Helsingissä sijaitsevan KokoTeatterin katsomo täyttyy teatterialan ammattilaisista, jotka työskentelevät vapaan kentän työyhteisöissä ja/tai toimivat freelancereina ilman vakituista taustayhteisöä. Teatteri-ilmaisun ohjaaja ja forum-teatteri-menetelmän asiantuntija Kati Sirén toivottaa osallistujat tervetulleiksi. Korona ohittaa aiheen kuin aiheen ja ensin kerrataan yhteiset pelisäännöt turvavälien sekä maskin käytön suhteen.
Teatterit voisivat ottaa tietoisemmin käyttöön työn tekemistä ja vuorovaikutusta sujuvoittavia menetelmiä, kuten työelämässä laajemminkin tehdään.
Olemme saapuneet Teatterikeskuksen ja Teatteri 2.0:n yhteistyössä järjestämään Työn näyttämö -työyhteisökoulutuspäivään, joka toteutuu kolmannella yrittämällä 10.8.2021. Tavoitteena on tarjota ammattilaisille yhteisen ajattelun alusta, jossa käsitellään kokemuksia teatterista työpaikkana. Koulutus koostuu forum-teatteriesityksestä ja työpajatyöskentelystä. Päivän ydinkysymys kuuluu: Millaiset seikat tukevat tai estävät hyvää ja rakentavaa vuorovaikutusta teatterityössä?
– Kelpo tavoite ja sisäinen missio tälle projektille on havahtua yhdessä tarpeelle lisätä vuorovaikutusta sekä kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemusta teatterityön arjessa, kertoo projektia luotsaava Kati Sirén.
Olen kärppänä paikalla, kun käsitellään taidetyön työskentelyolosuhteita. Tulen kirjoittamaan artikkelia keskeltä työuupumustoipujan pakotetusti hidasta arkea, jonka taidetyön työskentelyolosuhteet ja oma rajattomuuteni ovat saumattomassa yhteistyössä luoneet. Junamatkan aikana pohdin kuinka rajalliset voimavarani mahtavat riittää tänään. Voisinko vielä työskennellä taidekentällä? Voisinko vielä työskennellä ylipäänsä jossain?
“Olemme uskollisia teatterikentän viestille”
Työn näyttämö -projekti on ammattilaisten omista kokemuksista kumpuava kannanotto taidetyön työskentelyolosuhteisiin. Ytimessä ovat Teatteri 2.0:n havainnot teatterista työpaikkana kymmenen vuoden ajalta. Kysymys siitä, millainen teatteri on työpaikkana kumpusi ilmoille intohimoisesti Avoin näyttämö -pilottihankkeessa 2015, ja synnytti kipinän projektista, joka pureutuisi aiheeseen syvemmin.
– Työn näyttämö käynnistyi 2018 taustatutkimuksella, jossa haastateltiin eri ammattitehtävissä ja asemissa toimivia teatterialan ammattilaisia. Tutkimuksen materiaali toimii voimakkaimmin forum-teatteriesityksen sisältönä. Sieltä seuloutui ilmiöitä, joita ei haettu erikseen, ja vuorovaikutus nousi keskeiseksi, jopa yli resurssien ja laadun. Osa anonymisoidusta materiaalista on esityksessä mukana sanatarkasti. Olemme uskollisia teatterikentän viestille, Sirén kertoo.
Parhaassa tapauksessa yksinäisyys muuttuu yhteydeksi, turvattomuus turvaksi ja defensiivisyys uskallukseksi olla haavoittuva.
Forum-teatterimenetelmän juuret ulottuvat vahvaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen tarpeeseen. Nähtyäni esityksen koulutuspäivässä, ajattelen menetelmän olevan nerokas! Otetaan yhteiskunnallinen ilmiö, tehdään siitä teatteriesitys ja kohdennetaan se ihmisille, joita ilmiö koskettaa – tässä tapauksessa teatterialan ammattilaisille. Menetelmä kärjistää ja provosoi, mutta tarkoituksena ei ole Sirénin mukaan väittää, ettei hyvää vuorovaikutusta olisi jo olemassa. Kärjistysten tavoitteena on virittää ratkaisukeskeinen dialogi yleisön kanssa kysymyksistä, jotka ovat nousseet esiin taustatutkimuksessa. Forum-teatterin ytimessä on haastaa katsojat havaitsemaan ilmiön moninaisuutta. Tätä tehtävää hoitavat uskollisesti rooleissaan pysyvät näyttelijät Maiju Saarinen, Hiski Grönstrand ja Timo Välisaari.
Mikä parasta, projektiin kuuluu myös teatterintekijä, aikuispedagogi Saija Raskullan toteuttama tutkimuksellinen osuus, jossa esityksissä ja työpajoissa kerätty materiaali kootaan teatterikentän käyttöön vuoden 2022 aikana. Kyseessä on ensimmäinen kaltaisensa taiteellistutkimuksellinen avaus suomalaisella teatterikentällä. Lisää näitä!
Joulukuussa 2019 esitetyn ensi-illan jälkeen työryhmä on jalkautunut koronatilanteen salliessa erilaisiin teatterityöyhteisöihin valtakunnallisesti. Koulutuksen nopeimman hyödyn löytävätkin todennäköisesti kiinteät yhteisöt, joissa päästään tarttumaan konkreettisesti työyhteisön olemassa oleviin vuorovaikutushaasteisiin.
– Esimerkiksi laitosteattereissa on tehty ongelmanratkaisua livetilanteessa sen oman henkilökunnan kesken, silloin se voi toimia tosi konkreettisena välineenä, Sirén toteaa.
“Yhden ylikiehuminen aiheuttaa muiden jäätymisen”
Tunnistatko tilanteen, jossa työryhmä kohtaa näyttämöllä seuraavin asetelmin? Harjoitukset ovat olleet käynnissä hyvän aikaa ja talon oma näyttelijä on hikoillut siellä aikansa vastanäyttelijänään näyttämölle nykäisty nahkatuoli. Kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa vieraileva, teatterinjohtajan kassamagneetiksi palkkaama pääroolin näyttelijä saapuu harjoituksiin hieman pihalla, mutta silti valmiina täyttämään itseensä kohdistuneet odotukset muiden mulkoilevista katseista huolimatta tai juuri niistä johtuen. Silminnähden ahdistunut ohjaaja sivaltelee epäjohdonmukaisia ohjeita työryhmälle, ja näyttämöä reunustavat hiljaiset näyttämömiehet. Vapaan kentän dramaturgi saapuu paikalle toimittamaan ystävänpalvelusta tekstin kanssa tuskailevalle ohjaajalle, ja lukuisilla ohjaustöillään teatterin johtoon meritoitunut johtaja puolustaa budjettia henkeen ja vereen kieltäytyen maksamasta dramaturgille palkkaa mahdollisesta työstään. Markkinointiviestintä istuu hiljaa katsomossa, yrittää puhua pienellä äänellä, ja päätyy lopulta kysymysmerkiksi työpöytänsä ääreen. ”Yhden ylikiehuminen aiheuttaa muiden jäätymisen!” toteaa työryhmä komeana kuorona.
Minä, valtaosa koulutuksen osallistujista sekä lavalla taituroivat näyttelijät tunnistavat esityksestä nousevat todelliset ilmiöt fiktion takaa.
– Kaikki tilanteet ei onneksi ole koskaan ollut samassa prokkiksessa, mutta osia niistä löytyy, näyttelijä Maiju Saarinen nauraa.
Hedelmälliseksi esityksen ja forum-teatterimenetelmän tekee fiktiivisen työryhmän hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen konkreettinen tarkastelu esityksen jälkeen. Yleisö vastaa yksimielisenä Sirénin kysymykseen työryhmän voinnista: “Tämä työryhmä voi todella huonosti.” Tulehtuneen tilanteen takaa löydetään monelle tuttuja tekijöitä, jotka estävät hyvää vuorovaikutusta työssä: muun muassa yksinäisyys työssä, kiire ja horisontissa häämöttävän ensi-illan luomat paineet, psykologisen turvallisuuden ja luottamuksen puute, ääneen lausumattomat hierarkkiset asetelmat ja tietysti pienet raharesurssit.
Tunnetaidot vuorovaikutuksen ytimessä
Iltapäivän työpajatyöskentely on omistettu yleisöstä kumpuaville kokemuksille vuorovaikutuksesta työssä. Asiaa lähdetään tutkimaan liikennevalo-metaforan avulla, jossa vihreä liikennevalo edustaa vuorovaikutuksen sujuvuutta ja virtausta. “Saan ja uskallan olla haavoittuva, olen kehollisesti rento ottamaan vastaan kaiken, minkä kohtaan.” Punainen liikennevalo edustaa vuorovaikutuksen seisomista ja tukkoisuutta. “Käyttäydyn defensiivisesti, olen kehollisesti sulkeutunut ja jäykkä.” Keltainen liikennevalo edustaa sitä hetkeä, joka on olemassa ennen vuorovaikutukseen vietävää reaktiota. Keltainen on ratkaiseva, koska siinä hiuksen hienossa hetkessä asuu mahdollisuus tulla tietoiseksi siitä, mitä meissä tapahtuu.
– Me teemme valinnan, eikä se reaktio meissä, sanoo Sirén.
Yleisön kokemukset siitä, mikä edistää hyvää vuorovaikutusta työssä ovat mielestäni realistisia. Eivätkä muuten sisällä yhtäkään lisäeuron toivetta, vaikka raha tuntuu kelpaavan usein oivaksi syylliseksi ja ainoaksi ratkaisuksi hyvinkin moneen haasteeseen taidetyön todellisuudessa. Onko se aina ihan totta?
– On totta, että talous asettaa teattereille reunaehtoja valtavasti, vapaalla kentällä jopa massiivisesti, mutta vuorovaikutus on eri asia ja se tulisi aina erottaa rahasta. Se miten ihmiset tekevät asioita yhdessä, ei liity rahaan, Sirén toteaa.
Millaiset tekijät sitten tukevat hyvää ja rakentavaa vuorovaikutusta teatterityössä ammattilaisten kokemuksen mukaan?
Yhteinen huumori, selkeästi ja yhteisesti määritellyt vastuualueet, toisen ihmisen kunnioitus, mahdollisuus tehdä virheitä, työskentelytapojen avaaminen ja yhdessä allekirjoittaminen, aktiivinen kuunteleminen, vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista ja uskallus ilmaista se, kannustaminen, hymy aamulla työkavereille, ajan ottaminen ryhmäytymiselle produktioiden alussa, tunne siitä, että tulee huomatuksi.
Helpommin sanottu kuin tehty? Miksi näin yksinkertaiselta kuulostavia keinoja on niin vaikea muistaa ja toteuttaa arjessa? Ehkä tässäkin on uudenlaisten työskentelymallien oppimisen ja käyttöönoton hitauden lisäksi kysymys tunnetaidoista, joihin moni minunkaan sukupolveni edustaja ei ole saanut suurtakaan johdantoa lapsuudessaan.
Kati Sirén uskoo nuorempien sukupolvien avainasemaan uudenlaisen, tunnetaidoilla vahvistetun työkulttuurin luomisessa.
– Vuorovaikutukseen liittyy aina tunteet ja työelämässä ne on usein liian kategorisoituja. Tunnerekisterillä operoidaan näyttämöllä taitavasti, mutta arki kohtaamisen tasolla tunnetaidot ovat usein puutteellisia. Uskon, että nuoremmat sukupolvet eivät suostu enää olemaan hiljaa näistä asioista, hän sanoo.
Pystyn edelleen tuntemaan sen ulkopuolisuuden tunteen, jota koin tuottajana lähes jokaisen produktion työryhmässä. Sen sijaan että olisin puhunut tunteistani, välttelin mieluummin työryhmiä, ratkaisin kysymysmerkit yksin työpöytäni äärellä ja suoritin työtäni entistä kovemmin, jotta voisin sillä ostaa oman paikkani työyhteisössä. Totean jälkiviisaana, että olisin voinut avoimella vuorovaikutuksella vaikuttaa ainakin omaan työhyvinvointiin, ja ehkä sitä kautta myös muihin työyhteisön jäseniin. Vakava työuupumus on minun kouluni kohti terveempiä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Toivon syvästi kollegoiden löytävän taitonsa vähemmän kivisen tien kautta.
– Teatterit voisivat ottaa tietoisemmin käyttöön työn tekemistä ja vuorovaikutusta sujuvoittavia menetelmiä, kuten työelämässä laajemminkin tehdään. Me tarvitaan toisiimme päin katsomista, Sirèn toteaa.
Ajattelen, että yksilö voi toimia hyvän vuorovaikutuksen liikkeelle panevana voimana, mutta se, lähteekö vuorovaikutus virtaamaan juurtuen osaksi arkista työkulttuuria aina yhteisöjen rakenteisiin saakka, on väistämättä useammissa käsissä. Kaikki uusi vaatii alkuun toistoa, toistoa ja toistoa. Muistutusta, kohtaamista ja kuulemista.
– Uskon, että tästä projektista voi tarttua työyhteisöihin paljon hyvää. Hyvä vuorovaikutus on tasavertaista, ja siinä ihan jokaisella on vaikutusmahdollisuus suuntaan ja toiseen. Hyvä vuorovaikutus sataa aina taiteen laariin, Sirén kiteyttää.
Toivon Työn näyttämön ja muiden sen kaltaisten projektien jalkautuvan taidekentälle mahdollisimman sankoin joukoin tekemään muutostarpeet näkyväksi, tarjoamaan toistoa ja antamaan työkaluja uudenlaisten työyhteisöjen rakentamiseen. Ne ovat omiaan toimimaan myös vertaistukena. On voimauttavaa, kun subjektiivisesta kokemuksesta tulee yhdessä jaettuna objektiivinen. Parhaassa tapauksessa yksinäisyys muuttuu yhteydeksi, turvattomuus turvaksi ja defensiivisyys uskallukseksi olla haavoittuva.
