Tuottaja Niina Juutilainen toivottaa hyvää työhyvinvointihuomenta temeläisille. Juutilainen on työskennellyt tuottajana vapaan kentän taideorganisaatiossa seitsemän vuotta. Hän kirjoittaa Metelille juttusarjan työn ja taiteen resursseista vapaalla kentällä. Tässä jutussa hän kuvaa vapaan kentän tuottajien työhyvinvointitilannetta tuoreen Kohti työhyvinvointia tuottaja! -opinnäytetyönsä tuloksiin perustuen. Juutilainen muistuttaa myös työturvallisuuslain mukaisista vastuista. Juttusarjan osa 1 on luettavissa täällä
Työhyvinvoinnin ajatellaan tänä päivänä olevan osa koko yhteiskuntaa koskettavaa kestävää taloutta, jonka merkitys korostuu enenevässä määrin vuosi vuodelta.
Suomen kestävän kehityksen politiikan mukaan kestävä talous on keino luoda hyvinvointia ja elämänlaatua samalla, kun ympäristöhaitat vähenevät. Monen tutkimuksen mukaan hyvinvoiva työyhteisö on yhtä kuin tuottava työyhteisö.
Aloittaessani opinnäytetyöprosessiani uupumustoipilaana oletin, että muidenkin vapaan kentän tuottajien työssä on olemassa suuri riski uupua ja laiminlyödä omaa työhyvinvointiaan, sillä työkuorma on välillä mittasuhteiltaan valtava. Oletukseni osui oikeaan. Opinnäytetyöni tulosten perusteella on tuottajien työhyvinvoinnin nykytilaan puututtava vahvistamalla työstä löytyviä voimavaratekijöitä ja eliminoimalla kuormitustekijöitä. Kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, eikö?
Tätä intohimotyötä, jonka sisältö koetaan tuottajien keskuudessa hyvin merkitykselliseksi, varjostaa monesta tekijästä johtuva henkinen kuormittavuus sekä uupumisen vaara.
Työhyvinvoinnin merkityksen korostuminen yhteiskunnallisella tasolla on näkynyt tänä vuonna. Esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen valtion harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen hakemuslomakkeessa oli ensimmäistä kertaa oma lokeronsa työhyvinvoinnille. Tämä on hieno asia, koska työhyvinvoinnista huolehtimisen on ehdottomasti oltava ammattimaisen toiminnan kriteeri.
Kolikon kääntöpuoli on se, että ammattimaisen toiminnan lisääntyviä kriteerejä on nykytilanteessa haasteellista täyttää vapaalla kentällä ilman:
1. Rahoituksen lisääntymistä.
2. Työhyvinvoinnin sekä työolosuhteiden laiminlyömistä.
3. Vapaan kentän taideorganisaatioiden kokonaistoiminnan realistista suhteuttamista kulkemaan käsikädessä todellisten talous- ja henkilöstöresurssien kanssa, siinäkin tapauksessa, että se tarkoittaa toiminnan supistamista.
Vaihtoehto kaksi ei valitettavasti ole lainmukainen.
WHO:n tuoreen tutkimuksen mukaan kokemalla ja tekemällä taidetta voitaisiin ehkäistä lukuisia psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia. Nykyrahoitus on kuitenkin niin puutteellista, että työhyvinvoinnin yhteiskunnallisen merkityksen voittokulusta huolimatta on ristiriitaista ajatella, että taidetyötä arvostettaisiin osana kestävää taloutta. Ehkä vuonna 2016 käynnistynyt rahoitusjärjestelmäuudistus koskettaa tulevaisuudessa myös vapaata kenttää.
Ajatus aiheesta taitaa olla ristiriitainen myös taidetyön arjessa eläville
Vuonna 2019 julkaistun Tyttöhän soittaa kuin mies -tutkimuksen mukaan taidealan työssä vallitsee nimittäin kaksi rinnakkaista puhetapaa. Toisessa taiteen tekeminen ymmärretään ja nähdään edelleen omalakisena ja jopa mystisenä työn lajina. Kun taas toisessa taiteesta puhutaan entistä enemmän työnä – myös työsuojelun, työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden termein, joka on oikea suunta ja edistykseksi noteerattava muutos.
Koen, että tuo omalakisuus ja mystisyys viittaa vahvasti taiteeseen liitettäviin ja joissain tapauksissa työhyvinvointiin alentavasti vaikuttaviin uskomuksiin kuten esimerkiksi Ars gratia artis eli Taidetta taiteen vuoksi, joka luotiin jo 1800-luvulla korostamaan taiteen itseisarvoa ja erityisyyttä.
Taidetyössä työn sisältö, mielekkyys ja rakkaus lajiin ovat usein niitä voimavaratekijöitä, joiden takia jaksetaan työskennellä haastavimmissakin työolosuhteissa. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että näitä voimavaratekijöitä hyväksikäyttämällä ja karskikuluttamalla, niiden merkitys hautautuu ajan saatossa kuormitustekijöiden alle.
Hanna Helavuori pohti vuonna 2014 ilmestyneen Hyvää työpäivää tuottaja! -julkaisun artikkelissa taiteen erityisyyden vaikutuksia työyhteisöön. Helavuoren mukaan työ esittävien taiteiden yhteisöissä on vahvasti roolitettua ja monissa tapauksissa intohimon ja taiteen saatetaan ajatella pyhittävän kaiken muun kuten esimerkiksi työhyvinvoinnin merkityksen.
Jokainen vapaan kentän työntekijä ja työnantaja ymmärtää varmasti asiaa pohtiessaan, että tukeakseen taidetyön kulkua enemmän lakisääteisen työn suuntaan on tarpeellista haudata Ars gratia artiksen työpahoinvointia aiheuttavat kaiut pikaisesti.
Monella asialla elämässä on kaksi puolta. Näin on myös opinnäytetyöni tutkimustuloksilla, jotka kertovat sekä kaunista että karua kertomusta tuottajien työhyvinvoinnin nykytilanteesta. Kertomuksen kaunis puoli yllätti minut positiivisesti ja vahvisti ajatustani siitä, että muutos tuottajien työhyvinvointitilanteeseen on mahdollinen.
Opinnäytetyöni työhyvinvointikyselytutkimuksen kohteena olivat tuottajat ja/tai eri nimikkeellä samankaltaisia työtehtäviä tekevät henkilöt. He työskentelevät vapaan kentän taideorganisaatioissa, joille Taiteen edistämiskeskus myönsi vuonna 2019 valtion harkinnanvaraista toiminta-avustusta. Tuottajien työn hektisyyden läheisesti tuntevana olin todella iloinen kyselyn hyvästä vastausprosentista (52,9 %), joka antaa suoraa informaatiota siitä, että tuottajat kokevat työhyvinvoinnin ja sen kehittämisen tärkeäksi aihealueeksi.
Väitän, että mitä pienemmät taloudelliset toimintaresurssit, sitä järjestäytymättömämpi toiminta ja heikompi työntekijöiden työhyvinvointitilanne.
Vuonna 2019 valtaosa työhyvinvointikyselyyni vastanneista tuottajista ovat sekä taide- ja/tai kulttuurialan koulutuksella (93,3 %) että pitkällä työkokemuksella (64,4 % yli 5-vuotta alalla) varustettuja taidetyön ammattilaisia. Valtaosa kuuluu ammattiyhdistykseen tai -liittoon, toimihenkilöjärjestöön tai työttömyyskassaan (80,4 %) ja työskentelee yhdistyspohjaisessa taideorganisaatiossa (80 %).
Uuvuttava intohimoammatti
Tuottajan työhön, joka on suurelle osalle kutsumusammatti (80 %), on päädytty monenlaisilla taustoilla ja työtä tehdään vaihtelevin nimikkein, joista yleisin (48,8 %) on tuottaja. Alan koulutuksesta (joka koetaan puutteelliseksi) huolimatta työ opitaan pääsääntöisesti kentällä eli kyseistä työtä itse tekemällä ja kokemalla.
Moni tuottaja kokee osaamisensa riittävänä (77,7 %) suhteessa omaan työhön. Silti muun muassa työnkuvan ja tehtävien laajuudesta johtuen haasteita ja riittämättömyyden tunnetta ilmenee esimerkiksi taloushallinnossa.
Tuottajat työskentelevät pienissä, yhdistysmuotoisissa, 1-3 vakituista työntekijää omaavissa taideorganisaatioissa, joissa osa tuottajista on organisaationsa ainoa vakituinen työntekijä (51,1 %). Työsuhteet vaihtelevat vakituisesta (53,3 %) määräaikaiseen ja freelancerina tai yrittäjänä toimiseen. Työtä tehdään sekä kokopäiväisesti (42,2 %) että osa-aikaisesti (57,8 %). Tuottajien vaihtuvuutta alan sisällä sekä harkintaa alan ja/tai työpaikan vaihdosta (52,2 %) on olemassa. Tuottajan tiheä vaihtuvuus on taideorganisaatioiden kehitykseen negatiivisesti vaikuttava tekijä, joka tapahtuessaan lamauttaa ja hidastaa toimintaa.
Tuottajan työ kuuluu matalapalkattuihin ammatteihin, jossa työn määrä ja vastuu eivät tuottajien mielestä aina kulje käsikädessä työehtosopimuksessakaan määriteltyjen palkkojen kanssa (62,2 %). Tämä johtuu muun muassa palkattoman talkootyön tekemisestä ja valtavasta työmäärästä.
Vapaan kentän tuottajien työn kauniin tarinan puolestapuhujina toimivat kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat voimavaratekijät ja yksilön ominaisuudet. Tuottajat kokevat työnsä hyvin merkitykselliseksi, mielenkiintoiseksi ja positiivisella tasolla haastavaksi (84,8 %). He kokevat pääsääntöisesti työssään ja elämässään itseluottamuksen (78,3 %), myönteisyyden (82,6 %), toiveikkuuden (80,5 %) ja sitkeyden (86,9 %) tunteita. Työn imua eli innostuneisuutta, uppoutumista ja omistautumista omalle työlle koetaan (65,3 %) myös.
Positiivisia kokemuksia työstä luovat riittävä tunne oman työn sisällön ja suunnittelun hallinnasta ja vaikutusmahdollisuuksista, kuten etätyömahdollisuus (86,9 %) sekä mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin (86,9 %).
Tuottajat kokevat merkittävimmiksi työssäjaksamistaan tukeviksi tekijöiksi intohimon ja rakkauden taiteeseen, monipuoliset ja mielenkiintoiset työtehtävät, mukavan työyhteisön, vertaistuen vapaan kentän sisältä, toimivan ja avoimen kommunikaation työyhteisön sisällä, tunteen omasta osaamisesta, työn merkityksellisyyden sekä työjoustot. Näitä kokemuksia tulisi vahvistaa.
Ei ole sattumaa, että vapaan kentän tuottajien kokoontuessa puhe kääntyy helposti työhyvinvointiin, työssäjaksamiseen ja työolosuhteisiin, koska tarina muuttuu karuksi työn kuormitustekijöitä tarkasteltaessa.
Tuottajien työtä varjostaa työn henkisen kuormittavuuden kokemus (73,9 %) sekä sen aiheuttama uupumus tai sen riski. Liian iso osa (69,6 %) tuottajista on kokenut tai kokee työssään uupumusta ja/tai sen oireita. Puolet (50 %) tuottajista työskentelee ilman työn ja vapaa-ajan välistä rajaa. Vapaana korvattavia ylitöitä (40 %) ja palkatonta talkootyötä (51,1 %) tehdään joko kausittaisesti tai jatkuvasti. Aivoja vahingollisesti kuormittava multitasking on enemmän sääntö (95,5 %) kuin poikkeus ja kiire vallitsee osalla tuottajista (67,4 %), yleisenä ilmapiirinä työssä. Työn yksinäisyys koskettaa isoa osaa tuottajista (69,6 %).
Tuottajat nimeävät merkittävimmiksi kuormitusta ja uupumusta aiheuttaviksi tekijöiksi talouden epävarmuuden ja puutteellisen rahoituksen, kohtuuttoman vastuu- ja työmäärän, jatkuvan stressin, epäammattimaisen johdon, organisaatioiden puutteelliset henkilöstöresurssit, työn yksinäisyyden sekä kommunikaatiohaasteet työyhteisön sisällä.
Tuottajat kokevat tarvitsevansa työhyvinvointinsa parantamiseksi muun muassa taideorganisaatioiden ammattitaitoista johtamista sekä esimiestyötä, enemmän vertaistukea sekä kohtaamismahdollisuuksia muiden kentän tuottajien kanssa, lisää rahoitusta ja sen kautta parempia henkilöstöresursseja sekä toimintaedellytyksiä taideorganisaatioille, työntekijöiden työolosuhteiden ja työhyvinvoinnin huomioimista ja kehittämistä. Moni tuottaja ilmaisi kiitoksensa Teatterikeskukselle, joka on järjestänyt erilaisia kohtaamistilaisuuksia sekä koulutuksia vapaan kentän toimijoille.
Työhyvinvoinnin parantaminen on mahdollista ja sen keskiössä on työn voimavaratekijöiden vahvistaminen ja kuormitustekijöiden laskeminen, jonka väistämätön seuraus on tasapaino.
Kenen vastuulla tuottajien työhyvinvointi on?
Vapaan kentän tuottajien työhyvinvoinnin nykytilaan on jo työturvallisuuslain nimissä puututtava välittömästi. Puuttumisen on tapahduttava sekä yksilö- että organisaatiotasolla.
Työhyvinvointi on aina sekä tuottajan että taideorganisaation työnantajan vastuulla. Työturvallisuuslaki määrittelee hyvin selkeästi toimintaohjeistuksen kunkin osapuolen vastuista ja lakia sovelletaan työsopimuksen perusteella tehtävään työhön.
Työnantajana toimiva, joissain tapauksissa mahdollisesti työnantaja-asemansa tiedostamaton taideorganisaatio, on tämän lain puitteissa velvollinen arvioimaan, ennalta ehkäisemään sekä torjumaan työntekijöiden fyysiseen ja henkiseen terveyteen vaikuttavia kuormitustekijöitä.
Tuottaja on puolestaan velvollinen noudattamaan työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita. Hänen vastuullaan työtä tehdessään on myös huolehtia omasta työhyvinvoinnistaan ja ilmoittaa havaitsemistaan asiaan liittyvistä puutteista työnantajalleen.
On hyvin todennäköistä, että näiden vastuiden ja velvollisuuksien puitteissa toimimista ei tällä hetkellä vapaalla kentällä kovinkaan laajasti tapahdu muun muassa taideorganisaatioiden ammattitaitoisen johtamisosaamisen ja terveen työhyvinvointikulttuurin puutteiden takia.
On luonnollista, että ensemble-pohjaisissa, tietyn taiteilijajoukon yhteisen ideologian ympärille ajan saatossa syntyneet ryhmät, ovat muodostuneet niin, että johto on ryhmän sisällä. Toiminnan kasvaessa ja muuttuessa ammattimaiseksi, on työnantaja-asema kuitenkin ymmärrettävä ja siihen on hankittava riittävä ammattitaito ja osaaminen. Taideorganisaation johdon johtamisosaamisella on suora vaikutus sekä yksittäisten työntekijöiden että kokonaisten työyhteisöjen työhyvinvointiin ja taloudelliseen tulokseen.
Kyllä, voimme tässäkin kohtaa valita helpon tien ja ottaa esiin taloudellisten resurssien asiaan vaikuttavan puutteen. Mutta epämukavuusalueella tapahtuu suurimmat muutokset ja nyt on tullut aika astua sinne muutosrohkeus mukanaan!
Kaunista ja palauttavaa joulunaikaa! Pysy Meteli-lehden taajuuksilla, niin palataan helmikuussa kera ratkaisuehdotusten!
