Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen: Luokkaretken vaikutukset ryöpsähtävät esiin ruumiissa 

Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen fasilitoivat monisyistä hanketta Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus. He kirjoittavat Meteliin juttuparin, jossa avaavat hankkeen aihetta sekä sen parissa työskentelyä. Teksteistä ensimmäinen luonnehtii hanketta yleisesti ja toinen pureutuu syvemmin kokemuksiin hankkeen parissa.

Luokka mukaan tasa-arvokeskusteluun

Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hanke tekee näkyväksi luokkataustan vaikutuksia ihmisen ruumiillisuuteen, kokemuksiin siitä sekä toimijuuteen. Tavoitteenamme on nostaa esille yhteiskuntaluokkiin liittyviä kysymyksiä tanssitaiteen kontekstista käsin. Pyrimme työskentelymme aikana syventämään ymmärrystä aiheesta sekä osaltamme purkamaan tasa-arvomyyttiä, jonka mukaan Suomessa kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet opiskella, edetä urallaan tai työllistyä. Työskentelemme tutkimuksellisella otteella, ja löydökset ovat työryhmäläisten henkilökohtaisia havaintoja luokan vaikutuksista. Peilaamme kokemuksiamme tutkimuskirjallisuuteen, jotta työskentelymme voisi heijastella laajemminkin yhteiskunnassa näkyviin luokkaisuuksiin.

Millaisesta luokkataustasta tuletkaan? Tämä kysymys synnytti keskustelun luokkatietoisuudesta

Heti aluksi on hyvä selventää, että työväenluokkaisuus ei ole selkeästi määriteltävä, yhdenlainen kokemusmaailma. Luokan vaikutuksia näyttää olevan vaikeaa, joissain tapauksissa jopa mahdotonta erottaa vaikkapa iän, sukupuolen tai paikallisidentiteetin vaikutuksista kokemuksissamme tai toiminnassamme. Selkeän määrittelyn sijaan voimme erottaa tiettyjä piirteitä, joiden perusteella voidaan jaotella yhteiskuntaluokkia. Sosiologian klassikkoteoreetikko Pierre Bourdieu hahmottaa luokkaa pääoman lajien kautta. Yksinkertaistetusti näin: Taloudellinen pääoma on tietysti rahaa ja muuta omaisuutta; sosiaalinen pääoma koostuu erilaisista verkostoista; kulttuurinen pääoma taas sisältää kasvatuksen ja koulutuksen, pääsyn taiteen pariin ja taide-esineiden omistamisen sekä tavat ja käyttäytymisen. (Salminen 2009.)

Mikään luokka (ylä-, keski- ja työväenluokka tai osattomat) ei varmasti ole suomalaisessa yhteiskunnassamme täysin yhtenäinen näiden pääomien hallinnan suhteen eivätkä kaikki pääomat välttämättä kasaudu samoille ryhmille. Esimerkiksi valtavan suuren kulttuurisen pääoman haltijoista, taiteilijoista, suuri osa kamppailee taloudellisen pääoman puuttumisen kanssa, mutta jotkut saattavat silti nauttia arvostusta yhteiskunnassamme ja näin saavuttaa sosiaalista pääomaa. Toisaalta jonkun vaikkapa taloudellisesti menestyvän yritysjohtajan kulttuurinen pääoma saattaa olla hyvinkin laiha, jos laaja-alainen sivistys ei kuulu hänen prioriteetteihinsä.

Miten tämä ja muut luokkakysymykset vaikuttavat toimijuuteemme? Entä miten kaikki tämä manifestoituu ruumiissamme? Sitä yritämme kaivaa esiin tässä hankkeessa.

Työskentelymme kerrokset 

Olemme aloittaneet työskentelemisen hankkeen parissa syksyllä 2018. Hankkeemme on pitkäkestoinen, koska luokkaisuuden suhde ruumiillisuuteen on monitahoinen ja kerroksellinen lähtökohta työskentelylle. Hanke sai alkunsa yksinkertaisesta suunnittelupalaverissa esitetystä kysymyksestä: “Millaisesta luokkataustasta tuletkaan?”. Tämä kysymys synnytti keskustelun luokkatietoisuudesta ja siitä, miten me hankkeen vetäjät koemme yhteiskuntaluokan vaikuttavan toimijuuteemme. Havaitsimme aika nopeasti, että tämän kysymyksen parissa olisi kiinnostavaa työskennellä muiden taiteilijoiden kanssa ja lähdimme suunnittelemaan tulevaa.

Ensimmäisenä vuonna suunnittelimme hankkeen kulkua, perehdyimme aiheeseen ja haimme rahoitusta. Koneen säätiön ponnistusapurahan turvin pääsimme aloittamaan työskentelyn lukupiirien ja työpajojen parissa. Kutsuimme työpajoihin eri alojen taiteilijoita avoimella haulla. Ensimmäiset työpajat toteutettiin keväällä 2019, ja ne ovat jatkuneet siitä eteenpäin säännöllisinä.

Työpajoihin osallistuneista taiteilijoista on muodostunut hankkeen työryhmä. Ryhmä on ollut avoin kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita syventymään luokkakysymyksiin ja sitoutumaan työskentelyyn. Olemme yrittäneet kaivella luokkaruumiillisuutta esiin mm. lainaten metodeja autenttinen liike -työskentelystä ja koreografi-tutkija Deborah Hayn havainnon harjoituksesta sekä stereotyyppisten habitusten kanssa leikkien, kehollisia muistoja herätellen ja sukupolvien takaisia liikemalleja itsestämme etsien.

Emme pyri yhden totuuden kertovaan lopputulokseen. Sen sijaan pyrimme tuomaan tutkimustiedon rinnalle ruumiillista tietoa näistä kysymyksistä.

Keväällä 2020 toteutimme ensimmäisen julkisen ulostulomme, Luokkakuvia I -etäesityksen ja elokuussa toisen, Luokkakuvia 2 -demoesityksen, joka tapahtui Helsingin Käpylässä, ulkotilassa. Demotyöskentelyn mahdollistivat Wihurin rahaston ja Taiken apurahat.

Demossa esitetys väitteet saivat pohtimaan omaa taustaa ja houkuttelivat mukaan osallistumaan demoon. Henkilökohtaisuus tuntui samaan aikaan syvältä ja kevyeltä lähestymiseltä aiheeseen. Jotenkin sai ruumiillisuudesta tosi hyvin kiinni.  (Katsojapalautetta elokuun demosta 2020)

Tällä hetkellä hankkeemme jatkuu kohti näyttämöteokseen suuntautuvaa työskentelemistä, yhdessä ison työryhmämme kanssa. Samaan aikaan pohdimme sitä, miten hankkeemme voisi avautua yhä enemmän dialogiin ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Miten kääntää katseet ja osoittaa arvostusta ja solidaarisuutta myös yhteiskuntamme nykyiselle duunariporukalle, joka esim. koronasulkujen aikana kannattelee monia olennaisia yhteiskunnan toimintoja?

Luokkaerot esittävien taiteiden kentällä

Meillä tällä hetkellä hankkeessa työskentelevillä on kaikilla taiteen korkeakoulututkinto, ja työskentelemme ainakin osin esittävien taiteiden kentällä. Hankkeemme pariin on siis hakeutunut hyvin homogeeninen joukko taiteilijoita. Tämä saa meidät tietenkin kysymään, kuka puuttuu ja miksi sekä pohtimaan, miten tavoittaisimme moninaisemman joukon ihmisiä.

Olemme havainneet, että toimiminen taiteen kentällä näyttää perustuvan edelleen yllättävän paljon kunkin yksilön henkilökohtaisiin pääomiin (ks. yllä Bourdieun pääoman lajit). Näistä erityisesti kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma vaikuttavat tanssitaiteilijan työllistymiseen sekä mahdollisuuksiin toimia kentällä, ehkä jopa muodollista pätevyyttä enemmän. Jotkut taiteilijat ovat syntyneet kulttuuripiireissä verkostoituneisiin perheisiin ja saaneet sitä kautta etumatkaa ammattilaisena toimimiseen. Näkymättömämpi puoli sosiaalisesta pääomasta ovat ne valmiudet, joiden avulla verkostoidutaan: Koenko oloni kotoisaksi vaikkapa Zodiakin kauden avauksessa tai festivaalien jälkipuinneissa kollegoiden kanssa? Osaanko esittäytyä uskottavasti ja jutella taiteestani rennosti, mutta samaan aikaan kiinnostuksen herättävästi vieraille ihmisille?

Sosiaalisen lisäksi tietysti myös taloudellinen pääoma tai sen puute vaikuttavat olennaisesti ammatin harjoittamiseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen. Jos on pakko tehdä muita kuin taidealan töitä kattaakseen juoksevat kulut, ei välttämättä ehdi ammattilaisten aamutunneille, kursseille ja esityksiä katsomaan, vaikka niihin sattuisi olemaan varaakin. Tiedämme, että alamme lähes kaikilla freelancereilla on välillä taloudellisesti tiukkaa. Kuitenkin tutkimuskirjallisuus ja käytännön kokemus osoittavat, että pääomiltaan vakaammista oloista tulevien on helpompi ottaa riskejä ja vaikkapa jättäytyä päivätyöstä pois harjoittaakseen taiteilijan ammattia täysipainoisesti tai käyttää rahaa työpaja- tai festivaalimatkoihin ilman, että loppuvuoden talous horjahtaa (ks. esim. Roiha 2019).

Kaikkien taiteilijoiden vanhemmat, sukulaiset tai puoliso eivät pysty tarvittaessa auttamaan taloudellisesti. Sosiaalisia haasteita ja painetta aiheuttaa myös se, että oma perhe ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää ja arvostaa taiteilijan tekemää työtä tai edes tunnustaa sitä työksi. Se, millaisesta taustasta tulemme, vaikuttaa siis ainakin esittävien taiteiden kentällä toimimiseen niin taloudellisen kuin kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman rajoitusten tai mahdollisuuksien kautta.

Kuulumattomuuden tunne yhdistää ja erottaa

Työskentelyssä heti lukupiireistä alkaen kävi hyvin selväksi, että vaikka kaikki työryhmäläiset kokevat jollain tavalla liittyvänsä työväenluokkaisuuteen, taustamme eivät tietenkään ole identtisiä. Esimerkiksi maaseudulla kasvaneiden on voinut olla kaupunkilaisia hankalampi päästä monien edullisten kulttuuriharrastusten pariin, mutta suomalainen, lapsuudessamme vielä laaja kirjastoverkosto on tarjonnut monelle portin taiteen maailmaan ja tilaisuuden kartuttaa kulttuurista pääomaa. Lisäksi esimerkiksi sukupuoli ja asuinpaikkakunta on määrittänyt sitä, millaiseen ruumiillisuuteen kukin on kotiutunut, ja mikä on ollut sallittua tai hyväksyttävää.

Kuitenkin joitain taustoihimme liittyviä yhtäläisyyksiä olemme löytäneet. Kaikkiin näistä on myös poikkeuksia työryhmämme sisällä. Esimerkiksi ruumiillisen työn arvostus, ehdoton hyvän käytöksen vaade, jonkinlainen kykenemättömyys joutenoloon sekä häpeä omasta tietämättömyydestä, huijarisyndrooma ja kuulumattomuuden tunteet eri ympäristöissä tuntuvat olevan suurimmalle osalle meistä jaettuja.

Häpeän tunne liittyy omalla kohdallani siihen, että koen olevani kulttuurisesti sivistymättömämpi kuin kollegani. Minulla on jotenkin erilainen, siis huonompi, maku enkä ehkä osaa keskustella teoksista riittävän älykkäästi, vaikka minulla on arvostettu koulutus, jossa minua on yritetty koulia diskurssin taitajaksi ja kontekstien tuntijaksi. Sosiaalisissa tilanteissa pelkään paljastuvani huijariksi. Kouluaikanani olin varma, että sisäänpääsyni koulutusohjelmaan oli varmasti pääsykoeraadin virhe ja että se paljastuu ennemmin tai myöhemmin. (Laura Lehtinen 2020)

Kuulumattomuus on usealle meistä tarkoittanut irrottautumista joistakin oman lapsuuden perheen tavoista puhua, olla ja toimia ja samaan aikaa kokea kuulumattomuutta akateemisessa ympäristössä tai taidepiireissä. On omaksuttu jollain tasolla akateemisen puhumisen tapa, mutta ei tarpeeksi syvällisesti.

Pinnan alla on koko ajan jotakin, mikä yrittää pulpahtaa esiin. Pelkään paljastuvani – siis maalaiseksi ja juntiksi. Että pulpahtaa esiin se osa minusta, joka ei kuulu tänne. (Elsa Heikkilä 2020)

Toisaalta moni meistä on ylpeä siitä, että ruumis on muokkautunut kestäväksi ja siitä, että lapsesta asti olemme tottuneet itse käsillä tekemiseen ja talkoisiin osallistumiseen, asioiden yhdessä hoitamiseen. Emme tietenkään väitä, että nämä asiat olisivat vain työväenluokkaisista taustoista tulevien yksinomaisuutta, mutta jotenkin liitämme esimerkiksi näitä ruumiimme “työläispiirteiksi”.

Tutkimusprosessimme ja taiteellinen työmme tämän aiheen parissa on kesken, emmekä edes pyri yhden totuuden kertovaan lopputulokseen. Sen sijaan pyrimme tuomaan tutkimustiedon rinnalle ruumiillista tietoa näistä kysymyksistä. Tavoittelemme sitä, että henkilökohtaisten kokemusten kautta löydämme jaettuja ruumiillisia havaintoja. Kuulumattomuuden teema esimerkiksi koskettaa yhteiskunnassamme monenlaisista taustoista tulevia ja jakaessamme työtä kysymme, miten meidän kokemuksemme resonoivat katsojassa, lukijassa tai kokijassa. Jakaminen kantaesityksen muodossa vaatii kuitenkin vielä hankkeen taloudellisen pääoman kartuttamista, jotta työtä on mahdollista tehdä.