Ohjaaja Elina Lajunen seuraa temeläisen ammattilaisen yhtä työpäivää minuutti minuutilta toisen ammatin edustajan silmin. Nyt koronarajoitusten aikana seurattavana on etänä WhatsApp:n ja FaceTime:n kautta Teatteritalo Universumin tekninen vastaava ja valosuunnittelija Sisu Nojonen. Teksti Elina Lajunen, kuvat Sisu Nojonen.
Nyt pohditaan kuinka voin auttaa pulman ratkomaan, nyt pohditaan mitä tarvitaan ja matkaan vaan!
Klo 6.30. Sarastuslamppu alkaa kirkastua.
Klo 7.00. Sisu nousee ylös. Kaurahiutaleet kattilaan. Ei koronamuutoksia aamiaisessa. Kaurapuuroa, siemeniä, pähkinöitä, hedelmää. Sillä jaksaa.
Klo 9.17. Töihin lähdössä. Universum sijaitsee Punavuoressa, sinne pyöräilee Haagasta lähes koko kaupungin halki. Sovitaan, että tehdään puhelinhaastattelu kahdelta. Yhdeltä on henkilökuntapalaveri, poikkeuksellisesti etänä. Sisu laittaa viestiä matkalta ja periltä Universumista.
Klo 9.25. Vihdintien ja Hämeenlinnan väylän risteys on poikkeuksellisen hiljainen. Tässä on yleensä aamuisin kunnon autoletkat ja pyöräilijää ilahduttaa, kun voi viilettää vauhdilla niiden ohi.
Klo 10.12. Päivän ensimmäinen poikkeustehtävä: Kumihanskat käteen ja kaikkien kosteuspintojen desinfiointi. Ovenkahvat, ovenkarmit, vesihanat, vedenkeittimen nupit jne. Sitten voi rauhassa toimia tilassa koko päivän, koska muita ei ole samaan aikaan talossa. Sama homma päivän lopuksi, pinnat desinfioidaan seuraavaa kävijää varten.
Klo 10.30. Desinfiointiaine haisee uimahallille. Outo kokemus. Nenä sanoo, että pitäisi riisua ja mennä saunaan, silmät sanoo, että olen töissä.
Klo 11.19. Linssikeitto valmistuu totuttuun tapaan. Ruokahuollossa ei siis ole muutoksia aiempaan. Tällä viikolla ehkä pääsisi vielä ravintoloihin, mutta pidän kiinni tutuista rutiineista. Keittomäärä ehkä vaikuttaa siltä, että täällä olisi enemmänkin väkeä töissä, mutta olen ihan itsekseni. Valmistan yleensä koko viikon keittoannoksen kerralla ja pakastan osan. On sitten valmiina muina päivinä.
Klo 11.55. Linssikeitto on valmis ja lounastauko alkaa. Luen Image -lehdestä Pirkko Saision kirjoittamaa haastattelua Silvia Modigista.
Klo 14.02. Minulla on vielä hetken henkilökuntapalaveri kesken. Loppusuoralla. Soitan sinulle kohta.
Klo 14.15. FaceTime puhelu Sisulta, testataan äänitystä. Sisu on teetauolla Universumin toimistossa.
-En nyt tiedä miten vanha tämä iKaffe on, koska en ole täällä ollut viikkoon, eikä kukaan muukaan ole ollut. Mutta minä jo yhden teen join, jossa sitä oli, on se varmaan ok. Joskus täällä kirjoitetaan tölkkiin, milloin ne on avattu, mutta tähän ei ole kirjoitettu. Saa nähdä, Sisu nauraa.
Sisu esittelee toimistoa. Tilaa työpisteeltä toiselle on 1,5 metriä, työskentely teatterissa onnistuisi sikäli myös nyt koronatilanteen aikana. Kaikkien muiden työtehtävät soveltuvat kuitenkin enimmäkseen siirrettäväksi hyvin myös etätyöksi. Toiminnanjohtaja Inkeri Rönnberg, tiedottaja Sonja Vuori ja viestintäsuunnittelija Outi Lahtinen ovat olleet töissä kotonaan jo kauemmin kuin viikon. Kaikki tarvittava tieto ei kuitenkaan löydy aina kotikoneelta tai netistä. Tänäänkin Sisu on toiminut poikkeuksellisesti myös arkistonhoitajana. Aamupäivällä hän siirsi isolta arkistolevyltä muistitikulle kaikki olennaisimmat ja akuuteimmat tiedot. Työpäivän päätteeksi Sisu hyppää pyörälähetin tehtäviin ja toimittaa tikun toiminnanjohtajalle.
Klo 14.20. Sisu kurkkaa näkyykö tiloissa ylipäänsä ketään. Omaa väkeä ei ole paljon liikkunut koko keväänä.
Universumin omaa väkeä ovat Aurinkoteatteri, Teater Mars, Sirius Teatern ja Teatteri Venus. Yleensä kevät- ja syyskaudelle on kaksi omaa ensi-iltaa esityksineen. Kevät 2020 on poikkeuksellinen sikäli, ettei ensi-iltaan ollut tulossa yhtään omaa tuotantoa. Sen sijaan kevät oli täynnä ulosvuokrauksia. Sisu näyttää seinäkalenterin, jossa kevät on iloisen värikäs, täynnä pinkkejä, vihreitä, keltaisia, oransseja, merenvihreitä ja sinisiä post it-lappuja. Niistä on jo nyt koronaviruksen takia tippunut pois kuusi produktiota. Kokoontumisrajoituksia pidennettiin juuri toukokuun puoleen väliin, joten huhtikuu ja toukokuu tyhjentyvät todennäköisesti myös.
Vierailujen peruuntuminen on karua ja surullista, kova kolaus monelle ryhmälle, joka on valmistautunut toteuttamaan produktionsa juuri nyt. Universum itse on poikkeuksellisen onnekas. Jos omaa ohjelmistoa olisi ollut ja se olisi jouduttu perumaan, taloudelliset menetykset olisivat olleet suuret. Teatterin tilavuokrat ulkopuolisille ovat kuitenkin niin edulliset, ettei niillä varsinaisesti kateta tilan kuluja muutenkaan, teatterin talous ei kaadu vierailujen peruuntumiseen. Sisu arvostaa työpaikkansa linjausta, ettei vapailta ryhmiltä peritä tilavuokria kevään varauksista, vaikka sopimuksissa niin lukisi. Teatteri ottaa itse takkiin kevään tappiot ja kattaa tilan kulut omilla tuloillaan. Universum ei myöskään lomauta työntekijöitään. Henkilöstö on pieni ja kuukausittaiset kulut siksi hallittavan kokoiset. Universumissa koetaan tärkeäksi huolehtia henkilökunnastaan myös vaikeina aikoina. On helpottavaa, ettei kaiken muun lisäksi tarvitse olla huolissaan toimeentulosta, Sisu toteaa ja kiittää työpaikkansa toimintaa.
Klo 14.25. Lähdetään toimistosta portaikkoon, toimittaja kulkee mukana FaceTime:n ruudulla.
-Normipäivänä tänään olisi rakennettu katsomo pystyyn viikonlopun esitystä varten ja tässä vaiheessa olisin laittanut työhanskat käteen. Nyt vedän työhanskat käteen, koska menen julkisiin tiloihin, jossa liikkuu muitakin toimijoita. Olen suojautunut kerrassaan fantastisesti, Sisu myhäilee.
Klo 14.30. Tullaan ulos. Pihapiirissä on päiväkoti. Parit rattaat pihalla, lapsia ei näy. Mennään kellariin.
-Olisin tullut tänne ja kantanut suurimman osan tästä metallista ylös teatteritilaan. Kellarin ovi on onnettoman pieni, kaikki pitää oikeasti käsin kantaa ja nostaa moneen kertaan, eikä oikein voi käyttää mitään hyviä apuvälineitä. Paitsi hissiin nämä onneksi mahtuvat. Olin henkisesti varautunut siihen, että tulee hyvä jumppapäivä.
Kantaminen, kasaaminen, kaiteet, levyt ja penkit paikoilleen. Onneksi on jo hyvä rutiini. Työhön menee kahdelta ihmiseltä koko päivä, 8 tuntia. Universumin keikkateknikko Aleksi Karjalainen olisi ollut Sisun apuna. Sisu suunnittelee pystytyksen ja purun mahdollisimman optimaalisesti, nyt poikkeuksellisen tiheän keikkakevään ja vaihtuvien ryhmien takia katsomo olisi pitänyt purkaa jo viikon päästä.
-Menen vielä hakemaan tulostimen kaapelin, Sisu huikkaa ja palaa kellariin.
Toiminnanjohtaja Inkerillä on teatterisalin kakkostulostin kotona. Teatterilla sitä ei juuri nyt tarvita, etätöissä sen sijaan siitä on hyötyä, johto vain unohtui. Sisu toimittaa senkin kuriirina tänään perille kotitoimistoon. Koska omia esityksiä ei ollut tulossa keväälle, Sisulla oli alun perinkin suunnitelmissa käyttää aikaa kellarin siivoukseen. Nyt aikaa vapautui yllättävän paljon vielä lisää.
-Melkoinen kaaos, täällä ei oikein mahdu liikkumaan. On vanhojen esitysten lavasteita, sosiaalitilojen huonekaluja, erinäistä aikansa elänyttä tekniikkaa. Tänne on tuotu tavaraa ja se on alkanut kasaantua, katsomo vie tietysti suuren osan tilaa. Jonkin verran olen ehtinyt jo työskennellä. Tässä on pahvilaatikoita menossa kierrätyskeskukseen, Sisu esittelee.
Klo 14.45. Piipahdetaan Teatterisalin sivuhuoneessa.
Pöydän alla on röykkiöittäin lamppuja ja piuhoja. Nekin ovat ajan kanssa sinne kertyneet odottamaan luppoaikaa, sitä että Sisu lajittelee ja korjaa ne. Järjestely- ja siivoustyö ei lopu, mutta yleensä sitä tehdään, kun muilta töiltä ehditään, harjoitukset ja esitykset menevät aina edelle. Nyt tälle työlle on oivallinen ja loistava tilaisuus, kun kaikki muu työ on minimissä. Kuitenkin juuri nyt, kun uutisissa kehotetaan tekemään etätöitä ja välttämään tarpeetonta liikkumista ja ihmiskontakteja, tuntuu oudolta lähteä toiselle puolella kaupunkia siivoamaan kellaria tai lajittelemaan muttereita, Sisu miettii. Työ on olennaista ja mukavaakin, mutta korona tuo mukanaan ristiriidan. Kun elämän perusasiat ovat vaakalaudalla ja joillakin ihmisillä kyse elämästä ja kuolemasta, olisi ehkä fiksumpaa pysyä kotona eikä poimia ja toimittaa mahdollisesti myös tautia ympäri kaupunkia. Teatterilla ei sinänsä ole ihmiskontakteja, mutta jotenkin tänne täytyy kuitenkin tulla, Sisu pohtii.
Klo 14.50. Teatterisali on hiljainen ja tyhjä.
Joskus normaalissakin arjessa on päiviä, että Sisu on teatterilla yksin. Mutta ajatus siitä, että hän olisi seuraavat kaksi tai kolme kuukautta yksin töissä, on outo.
-Kyllä siitä tulee helposti kysymyksiä, kun näitä hommia tekee ja jaksaa tehdä sen takia, että lopulta se kaikki piuhan veto ja lampun korjaaminen johtaa siihen, että jotain jaetaan yleisölle. Tällä hetkellä sitä fiilistä, että tämä puhuisi kenellekään, ei tule mistään. Ikään kuin olisi todella pitkä huoltokatkos. Se on omituista. Mutta pitää ajatella, että toivottavasti syksyllä saadaan esitykset pyörimään ja yleisöä tulemaan, että kaikki tämä mitä nyt tehdään, olisi pitkällä tähtäimellä eduksi.
Positiivista tilanteessa on se, että nyt kun on aikaa, on mahdollista luoda uusia käytännön ratkaisuja ja toimintamalleja teatterin tekniikan osalle. Vakituista teknistä henkilökuntaa ei Sisun lisäksi Universumissa ole. Hän on sekä oman alueensa pomo että tekijä. Usein kun ensi-ilta lähestyy, tehdään ratkaisuja nopeasti juuri käsillä olevaa tilannetta varten. Olisi kuitenkin hyvä kehittää ja tehdä myös pysyviä ratkaisuja, jotka helpottaisivat työtä useammassa tilanteessa. Verhokiskojen laittaminen tuonne toisi hyötyä aina, Sisu miettii ja katselee salia. Entä mikä olisi hyvä järjestys työvälineille ja missä mitäkin työvälineitä oikeasti tarvitsen, mitä hankintoja olisi hyvä tehdä, hän jatkaa pohdintaa. Kun tietää mitä käytännössä tarvitaan ja on valta ja vastuu tehdä päätöksiä, työ käy jouhevasti.
Klo 14.55. Jätämme salin yksin.
-Olisihan tässä lääniä aamujumpata, Sisu hymähtää ja sulkee salin oven. Minulla on ollut henkilökohtainen agenda, että näin upea esitystila ei seisoisi tyhjän panttina, ja nyt se sitten tekee juuri sitä.
Sisu vastaa Universumin tilavarauksista. Hän vastaa sähköposteihin, koordinoi varauksia ja esittelee ne hallitukselle. Hallitus päättää kaikista yli kolme päivää kestävistä varauksista. Kevääksi tilan varanneet työryhmät ovat olleet ymmärtäväisiä koronasta johtuvien peruutusten suhteen. Ongelmallista ja kurjaa on, ettei Sisu pysty tarjoamaan heille välttämättä uusia aikoja syksylle, koska silloin on jo teatterin omat esitykset ohjelmistossa.
Sisun työ on monipuolista ja riippuu kulloisestakin projektista. Perusosa on konkreettinen teatteritekninen työ. Hän laittaa tavarat siirtymään paikasta toiseen sinne, minne niitä tarvitaan. Hänen vastuullaan on lavastuksen, äänen, valon ja katsomon liikkuminen. Rakentaminen, purkaminen paikoilleen, siirtäminen ja kuljettaminen on yksi iso osa tätä työtä. Jonkin verran hän seuraa myös harjoituksia ja auttaa tarvittaessa. Se työ riippuu paljon ryhmästä ja ryhmän tarpeista, myös siitä onko heillä omaa valo- tai äänisuunnittelijaa.
Toinen puoli työtä on tämän kaiken konkreettisen työn suunnittelu. Siihen kuuluvat tuotantokokoukset, fiksujen kysymysten esittäminen, kalenterin päivittäminen ja sen miettiminen mitä, mistä ja milloin pitää siirtyä. Työryhmät toki tekevät omat aikataulunsa, mutta he ilmoittavat ne Sisulle ja Sisu suunnittelee ja tekee salin kokonaisaikataulun. Kolmas alue on oman työn ja tontin kehittäminen. Tekninen kalusto täytyy jossain vaiheessa päivittää, sen suhteen on hyvä pitää korvat auki, onko joku luopumassa jostain, mistä olisi teatterille hyötyä. Onko uusia tietokoneohjelmia, jotka olisi hyödyllistä ottaa haltuun ja päivittää sitä kautta omaa ammattitaitoaan. Vuodenvaihteessa hankittiin uusi valopöytä, Sisu kertoo ja jatkaa. Sen käyttöä opettelin yhden päivän, että käyttö sujuisi nopeasti harjoituksissa, manuaalia ei voi kovin pitkäksi aikaa jäädä silloin lukemaan, hän naurahtaa.
-Työ on tasapainottelua sen kanssa, että milloin on hyvä hetki suunnitella tulevaa ja milloin pitää priorisoida, että nyt lavastaja tai ohjaaja tarvitsee tuon asian tänään tai huomenna ja miten minä sen mahdollisimman nopeasti toimitan.
Klo 15.05. Takaisin toimistoon.
-Olen tehnyt töitä myös freelancer-valosuunnittelijana. Sitä ja etenkin tekniikan vastaavan ammattia ajattelen palveluammattina. Siksikin on hassua olla täällä ihan itsekseen. Tehdä palvelutyötä ennakoiden, millaisia tarpeita jatkossa voi tulla olemaan. Parhaimmillaan palvelu tarkoittaa minulle sitä, että kun työryhmä sanoo, että hei me tarvitaan kaksipuolista teippiä ja mattoveitsiä, ne ovat loppu, niin minä ojennan kassin ja sanon, että minä just kävin kaupassa ja ostin ne teille. Ennakoin, että te varmaan tulette tarvitsemaan näitä tänään. Näin tapahtui viime syksynä täällä. Pitää olla tuntosarvet auki ja pystyä nopeasti reagoimaan siihen mitä esitys tarvitsee, yleensä teknisesti minun roolissani.
Jos pitkäjänteinen työ on tehty hyvin, niin silloin hetkessä toimiminenkin on helpompaa. Haaste on se, ettei voi olla läsnä harjoituksissa aina. Tuotanto- ja henkilökuntakokoukset vievät osan aikaa, pitää vastata sähköposteihin, tilakyselyihin ja joskus on tarpeen rakentaa lavasteita tai hakea lavasteita tai materiaaleja. Sen verran pitää pystyä olemaan kuitenkin paikalla, että pystyy kuulostelemaan mitä tarvitaan.
-Tulee mieleen Sanni Sateenkaari Pikku Kakkosesta. Ohjelmassa on ihana laulu: ”Nyt pohditaan kuinka voin auttaa pulman ratkomaan, nyt pohditaan mitä tarvitaan ja matkaan vaan!” Voisin ottaa sen työpaikan voimalauluksi. Eniten ilahduttaa, kun pystyy vastaamaan luovien työkavereiden tarpeisiin. Eikä sen aina tarvitse tapahtua ennakoivasti. Saan voimaa, kun näen että työryhmällä menee hommat eteenpäin ja he pystyvät tekemään enemmän, kun lavasteet ja lamput ovat paikoillaan. Joskus se palveluammatti tarkoittaa sitä, että käyn hakemassa alakerran kahviosta sämpylän. Kun joku ei ole syönyt ja verensokerit ovat alhaalla, se voikin olla se mikä yllättäen siinä hetkellä vie asiaa eteenpäin enemmän kuin mikään muu.
Sisu on unelmatyössään. Hänellä on koulutus valosuunnittelusta, puusepäntyöstä ja opintoja myös kirjoittamisesta.
-On ihana huomata, että on löytänyt sellaisen työn, jossa voi laittaa kaiken osaamisensa käyttöön. Se että pystyy yhdistämään puutyöt, lamppujen ripustamisen ja saa tarvittaessa suunnitella, niin onhan se ihanan joustavaa. Ja kun on sekä pomo että toteuttava työntekijä, niin saa valita työajat ja työtavat itse. Se sopii minulle, kun olen tämmöinen jäärä, Sisu toteaa.
Klo 15.10. Sisu katsoo vielä sähköpostit. Hän aikoo itsekin kerätä mukaan papereita siltä varalta, että voisi tehdä jonkun päivän etänä. Kotona hän voi tehdä jonkin verran suunnittelutyötä ja budjettiseurantaa sekä vastata tilavuokrausta koskeviin sähköposteihin.
-Semmoisen poikkeuksen tein perinteisiin rutiineihin koronan takia, että kun toimiston puoleisessa eteisessä kolme ovea menee lomittain auki ja kiinni ja olen sitä mieltä, että paloturvallisesti niiden on syytä olla kiinni silloin kun niitä ei tarvita, niin hyvin tietoisesti päätin antaa niiden olla nyt auki. Olen huomannut, että hyvin usein suljen ja avaan niitä. Nyt käytän niiden liikutteluun jalkoja ja kyynärpäitä. Toimin niin muutenkin, usein on sylissä ja käsissä jotain kannettavaa ja on helpompi avata ovi jalalla tai sytyttää valot kyynärpäällä, Sisu kertoo myhäillen.
Yleensä toimiston pöydällä on nitoja, rei’itin, ja laminointikone, nyt se on täynnä siivoustarvikkeita. Desinfiointiainettakin teatterilla riittää. Silloin kun ei ollut vielä päätöstä teattereiden sulkemisesta, Sisu sai työtehtäväksi hankkia käsidesiä. Tehokkaana ja palvelualttiina hän onnistui vielä löytämään tuotetta nettikaupan kautta töölöläisestä siivousfirmasta. Kun hän meni noutamaan tilausta, edellä oleva asiakas kyseli samaa ainetta, mutta tuotetta ei enää ollut.
-Sain ehkä kaupungin viimeiset käsidesit, Sisu naurahtaa.
Sisun perheeseen kuuluvat puoliso, fyysisen teatterin ohjaaja Reetta Honkakoski ja heidän 4 vuotias lapsensa Taika. Aamulla Reetta oli kysynyt, lähteekö Sisu töihin ja kun hän oli vastannut lähtevänsä, Taika oli kysynyt, mihin minä menen? Hänelle kerrottiin, ettei mihinkään, koska päiväkoti on kiinni. On helpompi sanoa lapselle, että päiväkoti on kiinni, kuin kertoa että jotkut voivat sinne mennä, mutta me olemme päättäneet pitää sinut kotona, Sisu pohtii. Taika kysyi, miksi sitten sinun työpaikkasi ei ole kiinni?
-Siinä vaiheessa aivot löivät hetken tyhjää. Jos sinä et mene päiväkotiin, koska se on kiinni ja jotta ihmiset eivät sairastuisi, niin miksi minun työpaikkani ei ole kiinni. Miksi se on yhtään enemmän ok, että menen työpaikalleni. Yritin selittää, että kaikki työkaverit ovat kotona, ettei siellä ole muita, siksi voin sinne mennä. Mutta pystynkö toimimaan niin, etten aiheuta riskiä kenellekään? Kellarin siivoaminen ei ole niin akuutti työtehtävä, että se oikeuttaisi minkään näköiseen riskiin. Sen takia jaksan sen vaivan, että desinfioin kaikki pinnat myös lähtiessäni ja jonkun toisen on turvallista tulla tilaan. Toin kotoa ruisleivät ja porkkanatkin teatterille, että olisin omavarainen, ei tarvinnut käydä kaupassa Punavuoressa noukkimassa tai levittämässä virusta.
Klo 15.20. Vielä pari sanaa vessapaperista.
-Yksityiselämässä korona on vaikuttanut niin, että olen lopettanut vessapaperin käytön kotona. Olin järkyttynyt lehtijutuista, joissa kerrottiin vessapaperin hamstraamisesta. Niissä kaikissa oli asiantuntija, joka sanoi, että onhan se välttämättömyys. Ai miten? Mitä ihmisille on tapahtunut, että he ajattelevat, että vessapaperi on täysin välttämätöntä! Nyt olen toiminut siitä lähtien käsisuihkun ja pyyhkeen voimin ihan vain omana henkilökohtaisena protestina, Sisu puuskahtaa.
Mitä muuta Universumin tekninen vastaava sanoo koronatilanteesta?
-Pysykää kotonanne ja peskää käsiänne. Pitäkää huolta itsestänne ja muista.
Klo 16.34. Sisu lähettää videon Mannerheimintieltä. Kaksi raitiovaunua kohtaavat, muutamia autoja, muutamia ihmisiä. Hiljainen on kello neljän ruuhka. Hetkeä myöhemmin tulee lisää viestejä.
Klo 16.42. Töölönlahden rannassa puolestaan väkeä riittää.
Klo 16.48. Meiran paahtimon kohdalla tuoksuu kahvi.
Klo 17.00. Saan vietyä muistitikun ja tulostuskaapelin toiminnanjohtajalle. Pidämme 1,5 metrin väliä jutellessamme.
Klo 17.02. Ostan kivijalkakahvilasta kotiin tuliaisiksi mokkapaloja. Toivon, että pienyrittäjät selviävät tästä. Kahvilan myyjä sanoo, että yhdessä selvitään. Siitä tulee hyvä mieli.
Klo 18.30. Luin iltasadun Taikalle. Janoschin Huli Hunskelin.
-Hei, Huli Hunskeli, kanarialintu sanoi, – Sinulla on mainio hattu. Sen alla olet suojassa. Se on hyvä.
-On se. Ei putoa omena päähän, Huli sanoi.
-Ja sinä olet saanut hyvän viestin, kanarialintu jatkoi.
-Sinun ei tarvitse enää pelätä kerrassaan mitään. Se on suuri onni.
-On se, Huli sanoi. -Ei vihaista koiraa, jos sitä haluttaa purra minua. Ei vaarallista kotkaa yläilmoissa, jos sitä haluttaa repiä minut…
Klo 20.04. Puolen tunnin päästä minulla on suunnitelmissa katsoa puoli yhdeksän uutislähetys. Olen yrittänyt rauhoittaa omaa mieltä sillä, etten jatkuvasti seuraa uutisia kännykästä, vaan katson ne kerran päivässä Yle Areenasta, mieluiten suorana lähetyksenä. Tv-uutisissa on jotain rauhoittavaa, kun uutisankkurit pysyvät niin tyyninä ja asiallisina silloinkin, kun he kertovat järkyttäviä ja surullisia uutisia. Siitä heidän läsnä olon tavasta tulee mieleen kaikki vanhemmuusoppaat ja kuinka kertoa lapselle surullisista asioista. Että lapsi osaa ottaa sellaista vastaan ja kokee turvalliseksi niiden asioiden käsittelyn, jos aikuinen itse osaa olla tyyni ja rauhallinen ja kantaa omat tunteensa siinä tilanteessa. Iltauutiset uutisankkureineen on vähän kuin olisi taas lapsi ja katsoisi uutisia omien vanhempiensa kanssa.
Seuraavana aamuna Sisulta tulee vielä viesti:
Klo 9.54. Nopealla silmäyksellä tehty tilasto työmatkan varrelta tänä aamuna klo 8 ja 9 välillä: busseissa ja raitiovaunuissa keksimäärin 2 matkustajaa. Näin myös busseja, jotka olivat ihan tyhjiä. Tuntuu, että kaupunki on yhä eilisestä hiljentynyt.
