Vuoden mielenkiintoisimmat hetket koittivat maaliskuussa, kun viime vuoden ”taiteilijabarometri” tuli julki. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Taiteen edistämiskeskus Taiken selvityksen kohteena olivat tällä kertaa nuoret, alle 35-vuotiaat taiteilijat.
Barometrin esittelytilaisuudessa oli kolkko tunnelma. Paneeleissa puhuttiin palkattoman työn normatiivisuudesta ja työttömyyskorvausten käytöstä toimeentulona aktivointitoimien alituisen uhkan varjossa. Keskustelu, jossa pohdittiin apurahahakemuksen käytännön tason kehittämistarpeita, tuntui jo absurdilta. Mitä väliä on hakemuslomakkeiden sarakkeiden määrällä, kun rahaa on hetki hetkeltä vähemmän?
Keitä me olemme?
Taiteen ja kulttuurin barometrin vastaajista 19% työskentelee tai opiskelee esittävien taiteiden aloilla. Yhteiskunnan ja taiteen rahoituksen rakennemuutos koskee jokaista taiteenalaa hyvin samalla tavalla, ja lisäksi nykyinen nuorten polvi samastuu yhä laajemmin erilaisiin taiteenalaidentiteetteihin. Hyvinvointivaltion kehitys näyttää kääntyneen negatiiviseksi. Vai mitä sanotte tästä: nuorten taiteilijabarometrin vastaajista vain 18% uskoo, että tulee työurallaan saavuttamaan paremman yhteiskunnallisen aseman kuin vanhempansa.
Hieman yllättävästi, kaiken kurjuuden keskeltä, barometri kertoo, että meidän nuorten taiteilijoiden joukossa on enemmän omaisuustuloilla eläviä kuin samassa ikäluokassa muualla yhteiskunnassa. Taiteilijan, työttömän ja opiskelijan toimeentulo ovat heikentyneet leikkauspolitiikan ja taiteen rahoituksen suhteellisen huononemisen myötä tällä vuosituhannella. Barometrissa arvuutellaan, josko meilläkin pätee sama kuin mikä on huomattu Norjassa, eli että taiteilijoiden taustoissa on enemmän varallisuutta kuin muiden alojen työntekijöissä. Kenties taiteentekemisestä tulee tulevaisuudessa jälleen puuhaa, joka on varattu enimmäkseen eliitille sekä muutamalle riivatulle äärimmäisyysihmiselle, jotka kestävät poikkeuksellisen hyvin kuolemanpelkoa?
Vastaajista 7% ilmoitti tulevansa toimeen vain ja ainoastaan taiteen tekemisellä
Vastaajista 7% ilmoitti tulevansa toimeen vain ja ainoastaan taiteen tekemisellä, ja vastaavasti noin kolmasosa laskee saavansa taiteesta merkittävän osan toimeentulostaan. Joukossamme on todella köyhiä ihmisiä. Joukossamme on perheellisiä, jotka elävät jatkuvassa epävarmuudessa.
Joukossamme on sellaisia, jotka eivät enää edes hae apurahoja, koska niiden saaminen on niin epävarmaa suhteessa niiden hakemiseen käytettyyn aikaan. Taiken erityisasiantuntija Hanna Susitaival totesi yhdessä esittelypäivän paneeleista: nuorten hakemukset ovat vähentyneet viime vuosina.
Suhtaudumme työhön
Barometriä esittelevästä yhteenvedosta nähdään, että meikäläiset ovat solidaarisia, moniarvoisia ja ennakkoluulottoman uudistushaluisia, mutta myös tietämättömiä, harhaisia ja karvaasti pettyneitä. Barometrin vastaukset kertovat, että me olemme taiteilijasukupolvi, joka suhtautuu itseensä ja vertaisiinsa ankarasti ja vaativasti.
Olemme idealistisia ja ahkeria. 80% vastaajista oli valmis tinkimään toimeentulosta saadakseen keskittyä taiteen tekemiseen. 59% olisi valmis vaihtamaan asuinkuntaa työpaikan saamiseksi. Yli 60% vastaajista ottaisi mieluummin vastaan tilapäistä työtä kuin saman suuruisen työttömyyskorvauksen. 67% kertoi tekevänsä taiteen tekemisen rinnalla myös jotain muuta kuin taiteellista työtä. Vain reilu puolet, 55% vastaajista, kokee nykyisten työtehtäviensä vastaavan koulutustaan täysin tai melko hyvin. 63% kokee palkattoman työn ongelmana omalla kohdallaan. Avovastauksissa kerrotaan jatkuvan työnteon ongelmista: kun kynttilää polttaa jatkuvasti kummastakin päästä, terveys kärsii.
Olemme taiteilijasukupolvi, joka suhtautuu itseensä ja vertaisiinsa ankarasti ja vaativasti.
Ennakkoluuloton optimismimme näyttää työllistymistilannetta vasten vaaralliselta. 40% katsoo, että taidealoille tarvitaan enemmän yrittäjyyttä. 79% vastaajista kannatti väittämää, jonka mukaan taiteilijan tulisi kouluttautua jatkuvasti. 28% luulee, että taiteilija, joka on ”osaava ja ahkera” löytää aina töitä. Kun suuri joukko ihmisiä on valmiita melkein mihin vain saadakseen tehdä työtään, mutta yhteisölliset tukijärjestelmät puuttuvat, nuoret taiteilijat muodostavat pian maamme kalleimmin koulutetun huono-osaisten joukon. Eipä ihme, ettei lapsia enää tehdä entiseen malliin!
Solahdamme saumatta nykymarkkinoille, joilla taiteilijan edellytetään vastaavan teostensa näkyvyydestä ja myynnistä persoonallaan ja lukuisissa medioissa. Ja koska tämä kaikki tarkoittaa yhä suurempaa työmäärää, josta yhä suurempi osa on palkatonta, nykymarkkinoilla varsinkin nuoren ja nimettömän taiteilijan tulee olla ahkera, loputtoman ahkera.
Me ignorantit
Vain reilu puolet vastaajista koki saaneensa koulutuksestaan todenmukaisen käsityksen taiteilijan toimeentulosta, esittävän taiteen alojen vastaajista 58%. Vastauksena kysymykseen siitä, mitä koulutukseen toivottaisiin lisää, oli kuitenkin lähinnä vain ja ainoastaan raha-asioita ja tuottamista koskevia kursseja vaikkapa työmarkkinoista, yrittäjyydestä ja verotuksesta.
Olemme varovaisia, kun tulee vaatimusten esittämisen aika. Kun barometria varten kysyttiin apurahakausien pidentämisestä, me suhtauduimme huomattavasti maltillisemmin (47 prosentin kannatuksella) kuin edelliseen barometriin osallistuneet taiteilijajärjestöjen (oletettavasti valtaosaltaan eri sukupolveen kuuluvat) edustajat, joista 69% piti apurahakausien pidentämistä tärkeänä.
Barometrissa summataan lisäksi, että apurahojen uudistamista koskeviin kysymyksiin saatiin hyvin vähän vastauksia, jonka perusteella koostajille hahmottui kuva, ettemme me, nuoret taiteilijat, tunne rahoitusjärjestelmiä kovinkaan hyvin. Väitteeseen, jonka mukaan taiteilijatukijärjestelmä tulisi uudistaa kokonaan, valtaosa ei osannut ottaa kantaa lainkaan. Samaan aikaan meistä edellisiä vastaajia huomattavasti harvempi kokee taiteen kentän tasa-arvoiseksi. Lukuisat avovastaukset korostavat taloudellisten lähtökohtien eriarvoisuuden ongelmaa.
Lukuisat avovastaukset korostavat taloudellisten lähtökohtien eriarvoisuuden ongelmaa.
Kyselyyn vastanneista 64% ilmoitti sukupuolekseen naisen, kun vain 26% kertoi olevansa mies. STOD on huomannut selvityksissään vuodesta 2014 lähtien, että ainakin teatteri on taiteenalana vuodesta toiseen yhtä epätasa-arvoinen. Kenties osalla nuoristakin taiteilijoista asiat ovat niin hyvin, etteivät he koe tarvetta osallistua yhteiseen keskusteluun?
Olemme joukkoa, jossa koetaan vastuuta yhteisestä hyvin epätasaisesti. Meistä vain noin puolet kuuluu alansa taiteilijajärjestöön, ja niistäkin jotka kuuluvat, useat katsovat, ettei järjestöstä ammattiliittona ole apua heille. Tarvetta uusille toimintatavoille ja todelliselle edunvalvonnalle olisi.
Mitenköhän tässä käy? Löydämmekö yhteisen rintaman yhteisten tavoitteiden taakse vai jäämmekö kilpailemaan keskenämme? Jos toteutamme jälkimmäisen vaihtoehdon, yhä useampi alalle tulijoista saa varautua hankkimaan putkimiehen paperit ja burnoutin. Ellei suvusta sitten löydy krediittiä.
Barometrin esittelytilaisuus sekä keskustelu järjestettiin Espoon Dipolissa 15.3.2018.
