Viime aikoina olen paljon pohdiskellut sitä, miltä me taide- ja kulttuurialan ihmiset näytämme ulospäin. Olen tullut siihen tulokseen, että näytämme riitaiselta ja kaunaiselta puuhastelijaporukalta, joka tuijottaa omaan napaansa ja vaatii lisärahaa taiteiluun. Näin pohtii ohjaaja Ville Virkkunen.
Näytämme päättäjien suuntaan puuhastelijoilta, joita ei tarvitse ottaa vakavasti ja siksi meidän asioihimme ei suhtauduta vakavasti.
Uskon, että kaikki me haluamme uudistuksia kulttuurin rahoitukseen, alan rakenteisiin ja freelancereiden toimeentuloon. Kun uudistuksia esitetään, niin joka asiaan löytyy useita näkökulmia. Niistä me rupeamme kiistelemään keskenämme: tuo on hyvä tai tuo on huono tai tuota ainakaan ei saa tehdä, koska silloin tuo taiteenala voittaa ja me taas häviämme.
Tätä näkemystä vahvistaa osallistumiseni tänä vuonna useisiin tilaisuuksiin ja seminaareihin, joissa on puhuttu taiteen ja kulttuurin tulevaisuudesta. Tilaisuudet ovat olleet loistavia, hienoa että niitä järjestetään. Lisäksi niissä on pidetty hyviä puheenvuoroja, mutta liian usein on ajauduttu keskenään väittelemään.
Esimerkkinä eduskunnassa Arkadia-seuran järjestämä seminaari Elokuvan raha ja henki – suomalaisen elokuvan tulevaisuus, jossa riideltiin kaksikymmentä minuuttia siitä, onko varatuomari Jaana Paanetojan tekemä selvitys oikeasti selvitys… OKM:n virkamiehet vahvistivat, että selvitys vastaa heidän tilaustaan.
Toinen merkille pantava asia näissä tilaisuuksissa on, että niihin osallistuu melkein aina sama noin 50 hengen joukko aktiiveja. Me puhumme toisillemme ne samat asiat kuin edellisessä tilaisuudessa ja väittelemme samoista asioista. Tämä turhauttaa. Näihin tilaisuuksiin tulee saada mukaan niitä ihmisiä, jotka päättävät lainsäädännöstä ja rahoista eli kansanedustajia ja ministereitä. Muuten emme saa asioita oikeasti eteenpäin.
Meillä on hyvin vähän taiteeseen ja kulttuuriin intohimoisesti suhtautuvia kansanedustajia ja ministereitä. Siihen pitää saada muutos. Poliitikot muistavat taiteen ja kulttuurin juhlapuheissa, mutta käytäntöön nämä ylevät sanat pääsevät hyvin harvoin. Poliitikot saattavat sanoa, että kulttuuriin on panostettu, kun annettu rahaa esim. taiteen perusopetukseen. Hurraa!? En väheksy kulttuurin harrastamista, moni on saanut kipinän taiteeseen taiteen perusopetuksen kautta ja päätynyt ammattilaiseksi. Mutta kuka puolustaa meitä taiteen ammattilaisia? Heitä on poliitikoissa liian vähän.
Tarvitsemme kansanedustajia yli puoluerajojen puhumaan taiteen ja kulttuurin puolesta. Heihin meidän kulttuuriväen tulee vaikuttaa yhtenä joukkona.
Muutamat puolueet ovat tuoneet esiin sen, että taiteen ja kulttuurin osuus tulisi nostaa yhteen prosenttiin valtion budjetissa. Tätä ovat esittäneet myös Teme, Taike ja KULTA ry. Yksi prosentti on hyvä alku, mutta lopullinen tavoite tulisi olla kunnianhimoisempi. Minusta oikea tavoite on kaksi prosenttia ja silloinkin puhutaan lillukanvarsista isossa kuvassa.
Monesti turhauttaa, kun asiat etenevät hitaasti, mutta vaikuttamistyö on kestävyyslaji. Sitkeää työtä ja paljon toistoja! Vaikuttamistyötä kulttuurin ja taiteen puolesta meidän tulee tehdä niin valtakunnan kuin kuntien tasolla. Otan tähän esimerkin kuntatasolta kotikaupungistani Espoosta, jossa parannetaan ammattitaiteilijoiden asemaa.
Espoon kulttuurilautakunnassa päätimme viime viikon kokouksessa hyväksyä uudet kulttuurin vuosiavustusmuodot. Uusina avustusmuotoina mukaan tulevat ammattitaiteilijoiden yhden ja kolmen kuukauden työskentelyapurahat, jotka ovat saman suuruisia kuin Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät taiteilija-apurahat. Tämän lisäksi Espoossa myönnetään aiempien vuosien tapaan myös yksi vuoden mittainen ammattitaiteilijan työskentelyapuraha.
Aiemmin ammattitaiteilijoille myönnetyt avustukset olivat niin pieniä, ettei niiden varassa voinut työskennellä täysipainoisesti. Uudistuksen myötä Espoo antaa vahvan signaalin taiteilijoiden suuntaan, että heidän tekemää työtä arvostetaan ja siihen ollaan valmiita panostamaan.
Toivon mukaan Espoon esimerkki kannustaa muitakin Suomen kaupunkeja ja kuntia ottamaan käyttöön samanlaisen taiteilija-apurahajärjestelmän.
Kevään 2019 eduskuntavaalit lähestyvät ja puolueet laativat hallitusohjelma tavoitteitaan. Meidän tulee vaikuttaa yhtenä joukkona, jotta taide ja kulttuuri näkyvät niissä tavoitteissa. Unohdetaan keskinäiset kiistat ja taistellaan yhdessä alan puolesta. Tehdään yhdessä työtä sen eteen, että saamme seuraavissa vaaleissa eduskuntaan mahdollisimman paljon taiteeseen ja kulttuuriin intohimoisesti suhtautuvia kansanedustajia.
Eri taiteenalojen taiteilijat eivät ole mikään yksi yhtenäinen joukko, vaan tarpeemme ovat hyvin erilaisia. Mutta meidän on tehtävä vaikuttajaviestintää yhdessä poliitikkojen suuntaan!
Olemmeko me puuhastelijoita vai ammattilaisia?
