Onnea hienosta tunnustuksesta! Alfred Kordelinin säätiö palkitsi sinut marraskuussa 30 000 euron kulttuuripalkinnolla. Mitä aiot tehdä palkintorahoilla?
Kiitos onnitteluista! On ilahduttavaa ja kannustavaa saada näin uskomattoman hieno tunnustus sekä arvostusta pitkäjänteisestä ja sitoutuneesta työstä tanssitaiteen tekijänä. Ammattiin valmistumisestani on tänä vuonna kulunut tasan 30 vuotta. Olen myös aavistuksen yllättynyt, että tällainen oman tiensä kulkija, jolla ei ole mitään tuotantotaloa turvanaan tai jonka tanssiryhmä ei saa toimintatukea, on huomattu ja nostettu esiin rohkeana, omaperäisenä ja aikaan saavana taiteilijana.
Moni muukin on kysynyt, mitä aion tehdä palkintorahoilla. Ihan ensimmäiseksi aion viedä puolisoni pitkälle kolmen viikon lomalle. Olemme molemmat totisesti loman tarpeessa. Sitten vaihdan kymmenen vuotta vanhan hitaan ja tökkivän läppärini tuliterään ja parhaaseen mahdolliseen. Sillä saan paljon hyvää aikaiseksi tanssitaidetta edistääkseni.
Olen pohjimmiltani ihminen, jolla on jykevästi jalat maassa, vaikka pystynkin villiin ja vapaaseen visiointiin. Tiedän, että tanssitaiteilijan asema yhteiskunnassamme ei ole kovinkaan kummoinen eikä varsinkaan vakaa. Tanssitaiteen infrastruktuuri ja yhteiskunnan tuki ovat edelleen hyvin vaatimattomia eikä työpaikkoja ole juuri tarjolla. Niitä on itse pyrittävä luomaan. Sen vuoksi on järkevää laittaa rahat säästöön ja kasvamaan pahan päivän varalle. Epävarmuutta on elämässä jo sen haavoittuvan sisäsyntyisen luonteen vuoksi niin kovin paljon.
Palkintoperusteluissa sanottiin: “Tanssitaiteilija, koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo tunnetaan taiteellisesta rohkeudesta sekä rajoja rikkovasta yhteistyöstä visuaalisten taiteiden kanssa. Hänen koreografioidensa omaperäinen liikekieli syntyy vuorovaikutuksessa arkkitehtuurin tai varta vasten rakennetun esitysympäristön kanssa. Näin tanssi vaikuttaa kasvavan orgaanisesti ympäristön synnyttämistä impulsseista. Sarjassa Anybody’s Architecture (2017–2019) soolotanssijat jäsentävät suhdettaan tilaan pieteetillä valituissa arkkitehtonisissa kohteissa, jotka voivat olla niin historiallisia monumentaalitiloja kuin upouusia rakennuksiakin. Vaikuttavan energinen ja jopa animaalinen ilmaisu ei ole pelkkä itseisarvo sinänsä vaan tapa kohdata vaihtuvia ympäristöjä kehollisesti ja tehdä taideteosanalyysejä tanssin ruumiillisin keinoin.“
Mihin teossarjasi Anybody’s Architecture perustui?
Anybody’s Architecture on viisiosainen tanssiteossarja joka rakentui arkkitehtuurin, musiikin ja tanssitaiteen yhdistämiselle. Teosten koreografinen ajattelu innoittui kehojen arkkitehtoonisista mahdollisuuksista, sekä kehollisuuksien ja niiden ulkopuolisen arkkitehtuurin suhteista. Liikemateriaalia työstettiin ikonisissa arkkitehtuurikohteissa. Kohteissa, jotka ovat ikään kuin meidän kaikkien yhteistä omaisuutta, ja jotka kuuluvat yhteiseen kulttuurikuvastoomme. Arkkitehtuurikohteet olivat Löyly, Temppeliaukion kirkko, Hvitträsk ja Kansalliskirjasto, ja ne muodostivat kiinnostavan historiallisen aikajanan, jossa edettiin aivan uusimmasta nykyarkkitehtuurista kohti vuotta 1840.
Teoskokonaisuuteen sisältyi neljä erillistä soolotanssiteosta ja yksi ryhmäkoreografia. Viides osa kokosi, uudelleen järjesteli ja muokkasi tanssijoiden kanssa luotujen soolokoreografioiden liikemateriaalit poeettiseksi, verkottuneeksi ja monimuotoiseksi ryhmäkoreografiaksi.
Teoksissa pohditaan ihmisen suhdetta kolmiulotteiseen tilaan, maailmaan juurtumisen ja vertikaalisuuden käsitteitä, sekä tilaa kokemuksena. Niin koreografiassa kuin arkkitehtuurissakin vallitsevat samat fysiikan sanelemat voimat, joiden kanssa on tultava toimeen. Näitä voimia voi käyttää silti monimuotoisesti, ja niiden variaatiomahdollisuudet ovat loputtomat.
Arkkitehti voi määrittää muun muassa rakennuksen tilasarjat, materiaalit ja sosiaalisen koreografian reunaehdot. Tanssija taas voi hetkellisesti määrittää vaikkapa tilan psykologisen kehyksen ja sen sosiaalisen funktion. Hän voi muuntaa elottoman tilan tapahtumaksi. Pohdimme, ovatko tilat läpikulun vai oleskelun paikkoja? Voiko tanssiminen nostattaa ja virittää ihmistä vastaanottavaisemmaksi tilakokemukselle ja arkkitehtuurille taidemuotona?
Tanssija on käärittynä omaan ihoonsa, ihminen lukee arkkitehtuuria aistiensa kautta, rakennus on luettava sen pinnan antamien muotojen kautta, mutta missään ei ole elämää, jos siellä ei asuta. Asuminen on tilassa olemisen juurtumista maailmaan. Kaikki rakennukset muodostavat ainutlaatuisen paikan, mutta tilaa ei ole ilman tapahtumaa, eikä tapahtumaa voi olla ilman tilaa.
Kerro taiteesi ekologisuudesta.
Anybody’s Architecture teossarja toteutettiin siten, että arkkitehtuurikohteisiin, jotka toimivat myös esitystiloina, ei viety mitään lavasteita, rekvisiittaa tai tekniikkaa. Vain tiloissa valmiina olevia valaisimia hyödynnettiin esitysten valonlähteinä. Emme rakentaneet erillisiä katsomoita, vaan käytimme tiloista löytyviä tuoleja ja penkkejä. Osa katsojista seisoi tai istui lattialla esityksen ajan. Emme näin ollen joutuneet kuljettamaan tavaraa paikasta toiseen. Suurin osa esiintymisasuista oli käytettyjä ja minimoimme uuden hankkimisen.
Arkkitehtuurikohteeseen saapuivat tanssija ja muusikko instrumentteineen sekä runsaslukuinen yleisö. Ei tavaraa eikä tekniikkaa. Keskityimme ytimeen – tanssiin, musiikkiin ja arkkitehtuuriin sekä suhteeseemme katsojiin. Esityksen päätyttyä juttelimme yleisön kanssa vapaamuotoisesti. Ei tarvinnut purkaa lavasteita, ei roudata, saattoi vain lähteä ja jättää tila siihen muotoon missä se oli sinne tullessammekin. Mikä vapauden tunne!
On merkille pantavaa, että hain teossarjalle rahoitusta kaksi vuotta monista eri lähteistä siinä onnistumatta. Minun annettiin ymmärtää, että teosidea on liian vaikea, ja että kuka nyt tuollaista tulisi katsomaan. Kun viimein sain ensimmäisen myönteisen päätöksen, lähtivät asiat rullaamaan vauhdilla. Saimme työryhmämme kanssa kahden vuoden aikana valmiiksi viisi teosta, joista viimeinen tehtiin yhteistyössä pariisilaisen festivaalin kanssa. Sitkeys ja usko omiin ideoihin kannatti. Esityskertoja Suomessa ja Ranskassa oli yhteensä 25 ja katsojia 3296.
Onko sinulla taiteellisia työsuunnitelmia vireillä?
Olen jo aloittanut uuden syöpää käsittelevän teossarjan tekemisen. Sarjan ensimmäistä osaa esitetään tulevana keväänä 17. – 25.4.2020 Kulttuurikeskus Caisassa. Syöpäsi minussa tarkastelee syöpää syöpään sairastuneen puolison näkökulmasta. Raskaasta aiheesta huolimatta teos tuo toivoa, lämpöä ja lempeyttä syövän jossain muodossa kohdanneille. On mahdollisuus tuntea samaistumista, jakaa yhteistä surua ja käsitellä monimutkaisia tunteita tanssin voimakkaan kehollisuuden kautta.
Syöpä koskettaa, tulee iholle ja tunteisiin. Se aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita, tunteiden välttelyä ja pitkäkestoisia tunnelukkoja. Syöpään liittyviä tunteita voi olla vaikea ilmaista ja niistä on usein vaikea puhua. Monilla meistä on tärkeä ihmissuhde syöpää sairastavaan, joko lähiomaiseen, sukulaiseen, ystävään tai työtoveriin. Joka kolmas suomalainen sairastuu itse syöpään. Syöpäsi minussa -teoksessa tunteva, kokeva ja läsnä oleva tanssija toimii tunteiden tulkkina niille monille, jotka ovat joutuneet läheiseen kosketukseen syövän kanssa.
Suunnitelmani on toteuttaa neljä erillistä mutta temaattisesti toisiinsa liittyvää syöpää tunteen tasolla prosessoivaa tanssiteosta Ismo Dance Companyn ohjelmistossa. Teokset ovat taiteellinen tulkinta syövän aiheuttamista tunteista. Ne eivät lähesty syöpää lääketieteellisenä tutkimuskohteena, vaan avoimen kokemusperäisesti. Omakohtainen laajennetaan ja jaetaan yhteisiksi koskettaviksi ja empaattisiksi esityksiksi.
Teossarjan ensimmäinen osa käsittelee syöpää syöpään sairastuneen omaisen kokemusmaailmasta. Toinen osa tarkastelee syöpää sairastavan kokemusta. Kolmas osa saattohoitoon liittyviä tuntemuksia. Neljäs osa neuvottelee niitä tunteita, jotka syntyvät kaikesta siitä syöpäinformaatiosta, jota media tarjoaa.
Olen kohdannut syövän lähipiirissäni jo neljästi. Ensin oli oma kehollinen kokemus syöpädiagnoosista, joka osoittautui vaarattomaksi kasvaimeksi. Toinen oli veljen vaimon sairastuminen syöpään. Kolmas oman isän pitkä syöpäsairaus ja syöpään menehtyminen. Neljäs oman puolison äkillinen sairastuminen ja radikaali leikkaushoito.
Haluan tuoda sisältöä ja aineetonta pääomaa ihmisille ja yhteisöihin, joissa vaikutan tai joihin voin saada kontaktin taiteen kautta. Minulle taide on ihmisten kohtaamisen kautta tapahtuvaa elämyksellisyyttä, kokemuksellisuutta, ajatustenvaihtoa ja itseilmaisua. Taide antaakin mahdollisuuden moninaisten nykyisyyksien ja todellisuuksien tulla esiin. Taide on vuorovaikutuksellista, sillä ihminen on aina suhteessa johonkin.
Kuka?
Ismo-Pekka Heikinheimo valmistui tanssija-koreografiksi London Contemporary Dance Schoolista vuonna 1989. Vuonna 2014 hän valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmasta ja opiskeli Tukholman taideyliopistossa kuratointia vuonna 2015. Vuosina 1996–2001 Heikinheimo toimi tanssijantyön lehtorina Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella. Lisäksi hän on toiminut läänintaiteilijana ja perustamansa Tanssin Aika -festivaalin taiteellisena johtajana. Vuodesta 2003 hän on toiminut Ismo Dance Companyn koreografina ja taiteellisena johtajana. Heikinheimo on tanssinut mm. Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa, Helsingin kaupunginteatterissa, Svenska Teaternissa, Aurinkobaletissa, Tanssiteatteri Hurjaruuthissa ja Tanssiteatteri Raatikossa; tehnyt kolme tilausteosta Helsingin juhlaviikoille sekä koreografioita ulkomaisille ja kotimaisille tanssiryhmille. Hän on luonut yli viisikymmentä teosta, joista useita on esitetty ympäri maailmaa.
