Kaksi Yleisradion pitkäaikaista lavastajaa Kalevi Liski ja Georg ”Pablo” Sikow kuolivat vuoden vaihteessa. Molemmat olivat suomalaisen tv-lavastustaiteen uranuurtajia ja tekivät pitkän, näyttävän ja persoonallisen taiteilijauran TV-1:n palveluksessa.
1960-luvun alkupuolella tuotannot olivat vielä mustavalkoisia, mutta tekemisen tahti oli kova ja kiihtyvä. Pasilan tv-keskukseen valmistui useita studioita, joissa kuvattiin päivät ja lavasteita vaihdettiin öisin. Ylen lavastussuunnittelussa oli parhaimmillaan noin 20 vakinaista lavastajaa ja heidän lisäkseen 6 lavastepiirtäjää. Kale ja Pablo olivat taiteellisen työyhteisön jäseninä hyvinkin erilaisia ja työhuonekunta muutenkin täynnä hyvinkin räiskähteleviä persoonia. Työt tulivat tehdyiksi, vaikka niitä olikin jokaisella lavastajalla yleensä monta päällekkäin.
Kale ja Pablo olivat nuorina lavastajina mukana suomalaisen tv-tuotannon alkutaipaleella: Säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1957, Yleisradio aloitti säännölliset televisiolähetykset 1. tammikuuta 1958. Väritelevisio yleistyi 1970- ja 1980-luvuilla siten, että yli puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio 1980-luvun alkupuolella. Väri muutti ratkaisevasti visuaalista tv-ilmaisua, lavastajatkin saivat käyttöönsä koko väripaletin entisen harmaaskaalaan suunnitellun tuotannon ohelle.
Georg Sikow syntyi 29.9.1936 Helsingissä ja kuoli 1.1.2023 Porvoossa. Pablo opiskeli lavastusta Taideteollisessa oppilaitoksessa samalla vuosikurssilla usean muun Ylen lavastussuunnitteluun palkatun nuoren kanssa.
Pablo lavasti mm suuren määrän vuonna 1961 perustetun Televisioteatterin draamatuotantoja. Hän oli kielitaitoinen, vanhemmat olivat Venäjän emigrantteja ja Pablolta venäjä, suomi ja ruotsi sujuivat vaivatta. 1960-luvun alkupuolella Pablo toimikin lavastajana useissa ruotsinkielisissä tuotannoissa, mm Brecht om Brecht (1966), Skriet (1966), Riddaren av miraklet (1966).
Sikow teki hengästyttävällä tahdilla isoja tuotantoja, mm Federicon kuolema (1967), Oppenheimerin tapaus (1967), Sodan ja rauhan äänet (1967). Vuosien 1965–68 välillä Pablon työtahti oli hurja: ainakin 19 tv-elokuvaa- tai tv-näytelmää, lisäksi pienimuotoisempia tv-tuotantoja.
1970-luvulle tultaessa Pablon merkittäviä töitä ovat esimerkiksi Sujut (1974), Reviisori (1975), Kovan onnen lapsia (1977), Kaukasialainen liitupiiri (1979); 1980-luvulla mm. Viimeinen raja (1980), Kuoleman hellä kosketus (1982), Kadotettu paratiisi (1983), Veronika (1986), Vincent van Gogh (1988); myöhemmin suurteos Vihan päivät (1991), Uhri (1992), Harjunpää ja kiusantekijät (1993), Kersantin kunnia (1997).
Työtoverit muistavat Pablon ja vaimonsa Irman järjestämät ihanat juhlat heidän Anttilan talossaan, samoin hänen työtuolinaan pitkään toimineen puisen pyörätuolin, joka jäi Kaukasialaiseen liitupiiriin suunnitellusta lavastuksesta.
Kalevi Liski syntyi 2.8.1937 Vuokselassa ja kuoli ennen joulua 2022. Liski opiskeli lavastustaidetta Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1958–62. Hän tuli lavastajaksi Yleisradioon 60-luvun alussa.
Liski työskenteli monissa isoissa tv-draamatuotannoissa joista mainittakoon mm. Veljen varjo (1964), Juudas (1966), Anna ja Vasili (1968), Poltettu oranssi (1971), Tartuffe (1976), Jevgeni Onegin (1978), Luulosairas (1980), Unohdettu horisontti (1982), Rikhard III (1985), Miljardi vuotta ennen maailmanloppua (1986), Hamlet (1992), Maigret (1991). Draamatuotantojen ohella monipuolinen ja monesta visuaalisesta ilmaisumuodosta kiinnostunut Liski lavasti oopperaa, tanssia, konsertteja, elokuvia, tv-sarjoja, viihde- ja keskusteluohjelmia, asiaohjelmia, lasten ohjelmia ja kaikkea mitä televisiossa tehtiin.
Vaan Kalen taiteilijaluonne halusi muutakin. Alati uusia ilmaisumuotoja ja ehkäpä vapaampaa taiteellista ilmaisua Kale etsi vuosien kuluessa kuvataiteesta, lavastajavierailuista Ylen ulkopuolelle ja eläkkeelle siirtymisen jälkeen aivan uudesta urasta erittäin aktiivisena taidemaalarina. Hän suunnitteli uransa aikana myös useita näyttämölavastuksia ja vieraili mm. Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1975 suunnitellen lavastuksen ja puvut tuotantoon Poltettu oranssi. Lahden Kaupunginteatteriin hän lavasti Brechtin Galileo Galilein vuonna 2000.
Kalevi Liskin työ lavastajana loppuivat eläkkeelle siirtymiseen. Alkoi vahvistua toinen taiteilijaelämä taidemaalarina. Kalen ilmaisu kehittyi esittävästä kohti abstraktia ilmaisua, hän oli ennakkoluuloton ja rohkea värien käyttäjä ja esiintyi aktiivisesti omien näyttelyiden pitäjänä. Taidemaalarin työ jatkui loppuun asti. Kalen facebook-sivut ovat edelleen täynnä kuvia hänen voimakkaan keltaisen ja oranssin täyttämistä värikylläisistä maalauksistaan.
Pabloa ja Kalea lämmöllä muistaen
lavastaja Anu Maja ja kollegat Ylen lavastussuunnittelusta
