Piia Peltola: Kuka VOS-teatterissa ohjaa?

STOD on seurannut tasa-arvon toteutumista teatteriohjaajien työllistymisessä VOS-kentän teattereissa vuodesta 2014 alkaen. Selvityksiä alettiin tehdä, kun freelancer-ohjaajien työttömyydestä saatiin hälyttävää signaalia. Vierailijoita oli alettu palkata VOS-teattereihin yhä vähemmän, eikä ohjaajia enää kiinnitetty vakituisiin työsuhteisiin samoissa määrin kuin ennen. Tilastot paljastivat yllättävän räikeän epäsuhdan naisten (myös: naisoletettujen, naisen sukupuoliroolissa toimivien ohjaajien) ja miesten (lue kuten edellä) työllistymisessä valtionosuusrahoitteisella kentällä.

Vuoden 2017 tilasto on valmistunut, ja se antaa aihetta tarkastella paitsi sukupuolten tasa-arvoa, myös ohjaajien ammattitaidon toteutumista VOS-kentän ohjaajavalinnoissa. Nuorten ohjaajien tilanteen hiipivä huononeminen herättää kysymyksiä VOS-kentän muuttuvasta profiilista.

Dramaturgien ja näytelmäkirjailijoiden työllistymistilanteessa olisi siinäkin parantamisen varaa, mutta tässä selvityksessä keskitytään ohjaajiin.

Tilastot teatterien ensi-iltojen ohjauksista on koottu talojen itsensä toimittamien tietojen pohjalta. Tarkastelussa huomioidaan ensi-illat vuosittain, ei esimerkiksi näytöskausittain. Ryhmäohjaukset on sukupuolitilastoinnissa ohitettu.

Yhtäältä kuullaan viestiä, että ”laitosteatterit” koetaan bulevardisoituneiksi ja epämotivoiviksi, konservatiivisiksi työpaikoiksi; toisaalta, että VOS-teattereihin on kohtuuttoman vaikea päästä töihin.

Sukupuolten tasa-arvon kehitys on pysähtynyt

Sukupuolten yhdenvertaisuus mies- ja naisohjaajien välillä ei toteutunut vuonna 2017 paremmin kuin edeltävinä neljänä vuotena. Prosentit vuotuisista ensi-iltojen ohjauksista ovat synkeää luettavaa: seurattujen vuosien 2014-2017 keskiarvon mukaan naisten ohjauksia oli 36 % ja miesten 61%. Loput ensi-illat olivat ryhmäohjauksia.

Kentällä naisoletettuja ohjaajia pitäisi olla vähintään saman verran kuin miesoletettuja. Viimeisen 20 vuoden aikana ohjaajaksi kouluttautuneista naisia on 53% ja miehiä 47%.

Teatteritilasto vuodelta 2016 kertoo myös, että VOS-teattereissa työskentelevien miesten ja naisten väliset palkkaerot ovat nykyään suuremmat kuin 1990-luvun alussa. Onko sukupuolten tasa-arvon kehitys pysähtynyt teattereissa kaikki tyynni? Tässäkin asiassa VOS-uudistuksessa käyttöön otettavat, oikeanlaiset mittarit voisivat toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Selvityksessä tehtiin kaksijakoinen sukupuolioletus tekijän nimen perusteella. Kaksitahoisen sukupuolijaon avulla päästään tutkimaan, miten eri sukupuolilokeroissa elelevät ihmiset työllistyvät teatterikentällä. Tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa kiinnittää enemmän huomiota myös intersektionaalisuuteen: minkä ikäiset, luokkataustaiset, väriset ja uskoiset ohjaavat VOS-kentällä?

Valtionosuuskenttä on palvellut ja sen tulee palvella YK:n ihmisoikeuksissa määritettyä, Suomenkin allekirjoittamaa artiklaa 15, jossa tunnustetaan jokaisen oikeus ottaa osaa kulttuurielämään. Suomessa teatteriverkosto on ollut yksi – ja varsin tehokas – keino taata pääsy kulttuurin pariin harvaan asutussa maassa. Saavutettavuuden näkökulmasta 15. artiklan esittämä tehtävä edellyttää suoraan sitä, että teatteritalojen ohjaajavalinnoissa tulisi toteutua paitsi sukupuolten, myös rodun, iän ja luokan diversiteetti (monimuotoisuus) ja yhdenvertaisuus. Yksi kansanosa ei voi edustaa taidetta, joka kommunikoisi kaikille kansanosille yhtä tehokkaasti.

Kun tilanne on tämä, kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Miten taloissa voidaan satsata ammattilaisuuteen, diversiteettiin ja yhdenvertaisuuteen ohjaajavalinnoissa?

Ammattilaisuuskriteerit toteutuvat yhä huonommin

Toinen huomattavan ongelmallinen piirre, joka STOD:ia liittona huolestuttaa, on työllistyvien ohjaajien ammattilaisuuden aste. Tilastoa lukiessa huomataan, että vuosina 2014-2017 ammattiohjaajan koulutus tai vastaava työkokemus toteutui vain 68%:n kohdalla ohjaajista.

Tämä nostaa esiin kysymyksen ohjaajakuvasta. Miten teattereissa käsitetään ohjaajan riittävä pätevyys?

Ohjaajan ammattitaito saattaa monille näyttäytyä hahmottomana, vaivatta haltuun otettavana, ja niinpä onkin helppo ajatella, että esimerkiksi näyttelijä voi yhtä hyvin siirtyä toiselle puolelle ramppia. Myös teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutus näyttää tilastoinnin perusteella usein katsottavan riittäväksi pätevyydeksi ohjata ammattiteatterin näyttämölle.

Ohjaajan työ on ulospäin vain puhumista, istumista ja reagoimista – järeimmät työkalut ja useat työvaiheet jäävät piiloon. Ammattilaiseksi työn tai koulun kautta pätevöityneen ohjaajan taidot liittyvät näyttämön järjestämiseen, produktion vaiheiden hallinnointiin sekä näiden valintojen sisällään pitämien merkitysten käsittelemiseen. Ohjaaja yhdistelee päässään eri osa-alueiden välisiä dialogeja, ja tekee joskus hiuksenhienojakin rajauksia, joilla voi olla valtava vaikutus siihen, minkälainen teos katsojalle välittyy. Ei ole sellaista teosta, tyylilajia tai esityslajia, jossa ohjaajan ammattitaidolla ei olisi väliä lopputuloksen ja työnteon mielekkyyden kannalta.

Teatterialalla on vapaana lukuisia ammattilaisohjaajia. Määrää voidaan arvioida STOD:n jäsentietojen perusteella. STODissa on tämän tekstin kirjoitushetkellä 346 jäsentä, joista ohjaajia on 79% ja dramaturgeja 23% (ohjaaja-dramaturgeja on 2%, joten prosenttiluku ylittää 100). Kiinnitettyjä ohjaajia on VOS-puhe-teattereissa vain kourallinen: henkilötyövuosina 24,3 kpl. Keskipalkkatilastossa mainitaan 14 ohjaajaa. Todellisuus on jotain tältä väliltä, sillä henkilötyövuosissa ovat mukana muun muassa osa-aikaiset ja tuplanimikkeellä työskentelevät.

Jäsenten työttömyyskausista ei voida saada numeraalista tietoa, mutta se tiedetään, että liiton työttömyyskassaan kuuluvien jäsenten keskimääräisen työttömyysjakson pituus on huomattava, 122 päivää.

Mikseivät nämä ihmiset ohjaa VOS-taloissa? Ja vastaavasti: miksi niin moni VOS-kentällä ohjaava on muu kuin ammattilainen? Eikö ammattilaisten palkkaamiseen ole enää varaa? Onko esityksen ohjanneen henkilön nimi tai jokin muu ulkoinen tekijä kovempi valintakriteeri kuin itse teos?

Kun tilanne on tämä, kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Miten taloissa voidaan satsata ammattilaisuuteen, diversiteettiin ja yhdenvertaisuuteen ohjaajavalinnoissa? Miten STOD voisi paremmin vaikuttaa ohjaajan ammattitaidon arvostukseen ja palvella jäseniään yhdenvertaisesti ja monipuolisesti? Miten koulutus tukee ohjaajaopiskelijoiden työllistymistä VOS-kentällä, ja miten toisaalta reagoi siihen, missä työllistymismahdollisuuksia valmistuville opiskelijoille realistisesti on tarjolla?

Pienellä, mutta sitäkin kilpaillummalla alalla nuorten ohjaajien kannalta näyttää ikävästi siltä, että vastavalmistuneiden työmahdollisuudet kapenevat kituliaasti hivuttamalla.

Ruusuja ja kaksiteräisiä miekkoja

VOS-lakiuudistuksen suunnittelevan työryhmän periaatekirjauksessa puhutaan vapaasta ja avoimesta yhteiskunnasta, ”sivistyksellisesti monipuolisesta maasta” sekä kulttuuripalvelujen yhdenvertaisesta saavutettavuudesta, ja toivoa sopiikin, että myös tekijöiden diversiteetti nähdään arvokkaana rahoituskriteerien mittareita pohdittaessa.

STOD:n vuoden 2017 selvityksestä huomataan, että muutamat VOS-teatteritalot näyttävät hyvää esimerkkiä. Suurista teatteritaloista Suomen Kansallisteatterissa ja Svenska teaternissa ovat ohjanneet tasaisesti molemmat vuoden 2017 selvityksessä huomioidut sukupuolet, mutta Kansallisteatterissa ohjaajien ammattilaisuusaste on matalampi kuin VOS-kentällä tarkasteluvuotena keskimäärin.

Naisjohtoisissa teattereissa tasa-arvo näyttää toteutuvan ohjaajavalinnoissa miesjohtoisia paremmin. Esimerkiksi Tampereen työväen teatterissa on onnistuttu suuren talon yleisöpaineista huolimatta saavuttamaan 46%:n naisohjausten määrä, kun huomioon otetaan kaikki tarkasteluvuodet 2014-2017.

Keskisuurista teatteritaloista Lappeenrannan, Joensuun, Kemin, Mikkelin ja Kotkan kaupunginteatterit sekä  Kouvolan että Riihimäen teatteri ovat kunnostautuneet tasa-arvoisissa ohjaajavalinnoissa. Hämeenlinnan kaupunginteatteri edustaa tyypillistä rajatapausta: ohjauksia on nimien perusteella niin naisilla kuin miehilläkin, mutta naisten ohjaukset painottuvat suurimman näyttämön ulkopuolelle. Naispainotteisia valintoja ovat tehneet pienet teatterit Hevosenkenkä, Mukamas, Rollo, Vantaa sekä Wasa teatern.

Lastenesityksiä ja nukketeatteria ohjaavat pääosin naiset. Naisohjaajien kunnostautuminen muille kuin suurille näyttämöille ohjaamisessa on kaksiteräinen miekka. Jokaisella laidalla tulisi olla diversiteettiä, ja esimerkiksi naisten suuri lasten- ja nukketeatteriohjausten määrä ei saisi olla indikaattori näiden yleisöpohjien vähemmästä arvostuksesta. Ohjaavatko naiset lastenteatteria, koska ovat parhaita siinä, vai koska naisten on vaikeampi työllistyä aikuisten repertoaarin esitysten ohjaajina?

Entäs nuoret ohjaajat?

Kolmas huolenaihe on kysymys siitä, onko VOS-kenttä yhä avoin uusille tulijoille ja kokeiluille. Pienellä, mutta sitäkin kilpaillummalla alalla nuorten ohjaajien kannalta näyttää ikävästi siltä, että vastavalmistuneiden työmahdollisuudet kapenevat kituliaasti hivuttamalla. Ero nuorten ohjaajien osuudessa kaikista ensi-illoista on laskenut ensimmäisen ja viimeisimmän tarkasteluvuoden välillä kaksi prosenttiyksikköä. Viimeisen viiden vuoden aikana valmistuneiden ohjauksia vuoden 2017 töistä oli 13 kappaletta, kun kaiken kaikkiaan uusia ensi-iltoja oli 250 kappaletta. Viimeisen viiden vuoden aikana valmistuneiden töitä oli siis 5% ohjauksista. Suunta on ollut laskeva, kun vuonna 2014, jolloin ensi-iltoja oli kaikkiaan 243, nuorten ohjauksien osuus oli 16 kappaletta, eli 7%. Nuorten kohdalla huomataan myös, että kentällä pyörivien nimien määrä on pienentynyt. Uusien tulijoiden määrä on laskenut, vuoden 2014 11:sta yhdeksään viimeisen viiden vuoden aikana valmistuneeseen ohjaajaan vuonna 2017.

Syitä nuorten ohjaajien hupenevaan VOS-kentälle työllistymiseen voi hakea teatteritalojen taloustilanteista, koko suomalaisen teatterikentän sisällöllisistä ja työtavallisista muutospaineista ja vaikkapa gentrifikaatiosta (keskiluokkaistuminen). Orastava ongelma on varmasti monitahoinen. Yhtäältä kuullaan viestiä, että ”laitosteatterit” koetaan bulevardisoituneiksi ja toimintakulttuuriltaan konservatiivisiksi työpaikoiksi; toisaalta, että VOS-teattereihin on kohtuuttoman vaikea päästä töihin, ja että useat jäävät vaille mahdollisuutta näyttää taitonsa.

Yhteinen verkosto: risteyspaikkoja kohtaamisille

Tällä hetkellä näkyvät muutokset nuorten ohjaajien työllistymisessä ovat pieniä, eikä tilanteesta sovi lausua liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tätäkin kehitystä on seurattava tarkasti, mikäli halutaan pitää kiinni ajatuksesta, että valtiorahotteinen verkko palvelee kaikkia kansalaisia, ja toimii erilaisten teatterivaikutteiden risteyskohtana.

STOD katsoo, että valmistumisen jälkeen olisi hyvä, mikäli alalle astuvalla ohjaajalla olisi parin ensimmäisen vuoden aikana mahdollisuus tehdä ainakin joku työ VOS-kentälle. Vaikka kenttää muutettaisiin lakiuudistuksessa kovastikin, tietyt attribuutit ovat vakiot. VOS-kentällä ohjaaja pääsee nauttimaan työntekijän lainsuojaa, saa ja joutuu kosketuksiin kansan kanssa; hän saattaa päästä katsomaan maailmaa Helsingin ulkopuolella, ja ennen kaikkea: haastamaan tuoreilla näkemyksillään VOS-talon käytäntöjä.

Ryhmäohjauksia vuonna 2017 oli 3% kaikista ohjauksista. Jos ja kun VOS-uudistuksessa saadaan aikaan joustavuutta teattereiden riskinottokykyyn ja tuotantomalleihin, kenties ryhmäohjaukset yleistyvät työryhmälähtöisen, prosessi- ja kollektiivimuotoisen työtavan kiinnostuksen lisääntyessä. Tällä hetkellä VOS-kentällä ei ole varaa tarjota tilaisuuksia oppia tai kokeilla – ellei ohjaajalla ole muualta tuttua nimeä.

Edit: Artikkelia on muokattu 16.1. Sinne on lisätty lauseet siitä, miten tilastot on tehty sekä kappale Tampereen työväen teatteria koskien.