Kerron tässä jutussa taustoista ja syistä, joiden ansiosta Suomeen syntyi ensimmäinen av-alalle suunnattu ympäristöopas Ekosetti – opas ekologisesti kestävämpään audiovisuaaliseen tuotantoon. Olen seurannut 10 vuoden ajan alan ympäristökestävyyttä ja 2010-luvun alussa ekologista toimintaa ja ohjeistuksia oli tarjolla vain paikoin, Suomessa ei yhtään. Vuosikymmen myöhemmin tilanne oli muuttunut tyystin ja Suomeenkin oli tärkeä saada oma ohjeistus suomeksi. Tämän minisarjan seuraavassa jutussa ensi viikolla pohdin alamme ekologisuuden nykytilaa sekä av-teosten vaikuttavuutta.
Tuotannon ympäristökuormittavimmat osa-alueet ovat logistiikka, energiankäyttö, jätteet ja materiaalit sekä catering.
Oli lähellä, etten olisi koskaan päätynyt av-alalle, sillä halusin lopettaa medianomiopintoni jo aloitusvuoden keväällä. Lopettamisen sijaan otin opinnoista taukoa ja opiskelin matkailupalveluiden tuottajaksi. Lopulta palasin mediakouluun ja kun olin haastattelussa kuvaussihteeriharjoittelijaksi Matkaoppaat-televisiosarjaan, en uskaltanut kertoa, että vaikka tv kiinnosti, ensisijaisesti halusin nähdä matkailualaa läheltä. Töitä turismin parissa en kuitenkaan ole tehnyt päivääkään, sillä syksyllä 2010 Turkissa 40-asteen helteessä haltioiduin televisiotöistä niin, että ne pitävät edelleen otteessaan. Ainakin osin.
Olen tarkastellut av-alan ympäristökestävyyttä ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten, kun tein lopputyötäni alan ekologisuudesta. Kotimaista materiaalia ei ollut tarjolla, joten keskitimme katseemme ulkomaille ja syksyllä 2012 julkaisimme yhdessä leikkaajakollegani Outi Koivurannan (os. Hartikainen) kanssa ensimmäisen suomenkielisen alan ekologisuutta käsittelevän tutkimustyön Kohti vihreämpää tuotantoa – katsaus keinoihin edistää ympäristöystävällistä av-alan toimintaa eri maissa (Hartikainen & Puolanne, TAMK, 2012).
Valmistuttuani halusin freelancerina ensisijaisesti kerätä työkokemusta, mutta olin toiveikas, että myös ekologisuuden edistämiselle olisi kysyntää. Vuonna 2014 kartoitin muutaman tuotantoyhtiön kiinnostusta ympäristöstrategian rakentamiselle, mutta turhaan: ekologisuudelle ei ollut rahaa, aikaa eikä erityisemmin kiinnostustakaan – kohteliasta tsemppiä senkin edestä. Keskitin vuosiksi tarmoni pelkästään ohjelmien tekemiseen, mutta jossain kohtaa huomasin, ettei työ tuntunut enää niin merkitykselliseltä. Jokin itselle tärkeä palanen tuntui uupuvan.
Maaliskuussa 2018 olin Lontoossa ja päädyin BAFTA:n järjestämään yhden päivän albert-ympäristökoulutukseen. BBC:n ovilla huijari-ilmiö nosteli päätään ja kyseenalaistin paikkani koulutuksessa, mutta kurssin sisältö olikin yllättäen hyvin tuttua jo seitsemän vuoden takaa lopputyöni ääreltä. En tiennyt iloitako siitä, että olimme aikoinaan osanneet olla oikeassa vai kauhistua siitä, että aiheet olivat edelleen relevantteja ja työstövaiheessa.
Ekosetti – setti, joka on ekologinen
Aloin opiskella kestävää kehitystä töiden ohella syksyllä 2018 ja kaikki tuntui loksahtavan paikalleen. Asenneilmapiiri ei ollut enää vuoden 2014 tasolla ja aiheelle oli aitoa kiinnostusta myös resurssien puolesta. Itselle yksi merkittävimmistä hetkistä oli 10.5.2019 lähettämäni sähköposti. Viikkoa aiemmin eko-kollegani Kaisa ”Kaika” Astikainen oli lähettänyt minulle kommentoitavaksi tiedoston, josta hän oli kirjoittamassa ”kestävää ohjeistusta av-alalle”. Vastasin hänelle liudan ajatuksiani lisäten mailini loppuun: ”PS. Tuli mieleen, että olisipa tämmöistä ollut aika hauska olla mukana tekemässä.” Pari päivää myöhemmin Kaika vastasi projektin saaneen lisärahoitusta ja kysyi, olinko tosissani kommenttini kanssa. Suomen ensimmäinen av-alalle suunnattu ympäristöopas alkoi rakentua.
Minulta on kysytty, miksi pienen alamme tulisi kiinnittää ekologisuuteen huomiota, kun todelliset saastuttajat ovat toisaalla, vaikkapa turvetta polttelemassa.
Siinä missä 2010-luvun alussa ekotoimintaa löytyi lähinnä Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta ja muutamasta Euroopan maasta paikallisella kielellä, vuosikymmenen lopussa toimintaa oli kymmenissä maissa ja useamman tahon toimesta. Taustatyövaiheessa valmiista materiaalista ei ollut siis pulaa, mutta niissä oli tärkeä ottaa huomioon kulttuurilliset erot. Tuotantotavat ovat suhteellisen universaaleja, mutta ekoteko vaikkapa Yhdysvalloissa ei ole täällä koskaan työarkea ollutkaan: Suomessa on turha suositella yksityiskoneiden välttämistä tai vinkata, kuinka kraanaveden juomakelpoisuus olisi olennaista selvittää. Ensisijaisesti Ekosetti pohjasikin lopulta siihen, mitä me tiesimme aiheesta ja mitkä elementit koimme kullekin tuotannon osa-alueelle olennaisimmiksi.
Suomesta ei löydy virallista tietoa alamme ympäristövaikutuksista. Kuitenkin kansainvälisten esimerkkien perusteella, genrestä riippumatta, tuotannon ympäristökuormittavimmat osa-alueet ovat logistiikka, energiankäyttö, jätteet ja materiaalit sekä catering. Suurin muutos tapahtuu keskittymällä erityisesti näihin osa-alueisiin, mutta luonnollisestikin oppaan tuli sisältää paljon muutakin. Ekosetin sisältö jaettiin 30 eri otsikon alle ja aivan loppuun koostettiin tiivistelmä, jonka hätäisinkin lukija ehtisi selata läpi. Osittain Ekosetti on toisinto ulkomaisista oppaista Suomeen sopivaksi istutettuna, mutta siihen on sisällytetty myös paljon sellaista, mitä kv-oppaissa ei ollut, kuten viestinnän tai teosten sisältöjen nosto tasavertaiseen asemaan muiden rinnalle.
Kaika oli Suomen ensimmäinen kestävyyskoordinaattori elokuvapuolella, joten hänellä oli ensikäden tietoa käytännön toimintatavoista. Vaikka itse täydensin kokonaisuutta ympäristöalan opinnollani, tärkeimmäksi rakennuspalikaksi muodostui yleinen kiinnostuksemme ympäristöaiheisiin ja erilaiset työhistoriamme: Kaikalla oli kokemusta elokuva- ja draamapuolelta tuotannollisesta näkökulmasta ja itse olin tehnyt enimmäkseen sisältöpuolella ei-fiktiivisiä televisio-ohjelmia. Lopputuloksessa olikin luontevaa tähdätä kokonaisuuteen, joka puhutteli meitä molempia ja siten toivottavasti myös kollegoitamme kaikenlaisissa tuotannoissa. Käytimme lukuisia tunteja sen tarkasteluun, että teksti oli ohjeistavaa, muttei paasaavaa, ja siinä olisi vinkkejä mahdollisimman monelle ”eko-osaamisen tasosta” riippumatta.
Aalto-yliopiston, Audiovisual Producers Finland ry:n (APFI) ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK) rahoittama opas julkaistiin suomeksi syksyllä 2019 ja sen englanninkielinen käännös ilmestyi keväällä 2020. Oppaita oli tammikuun 2021 lopussa ladattu yhteensä liki 2500 kertaa.
Toivottavasti Ekosetti vanhenee nopeasti
Minulta on kysytty, miksi pienen alamme tulisi kiinnittää ekologisuuteen huomiota, kun todelliset saastuttajat ovat toisaalla, vaikkapa turvetta polttelemassa. Vastaan: Millä perusteella alamme olisi niin etuoikeutettu, että meidän ei tarvitsisi pyrkiä vastuullisuuteen?
Onneksi aiheelle tuntuu olevan paljon kiinnostusta, sillä se, mitä yksi ”PS.” sai aikaan, on melko hurjaa. Ekosetin myötä olemme päässeet luennoimaan kouluille ja tapahtumiin, keskustelemaan rahoittajien ja päättäjien kanssa sekä työskentelemään yritysten kanssa, jotka haluavat muuttaa niin omaa kuin sidosryhmiensä toimintaa ympäristövastuullisemmaksi. Olemme ekokouluttaneet alan ammattilaisia ja hiljattain bongasin Ekosetin olevan myös valtakunnallisen elokuvakasvatusyhdistyksen Koulukinon oppimateriaalia. Lisäksi perustimme yhdessä ekokollegoidemme kanssa av-alan tekijöiden Nordic Eco Media Alliance (NEMA) -yhteistyöverkoston, jonka tavoitteena on edistää alan ekologisuutta Pohjoismaissa.
Olen käynyt kollegoideni kanssa kuvaustauoilla lukuisia keskusteluita siitä, kuinka opas ilmestyi oikeaan aikaan ja tiedän sen olevan käytössä ainakin muutamassa tuotantoyhtiössä jo rekrytointivaiheesta lähtien. Olen myös kuullut oppaassa olevan itsestään selviä asioita, mikä on mahtavaa! Tavoitteena onkin, että Ekosetti olisi teos täynnä vanhentuvaa tietoa ja ekokoordinaattorin työnkuvalle ei ole tarvetta, koska työkulttuurimme on muuttunut pysyvästi ympäristökestäväksi. Niin kauan kuin oppaassa on tietoa, joka ei näy käytännössä, on sille kysyntää ja tarvitsemme aktiivisia toimijoita, jotka edistävät alan toimintatapojen muutosta. Näihin palaan seuraavassa artikkelissani.
