On puolitoista vuotta siitä, kun ensimmäiset koronarajoitukset tulivat voimaan. Uusia aaltoja on ollut jo useita. Haastattelin valaisija ja SET:n puheenjohtaja Matleena Kuuselaa, leikkaaja Maria Haipusta ja elokuvaohjaaja Elina Oikaria heidän koronavuodestaan ja työstään elokuva- ja tv-alalla.
Kotimaisia elokuvia on useita kymmeniä odottamassa teatterilevitykseen pääsyä. Rajoitukset ovat varsin epäreilut elokuvateattereita kohtaan.
Elokuva- ja tv-tuotantoja on voinut tehdä koronasta huolimatta. Ensimmäisen aallon keväänä kuvaukset keskeytettiin, mutta kesän aikana työt jatkuivat erikoisjärjestelyin. Matleena Kuusela oli silloin hetken työttömänä. Parin kuukauden tauon jälkeen työt kuitenkin jatkuivat, syksyllä 2020 kuvattiin Liettuassa vanhassa vankilassa. Siellä koronaturvallisuustoimiin kuului kasvomaskien pito, kuume myös mitattiin joka päivä töihin tullessa. Valoryhmän esimiehenä eli gafferina toiminut Matleena kehotti valoteknikoita välttämään setissä oloa silloin, kun teknikot eivät suorittaneet siellä työtehtäviä.
Suurin koronan tuoma haaste alalla on ehdottomasti se, että elokuvateattereita kohtaan on asetettu tiukat rajoitukset. Kotimaisia elokuvia on useita kymmeniä odottamassa teatterilevitykseen pääsyä. Rajoitukset ovat varsin epäreilut elokuvateattereita kohtan.
-Tällä hetkellä työskentelen lasten TV-sarjassa, jonka ohjaa Petra Lumioksa. Heinäkuussa rakensimme viikossa valot valmiiksi studion kaltaisessa tilassa, sen jälkeen alkoivat kuvaukset. Tänään opiskelin valofirmassa uuden valo-ohjelman käyttöä. Sarjan sisällä tapahtuu teatteriesitys, on helpompaa ohjata rakentamiamme valoja langattomasti tämän ohjelman avulla, Matleena kertoo.
-Elokuvaohjaaja Anna Paavilaisen Kikka -elokuvaa kuvattiin alkuvuodesta 2021. Eniten korona vaikutti siihen, että emme voineet ottaa avustajia niin paljon kuin normaalisti. Se asetti haasteita muun muassa joukkokohtausten tekemiseen. Korona-aikana ihmisten asuntoihin on ollut vaikeampi päästä kuvaamaan. Siksi on hyvä, että loppuvuodesta 2021 kuvattavaa elokuvaohjaaja Selma Vilhusen uutta elokuvaa varten rakennetaan osa lavasteista studio-olosuhteisiin. Se auttaa luomaan myös varmuutta kuvausjaksolle, jos tautitilanne vaikka pahentuisikin merkittävästi, Matleena kertoo.
Työ on muutenkin haastavaa työaikojen ja muutosten takia, siihen ei tarvita enää ylimääräistä painoa ja huonoa työilmapiiriä.
Valaisu on kisälliammatti, jonka oppii tekemällä. Se on konkreettista ja luovaa työtä, joka sisältää paljon käsityötaitoa, teknistä osaamista, ”valolla maalaamisentaitoa” ja yhä enemmän myös uusien tekniikoiden ja kaluston opettelua. Ensin on hyvä toimia valoteknikkona ryhmässä, jota vetää gafferi. Näin Matleenakin aloitti, hän toimi myös rinnakkain sekä valaisijana että teknikkona. Pitkät draamasarjat teknikkona opettivat nopean tekemisen tempon ja ongelmanratkaisutaitoja. Viisi vuotta sitten Matleena kaipasi työhön lisää haastetta ja päätti itse ryhtyä gafferiksi.
-Ongelmien ratkaisu tai niiden eliminointi etukäteen on tärkeä osa työtä. Realismi on tärkeää säilyttää myös suunnitteluvaiheessa. Ongelmat ilmaantuvat kuitenkin juuri konkreettisissa tilanteissa ja ne ratkaistaan paikan päällä. Esimies niitä usein ratkoo. Tykkään olla siinä asemassa, saan pitää huolta omasta ryhmästä. Ala on hyvin hierarkinen ja siinä on myös hyviä puolia. Kun työnjako on selkeää, silloin työn tekeminenkin on selkeää. Ennen vanhaan mukana oli myös machoilua ja simputusta, joka sekoitti työvirettä ja ilmapiiriä. Työ on muutenkin haastavaa työaikojen ja muutosten takia, siihen ei tarvita enää ylimääräistä painoa ja huonoa työilmapiiriä. Henkilökemiat ja niistä huolehtiminen on tärkeää. Keskustelua, kommunikaatio ja toisten työalueiden ymmärtäminen on olennaista. Yhteistyö on pääasia, Metleena painottaa.
-Pitää olla hyvät hermot ja hyvä paineensietokyky. Jos työssä ilmaantuu tekninen ongelma, joka ei heti ratkea, pitää vain odottaa ja selvittää asia, pyytää apulaisohjaaja lähettämään näyttelijät siksi aikaa tauolle. Työssä auttaa rauhallinen ja ratkaisukeskeinen mieli. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa en tietäisi miten toimia. Generaattorin hajoaminen yöllä metsän keskellä voisi olla kauhuskenaario. Säätilan muutokset ovat tietenkin oma lukunsa, niitä ei voi muuttaa, ne on hyväksyttävä ja toimittava niiden mukaan. Hiukan sama on koronan kanssa. Sen suhteen olen ollut suhteellisen rauhallinen. Murehtiminen ja huoli ei auta tai tuota tulosta, on toimittava kulloisenkin hetken mukaan, Matleena miettii.
Matleena kertoo vielä Zone-ajattelusta, jota elokuva-alallakin on käytetty korona-aikana. Siinä jaetaan ihmiset eri zoneihin sen mukaan kuinka lähellä työryhmän jäsenet ovat toisiaan esimerkiksi fyysisesti tai ovatko he näyttelijöiden välittömässä läheisyydessä työnkuvansa puolesta vai eivät. Koronaturvallisuustoimet huomioon ottaen työskentely saattaa olla joskus vähän hitaampaa verrattuna normaaliin. Se aika on vain kuitenkin otettava, jotta tartuntariskit saadaan minimoitua ja kuvaukset pidettyä käynnissä koronasta huolimatta.
Leikkaaja Maria Haipus työskentelee freelancerina eri elokuva- ja tv-alan tuotantoyhtiöille
Leikkaaja Maria Haipus leikkaa muun muassa Sohvaperunat -sarjaa ja korona-aikana sarjasta on ilmestynyt jo kolme tuotantokautta. Sarjan tekijät työskentelevät yhdessä isossa toimistotilassa, jossa tila on jaettu niin, että vain he joiden täytyy työskennellä yhdessä, ovat lähekkäin. Leikkaus on ryhmätyötä ja tapahtuu pareittain, käsikirjoittaja ja leikkaaja ovat toistensa lähikontaktit ja saavat tarvittaessa olla lähekkäin, tosin silloinkin pidetään maskeja. Maria kertoo ENG:stä, Electronic News Gathering, nimi tulee uutismaailmasta. Uutispaikalle menee vain pieni ryhmä eli ENG: toimittaja, kuvaaja ja äänittäjä.
-ENG menee Sohvaperunoiden luokse kuvaamaan. Jotta tauti ei leviäisi, emme tapaa toimistoporukan ja ENG -porukan kanssa. Jos on pakko tavata, se tapahtuu etäältä ja maskien kanssa. Ryhmäkoteja ja vanhusten tiloja ei kuvata lainkaan. Emme voi ottaa riskiä taudin leviämisestä, emmekä voi vaarantaa osallistujia millään tavalla. Sohvaperunoita kuvataan myös Pohjois-Suomessa. Pohjoisen ENG lähettää Oulusta kuvausmateriaalin nopealla yhteydellä suoraan tuotantoyhtiön serverille. Leikkausassistentti ottaa tiedostot vastaan öisin, jaottelee materiaalit ja synkkaa ne leikkaajien käyttöön. Hyvin terveysturvallisesti on kaikki tähän mennessä hoidettu, Maria miettii.
Freelancereiden kiinnittyminen työnantajiin voi olla niin lyhytaikaista, että työterveydestä ei aina huolehdita. Nyt on tapahtunut selvä asennemuutos. Sairastumiseen suhtaudutaan vakavasti ja se otetaan huomioon. Syyllisyyden tunteminen sairastumisesta on myös vähentynyt.
-Oikeastaan minun työolosuhteeni paranivat huomattavasti koronan ansiosta. Tuotantoyhtiöiden muut tuotannot olivat etätöissä ja koska me emme voineet olla, saimme yhtäkkiä paljon enemmän tilaa. Mukavat maisemat, vähemmän hälinää, enemmän tilaa. Minäkin pääsin pimeimmästä nurkasta ikkunan viereen, leikkaaja harvoin saa olla ikkunan ääressä. Täytin 40 vuotta juuri kun Uusimaa suljettiin ja ravintolat menivät kiinni. Synttärit jäivät pieniksi, mutta onneksi niitä pystyttiin juhlimaan työpaikalla pienellä porukalla yhdessä kollegan kanssa, jolla oli sama syntymäpäivä 10 vuoden ikäerolla.
Tällä hetkellä Maria leikkaa dokumenttia ja henkilökuvaa 75 -vuotiaasta kapellimestari ja säveltäjä Kari Tikasta yhdessä dokumentin ohjaajan Riitta Raskin kanssa. Dokumentin tuottaa Teatro Productions Oy ja Kaisa Näreranta. Koronan takia työtahti on rauhallisempi, ei tarvitse tehdä kiireellä. Ensi-iltakin on siirtynyt jo muutaman kerran. Haastattelupäivä on yksi kesän 2021 helteisimmistä päivistä. Maria on koko päivän leikannut dokumenttia ohjaajan kotona. Talossa ei ole ilmastointia ja kone isolla näytöllä on itsessään kuin lämpöpatteri, onneksi on läpiveto. Viideltä kuumuus vie kuitenkin voiton ja on pakko lopettaa.
-Joskus tuotantoyhtiöiden tiloissa olen leikannut niin, että editissä oli 29 astetta lämmintä. Silloin oli pakko pitää kymmenen minuutin tauko tunnissa ja märkä pyyhe päässä, että pystyi jotenkin edes olemaan.
-Koskaan ei voi tietää millaista materiaalia saa ja ehtiikö käsikirjoittaja tehdä erikseen leikkaajalle leikkauskäsikirjoituksen. Tuotantoyhtiöllä ja kanavalla saattaa myös olla eri käsitys mitä tehdään ja sitten pitääkin yhtäkkiä muuttaa koko homma. Paska valuu edittiin on käytetty sanonta, Fix it in the post. Ongelmat korjataan siellä. Leikkaaja ei pysty vaikuttamaan materiaaliin, vaan pitää työskennellä sen kanssa mitä on. Mutta joka tuotannosta oppii väistämättä uusia asioita, se on hienoa. Kari Tikan kautta opin nyt valtavasti kapellimestarin ja säveltäjän työstä, MasterChef-ohjelmasta olen poiminut hienon sienirisoton ohjeen ja Suomen tulli -sarjasta jäi hyvin mieleen tuontirajoitukset, esimerkiksi sellainen kummallinen ja hauska yksityiskohta, että ydinkärjestä saa 10% alennuksen, jos sen tuo rajan yli avaruusaluksen sisällä, Maria naurahtaa.
Tv- ja elokuva-alalla on paljon freelancereita ja työt ovat keikka- ja pätkätöitä. Maria on huomannut, että koronan myötä myös tuotantoyhtiöiden johdossa on ymmärretty tilanteen vakavuus ja ylipäänsä se, että elämä ei ole vain työtä. Elämässä sattuu asioita ja ihmiset sairastuvat muuhunkin kuin koronaan. Monella alalla varmasti joustetaan, kun kyseessä on vakituinen henkilökunta, mutta freelancereiden kiinnittyminen työnantajiin voi olla niin lyhytaikaista, että työterveydestä ei aina huolehdita. Nyt on tapahtunut selvä asennemuutos. Sairastumiseen suhtaudutaan vakavasti ja se otetaan huomioon. Syyllisyyden tunteminen sairastumisesta on myös vähentynyt. Jos ei kokonaan, niin ainakin hiukan, Maria miettii. Ei koronaan sairastuminen tai muukaan sairastuminen ole kenenkään vika. Nyt ei myöskään tarvitse enää pelätä, ettei seuraavaa keikkaa tule, jos sairastut. Sairastumisesta huolehtiminen koetaan tärkeäksi ja vastuulliseksi. On myös huomattu hyvällä tavalla, että jos joku sairastuu, hommat eivät pysähdy, vaan joku muu voi hoitaa ne.
Korona aikana televisiosarjoja on voitu tehdä ja esittää. Tekijöille on ollut tarve ja katsojia on riittänyt. Jotkut ulkomaille suunnitellut tuotannot on toki peruttu, siirretty tai muutettu niiden lokaatioita. Selviytyvät kuvattiin Haaparannassa ja Temptation Island Levillä. Nyt keväällä Selviytyjät -sarjan uusi kausi kuvattiin onnistuneesti Karibialla. Nyt tiedetään miten toimia turvallisesti koronan suhteen. Tuotantoyhtiöille tulee tietenkin lisäkustannuksia muutoksista ja lukuisista testeistä. On sairastumisia ja karanteeneja, pitää odottaa ja tehdä varasuunnitelmia. Sohvaperunoistakin on kuvattu enemmän materiaalia kuin tarvitsisi siltä varalta, että jos joku klippi, eli valmista ohjelmaa varten leikattu lyhyt pätkä, ei valmistu sairastumisen tai karanteenin takia. Klippejä tehdään varmuuden vuoksi enemmän kuin lopulliseen ohjelmaan mahtuu.
Kysyn Marialta vielä leikkaamisesta.
-Katsoja pääsee leikkaajan ansiosta mukaan juttuun. Eläinsairaala -sarjassa katsojan tulee yhdellä katsomiskerralla ymmärtää mikä hätä eläimellä on ja mitä sille tehdään. Sitten siinä eletään vielä omistajan tunteiden mukana, jännitetään selviääkö eläin vai ei. Ymmärtämisen lisäksi katsojan on pystyttävä tuntemaan mukana. Aika on eri televisiossa kuin todellisuudessa. Hyvä tilanne leikata sisään on, kun reaktio tai joku tapahtuma alkaa. Milloin mennään ulos, se on kiinni rytmistä ja siitä mitä halutaan. Sohvaperunoissa komedia syntyy siitä, että reaktio lopetetaan oikeassa kohdassa. MasterChef -sarjassa jännitystä nostatetaan. On nopeita leikkauksia ja jännittävää musiikkia. Kilpailijat ovat itse todenneet, että ajan loppuminen telkkarissa on paljon jännittävämpää kuin todellisuudessa, Maria vastaa.
Elokuvaohjaaja Elina Oikarille koronavuosi toi elokuvantekemisen kannalta myös positiivisia asioita
Tapaan elokuvaohjaaja Elina Oikarin etänä Zoomissa kesäkuussa. Hän on menossa istuttamaan perunoita. Puutarhan hoito on henkireikä ja kiva harrastus, mutta nykyisellä sijainnillaan myös hiukan työläs. Elina asuu Laajasalossa ja perunat kasvavat Pukinmäen Savelassa. Kysyn myös Elinalta leikkaamisesta.
-Leikkaaminen on ohjaamista, teos saa siinä muodon. Se on alitajuista puuhaa, siinä määritellään niin monta asiaa, kaikki mitä elokuvassa sanotaan tai näytetään, toisaalta kaikki mitä jätetään näyttämättä tai sanomatta. Kuukausitolkulla se on vähän möhnäistä ja kankeaa. On tosi hienoja kuvia, mutta kokonaisuus ei asetu, ei tunnu elokuvalta. Sitten tulee aina käännekohta ja juttu rupeaa löytymään. Sen jälkeen se sujuu kuin tanssi. Sopivan ilmavuuden löytäminen ja jonkinlaisen salaisuuden säilyttäminen on tärkeää. Ei väännetä liikaa rautalangasta, mutta ei jäädä liian etäiseksi, ei olla liian abstrakteja tai järjettömiä ajatuksenjuoksun kanssa. Katsojan täytyy saada kiinni elokuvasta omalla tavalla, mutta sen täytyy kuitenkin säilyttää monitulkintaisuus. Annetaan avaimet käteen, mutta ei näytetä missä lukko on, jotain sellaista. Leikkaaminen on konkreettista elokuvan persoonan rajaamista ja määrittämistä, Elina miettii.
-Tämä aika on ollut käännekohta. Pitkään jumittaneet rahoitusprosessit ovat alkaneet vähitellen avautua. Sain ensimmäisen ”pitkän” henkilökohtaisen apurahan (6kk) ja pystyin rauhassa työstämään muun muassa lyhytelokuvan käsikirjoitusta yhdessä dramaturgin kanssa. Lopulta myös kehittelytuen saanut lyhytelokuva sai tuotantotuen, tänä vuonna se kuvataan pienen työryhmän kanssa. Pandemian negatiivisia vaikutuksia on ollut lähinnä elokuvafestivaalien peruuntuminen tai muuttuminen online-festivaaleiksi. En päässyt parille festivaalille, missä oma leffa esitettiin. Myös yksi residenssi Roomassa peruuntui. Festivaalipaussin takia en ole pitänyt kauheasti kiirettä työn alla olevien lyhytelokuvien valmistumisen kanssa, Elina kertoo.
Elokuva tulee elokuvaksi, kun sillä on yleisö. Se pitää nähdä elokuvateatterissa kollektiivisesti muiden ihmisten kanssa, se on tärkeää.
Elina tekee sekä omia produktioita, satunnaisia tilaustöitä että toimii toisinaan uutisleikkaajana Ylellä. Tulevana vuonna Elina keskittyy taiteelliseen työskentelyyn. Tulossa on näyttelyitä ja lyhytelokuvia ja niiden jälkituotantoa. Kesällä 2021 Elina ohjaa Zone2 Picturesin tuottaman noin 15 minuutin lyhytelokuvan nimeltä I Was Born. Se on poeettisella poljennolla kulkeva lyhytelokuva henkilöstä, joka yrittää kalastaa. Ilmastonmuutos ja eksistentiaaliset kysymykset ovat elokuvassa vahvasti läsnä. Elina on saanut ensimmäisen kerran sellaisen rahoituksen, että pystyy työskentelemään laajemman kuvausryhmän kanssa. Tähän asti hän on hoitanut usein myös kuvauksen ja leikkauksen itse.
Lyhytelokuvat saavat kasvot festivaaleilla, missä ne kohtaavat yleisön ja missä ohjaaja kohtaa elokuvan nähneet katsojat. Taiteilijoiden, festivaalijärjestäjien ja katsojien tapaaminen ja minglaaminen elokuvien ympärillä on tärkeää. Koskaan ei voi tietää mihin kohtaamiset vievät, se on eräänlaista näkymätöntä työtä, itsessään antoisaa, mutta toki se voi luoda myös mahdollisuuksia löytää elokuville esityskanavia myös tulevaisuudessa.
Vuonna 2020 Elinan piti olla Kanadassa Govadas -elokuvan kanssa. Festivaali järjestettiin lopulta vuonna 2021 online -festivaalina, jossa Elinan elokuva oli katsottavissa geoblokattuna yhden viikon ajan. Myös Kroatiassa järjestetyillä Split Film Festivalilla näytettiin Elinan elokuva Paris Diaries. Kummastakaan ei seurannut keskustelua tai palautetta, mitä olisi väistämättä tavallisilla festivaaleilla tapahtunut. Tampereen elokuvafestivaalilla olisi ollut minglaamiselle oma nettialusta, mutta se tuntui vieraalta eikä yhtään samalta kuin ihmisten kohtaaminen oikeasti. Elokuva konkretisoituu tekijällekin vasta, kun se kohtaa yleisön.
-Elokuva tulee elokuvaksi, kun sillä on yleisö. Se pitää nähdä elokuvateatterissa kollektiivisesti muiden ihmisten kanssa, se on tärkeää. Jo elokuviin meneminen on rituaali. Tykkään käydä leffassa myös yksin tai sitten kaverin kanssa. Usein siihen liittyy se, että ennen tai jälkeen elokuvan mennään kahville. Elokuva saattaa avata jonkun uuden aiheen, luoda uuden näkökulman koko tapaamiseen. Huonokin elokuva voi provosoida, lähestulkoon aina elokuvakokemus herättää jotakin keskustelua. Parhaassa tapauksessa toinen vihaa sitä ja toinen rakastaa, siitä vasta voikin syntyä jotain kiinnostavaa! On ihan eri asia, jos molemmat katsovat saman elokuvan kotona läppäriltä. Vaikka elokuvan aikana ei kommunikoida, yhdessä koettu ja jaettu hetki sen äärellä on merkityksellinen, sen muistaa. Me kävimme katsomassa sen, me näimme yhdessä saman kuvan, saman unen! Olennaista on se, että on hetken irti omasta arjesta. Leffasta riippuen voi mennä teoksen sisälle ja heijastaa omaa elämää teosta vasten. Kun tulee pois elokuvista, omat jutut voi hetkellisesti jäsentyä ihan eri tavalla. Elokuvan katsominen avaa omia tukkoisia ajatuksia, Elina miettii.
Yksi tärkeä löytö Elinalla on vielä koronavuodesta. Aika. Teokset ovat kukin omassa vaiheessa, kuvattavana, leikkauspöydällä, äänisuunnittelijalla, menossa festivaalille, nyt välillä pakastimessa odottamassa. Ei ole kiire. On hyvä ottaa asiat ajan kanssa eikä tehdä hätiköityjä päätöksiä, vaan olla hyvällä tapaa laiska. Hioa teokset valmiiksi ajan kanssa.
