Tässä juttusarjani kolmannessa ja viimeisessä osassa lupasin kertoa, miten olen ratkaissut kaikki ongelmani ja miten nykyään johdan itseäni täydellisesti. Kuten ehkä arvasit, ihan näin ruusuiseen kuvaan en ole vielä päässyt käsiksi. Olen vasta matkalla kohti parempaa ja ehkä jonain päivänä elämän maljakossa on useampia ruusuja ihasteltavaksi. Mutta olen kuitenkin oivaltanut monta asiaa tässä itsensä johtamisen polulla, jotka haluan jakaa eteenpäin.
Tätä kirjoitusta varten kävin itseni kanssa arvokeskustelua
Listasin viime artikkelissani kahdeksan ongelmaa, jotka havaitsin omassa toiminnassani suhteessa itsensä johtamiseen. Ne ovat 1. arvoristiriidat, 2. liika kiire ja uupumus, 3. tavoitteiden puuttuminen, 4. huonot työskentelytavat, 5. liian kovat vaatimukset itseä kohtaan, 6. stressin vaikutukset kehoon, 7. huijarisyndrooma ja 8. kehotietoisuuden puute. Moni näistä asioista liittyy toisiinsa ja johonkin ongelmaan tarttumalla voi ratkaista useampia. Puran näitä havaintojani osiin ja kerron miten olen lähtenyt asioita ratkomaan.
Tunne ja arvosta itseäsi
On kummallista miten vähän olen viime vuosina pohtinut sitä, kuka minä olen ja mitä pidän tärkeänä. Tämä konkretisoituu ongelmaksi nimeltään arvoristiriita, joka oli listani ensimmäinen kohta. Omia arvojaan olisi hyvä pohtia säännöllisesti, jotta niiden kautta voisi peilata valintoja, joita joutuu elämässään tekemään. Esimerkiksi kun on hakemassa töitä tai saa työtarjouksen, päätöksen tekemistä voi helpottaa, kun miettii sitä suhteessa arvoihinsa. Minä en ole tehnyt niin riittävästi ja se on omalta osaltaan johtanut muihin ongelmiin, joita listauksessani on.
Tätä kirjoitusta varten kävin itseni kanssa arvokeskustelua ja tärkeiksi arvoiksi tällä hetkellä nousivat: taloudellinen tasapaino, itsenäisyys työssä, uuden luominen, koti ja perhe, itsensä kehittäminen, tasa-arvo, innostuminen ja rehellisyys.
Olen pitkään ottanut lähes kaikki työt, joita minulle on tarjottu, koska talouteni ei ole kovin vakaalla pohjalla. En ole pohtinut töitäni arvojeni kautta vaan siksi, että taloustilanne sanelee sen. Minulla on usein käynnissä monta työtä päällekkäin ja koen sen uuvuttavana pakkona. Esimerkiksi tällä hetkellä olen osa-aikainen teatterinjohtaja, opetan lukiossa ilmaisutaitoa, ohjaan maahanmuuttajien teatteriryhmää, näyttelen monologissa ja kirjoitan näytelmää.
Arvoja pohtiessani mietin tämän hetken töitäni ja totesin, että ne kaikki ovat arvojeni mukaisia. Arvojen täytyy kuitenkin olla sopivassa suhteessa keskenään. Taloudellinen tasapaino on minulle tärkeä arvo, mutta jos en ikinä ehdi olla kotona perheeni kanssa, mikään raha ei sitä korvaa. Tästä päästäänkin näppärästi seuraavaan kohtaan.
Näen itsessäni vain virheitä, enkä ole koskaan tekemisiini tyytyväinen. Se on todella kuluttavaa. Tie ulos tästä vihan kierteestä on nyt alkanut ja toivon, että joskus rakastan ja arvostan itseäni yhtä paljon kuin muita.
Toinen kohta ongelmieni listalla on liika kiire ja uupumus. Kaikilla on välillä kiire, mutta jos se jatkuu pitkään, alkaa uupua. Osaan kiireestä voi vaikuttaa paremmalla ennakoinnilla, suunnittelulla ja asioiden aikatauluttamisella. Joskus on vaan todettava, että kaikkeen ei voi lähteä mukaan ja on oltava itsekkäämpi valinnoissaan. Esimerkiksi tänä syksynä aloitin pitkästä aikaa harrastuksen. Käyn tanssitunneilla torstai-iltaisin enkä suostu ottamaan siihen kohtaan töitä. Se aika on varattu asialle, joka tuottaa minulle iloa.
Kolmantena ongelmien listassa on tavoitteiden asettaminen. Epämääräiset tavoitteet hankaloittavat työn tekemistä, kun taas konkreettiset tavoitteet auttavat matkalla kohti päämäärää. Otetaan esimerkiksi vaikka näytelmän kirjoittaminen. Jos olen kirjoittanut kalenteriini “kirjoittamista”, mutta en ole määritellyt asiaa sen tarkemmin, mistä tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni? Silloin, kun olen kirjoittanut viisi minuuttia vai viisi tuntia? Minua on helpottanut todella paljon, kun olen määritellyt itselleni mahdollisimman konkreettisia tavoitteita tyyliin: “Ensimmäisen kohtauksen kirjoittaminen”. Tämän tavoitteen seuraaminen on helppoa, joko saan kohtauksen kirjoitettua tai sitten en. Jos tavoite ei täyty, osa siitä siirtyy seuraavalle kirjoituspäivälle.
Tästä päästään sujuvasti seuraavaan kohtaan eli työskentelytapoihin. Työlle on hyvä varata riittävästi aikaa ja tilaa. Asioiden aikatauluttaminen mahdollisimman tarkasti helpottaa. Arvioin usein oman tekemiseni liian optimistisesti ja varaan asioille liian vähän aikaa. Satu Pihlaja kirjassaan Aikaansaamisen taika kehottaa varaamaan noin 20 prosenttia ylimääräistä aikaa työn eri vaiheille, jotta yllättävien asioiden ilmaantuessa aikataulu ei heti kaadu. Tätä vielä opettelen. Mutta olen omaksunut muutaman keskittymistä helpottavan asian. Kun huomaan, että johonkin työhön on vaikea ryhtyä, määrittelen itselleni ajan, joka minun on pakko keskittyä kyseiseen juttuun. Aika voi hommasta riippuen olla 15 minuutista tuntiin. Sitten suljen kaikki häiriötä aiheuttavat laitteet, ainakin kännykän, ja keskityn määrittelemäni ajan vain kyseisen homman tekemiseen. Jos homma ei ole valmis käyttämäni ajan jälkeen, pidän pienen tauon ja jatkan työskentelyä samalla tavalla. On helpompi keskittyä johonkin tietty hahmotettavissa oleva aika kuin “seuraavat viisi tuntia”.
Kaikki loput neljä ongelmaa – liian kovat vaatimukset itseä kohtaan, stressin vaikutukset kehoon, huijarisyndrooma ja kehotietoisuuden puute – haluan niputtaa samaan vyyhtiin, koska olen löytänyt keinon, jolla helpottaa näitä kaikkia. Se keino on itsemyötätunnon lisääminen. Aloitin tänä syksynä kurssin, jossa opetellaan itsemyötätuntoa mindfulnessin ja yinjoogan avulla.
On ollut hurjaa tajuta kuinka vähän itseäni olen rakastanut. Olen aina vaatinut itseltäni todella paljon, mutta kiitoksen antaminen itselle on lähes mahdotonta. Näen itsessäni vain virheitä, enkä ole koskaan tekemisiini tyytyväinen. Se on todella kuluttavaa. Tie ulos tästä vihan kierteestä on nyt alkanut ja toivon, että joskus rakastan ja arvostan itseäni yhtä paljon kuin muita. En tietenkään voi luvata, että tietoisen läsnäolon lisääminen arkeen auttaa juuri sinua, mutta suosittelen kokeilemaan. Aikaisemmin ajattelin, että rankka liikunta tai kännin vetäminen auttavat helpottamaan stressiä ja itsevihaa, mutta ikä on auttanut huomaamaan, että lempeys ja hyväksyntä ovat lopulta tehokkaampia.
Julkinen välitilinpäätös
Opinnäytetyötäni varten, joka oli Itsensä johtaminen taiteellisessa prosessissa, tutkin omaa taiteellista prosessiani. Tänä syksynä tein monologiesityksen, jonka idea syntyi opinnäytetyöni aiheesta. Monologin nimi on Huono johtaja ja se käsittelee itsensä johtamisen haasteita. Monologissa on Annu Sankilampi -niminen pienen teatterin johtaja ja näyttelijä, joka uuvuttaa itsensä liiallisella työllä.
Esityksestä tuli minulle jonkinlainen välitilinpäätös. Kun sanon julkisesti ääneen, että olen ollut uupunut, minun on pakko alkaa muuttaa asioita ja parantaa itseäni. Tämä on ollut todella tärkeä matka. Eikä se vielä ole päättynyt. Edelleen tasapainoilen monien ongelmien hallinnassa pitämisen kanssa, mutta olen sentään oppinut tunnistamaan ne. Ja läheiseni ovat oppineet tunnistamaan ne. Kun tyttäreni sanoo: “Äiti, nyt et tee enää tänään mitään, kun sä oot jo tehny ihan tarpeeks,” ymmärrän usein lopettaa.
Kiitos lukemisesta. Jos yksinkin ihminen sai tästä jutusta tai juttusarjastani jonkin oivalluksen itselleen, kirjoittaminen ei ole ollut turhaa. Vielä kerran päätän sanoihin, muista rakastaa itseäsi. Minäkin yritän.
