Kuvat Merjasta ja Pirjosta: Outi Kaltiokumpu.Kuvat puvustosta: Merja Levo.
Suomalaisen ensemble- ja repertuaariteatterin yksi ylpeydenaihe ovat puvustamot ja lavastamot. Niiden ammattitaitoa ja osaamista ei käy ulkoistaminen. Miten työn muutos näkyy puvustoissa? Minkälaisia ovat ammattitaidon ja osaamisen vaateet? Entä työtahti? Keskustelemassa olivat Jyväskylän kaupunginteatterin kaksi pukukonkaria puvustonhoitaja-vaatturi Pirjo Järvi sekä pukusuunnittelija Merja Levo.
Pirjo Järvi tuli hakeneeksi Jyväskylän kaupunginteatteriin vuonna 1982. Ompelijana Pirjo toimi vuoteen 2012, ja siitä lähtien puvustonhoitaja-vaatturina. Sittemmin Pirjo on suorittanut artesaanin tutkinnon ja johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) ja teatterialalle suunnattuja erikoiskursseja. Hän on toiminut teatterin luottamushenkilönä ja Tamin hallituksessa useita vuosia ja Jyväskylän paikallisjärjestön hallituksessa vuodesta 2010 lähtien.
Puvustonhoitaja on todella tärkeä henkilö pukusuunnittelijalle. Hänellä on kyky lukea sekä tulkita pukuluonnosta ja suunnittelijan ajatuksia. Kaikkia ideoita ei löydä luonnosvaiheessa.
Merja Levo on toiminut pukusuunnittelijana vuodesta 1977 Turun Kaupunginteatterissa, freelancerina ja vuodesta 2003 Jyväskylän kaupunginteatterissa. Hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa taidepedagogiikaa ja ollut mukana suunnittelemassa Taideteollisen korkeakoulun esittävän pukusuunnittelun opintokokonaisuutta.
Jyväskylän kaupunginteatterin puvustossa työskentelevät puvustonhoitaja-vaatturi Pirjo Järvi, ompelija Hannele Kalliola ja vaatturi Outi Ruuskanen sekä pukija Outi Kaltiokumpu. Kiinnitettyinä pukusuunnittelijoina ovat Merja Levo ja Tuovi Räisänen lisäksi pukuja suunnittelevat myös lavastaja Karmo Mende ja vierailijat.
Yli kaksisataa pukua näytäntökaudessa
Näytäntökautena 2014–2015 isolla näyttämöllä oli neljä ja pienellä kaksi ensi-iltaa, joihin tehtiin 228 pukua. Vuonna 2015–2016 oli sama määrä ensi-iltoja ja pukuja oli 251. Näytäntökautena 2016–2017 ensi-iltojen määrä on pienellä näyttämöllä lisääntynyt kahdesta neljään. Lisäksi tehdään myös pieniä tuotantoja, joita ei ole otettu huomioon ohjelmistosuunnittelussa. Ne rasittavat puvustoa ja pukusuunnittelijaa, kun työn alla on varsinainen näytelmän tuotantoprosessi.
Merja: ”Teosvalinnat ja ohjaajan näkemys vaikuttavat suoraan pukuihin ja pukujen määrään. Esimerkiksi vuoden 2014–2015 ohjelmistossa pukusuunnittelijan näkökulmasta haasteellisia töitä olivat Lainahöyhenissä ja Prinsessa Ruusunen, jotka olivat molemmat Tuovi Räisäsen suunnittelemia. Minulle haasteellinen työ tuolloin oli pienen näyttämön Pieni Raha, johon tein ohjaajan kanssa lavastuksen. Suunnittelin samana näytäntökautena myös suuren näyttämön Yksi lensi yli käenpesän puvut. Näiden töiden ohella tein ennakkosuunnittelua näytäntökauden 2015–2016 Jekyll & Hyde -musikaaliin.”
Mistä puvuston esimiestyö koostuu ja mitä työ vaatii?
Pirjo Järven vastuulla on organisoida tuotantokohtaisesti asujen valmistus suunnitelmien mukaan sekä mahdolliset ylityöt ja lisätyövoiman tarve.
Jyväskylän kaupunginteatterissa otettiin 2000-luvun alkupuolella jäsentyneempi työtapa käyttöön. Prosesseja on selkiyttänyt pitkäjännitteinen ohjelmistosuunnittelu, raami- ja mallipalaverit.
”Teen tarvittavat työväline- ja laitehankinnat. Materiaalihankinnat teen yhdessä pukusuunnittelijan kanssa. Lasken pukusuunnittelijan kanssa puvustusbudjetin ja seuraan sitä. Toimin myös yhteyshenkilönä pukusuunnittelijan ja ompelimon välillä sekä osallistun töiden valmistukseen.”
Pirjon mielestä työ edellyttää yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä avoimuutta uusille asioille.
”Tehtäväni on huolehtia myös ompelimon työntekijöiden jaksamisesta sekä hyvästä työilmapiiristä, jossa kukin työntekijä voi tuoda esille omia ajatuksiaan ja ideoitaan. Teatterityössä tarvitaan myös paineensietokykyä ja keskeneräisyyden sietämistä. Koen, että pitkäjännitteinen työ kiinnitettyjen suunnittelijoiden kanssa mahdollistaa yhteisen visuaalisen käsialan kehittymisen. Yksi työ poikii uuden idean ja ratkaisutavan. Vierailevat suunnittelijat tuovat vaihtelua puvuston työskentelyyn.”
Puku syntyy yhteistyössä
Merja: ”Puvustonhoitaja on todella tärkeä henkilö pukusuunnittelijalle. Hänellä on kyky lukea sekä tulkita pukuluonnosta ja suunnittelijan ajatuksia. Pitkässä yhteistyössä kehittyy senkaltainen vuorovaikutus ja luottamus, että puvustonhoitaja voi ehdottaa hyviä ratkaisuja, joita en olisi löytänyt. Kaikkia ideoita ei löydä luonnosvaiheessa. Näyttämöpuku syntyy yhteistyössä toteuttajien kanssa. On aina yllättävää nähdä minkälaisen lopputuloksen saamme yhdessä aikaiseksi. Pirjo pitääkin tärkeänä, että ompelimon henkilökunta on ammattitaitoinen, sitoutunut ja oma-aloitteinen, jolloin se mahdollistaa yhteistyön pukusuunnittelijan ja toteuttajien kesken. Tällainen työtapa koskee erityisesti historiallisia epookkipukuja sekä satuhahmoja, jotka ovat suunnittelijan kannalta työn herkkupaloja.”
Uusiokäyttö edellyttää järjestystä
Pukusuunnittelijoista ja puvustojen ammattilaisista on tullut uusiokäytön mestareita. Pukuvarasto on säästöjen ja leikkausten aikakaudella yhä arvokkaampi. Varasto on olemassa sitä varten, että sieltä kaikki tarvittava löytyy helposti. Jyväskylän kaupunginteatterin puvusto on hieno esimerkki kehitystyöstä, jossa varastoa on organisoitu uudelleen.
Pirjo: ”Meillä pyritään muokkaamaan varastojen toimivuutta. Olemme esim. mitanneet ja merkinneet miesten puvut, takit ja housut tämän johdosta suunnittelijoiden on helpompi käyttää varastoa. Kehittämisen kannalta on myös mietittävä sitä, mitä pystytään poistamaan. Olemme pitäneet silloin tällöin kirpputoreja ja näytelmien poistuessa ohjelmistosta pukusuunnittelijat valitsevat suunnittelemistaan jutuista kirpputorille myyntiin menevät vaatteet ja myös ne, joita he haluavat säilyttää tulevaisuutta varten. Tämä helpottaa varaston huolto- ja kunnossa pitoa. Kehittämisen kannalta on tärkeää, että meillä on teatteria sisältä päin ymmärtävä käyttöpäällikkö.”
Merja: ”Ehkä varaston kierrätys ja uusiokäyttö on helpompaa talossa olevan suunnittelijan näkökulmasta kuin freelancerilla. Kiinnitetty pukusuunnittelija tuntee talon varaston ja voi ottaa jo varastomateriaalin huomioon suunnitellessaan pukukokonaisuutta. Tietenkin on myös helpompaa kierrättää omia entisiä pukujaan, joita voi muokata taas uuteen kuosiin.
Useissa Jyväskylän esityksissä on hyödynnetty pukuvarastoa. Sodanjälkeiseen Suomen jälleenrakentamiseen sijoittuvassa Elämänmeno-näytelmässä 70 % puvuista oli varastosta. Jekyll & Hyde -musikaalissa kansanasut ja ilotyttöjen puvut olivat suurimmaksi osaksi varastopuvuista muokattuja. Myös Katoava maa -näytelmässä vieraileva pukusuunnittelija pystyi hyödyntämään varastoja. Ilman näin hyvää varastoa ei tällainen uusiokäyttö olisi ollut mahdollista.”
Mikä on muuttunut?
Onko työtahti kiristynyt? Onko nyt tehtävä enemmän vähemmässä ajassa? Tuotantoprosessien virtaviivaistuminen voi tuntua myös pakkotahtisuudelta. Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Jyväskylän kaupunginteatterissa otettiin 2000-luvun alkupuolella jäsentyneempi työtapa käyttöön. Työprosesseja on selkiyttänyt pitkäjännitteinen ohjelmistosuunnittelu, raami- ja mallipalaverit. Niiden avulla puvuston esimies ja pukusuunnittelija hahmottavat näytäntövuoden kokonaisuuden. Ennakkosuunnittelu helpottuu, jos talossa on kiinnitetty ohjaaja, silloin on mahdollista jaksottaa suunnittelua muun työn ohessa.
Merja: ”Pari kuukautta ennen lukuharjoituksia pidettävässä raamipalaverissa hahmotetaan teoksen suuruusluokka eri osa-alueiden näkökulmasta ja silloin voidaan kartoittaa lisätyövoiman tarve. Tarkemmat laskelmat tuodaan esille malli- ja budjettipalaverissa noin kuukautta ennen lukuharjoituksia. Mallipalaverissa ovat lavastuksen pienoismalli ja pukuluonnokset valmiina. Jos laskelmat uhkaavat ylittää budjetin, ylityksestä on jo ennen budjettikokousta saatettu keskustella käyttöpäällikön kanssa.
Suunnittelijan näkökulmasta raamikokous saattaa ahdistaa, kun monesti on juuri keskellä suunnittelutyötä ja sitten sitä pistetään jo tiettyihin raameihin, mutta ehkäpä se myös selkeyttää.”
Merja: ”Työtahti on kiristynyt ehkä siinä suhteessa, että toteuttajia on vähemmän ja vaatimustaso on kasvanut visuaalisuuden osalta. Tässä toteutusaikataulussa näyttelijälle ei jää kovin suurta mahdollisuutta vaikuttaa omaan pukuunsa kehittämiseen. Sen yritän ottaa huomioon varsinkin isoissa tuotannoissa keskustelemalla pääroolia esittävien näyttelijöiden kanssa heidän rooliasuistaan ennen kuin ne menevät valmistukseen.”
Pirjo: ”Raskainta on työn kiireellisyys ja pukujen suuri määrä, koska silloin on vain kysymyksessä suorittaminen ja se, että vaatteet saadaan valmiiksi tiettyyn päivämäärään mennessä eikä ehdi nauttimaan työn tekemisen ilosta.”
Tulevaisuus?
Pirjon mielestä on kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan vos-teatterit muuttuvat tulevaisuudessa.
”Teatterialan Tes on tärkeä, se on mahdollistanut tietyt työ- ja loma-ajat, palkkauksen, ikä- ja muut työhön liittyvät lisät. Toivoisin myös, että nuoret olisivat kiinnostuneita heitä koskevista asioita, ettei saavutettuja etuja menettäisi tulevaisuudessa. Toivon, että teattereiden ompelimoissa säilyy yhteisöllisyys sekä ammatillisen osaamisen taso ja käsityötaito. Sehän on ollut ja on edelleen naisten hiljaista tietoa, jota on jaettu sukupolvelta toiselle ompelimoissa sekä erilaisilla teatterialan kursseilla.”
Faktoja
Vos-puheteattereiden ohjelmistoissa oli vuonna 2015 yhteensä 499 eri esitystä (28 enemmän kuin edelliskautena). Ensi-iltoja oli 320. Viisitoista vuotta aiemmin ohjelmistoissa oli yhteensä 237 esitystä, joista ensi-iltoja oli 129.
TINFOn Teatteritilastojen mukaan puvustoissa oli vuonna 2015 vakinaisesti kiinnitettynä 131 henkilöä. Vakinaisesti kiinnitettyjen määrä on pysytellyt suurin piirtein samalla tasolla.
Temen Teatterialan Ammattilaisiin kuuluu 235 pukupuolen ammattilaista, joista ompelijoita 103, puvustonhoitajia 33, pukuhuoltajia 25, vaattureita 19, puvustajia 11, puvustomestareita 6, vaatturimestareita 3 ja yksi puvuston esimies. Kaikkiaan Temessä on 130 pukusuunnittelijaa.
