Vain yksi kymmenestä teatteriteknikosta sekä valo-, ääni- ja videosuunnittelijasta Suomessa on naisia. Teattereihin on tähän asti palkattu työntekijöitä valomiehen, äänimiehen ja näyttämömiehen tehtäviin. Tähän tulee muutos, kun uusi Teatterialan työehtosopimus saadaan neuvoteltua tänä keväänä. Tosin pelkkä nimikkeen muutos ei muuta asenteita. Naisteknikkona tai -suunnittelijana saattaa kohdata vähättelyä, ihmettelyä ja saada pyytämättään neuvoja omaan ammattitaitoonsa liittyvissä asioissa, kirjoittaa teatteriteknikko Noora Pietilä opinnäytetyönsä perusteella.
Koko maailman yli pyyhkäissyt Me too -liike ja tasa-arvokeskustelu on ulottunut aina Suomeen ja suomalaisiin teattereihin asti. Julkisessa keskustelussa on käsitelty paljon niin (mies)ohjaajien vallan väärinkäyttöä, naisten näyttelemiä rooleja kuin näyttelijän henkilökohtaisia rajoja. Aihe on polttavan ajankohtainen ja se ulottuu pikkuhiljaa lähes kaikkiin työn osa-alueisiin.
Seksuaalisen ja psykologisen vallankäytön esiintuominen on tärkeää, mutta se edustaa vain jäävuoren karuinta huippua. Työelämän tasa-arvo koostuu myös monesta muusta eri osa-alueesta, esimerkiksi palkkatasa-arvosta, sukupuolisyrjinnän poistamisesta, mies- ja naisvaltaisten alojen arvostuksesta sekä mahdollisuuksista edetä työssä johtoasemiin.
Suuri haaste tasa-arvoisen työympäristön toteutumiselle Suomessa on työkentän jopa eurooppalaisella mittapuulla voimakas eriytyminen miesten ja naisten ammatteihin. Jopa 90 prosenttia ammateista on mies- tai naisvaltaisia, eli toista sukupuolta edustaa alle 40 prosenttia työntekijöistä.
Sukupuolten eriytyminen eri ammatteihin on ongelmallista, sillä sen on katsottu rajoittavan yksilöiden valintoja ja osaamisen kohdentumista työmarkkinoilla. Sen katsotaan myös olevan osasyy miesten ja naisten väliselle palkkaepätasa-arvolle, sillä naisvaltaiset alat ovat miesvaltaisia aloja huonommin palkattuja.
Stereotyyppiset mielikuvat miesten ja naisten ammateista yhtäältä lisäävät ammattien eriytymistä, ja toisaalta eriytyminen vahvistaa stereotyyppisiä mielikuvia. Parin vuoden takaisen Nuorisobarometrin mukaan nuorten toiveammatit mukailevat stereotypioita miehille ja naisille sopivista ammateista ja vastaavat yhteiskunnassa vallitsevaa ammattijakoa.
Yhteiskunnassa vallitsevien sukupuolistereotypioiden tiedostaminen on tärkeää ammattien jakautumisen lieventämisessä: rohkaistaan nuoria tekemään valintoja omista lähtökohdistaan, sukupuolistereotypiat ja muut roolimallit tiedostaen. Sukupuolen on kuitenkin huomattu vaikuttavan muun muassa ammatinvalinnanohjauksessa siten, että matemaattisesti lahjakasta tyttöä saatetaan ohjata opettajaksi tekniikan alan sijaan.
Tärkeää on, millainen kuva ammateista annetaan koulutusesitteissä ja rekrytointiprosesseissa.
Esimerkiksi hakuilmoituksen ja vaadittavan osaamisen kuvauksen laatimisessa sekä ilmoituksen kuvituksen valitsemisessa tulisi välttää sukupuolistereotypioita: onko esitteen aivokirurgi mies ja sairaanhoitaja nainen?
Teatterikentällä sukupuolten eriytyminen on voimakkainta teknisen henkilökunnan parissa. Perinteisesti puvuston työntekijät ovat olleet naisia, kun taas valo-, ääni- ja näyttämöpuoli on ollut aina miesten valtakuntaa. Tinfon loppuvuonna 2018 julkaisemien teatterien palkkatilastojen mukaan VOS-teatterien ja Suomen Kansallisteatterin näyttämöteknisestä henkilökunnasta ja valo-, ääni- ja videosuunnittelijoista 92,5 % on miehiä. Vuonna 2014 osuus oli jopa 94%. Tilasto kattaa noin 450 ihmistä, joten melko varmuudella voi todeta, että naiset edustavat tässä ammattiryhmässä hämmästyttävän pientä vähemmistöä, ja että teatteritekniikan ala on sukupuolen mukaan hyvin eriytynyttä.
Myös työnimikkeet puhuvat sen puolesta, että näyttämöpuolella vallitsee edelleen ukkovalta. Putkimiehistä, lehtimiehistä ja saamamiehistä puhuminen on virallisissa yhteyksissä lakattu puhumasta jo kauan sitten, mutta teatterialalla on edelleen valomies, äänimies ja näyttämömies.
Mainitut mies-loppuiset nimikkeet edustavat suomen kielen yleistävää maskuliinisuutta, eli ilmauksia, joissa miehiin viittaavia sanoja käytetään tarkoittamaan minkä tahansa sukupuolen edustajaa. Niitä käytetään yleisesti sukupuolineutraaleina nimityksinä, mutta tutkimuksissa koehenkilöt ovat kokeneet niiden viittaavan miespuoliseen henkilöön useammin kuin niiden sukupuolineutraalin vastineen (esimerkiksi lakimies vs. juristi).
Esitystekniikan sukupuolittunut nimikkeistö on luultavasti peräisin siitä, että tekniikkaan liittyviä töitä ovat hoitaneet perinteisesti miehet. Mutta kuten muitakin yhteiskunnan sukupuolittuneita ammattinimikkeitä, on niitäkin jossain määrin alettu korvaamaan niiden sukupuolineutraaleilla vastineilla. Ammattikentälle on vakiintunut nimike teknikko, joka ei suoraan viittaa minkään sukupuolen edustajaan ja kuvailee henkilön työnkuvaa paremmin kuin epämääräinen ”mies”.
Esitystekniikan ammattinimikkeiden päivittäminen sukupuolineutraaleiksi mukailee muun yhteiskunnan kehitystä ja ajan myötä edesauttaa muuttamaan ammatin yksinomaan miehiin liitettyä mielikuvaa. On myös paikallaan kysyä alalla työskenteleviltä naisilta: haluatko olla ammatiltasi ”mies”? Oma vastaukseni on ainakin kieltävä.
Asiassa mennään onneksi eteenpäin suurin harppauksin. Tähän asti alan työehtosopimukset ovat käyttäneet sukupuolittuneita nimikkeitä, mutta tänä keväänä neuvoteltavaan Teatterialan työehtosopimukseen työmarkkinajärjestöt aikovat muuttaa nimikkeet sukupuolineutraaleiksi. Näin teatteri- ja esittävän taiteen kenttäkin astuu lopullisesti 2020-luvulle ja jättää äijänimikkeet historiaan.
Nykyään ei ole syytä olettaa, että teatteriteknikko tai suunnittelija olisi mies. Vaikka naisten määrä alalla on edelleen pieni, kasvaa se jatkuvasti. Nuoret naiset näkyvät myös alan kouluissa.
Millaista sitten on olla se yksi kymmenestä, ehkä ainoa nainen työporukassa? Äärimmäisessä tilanteessa saa kohdata asiattomuuksia ja epämiellyttävää käytöstä. Varsinkin nuoret naiset kokevat joskus, että heidän pitää työssään todistaa osaamisensa vieraalle ihmiselle erikseen, kun tälle ei mieskollegan ammattitaitoa tule edes mieleen kyseenalaistaa. Välillä ikävään kohteluun on vaikea reagoida kunnolla, joskus kiireen takia, tai koska työilmapiiri halutaan säilyttää hyvänä. Se on siis pakko vain niellä.
Työilmapiiri esitystekniikan alalla on usein miesvaltaiselle alalle leimallista. Huumori voi olla karkeampaa ja härskimpää, ja vitsejä täytyy myös osata heittää päästäkseen porukkaan sisälle. Ryhmään uutena tulevana työntekijänä tai ainoana naisena tilanne voi olla haastava, ja siihen liittyy toki sukupuolen lisäksi monia muitakin asioita, kuten ikäero, kokemus, luonteenpiirteet ja tapa kommunikoida.
Haastattelemani, alalla yli 20 vuotta työskennellyt valosuunnittelija ja -teknikko totesi kuitenkin, että alan työilmapiiriä kuvaavin ominaisuuspiirre on sen jatkuva muutostila. Kahdessa vuosikymmenessä on tapahtunut hurja muutos niin naisten määrässä, työilmapiirissä, työturvallisuudessa ja -hyvinvoinnissakin.
Osa muutoksesta selittyy sillä, että alalle tulee jatkuvasti uusia, nuoria tekijöitä, jotka ovat kasvaneet erilaisessa maailmassa kuin vanhemmat kollegansa, ja sukupolvenvaihdoksen lisäksi monet tuntuvat myös tiedostavan tasa-arvoasiat paremmin kuin ennen. Kaikkea muutosta on vaikea yhdistää suoraan sukupuolikysymyksiin, mutta uudet kommunikointitavat helpottavat naisten tuloa alalle.
Esitys- ja teatteritekniikan alan töihin yhdistetään usein voima ja fyysisyys. Fyysistä voimaa ja kuntoa toki tarvitaan produktioiden rakennuksissa ja puruissa, mutta Kippari-Kalleja ei miestenkään tarvitse olla, sillä moniin tehtäviin on apuvälineitä ja liian painavien kuormien nostelu on myös työturvallisuusriski.
Työssä arvostetaan pikemminkin ongelmanratkaisukykyä, työjäljen tarkkuutta ja työhön kuuluvien aihepiirien hallitsemista. Erityisesti sosiaaliset taidot korostuvat haluttujen ominaisuuksien joukossa: hyvän työilmapiirin luovaa työntekijää arvostetaan, ja itseään pitää pystyä markkinoida alalla, jossa piirit ovat pienet ja maine kulkee työntekijän edellä. Tiettyä sanavalmiutta ja jopa kovuuttakin tarvitsee, mutta on vaikea sanoa, liittyykö se itse työhön vai työporukoihin. Mutta lienee sanomattakin selvää, että hyvän työntekijän ominaisuudet eivät ole sukupuolisidonnaisia.
Esteitä naisten alalle tulemiselle ei juuri näyttäisi olevan. Millä sukupuolijakaumaa sitten saisi tasattua?
Sukupuolittuneiden työnimikkeiden muuttaminen ja niiden vastineiden vakiinnuttaminen muuttaisi pikkuhiljaa alan miehistä stereotypiaa. Myös puhuttua kieltä voi tarkastella: puhutaanko työtilanteissa usein ”ukoista” tai ”miehistä” kun tarkoitetaan työntekijää? Poissulkeeko se joitain henkilöitä?
Nuoria tyttöjä ja naisia tulisi kannustaa hakeutumaan teknisemmillekin aloille, rohkaista heitä tekemään itsenäisiä valintoja ja antaa heidän äänensä kuulua äänekkäissäkin porukoissa. Myös samaistuttavat roolimallit ja nuorille annetut työ- ja harrastusmahdollisuudet ovat hyviä katalyyttejä.
Alalla työskentelevien kannattaa miettiä, suosivatko he tiedostamattaan esimerkiksi oman sukupuolensa edustajia valitessaan ihmisiä työtehtäviin. Vuonna 2016 tehty amerikkalainen tutkimus osoitti, että miesohjaajien produktioissa oli keskimäärin enemmän miehiä kuin naisten ohjaamissa, ja esimerkiksi naisvalosuunnittelijat tekivät keskimäärin vain 15% produktioista, vaikka he edustivat viidennestä kaikista valosuunnittelijoista. Kyseessä on vain lukuja, eivätkä ne kerro syy-seuraussuhteista, mutta tämän tyyppinen korrelaatio pistää ajattelemaan. Tasa-arvo-ongelmien tiedostaminen ja hyväksyminen ovat ensimmäisiä askelia ennen kuin asioita voidaan alkaa muuttaa.
Ai niin, entä millaista naisena miesvaltaisessa porukassa työskentely on sitten siinä parhaassa tapauksessa? Siinä luodaan ilmapiiri, jossa kaikkien ammattitaitoa arvostetaan. Naistyöntekijöiden läsnäoloa pidetään työpaikalla vahvuutena, eikä sukupuoleen kiinnitetä turhaan huomiota. Naisten ei tarvitse olla miesten kaltaisia ollakseen hyviä tai arvostettuja työntekijöitä.
Ihmisiä kohdellaan yksilöinä sukupuolesta riippumatta: kaikki otetaan osaksi joukkoa, mutta kunnioitetaan sitä, että jokainen ei välttämättä halua kuulla ihan niitä härskimpiä vitsejä. Hyvälle työkaverille, jonka huumorintaju on tuttu, voi heittää räävitöntä läppää, kun taas uuden kollegan mieltymyksiä voi ensin vähän tunnustella tätä loukkaamatta.
Ymmärretään, että työryhmien moninaisuus on vahvuus eikä toisin päin.
