Heli Ansio: “Rakkaus lajiin on kaiken sen arvoista”. Tutkimus turvallisuudesta ja hyvinvoinnista esittävän taiteen töissä

Tutkija Heli Ansion teksti perustuu meneillään olevaan tutkimushankkeeseen Floor is Yours! Turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin kehittäminen esittävissä taiteissa (2018–2020). Hanketta rahoittavat Työsuojelurahasto, Työterveyslaitos ja useat esittävän taiteen alan organisaatiot ja järjestöt.

Tutkija: Mitä on työturvallisuus ja -hyvinvointi tanssitaiteessa?

Koreografi: ”Mulle ne ovat kaksi hyvin erilaista asiaa, jotka liittyy toisiinsa. Toinen on hyvin konkreettista, että ei käytetä tikkaita liian korkealla, että ei tapahdu onnettomuuksia, niitten ennaltaehkäisyä. Sekä yleisölle että omalle henkilökunnalle. Toinen on semmoinen, että kaikilla olis jotenkin siedettävää tehdä työtä. Ne on kaksi aika erilaista asiaa. Toimintastrategiat niiden ylläpitämiseen tai edesauttamiseen ovat lopulta aika erilaisia. […] Musta on helpompaa miettiä tikkaiden korkeuksia ja poistumisreittien leveyksiä. Kaikkeen tuommoiseen turvallisuuteen Suomessa on musta aika hyvin saatavilla konkreettisia ohjeita, ja kaikki suunnittelijat on korkeakoulutettuja. Ne toimintaprosessit on aika selkeitä. Sitten taas taiteellisessa toiminnassa ihmisten ihmisyyden yhteen sovittaminen on aika vaikeata. Se on huomattavasti monimutkaisempaa touhua.”

Nämä erään suomalaisen koreografin ajatukset ovat osa esittävän taiteen turvallisuusjohtamista ja -kulttuuria käsittelevän hankkeemme tutkimusaineistoa. Tekemämme tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin tilasta ja kehittämistarpeista esittävien taiteiden kentällä. Lisäksi hanke tuottaa käytännön menetelmiä alan toimijoiden käyttöön.

Tutkimuksessa olemme keränneet haastattelu- ja havainnointiaineistoa erilaisista, erikokoisista työryhmistä ja organisaatioista teatterin, tanssin, klassisen musiikin ja populaarimusiikin aloilta. Olemme keränneet myös tutkimuskyselyaineiston. Kyselyyn vastasi noin 800 esittävän taiteen alan teknisen, hallinnollisen ja taiteellisen työn ammattilaista, jotka työskentelevät teatterin, tanssin ja musiikin lisäksi esimerkiksi oopperassa, sirkuksessa tai elokuva- ja tv-alalla. Lisäksi olemme järjestäneet esittävän taiteen ammattilaisille suunnattuja työpajoja, joissa olemme pohtineet riskien tunnistamista ja niiden hallintaa.

Onko teknisen turvallisuuden hallinta helppoa?

Edellä siteeratun koreografin ajatuksista avautuu useita näkökulmia turvallisuuteen ja hyvinvointiin esittävissä taiteissa. Teknisen turvallisuuden osalta koreografi vetoaa saatavilla oleviin ohjeistuksiin ja ammattitaitoisiin taiteilijoihin. Hän huomioi myös yleisöturvallisuuden varmistamisen. Näitä koreografi pitää konkreettisina ja melko helppoina asioina. Sen sijaan monimutkaisempaa on siedettävien työolojen varmistaminen, työyhteisöjen ja yksilöiden hyvinvoinnin tukeminen. Haastattelussa koreografi kuitenkin mieltää, että pienen työryhmänsä johtajana hän vastaa näistä kaikista turvallisuuden ja hyvinvoinnin osa-alueista.

Kuva Adi Goldstein, Unsplash

Tutkimusaineistomme ei kaikilta osin tue koreografin esittämää ajatusta, että tekniseen turvallisuuteen liittyvät asiat olisivat helppoja ratkaista. Myös niihin sisältyy neuvottelua, valtarakenteita ja yleisiä tapoja, joita ei tulla kyseenalaistaneeksi. Kuka päättää, miten korkealle voi kiivetä? Tehdäänkö lavasteeseen kaiteet, jos sen päällä esiinnytään, ja kenen asia on avata keskustelu aiheesta? Kuka päättää, onko jo harjoitellessa pakko soittaa täysillä äänenpainetasoilla? Kenen kuuluu kustantaa freelancerin henkilönsuojaimet? Jos esityspaikan olosuhteet eivät vastaa teknisessä raiderissa esitettyjä vaatimuksia, lähdetäänkö kotiin vai yritetäänkö keksiä vaihtoehtoiset ratkaisut – vai tyydytäänkö toimimaan turvallisuuden kannalta riskialttiissa olosuhteissa?

Rahaan vetoaminen on yksi turvallisuuskulttuurin piirre. Varsinkin vapaalla kentällä työskennellään toisinaan hyvin niukkojen resurssien varassa. Jotkut tutkimuskyselyn vastaajat kertovat, että joutuvat tekemään tekniseen turvallisuuteen liittyviä päätöksiä puutteellisen osaamisen varassa, kun osaavan henkilökunnan palkkaamiseen ei ole rahaa. Ihmiset saattavat olla kipeän tietoisia siitä, että jokin ratkaisu ei ole turvallinen, mutta turvallisempaan ei ole varaa. Jätetäänkö silloin jokin asia – vaikka lavastuselementti tai ripustus – kokonaan pois vai tehdäänkö silti ja toivotaan, että mitään ei satu?

Tutkimuskyselyn vastauksista hahmottuu jossain määrin kaksijakoinen kuva turvallisuuskulttuurista. Yhtäältä melkein kaikki vastaajat kertovat haluavansa varmistaa työtilanteissa oman turvallisuutensa ja sen, että muutkin työskentelevät turvallisesti. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta kokee, että työnantaja tai muu vastuutaho ottaa huomioon työturvallisuuden parantamiseksi tehdyt ehdotukset. Hyvään turvallisuuskulttuuriin kuuluukin, että avoimeen vuorovaikutukseen rohkaistaan ja pienemmistäkin poikkeamista opitaan.

Toisaalta kyselyn vastaajista melkein puolet on sitä mieltä, että alalla pidetään pikkutapaturmia normaalina osana jokapäiväistä työtä. Reilusti yli kolmasosa vastaajista ajattelee, että alalla ei kannusteta nostamaan esille työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin epäkohtia, tai että alan toimijoilla ei ole riittävää osaamista turvallisuuden hallintaan.

Psykososiaaliset tekijät ovat suurin kuormituksen aiheuttaja

Moni kyselytutkimuksemme vastaaja tuntuu jakavan alussa siteeratun koreografin kanssa kokemuksen, että työyhteisöissä toimimiseen ja psyykkiseen puoleen liittyvät tekijät kuormittavat työssä enemmän kuin vaikka tapaturmien vaara tai altisteet. Pysäyttävää on, että joka viides kyselyn vastaajista kokee joka päivä työtehtävänsä henkisesti raskaiksi.

Puolelle kyselyn vastaajista työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen aiheuttaa usein ongelmia. Työn ja vapaa-ajan erottamisen problematiikka on myös syvästi identiteettiin liittyvä kysymys. Ei taiteilijuutta voi panna pois päältä, eikä teknikon tai tuottajankaan ajatustyö automaattisesti lakkaa kotisohvalla. Hyvin monet vastaajista myös tekevät osan työstään kotona.

Esittävän taiteen alalla työskentelee ihmisiä, jotka haluavat palvella yleisöä ja tekeillä olevaa taideteosta, joka esittävässä taiteessa luodaan ihmisten työn avulla joka päivä uudestaan. Koetusta vastuusta kertoo se, että kaikissa tutkimuksemme aineistoissa toistuu sama eetos: esitystä ei keskeytetä tai varsinkaan peruta. Tähän liittyy se, että melkein yhdeksän kymmenestä kyselyn vastaajasta ajattelee, että alalla on paineita tehdä töitä sairaana tai puolikuntoisena.

Noin kaksi kolmesta vastaajasta kertoo joko kokeneensa tai havainneensa työyhteisössään kiusaamista tai painostusta kahden vuoden sisällä. Puolet on kokenut tai havainnut ihmisten sukupuoleen tai ikään perustuvaa eriarvoista kohtelua. Yli puolet vastaajista on sitä mieltä, että alalla on tapana ajatella, että epäasiallista käyttäytymistä pitää vain sietää. Tämä sama ajatus myös usein estää epäasiallista kohtelua kokevia ottamasta asiaa puheeksi työyhteisössä.

Koreografi, josta kerroin aluksi, puhuu ”ihmisten ihmisyyden yhteen sovittamisen vaikeudesta” taiteellisissa työryhmissä. Kyselymme mukaan omat kollegat ovatkin yli puolessa tapauksista ne, joiden taholta epäasiallista työkäyttäytymistä koetaan. Noin kolmasosa epäasiallista kohtelua kokeneista vastaajista kertoo, että heitä epäasiallisesti kohdellut taho on ylimmän johdon edustaja tai lähiesihenkilö. Kaiken kaikkiaan epäasiallinen työkäyttäytyminen ja eriarvoinen kohtelu kuitenkin ovat koko työyhteisön asia, johon vaikuttavat muun muassa työn organisoinnin puutteet ja epäselvyydet.

Toisaalta kollegat ovat tutkimuksemme perusteella myös suunnaton voimavara. Sekä kyselyssä että haastatteluissa mukavien, fiksujen ja taitavien työkavereiden kerrotaan olevan yksi tärkeä syy siihen, että työtä jaksaa ylipäänsä tehdä.

Työkavereiden lisäksi toinen tärkeä voimavara esittävän taiteen töissä on rakkaus taiteeseen. Vastaajat kokevat voivansa hyvin käyttää osaamistaan työssään, ja ovat pääasiallisesti ylpeitä ja innostuneita työstään. Taiteellinen luominen, kokemus työn merkityksellisyydestä ja yleisön kohtaaminen motivoivat. Eräs muusikko ja teatteri-ilmaisun ohjaaja kirjoittaa kyselyn avovastauksessa: ”Olot on välillä kamalat mutta rakkaus lajiin, työtovereihin, yleisöön ja taiteeseen on kaiken sen arvoista.”

”Siedettävää työtä” – mitä esittävän taiteen työoloille ja työn erityispiirteille voi tehdä?

Tässä kirjoituksessa useaan otteeseen siteerattu koreografi ajattelee työhyvinvoinnin tarkoittavan sitä, että ”kaikilla olisi jotenkin siedettävää tehdä työtä”. Siedettävää työtä rakentavat paitsi kivat kollegat ja taiteen tekemisen ilo, myös säälliset työolot. Tutkimusaineistomme perusteella ne eivät esittävän taiteen työssä aina toteudu.

”Kamalia oloja” kuvastavat esimerkiksi työympäristöihin ja työaikoihin liittyvät kyselyvastaukset. Kaksi kolmannesta kyselyn vastaajista työskentelee säännöllisesti meluisissa olosuhteissa. Taukoja ei aina ehditä pitää. Puolet vastaajista kokee vähintään viikoittain painetta kiirehtiä työssään, ja sama määrä tuntee vähintään viikoittain väsymystä työpäivän aikana. Se ei ole mikään ihme. Alalla tehdään kyselyn mukaan todella pitkiä työpäiviä, ja monella vastaajalla työpäivä myös jakautuu useampiin osiin. Tämä voi johtua paitsi kaksiosaisesta työpäivästä, myös moniammattilaisuudesta: päivällä tehdään taiteellista työtä ja illalla opetetaan, tai tehdään kahta teosta rinnakkain. Avovastauksissa ja haastatteluissa kuvataan myös työehtoihin liittyviä vakavia ongelmia, kuten kohtuuttoman työmäärän edellyttämistä mitätöntä rahallista korvausta vastaan.

Osa esittävän taiteen työn erityispiirteistä on hankalasti muutettavissa. Esimerkiksi sille, että esitykset tapaavat olla iltaisin ja viikonloppuisin, ei oikein mahda mitään. Toisaalta vallitsevan tuhoisan toimintakulttuurin näkyväksi tekeminen ja muuttaminen voi olla nopeaakin. Esimerkiksi #metoo-kampanja vaikutti joutuisasti asenteisiin ja käytäntöihin.

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin kulttuurin rakentaminen muiltakin osin vakaammaksi on täysin mahdollista. Sitä kohti työskentelemme esimerkiksi hankkeemme järjestämissä, kaikille avoimissa työpajoissa. Niissä tarjotaan vuoropuhelun mahdollisuus esittävän taiteen eri alojen ja ammattiryhmien edustajille. Seuraavat työpajamme ovat Helsingissä ja Oulussa ELOKUUSSA.

Tämän kevään aikana pohdimme Metelissä myös, mitä uusi turvallisuusajattelu esittävän taiteen alalla voisi olla. Mitä sinun mielestäsi työturvallisuus ja työhyvinvointi alallasi tarkoittavat?