntää, että tätä viimeistä toivon vähiten.)
Draama ei ole yksinkertainen työväline eikä yksinkertainen taidemuoto. Päinvastoin. Koen, että vasta nyt toimittuani ammatissa reilut kymmenen vuotta ja koulutettuani itseni maisteriksi, osaan työni hyvin. Toivottavasti peruskouluissa tajutaan, että draaman opettaminen vaatii ammattitaitoa ja koulutusta.
Yhteispäätoimisuus on mahdollinen!
Omasta puheenvuorostani vilkainta keskustelua herätti yhteispäätoimisuus, josta olen kirjoittanut Meteliin aiemmin.
Opetusalalla työsuhteen päätoimisuus määritellään eri tavoin kunnallisella ja yksityisellä puolella. Osalla teatterinopettajista on palkallinen kesäloma, isolla osalla ei. Yhteispäätoimijuus ei ollut tuttu suurimalle osalle tilaisuudessa olleita ihmisiä ja sellaisen mahdollistaminen tuntui joillekkin ratkaisulta ammatissa jaksamiseen. Tilaisuudessa tuli esiin tapaus, jossa työntekijällä oli kolme työnantajaa (yksi kunnallinen ja kaksi yksityistä). Kunta ei ollut halukas maksamaan osaansa vuosiloman kustannuksista ennen kuin yksityiset työnantajat painostivat ja asia ratkesi opettajalle suotuisasti.
Työnantajien keskinäisen keskustelun ja tiedon jakaminen olisi tärkeää alan kehittämisen kannalta, kuten Teatteri Tuikkeen rehtori Riikka Herva sanoi: ”Alalla on paljon osaamista ja kokemusta, mutta tiedon ja vinkkien jakamiseen ei ole väylää. Ylipäätään keskustelu työnantajien ja rehtorien kesken olisi kaivattua. Voisiko Taike olla tähän se väylä?”
Työnantajien halu kehittää alan työnantajakäytänteitä niin alan sisällä kuin kunnan ja yksityisen puolen välillä on merkittävä asia, eikä se tapahdu ilman väyliä verkostoitua ja keskustella.
Tämä on tärkeää varsinkin nyt, kun draama on osa opetussuunnitelmaa ja työntekemisen rakenteet tulevat muuttumaan tulevina vuosina. Minusta yhteinen tavoitetila yhteispäätoimijuuden mahdollistamiseksi olisi tärkeä asia.
Se on aivan mahdollinen! Musiikinopettajien keskuudessa se on jo tuttu asia.
Taiken tilaisuudessa tajusin miten valtava määrä osaamista ja kokemusta alallamme on teatterikoulujen perustamisesta, rakentamisesta ja vetämisestä. Koulu itsessään vaatii paljon työtä ja tiedon hakemista – ja virheistä oppimista. Haaveissani alkoi rakentua tapahtuma, jossa tämä tieto voitaisiin jakaa ihmisten ja työyhteisöjen kesken.
Kerroin rehtori Hervan toiveesta Taikelle ja silloinen läänintaiteilija Laura Arala kiinnostui ajatuksesta. Katsotaan mitä tapahtuu. Voisiko alan ammattikorkeakoulut tai korkeakoulut olla osallisia tilaisuudessa? Ja Teme?
Puhutaan tästä. Juuri nyt on opettajainkokouksien aika. Nosta asia esiin omalla työpaikallasi, aloita yhteispäätoimijuudesta ja OPSista.
