Toukokuun 2019 pääkirjoitus, Anne Saveljeff
Urheilussa, politiikassa ja taiteessa kaikki tuntuu olevan sallittua. Saa mellastaa ja vetää överit. Ainakin urheilussa ja politiikassa ”me ja ne” -ajattelu on voimissaan. Hampaat irvessä me ryssittelemme ja homottelemme vastapuolen pelaajia, kun mitali kiiluu silmissä. Politiikassa kielellisen ”karvaamisen” kuulee hyvin pakolaisista puhuttaessa. Vaaliteltoilla juuri ennen vaaleja kansalaiset olivat huolissaan siitä, kun ”ne” tulevat tänne ja vievät meidän työpaikat ja sosiaaliturvan. Niitä hyysätään, vaikka niillä on paremmat kännykät ja lastenvaunut kuin ”meidän omilla köyhillä”. Aggressiot, stereotypiat ja isoisien aikainen kielenkäyttö punkee läpi hämmentävällä voimalla näissä tunnetiloissa.
Vai viestintäkö tässä mättää? Some ja sähköinen viestintä on niin täynnä tunnetta, että pahaa tekee. Vahvoja kuvia, sankareita ja kärsimystä 24/7 reaaliajassa. Algoritmit suoltavat jokaiselle juuri hänen suosimaansa tunnehattaraa hymnit soiden.
Kyllä MM-kisat saisivat päättyä tasapeliin. Olisi rauhallista. Kisakiima ja ryyppyputki ei jäisi päälle, olisi vähemmän roskaa ja Mörkökin saisi vaeltaa Muumilaaksossa rauhassa ilman tekijänoikeusloukkauksia.
Krapulainen paluu normaaliin on edessä: ilmastonmuutos, hallitusneuvottelut, sote ja ikuinen säästäminen. Miten tässä taas näin kävi? Meidän piti sivistyä ja teknologian piti auttaa ihmiskunta parempaan elämään.
Oy Suomi Ab onkin työpaikkakiusaamisen luvattu maa
Ensi viikolla Hanna Helavuori kirjoittaa Metelissä Valta, vastuu, vinoutumat -kyselyn tuloksista. Helavuori pudotti pommin pari viikkoa sitten todetessaan, että taidetyön raadollisuus yllätti hänet – tuon kokeneen ja sivistyneen Teatterin tiedotuskeskuksen johtajan!
”Kyselystä välittyy kuva ankarasta työkuormituksesta, piittaamattomasta ja epäterveestä työskentelyilmapiiristä sekä koventuneesta kilpailusta, jota työtilaisuuksista käydään.” Helavuori myös toteaa, että kiusaaja tai häiritsijä on usein työtoveri tai kollega, toisinaan esimies tai muu, jolla on valtaa ja johon nähden uhri on alisteisessa asemassa.
Ongelma on yhteinen ja siihen on puututtava. Pelisäännöt on olemassa ja niitä on noudatettava. Muistutuksen tästä antoi #metoo-kampanja.
OTT Jaana Paanetoja on vetänyt pelisäännöistä kaksi luentoa Temen jäsenille ja kirjoittanut kaksi artikkelia. Kaksi on vielä tulossa syksyllä. Kannattaa myös lukea hänen selvityksensä elokuva- ja teatterialan häirinnästä ja epäasiallissesta kohtelusta…
Pelisäännöt on kirjattu lakeihin ja asetuksiin, työehtosopimuksiin ja työsopimuksiin sekä työpaikan ohjelmiin ja suunnitelmiin – juuri niihin arjen työkaluihin, joita kutsutaan esimerkiksi työsuojelun toimintaohjelmaksi ja tasa-arvosuunnitelmaksi. Ne eivät ole mapeissa pölyttyvää pakkopullaa, vaan tavoitteellisia ohjelmia vinoutumien korjaamiseksi ja ehkäisemiseksi. Ihmiset pitää työpaikalla sitouttaa niihin viestinnän keinoilla: puhumalla, puuttumalla, ohjaamalla.
Kaikki epäasiallinen kohtelu, häirintä, syrjintä, kiusaaminen, vähättely, nöyryyttäminen tai vallan väärinkäyttö pitää tehdä näkyväksi ja konkretisoida, eikä puhua epätarkasti vain rakenteellisista ongelmista. Ihmiset toimivat, käyttäytyvät ja tekevät valintoja, eivät rakenteet.
Jos yhtä pätevä nainen saa samasta työstä huonompaa palkkaa kuin mies, on samantekevää, kutsutaanko ongelmaa rakenteelliseksi vai aikavääristymäksi pomon korvien välissä. Se on lainvastaista ja pakko korjata. Yksi esimerkki rakenteellisesta ongelmasta olisi se, että naiset eivät voisi pelata jääkiekkoa koska otteluita ei järjestettäisi naisille. Mutta näinhän ei tietenkään ole enää.
Ongelmat ovat totta ja vaativat nollatoleranssin.
Tiedämme nyt, kuinka paljon ja ketkä alalla työskentelevät joutuvat kohtaamaan henkistä väkivaltaa, syrjintää ja seksuaalista häirintää. Tiedämme, ketkä epäasiallista käyttäytymistä harjoittavat, millaista epäasiallinen käytös on luonteeltaan ja mistä syistä ihmisiä syrjitään. Tiedämme myös, millä tavalla epäkohtiin reagoidaan tai ollaan reagoimatta. Kokonaiskuva ei imartele.
Teatterin tiedotuskeskuksen Tinfon raportti…
