On vuosi siitä, kun ensimmäiset koronarajoitukset tulivat voimaan. Tuo vuosi on ollut nukketeatterialalle yhtä haastava kuin muillekin kulttuurialoille. Suurin osa alalla työskentelevistä on freelancereita, joten ne, joilla ei ole ollut pidemmän taiteilija-apurahan turvaa, ovat olleet myös taloudellisesti todella kovilla. Tämän jutun tarkoitus ei ole tehdä vuodesta parempaa kuin se oli, mutta keskittyä kuitenkin siihen millä keinoilla freelancernukketeatteritaiteilijat selvisivät vuodesta. Kurkistakaamme siis muutamiin koteihin.
Julkinen päätäntävalta on sulkenut minut ja tuhannet kaltaiseni yhteiskunnan ulkopuolelle. Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että olemme yhteiskunnan silmissä turhia. Samaa sanoi tuttu teatteriteknikko, sanoo nukketeatteritaiteilija Milla Risku.
Nukketeatteritaiteilija Anna Uschanov käsikirjoitti jo syksyllä 2019 koko perheen nukketeatteriesitystä Ovisilmä, jossa sukelletaan kerrostalokoteihin ja niissä asuvien ihmisten arkeen ja elämään. Pitkä kotonaolo pienen lapsen kanssa inspiroi kohti aihetta, joka ei välttämättä olisi ollut tuttu niin monelle ennen viime kevättä. Koronakevät 2020 teki kotonaolon tutuksi kaikille, aiheesta tuli yllättäen ajankohtainen ja eri tavalla koskettava. Annan mukaan muutoksen huomasi myös apurahahakemuksissa, kevään jälkeen Ovisilmälle järjestyi pitkään haettu rahoitus. Ensi-illan piti olla tammikuussa 2021, mutta kuten monet muutkin esitykset, Ovisilmä ja sen asukkaat odottavat nyt kodeissaan teattereiden avautumista.
”Ilo pitkästä itkusta,” toteaa nukketeatteritaiteilija Ishmael Falke istuessaan Turussa ikkunan ääressä.
– Teattereiden sulkeminen ja esitysten peruuttaminen oli pelottavaa, mutta sitä pelottavampi oli tunne tai epäily, että onko ylipäätään koko esitysten tuottamisessa mitään järkeä. Olen monta vuotta painanut kaasua pohjaan työurallani, projektit ovat seuranneet toisiaan taukoamatta ilman kunnollista aikaa arvioida koko touhua. Korona pisti hätäjarrut päälle ja pakotti miettimään, Ishmael Falke kertoo.
Enimmäkseen miettiminen ei ollut mukavaa pelon ja epävarmuuden takia, mutta siihen mahtui myös paljon rakentavaa kuvittelua, Ishmael pohtii. Minkälaista nukketeatteri olisi, jos sen tuotanto ei olisi riippuvainen teatteritaloista tai rahoituksesta?
-Istuin ikkunan vieressä, katselin kadulle. Pikku hiljaa aloin nähdä nukketeatteria joka paikassa ja asiassa. Innostuin niin, että rupesin haastamaan itseäni: mikä on vähiten todennäköinen asia maailmassa, jonka voisi määritellä nukketeatteriksi? Sitäkin on pakko nyt väittää nukketeatteriksi, ja perustella hyvin! Huomasin että tulin pohtineeksi nukketeatterin ydintä ja olemusta sellaisella tasolla, johon minulla ei ollut varaa ennen koronaa.
Poikkeusvuosi on nostanut valoon rakenteet ja niiden heikkouden. Se ei ole miellyttävää, mutta se on tärkeää. Nyt epäkohtiin voidaan tarttua ja niitä voidaan muuttaa, sanoo Aura of Puppetsin toiminnanjohtaja Anni Sundbacka.
Ishmaelin tuleva kirja Niin se vain on -maailmankaikkeus nukketeatteriesityksenä on analyyttinen ja leikkimielinen esseekokoelma, jonka aiheina ovat yleismaailmalliset ilmiöt kuten hautajaiset, pörssi, jalkapallo ja mielenosoitus. Ilmiöitä analysoidaan ja tutkitaan nukketeatteriesityksinä. Nukketeatterin luonteeseen kuuluu katsoa tuttuja asioita toisesta näkökulmasta, kirja tuo toisinkatsomisen saavutettavaksi ja esille myös lukijoille.
– Kyky nähdä valmis maailma useammasta näkökulmasta on osa tärkeää yhteiskunnallista ajattelua, sen kautta voidaan pyrkiä myös rakentaviin muutoksiin, Ishmael painottaa.
Niin Se Vain On –maailmankaikkeus nukketeatteriesityksenä -kirjaprojekti olisi varmasti syntynyt jossain vaiheessa myös ilman koronaa, kertoo Ishmael. Korona oli kuitenkin vahva impulssi ja liikkeelle laittava voima, kun hän vuosi sitten totesi olevansa ilman töitä ja eristettynä kansainvälisestä keikkatoiminnasta.
-Moi! Minä olen ryhtynyt tekemään miniatyyriteattereita. Eikä loppua näy, näitä on jo 20 ja ”näyttelijöitä” kymmeniä! En olen mistään tai kenestäkään riippuvainen miniteattereineni, huikkaa nukketeatteritaiteilija Milla Risku Helsingistä kerrostalon sisäpihalta ylimmästä kerroksesta.
Millan Teatteritalo Locum Vacuumin miniatyyriteatterit ovat riippumattomia ja vapaita esittämään teatteria rajoituksista huolimatta, taiteilijat sen sijaan ovat riippuvaisia työstään, työ on iso osa identiteettiä, pohtii Milla. Koronavuosi tuntuu epämääräiseltä pullamössöltä, jolle ei näy loppua.
– Julkinen päätäntävalta on sulkenut minut ja tuhannet kaltaiseni yhteiskunnan ulkopuolelle. Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että olemme yhteiskunnan silmissä turhia. Samaa sanoi tuttu teatteriteknikko. Se harmittaa, Milla kertoo. Toisaalta hän korostaa sitä, että oman työn arvostus ja taiteilijan identiteetti ei ole kadonnut mihinkään. Tekemiseen vietti on hyvin voimakas ja se viekin keksimään uusia työtapoja ja ilmaisukeinoja.
Yksi tärkeä voimavara koronavuodessa on ollut yhteisö. Nukketeatteritaiteilijoille se on tarkoittanut pieniä työryhmiä ja niiden voimaa, mutta etenkin isompaa yhteisöä ja sen luomia rakenteita. Turussa päämajaa pitävä nukketeatteriammattilaisten verkosto Aura of Puppets sekä Helsingissä sijaitseva Metropolitan Puppets -yhdistys ovat osoittautuneet yhä tärkeämmiksi jäsenilleen. Metropolitan Puppets sai Helsingin kaupungilta vuokrahelpotusta harjoitustilan ylläpitoon. Se oli konkreettinen asia, joka mahdollisti työryhmien toimintaa poikkeusvuoden aikana.
Myös kevään 2020 korona-apuraha Taiteen edistämiskeskukselta tuli tarpeeseen, se lähestyi fiilikseltään taiteilijapalkkaa, kirjoittaa helsinkiläinen nukketetteritaiteilija Mila Nirhamo maalta datsaltaan, jossa on viettänyt paljon aikaa poikkeusaikana. Datsa sijaitsee Raaseporissa, Mustiossa. Siellä ei keväinen Uudenmaan sulku haitannut, oli rauhaa työlle.
Lempeässä, vihreässä puutarhamaisemassa syntyi asuntovaunuteatteri Karavanin Kaukokaiku-esityksen lavastusta sekä filosofi Hannah Arendtin elämään ja teoksiin perustuvan Hannahin pieni-teatteri -esityksen ensimmäinen käsikirjoitusversio. Luonnon seuraaminen kevään arasta heräämisestä lintujen riemulaulantaan ja syksyn syviin tuoksuihin oli suuri ilonaihe ja helpotti ahdistusta. Milan ohjaus, kirjailijoiden Elvi Sinervo ja Irene Némirovskyn elämään perustuva Pilvien paino, sen sijaan jäi sulun alle. Se oli kova kolaus. Lopulta esitys sai onneksi ensi-illan lokakuussa.
– Yleisön kohtaaminen synnyttää esityksen ja tekee meidät näkyviksi näkymättömyydestä, pohtii Mila ja jatkaa painokkaasti. Yhteiseen hiileen puhaltamista täytyy vielä tiivistää, freelancerit jäävät tällaisessa tilanteessa tyhjän päälle. On koko kaupungin etu, että elävästä esittävän taiteen vapaasta kentästä huolehditaan ja sen toimintaedellytykset turvataan myös jatkossa. Iso kriisi tuo esiin ongelmakohtia ja niitä täytyy yhdessä lähteä ratkomaan, Mila miettii.
Aura of Puppets on luonut rakenteita, joita freelancernukketeatteritaiteilijoilla ei ole ennen ollut. Se on dynaaminen, muuttuva ja kehittyvä verkosto
Soitan Turkuun Aura of Puppetsin toiminnanjohtajalle Anni Sundbackalle. Anni vastaa kotitoimistolta. Kymmenen minuutin puhelun aikana ehdimme keskustella Aura of Puppetsin toiminnasta poikkeusvuonna, huhtikuun Oh my Puppets! -festivaalin tämän hetken tilanteesta ja festivaalin esityskeskusteluista, joita minä vedän ja jotka järjestetään etänä Zoomissa. Puhumme hiukan myös Taide2 -apurahahakemuksista, AofP:n vuosikokouksesta ja kulttuurialan kokonaistilanteesta korona-aikana.
– Poikkeusvuosi on nostanut valoon rakenteet ja niiden heikkouden. Se ei ole miellyttävää, mutta se on tärkeää. Nyt epäkohtiin voidaan tarttua ja niitä voidaan muuttaa. Verkoston arvo ja tärkeys on todella korostunut tänä vuonna, AofP:n toiminnanjohtaja Anni Sundbacka pohtii.
AofP:n toimintaa sopeutettiin vuonna 2020 poikkeusaikoihin. Oh my Puppets! nykynukketeatterin minifestivaali huhtikuussa muuttui Oh NO Puppets -somefestivaaliksi, Nukketeatterijuhla TIP -fest marraskuussa järjestettiin sekin koronarajoitusten mukaisesti, onneksi osittain myös livenä. Jäsenpalvelut siirtyivät pääasiassa verkkoon ja niiden keskiössä on ollut toimeentuloon liittyvät asiat, edunvalvonnalliset kysymykset, sisäinen tiedotustoiminta ja taiteilijoiden tukeminen. Yhdistys lisäsi jäsenille suunnatun työnohjaajan ja psykologin toteuttaman ryhmämuotoisen työnohjauksen määrää ja mahdollisti myös yksilötyönohjauksen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän koronatuen kautta oli mahdollista kanavoida 14 000 € suoraan taiteilijoiden työllistymiseen taiteellisissa projekteissa. Tuotantopalvelut ja tuotantoneuvonta on osa verkoston toimintaa, nekin toteutettiin pääasiassa etänä.
Syksyllä 2020 yhdistys muutti uuteen tilaan Manillaan Aurajoen rantaan. Vaikka koronavuonna uusien tilojen käyttö ei ole voinut olla täydellä teholla käynnissä, on muutto kuitenkin entisestään tiivistänyt ja parantanut etenkin Turussa asuvien nukketeatteritaiteilijoiden sosiaalista tukiverkkoa ja mahdollisuuksia tehdä työtään. Vuonna 2020 lanseerattiin verkoston nettisivuille taiteilijoiden käyttöön kattava intranet-palvelu, joka kokoaa alleen kaikki taiteilijoiden käytössä olevat materiaalit ja palvelut yhden osoitteen taakse. Tärkeä osa verkostoa ja yhteydenpitoa on myös kuukausittain ilmestyvä uutiskirje sekä suljettu Facebook-ryhmä. Tämän kevään uutuus on viikottaiset etäkaffet, joita luotsaavat yhdistyksen tuottajat ja joissa jäsenet voivat kohdata toisiaan virtuaalisessa kahvipöydässä.
Aura of Puppets on luonut rakenteita, joita freelancernukketeatteritaiteilijoilla ei ole ennen ollut. Se on dynaaminen, muuttuva ja kehittyvä verkosto, jonka kyky reagoida taiteilijoidensa tarpeisiin on todella näkynyt korona-aikana.
Juuri nyt on haastavaa, tilanne näyttää taas niin huonolta. Fantasia alan vaihdosta arkeologiaan kiinnostaa jälleen, huokaa nukketeatteritaiteilija Alma Rajala.
Alma! Etsin nukketeatteritaiteilija Alma Rajalaa kaupungilta, tiedän että hän harrastaa parkouria. Kurkkaan kesäiseen vinttikamariin maalla, käyn metsässä ja meren rannalla, Alma saattaa olla siellä keräilemässä esineitä ja luonnonmateriaaleja.
Almalla oli kaksi isoa ohjaustyötä sovittuna juuri vuodelle 2020. Useita nukketeatteritaiteilijoita ja kulttuurialan muita taiteilijoita työllistävä Aura of Puppetsin, Aurinkobaletin ja TEHDAS Teatterin yhteistyö, immersiivinen Saila Susiluodon proosarunoihin perustuva Huoneiden kirja -teos siirrettiin elokuulle 2021. Vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevä Reetta Niemelän kirjoittama Sukupuuttoparatiisi -esitys piti saada ensi-iltansa Koko teatterissa Helsingissä keväällä 2020, sekin siirtyi.
Löydän Alman rakennuksesta, johon Huoneiden kirja valmistuu toivottavasti elokuussa.
– Juuri nyt on haastavaa, tilanne näyttää taas niin huonolta. Fantasia alan vaihdosta arkeologiaan kiinnostaa jälleen. Huoneiden kirja on edelleen ja taas epävarmuuden uhan alla, Alma huokaa ja jatkaa.
– Sukupuuttoparatiisille oli jo varattu vierailuaika helmikuuksi 2021 TEHDAS Teatteriin Turkuun. Se saatiin muutettua ensi-illaksi. Oli todella iso juttu, että esitys saatiin tehtyä. Hetken tuntui ihan mahdolliselta, että se joko siirtyy liikaa tai jää kokonaan väliin. Päätös ensi-illan toteuttamisesta striiminä tehtiin heti vuoden alussa, jolloin ei tarvinnut odotella rajoituspäätöksiä, vaan ensi-ilta oli lyöty lukkoon, Alma kertoo.
– Olen ollut apurahalla, joten minulla on ollut mahdollisuus miettiä mitä haluan tehdä. Uuden projektin tekeminen tuntui liian isolta, kun ne jutut, joihin oli laittanut niin paljon energiaa, vietiin. Kevään aikana tein muutamia videoita, mutta heti kun mietin niiden postaamista instagramiin, se alkoi tuntua raskaalta. Kaipasin pois taiteilijuudesta, johon kuuluu näkyvillä olo. Toisaalta muutokset ovat vaatineet aivan valtavaa tuotantotyötä. Niihin on uponnut aikaa ja energiaa. Silti aikaa jäi muuhunkin.
Kirjoittaminen oli jäänyt viime vuosina teatterinteon yhteydessä, nyt vuoden aikana Alma kirjoitti muutaman kauhunovellin. Oli helpottavaa käyttää luovuuttaan, mutta ilman vastuuta, työryhmää ja aikataulua. Parkour-harrastuksesta Alma oli jo valmistautunut luopumaan Huoneiden kirjan tiiviin tahdin vuoksi. Toisin kävi. Alma treenasi paljon ja myös parkour-yhteisö toi mukanaan yllättävää vastuuvapaata luovuutta. Kesällä hän muutti maalle, haaveiden vinttikamarissa Alma luki iltamyöhään tarot-kortteja ja kummitustarinoita.
– Keräsin inspiraatiota, katsoin toisesta näkökulmasta, leikittelin ajatuksilla ammatti-identiteettini laajentamisesta. Kun lopulta pääsin viime syksynä tekemään Sukupuuttoparatiisia, huomasin arvostavani työtäni enemmän kuin ennen ja pystyin työskentelemään nautinnollisemmin, ei niin stressaten kuin aiemmin on ollut tapana.
Haluan vastaisuudessakin tehdä hitaasti ja etäisyyttä ottaen niin, että teoksella on mahdollisuus orgaanisesti ajan kanssa löytää muotonsa ja kirkastua. Juuri aika on kallisarvoisinta, sanoo nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio.
Nukketeatteritaiteilija Maiju Tainion tavoitan sorvin äärestä Turun TEHDAS Teatterista. Työn äärellä energia virtaa, Maiju on inspiroitunut ja innoissaan. Hamilton-manaatin vaikea elämä – Roadtrip kartalta kaaokseen! -esityksen kuvaukset on saatu viime viikolla valmiiksi ja materiaali näyttää lupaavalta.
– Vuosi sitten olimme juuri saapuneet runoroadtripiltä, jolla työstimme Hamiltonia matkalla Varanginvuonolle ja takaisin. Valmistauduimme kaaosta, arvaamattomuutta ja transformaatioita tutkivan esityksen kolmen viikon päässä häämöttävään ensi-iltaan. Sitten kaikki pysähtyi. En olisi osannut silloin arvata, että nyt vuoden päästä, kun esityksen ensi-ilta on peruttu viisi (!) kertaa, päätyisimme lopulta hakemaan teoksellemme vielä kokonaan uuden muodon.
Kovaonnisesta Hamiltonista ei tulekaan nukketeatterillinen näyttämörunoteos vaan jonkinlainen näyttöruno. Myös avantgardistinen häröilyleffa, takkatulivideo ja näytönsäästäjä on mainittu, kun olemme yrittäneet sanoittaa teoksen transfomoituvaa olemusta. Se, mitä olemme päätyneet tekemään, ei ole elokuvaa, teatteria eikä kuvataidetta. Se on jotain muuta, jotain uutta.
Maiju kulkee Manillasta kotiin Förillä. Lautalla käy kevyt tuuli, on ihana kevätilta, ajatuksille on tilaa.
-Hyvät kollegat: onko käymässä niin, että olemme ajan arvaamattomuuden inspiroimina kollektiivisesti luomassa uutta taidemuotoa tai uusia taidemuotoja? Tämä ajatusleikki inspiroi ja innostaa minua jatkamaan työtä epävarmuuden keskellä. Toinen haasteiden keskellä haltioittanut asia on se, miten taiteellisen prosessin vääjäämätön sirpaloituminen useisiin jaksoihin, joiden välillä on kuukausia, on saanut tarkastelemaan kriittisesti ja haastamaan omia taiteellisten prosessien suunnittelun konventioita. Haluan vastaisuudessakin tehdä hitaasti ja etäisyyttä ottaen niin, että teoksella on mahdollisuus orgaanisesti ajan kanssa löytää muotonsa ja kirkastua. Juuri aika on kallisarvoisinta, Maiju miettii ja astuu maihin.
Lopuksi parkkeeraamme Helsinkiin Kanneltalolle pienen keltaisen asuntovaunun luokse. Siellä vaunun ovella seisoo nukketeatteritaiteilija Perrine Ferrafiat. Asuntovaunu on asuntovaunuteatteri Karavanin koti. Karavan Ensemble: Perrine Ferrafiat, Emma Hanikka, Mila Nirhamo, Camille Martin, Daniela Alatorre ja Anna Uschanov ovat luoneet asuntovaunun sisälle maailman, joka toimii paitsi kulkuvälineenä myös näyttämönä, konserttisalina, elokuvateatterina, näyttelytilana, soittimena sekä unelmana vapaudesta. Se tuo teatterin katsojien lähelle, heidän asuinympäristöönsä ja esimerkiksi koulujen pihoille, sitten kun se on taas mahdollista.
– Selvisin vuodesta oikein hyvin koska minulla oli 1-vuotinen taiteilija-apuraha. Huomasin selkeämmin kuin aikaisemmin, kuinka taloudellinen turva on tarpeellinen taiteellisen työskentelyn, mielenrauhan ja ylipäänsä hyvinvoinnin kannalta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, vaikka tarkemmin ajateltuna ei se ihan niinkään ole. Pikemminkin suurimman osan uraani olen hyväksynyt olevani ali-oikeutettu, Perrine miettii.
– Kaverit ja kollegat ovat olleet tärkein tuki selviytymiseen tästä ajasta. Ilman sitä tunnetta, että olemme yhdessä ja teemme yhdessä, tulee mitä tulee, en olisi pärjännyt. Runoilija Elvi Sinervon sanat nukketeatteriesitys Pilvien painossa kaikuvat mielessäni: ”Saan voimaa kaikista keskusteluista ja elämän seikkailuista, juhlista. Tätä aikaa voi kestää vain yhdessä, tovereiden kanssa koettu yhteenkuuluvuus, ilman sitä olisin nukkuja!”
Palaan vielä Jyväskylään, jonne muutin juuri vuosi sitten ennen ensimmäisiä koronarajoituksia, en koronan takia, vaan siksi, että halusin pois pääkaupunkiseudulta, kaipasin muutosta ja synnyinseutuni Jyväskylän alue ja vanha mummolani Mäki-Matissa kutsui. Minullakin on ollut taiteilija-apuraha, se pelasti talouteni. Pysähtyminen ja elinpiirin keskittäminen on tehnyt minulle henkisesti jopa hyvää. Voimaa on antanut luonnon muutosten seuraaminen lähietäisyydeltä, papan puulämmitteinen sauna, luminen talvi ja avantouinti. Toteutuneet hetket treenisalissa ja tapaamiset yhdessä kollegojen kanssa työn äärellä ovat olleet ihmeellisen hienoja ja arvokkaita.
