Tässä jutussa opettaja Aino Unkila pohtii opetustyön haasteita.
Osa teatteri-ilmaisun ohjaajista ja -opettajista toimii taiteenopetuksen kentällä, joko hankkeissa, harrastajaryhmissä tai harrastajille taiteenperusopetusta antavissa teatterikouluissa. Opetus on itsenäistä, vastuullista ja usein jopa yksinäistä työtä. Teatteri-ilmaisunohjaaja ja -opettaja on pääasiassa työpaikallaan ryhmän kanssa ja vastaa tilanteesta yksin. Kollegoita ja työnantajaa tapaa harvoin, usein pelkästään opettajainkokouksissa.
Suurin osa teatterin harrastajaryhmistä on mukavia. Sitten on osa, jotka ovat ihania. Ja muutama, jotka ovat todella pelkkää iloa ohjata. Ja sitten niitä, jotka ovat haastavia. Vaikeita.
Mitä tapahtuu silloin, jos teatteri-ilmaisunohjaaja ja -opettaja kohtaa ryhmän, joka on todella vaikea?
Teatteri on ryhmätyötä, jolloin ryhmän rakenne vaikuttaa suuresti siihen, mihin opetus pyrkii. Jos ryhmän rakenne on vaikea, kuluu opettajalta enemmän opetusaikaa ryhmän dynamiikan työstämiseen, kuin itse teatteritaiteen opettamiseen. Itsessään tämä ei aina ole lainkaan ongelma – usein ryhmätyötaitojen harjoittelu on ihmiselle pelkästään hyvä asia ja sen opettaminen mielekästä työtä, joka kantaa teatteritaiteelliset hedelmänsä aikanaan. Ryhmässä toimimisen ja ryhmän toiminnan opettaminen on osa teatteriopettajan ammattitaitoa ja työtä.
Ryhmän toiminnan opettaminen ei kuitenkaan voi ylittää teatterinopettamista. Usein jo pelkästään siitä syystä, että opettajaa sitoo opetussuunnitelma, tai hankkeen tavoite – joka määrittävät opetuksellisen sisällön tavoitteet.
Haastattelin tätä artikkelia varten teatteri-ilmaisunohjaajaa, jota kutsun tässä artikkelissa Niemeksi. Hän sanoo, että ryhmästä ei tule haastavaa, koska siellä on erityislapsia, vaan koska jokin ei vaan klikkaa.
Ryhmää ei tee haastavaksi yksilö, vaan suhde, joka hänellä on ryhmässä.
Ryhmää ei tee haastavaksi yksittäiset haastavat suhteet, vaan kokonaisuus niiden ympärillä. Silloin kun ryhmän kanssa voi yhä työskennellä, pystyy opettaja käsittämään tilanteen syyt ja rakenteet. Todella vaikea ryhmä on niin vaikea, ettei sen haastavuuden syytä voi kunnolla käsittää, tai syitä on liian paljon, jotta niihin voisi puuttua.
Miten haastava ryhmä vaikuttaa opettajaan? Niemi kertoo yhdestä erityisen haastavasta ryhmästä uransa varrella ja siitä, miten sitä koetettiin ratkaista. Niemi oli tullut opettajaksi ryhmään kesken lukukauden. Hänelle oli mainittu, että ryhmä oli levoton, mutta tarkempaa tietoa hän ei ollut saanut. Aloitettuaan ryhmän kanssa Niemi oli nopeasti pyytänyt apuopettajaa, mutta työpaikassa ei ollut olemassa mallia ja resursseja apuopettajiin tai niiden etsintään. Niemi sai avukseen muutaman kerran vaihtuvan tukihenkilön – henkilön vaihtuvuus teki kuitenkin avusta lähinnä haasteen, avustajat eivät tietäneet ryhmän tilannetta ja eivätkä pystyneet auttamaan kunnolla ryhmän kanssa.
Niemelle tilanne oli uuvuttava. Ryhmän haastavuus vaikutti voimakkaasti kaikkeen muuhun työssä jaksamiseen ja kokemukseen omasta ammattitaidosta. Hän epäili omaa kokemustaan ryhmästä, vaikka koki työn pelkäksi selviämiseksi. Töihin meneminen alkoi ahdistaa jo edeltävänä päivänä ja loman jälkeen ajatus ryhmän luokse palaamisesta tuntui ylitsepääsemättömältä. Työpaikalla ei ollut kollegiaalista toimintaa, opettajat tapasivat toisiaan harvoin ja vertaistuki oli vähäistä. Niemi mietti ”Olenko se vain minä, joka ei pärjää?”
Niemi koki vastuuta ryhmäläisten vanhempia kohtaan. He ovat kustantaneet tietyn opetussisällön ja toivoivat harrasteen olevan lapsilleen hyvä kokemus. ”Mietin nyt, olisiko minun pitänyt laskea rimaa kunnianhimon suhteen opettajana? Haluan silti pitää tekemisen teatteriopetuksen piirissä, eikä vain miellyttää ryhmää ja olla leikkitäti.” Opetussuunnitelma ja lasten viihtyminen oli tämän ryhmän kohdalla valtavassa ristiriidassa – toisinaan ryhmän ollessa haastava, ei opetussuunnitelmaa voida toteuttaa täysin, tai edes nimellisesti. Motivaatiota opettamiseen on silloin haastava pitää yllä. Lopulta Niemi luopui ryhmästä ja myös työpaikasta.
Mitä opettaja voi tehdä?
Niemi puhui ongelmista heti suoraan työnantajalle. Työnantaja tarjosi henkistä tukea ja keskusteluapua, mutta sen lisäksi hän pystyi vain tarjoamaan vaihtoehdoiksi muutaman oppilaan poistamista ryhmästä. Niemi otti ongelman myös keskusteluun vanhempien kanssa, mutta huomasi nopeasti sen olevan liian suuritöinen tie ongelman korjaamiseksi. Niemen työsopimuksessa ei oltu huomioitu vanhempiin pidettävää yhteyttä palkallisena työnä.
Mitä Niemen mielestään olisi pitänyt tehdä toisin? Pyytää enemmän apua. Freelancerina hän oli mielestään toiminut ehkä liian joustavasti ja pärjäävästi, koska lopulta jännitti oman työpaikkansa tähden – hän oli vasta aloittanut työnsä kyseisessä koulussa.
Mitä työnantajan olisi pitänyt tehdä?
Niemi olisi kaivannut perehdytyksen työpaikan toimintatapoihin – miten täällä toimitaan, jos tulee haastava ryhmä? Keneen otetaan yhteys ja kuka vastaa mistäkin? Mikä prosessi on, jos jotain vakavampaa sattuu? Mikä kaikki työ itseasiassa lasketaan opetuksesta maksettavaan tuntipalkkaan sisään? Perehdytystä ei pidetty, mikä on hyvin tavallista teatteriopetuksen piirissä. Usein syynä on se, ettei työnpaikka kykene maksamaan perehdytyksestä palkkaa, jolloin se jätetään lopulta pitämättä.
Lisäksi Niemi olisi tarvinnut jatkuvasti saman ja ammattitaitoisen apuopettajan.
Niemi miettii, voisiko avoimuutta lisätä myös vanhempien suuntaan? Niemen mielestä vanhempien ei tulisi pelätä sanottaa ääneen oman lapsen tilanteita leimaamisen tai aiempien kokemusten uusiutumisen pelossa. Niemen mielestä avoimuus voisi tuottaa vain hyvää, opettaja voi jo etukäteen ottaa huomioon oppilaiden tarpeet ryhmässä ja suunnitella opetuksen paremmin eri yksilöitä tukevaksi. Mitä paremmin opettaja tietää tilanteen, sitä paremmin näkee mitä tehdään, mikä millekin ryhmälle toimii ja mikä ei.
Teatterikoulut joutuvat harkitsemaan opetuksen hinnoittelua. Millä hinnalla kurssi on saavutettavissa harrastajille ja mitä siihen hintaan sisältyy? Kaikissa kouluissa ei ole mahdollista saada apuopettajaa ja niissä, joissa on, toimii apuopettajana usein kokeneempi oppilas. Apuopettajalle ei välttämättä makseta työstä korvausta, tai hän saa sen vaikkapa alennuksena omista opinnoistaan. Apuopettaja ei ole käynyt kurssia, perehdytystä tai saanut työhön ammatillista koulutusta. Hän on mukana. Sekin on paljon. Sekin voi muuttaa paljon, silloin kun yksin ei näe vaihtoehtoja.
Haastava ryhmä ei ole oikeastaan ryhmän ongelma, vaan työpaikan. Kyse on työpaikan ongelmasta kohdata ja ratkaista ammattiin liittyviä haasteita.
Ryhmän toiminta on teatterikoulutusta antavalle taholle yksi työn perustoista, joka takaa turvallisen työskentelypaikan niin oppilaille kuin työntekijöillekin. Työnohjauksen ja apuopettajien, tuen ja perehdytyksen puute Niemen tilanteessa kertoo mielestäni siitä, miten uusi teatterikoulutus Suomessa on. Näiden rakenteiden luominen työpaikoille vie aikaa ja vaatii paljon keskustelua niin työnantajan, liiton kuin työntekijän – ja erityisesti itse työn välillä. Vaativat ryhmät opettavat itse ammattikuntaa. Mitä tämä ammatti vaatii kehittyäkseen ja ollakseen olemassa tavalla, joka vie kaikkia eteenpäin?
Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu on hyvän työpaikan maineessa
Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu on antanut taiteen perusopetusta vuodesta 1994, 24 vuotta siis. Teatteriopettajien keskuudessa Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoululla on erittäin hyvän työpaikan maine. Se ei ole ihme. Tikkurilan Teatteri-ja Sirkuskoulu tarjoaa tavanomaista enemmän työpaikan suojaa mm. päätoimisille opettajilleen työterveyden, kaikille tarvittaessa työnohjausta, perehdytyksen työpaikkaan ja työhön, työtehtävät eritellään ja ne ovat selkeitä kaikille, tuki puvustukseen ja tekniikkaan, joustamisen työntekijän halutessa kouluttautua lisää, sekä omia kursseja opettajille ammattitaidon päivittämiseksi – vain osan mainitakseni. Mitä tämä tarkoittaa suhteessa haastaviin ryhmiin?
Carita Välitalo, Tikkurilan Teatteri-ja Sirkuskoulun rehtori ja teatterinjohtaja kertoo, että Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa haastaviin ryhmiin pyritään puuttumaan työpaikan rakenteiden lisäksi nopeasti ja monialaisesti – yhteistyössä vanhempien, kollegoiden ja muun henkilöstön kanssa, tavalla, joka toimii juuri siihen tilanteeseen. ”Kannustamme opettajia kertomaan rehtorille haastavista tilanteista ryhmän tai yksittäisen oppilaan kanssa. Pyrimme sitten yhdessä ratkaisemaan tilanteen.” kertoo Välitalo.
Merkittävintä suhteessa haastaviin ryhmiin Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa on mielestäni työpaikan toimintakulttuuri.
Tapa, jolla mm. kollegiaalista tukea voidaan jakaa teatterin työntekijöiden kesken ja ratkaista ongelmia. Välitalo kertoo, että toimintakulttuuri on kirjoitettu henkilöstön kanssa yhdessä ja se on osa koulun opetussuunnitelmaa ja toiminnan pohja. ”Toimintakulttuuri elää ja muuttuu jatkuvasti, joten sitä tulee säännöllisesti arvioida ja kehittää. Koko yhteisön hyvinvointi on kehittämisen lähtökohtana.” Välitalo jatkaa.
Toimintakulttuurissa pedagoginen lähtökohta on tietoisuus siitä, että henkilöstön tapa toimia ja olla vuorovaikutuksessa välittyy mallina oppilaille. Se siirtyy jokaisessa kohtaamisessa, jonka takia jokainen kohtaaminen oppilaitoksen kontekstissa nähdään oppimistilaisuutena. Ajatus, että oppilaitoksen sisäiset kohtaamiset ovat oppimimistilaisuuksia, avaa työntekijän ja työnantajan välille hyvin erityislaatuisen tilan keskustella niin haasteista, toiveista kuin kritiikistä. Se luo myös ilmapiirin, jossa yksitäinen opettaja ei ole opettaessaankaan yksin, vaan hänet nähdään osana koko koulua.
Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu kykenee tarjoamaan tarvittaessa apuopettajan ja työnohjausta. Yhtä valmista mallia tilanteisiin heillä ei ole, sillä jokainen tilanne on yksilöllinen. Sen sijaan heillä on rakenne, jolla ratkaisua etsitään ja tilanne kartoitetaan perusteellisesti. Ryhmä ei ole teatteriopettajan työn kohde, vaan se on työn pohja. Luova työ vaatii luovia ratkaisuja – hyvin toimivassa työyhteisössä vaihtoehtoja ja työkaluja haastaviin hetkiin löytyy paljon. Ja tämä näkyy ryhmien tilanteiden ratkaisemisessa.
”Jokaisella työntekijällä kuin myös oppilaalla on oikeus tulla kuulluksi ja oikeus osallistua oppilaitoksen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.” Välitalo kertoo. Ryhmä on jokaisen asia. ”Teatteri kuuluu kaikille, sen pitäisi olla avoin kaikille”, toteaa opettaja Niemi.
Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu toiminta on pitkän työskentelyn tulos. Se on priorisoinut ihmisten hyvinvoinnin kaikilla tasoilla koulun sisällä. Se on keskustellut mm. siitä, mitä haastava ryhmä on työnantajalle, työntekijälle sekä ryhmäläiselle ja siitä, että pitäisi käydä työpaikoilla paljon ja luoda rakenteita kohtaamiselle monin eri tavoin.
Haastava ryhmä ei ole ongelma, vaan se on ratkaisu – ratkaisu isompiin ja laajempiin ongelmiin teatteriopetuksen sisällä.
Se tuo esiin mahdollisuuksia opettajien osaamisen päivittämiseen, työsopimuksen luomiseen niin, että ne vastaavat todellista työtä, työntekijöiden jaksamiseen, osaamisenjakamiseen työpaikoilla ja erityisesti turvallisten ryhmien luomiseen kaikille.
Ryhmässä voi olla oppimishäiriötä. Erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Vaikeita elämäntilanteita. Siellä voi olla keskittymishäiriöitä. Mielenterveysongelmia. Vanhempien ongelmia. Kiusaamistaustaisia. Autismia. Siellä voi olla menetystä ja avuttomuutta. Siellä voi olla kaikkea sitä mitä elämässäkin on. Teatteri, niin kuin taide itsessään, tuo esille ihmisissä sen mikä heissä on kaunista ja sen, mikä heissä on haurasta. Toimiessaan, ryhmä antaa ihmisen nähdä oman haurautensa kauniina.
On oleellista, että ryhmiä vetävät ammattitaitoiset ja työstään nauttivat opettajat, sillä toimimaton ryhmä satuttaa kaikkia siihen kuuluvia yksilöitä. Toimiva taas, se korjaa meitä kaikkia. Se on teatterin erityisyys.
Lue Aino Unkilan edellinen artikkeli taideopetuksesta, jossa kesä ei aina ole ihana loma, vaan jokakesäinen lomautus ja työttömyys: Kesä on loppu, hurraa tuleva kesä…
