Tämä juttu perustuu Heli Ansion puheenvuoroon Taiteen ja kulttuurin barometrin 2022 julkistustilaisuudessa Teatteri Toivossa 30.3.2023. Nyt hänellä on ilo kertoa, että jutussa mainittuja asioita viedään jo eteenpäin! Sosiaali- ja terveysministeriö nimittäin myönsi Työterveyslaitokselle merkittävän hankerahoituksen mielen hyvinvoinnin tukemiseksi taide- ja kulttuurialojen työssä.
Onko taidealan työ jotain erityistä?
Kuulen usein puhuttavan siitä, että taiteilijoiden työ on erilaista kuin työ muilla aloilla. Nytkin työskentelen sellaisen esittävän taiteen alalta kerätyn tutkimusaineiston kanssa, jossa monta kertaa toistuu tämä argumentti eri muodoissaan. Tutkimushaastattelussa sanotaan esimerkiksi, että taidetyö ei ole samanlaista kuin ”jossain maalinpurkitusfirmassa liukuhihnalla”. Taidealan työtä tehdään intohimolla, työhön laitetaan osa sydäntä ja sielua. Työväline on oma minä, oma mieli ja oma ruumis; on vaikea erottaa työroolia, henkilökohtaista persoonaa ja taiteilijuutta toisistaan.
Samalla kuulen myös taiteilijoiden ja muiden taidealalla työskentelevien usein puhuvan siitä, että taidealan työssä on ihan samat työelämän lainalaisuudet kuin missä tahansa työssä. Työhön suhtautumisen tapoja on myös taidealalla monia, sellaisiakin, jotka korostavat jonkinlaista duunarimaista otetta: “se on vain työtä”. Myös tätä puhetta esiintyy mainitsemassani tutkimusaineistossa. Sen rinnalla esiintyy usein ajatus, että taidetyön erityisyyden korostaminen voi näyttäytyä itse asiassa työhyvinvoinnin ja työkyvyn kannalta vahingollisena. Voidaan ajatella, että intohimotyöstä ei rahallista korvausta kaipaa tai sen vuoksi voi joustaa vapaa-ajan rajoista tai henkilökohtaisuuden rajoista. Taidealan työ voi olla erilaista kuin moni muu työ, mutta täysin ainutlaatuista se ei ole. Vastaan siis sekä ei että kyllä: taidealan työ ei monilta osin ole sen kummempaa kuin työ monilla muilla aloilla, mutta siinä on myös erityishuomiota vaativia piirteitä.
Haastaako taidetyö hyvinvointia erityisellä tavalla?
Jos taidetyössä on erityishuomiota vaativia piirteitä, haastaako siis taidetyö hyvinvointia erityisellä tavalla? Sanoisin, että jossain määrin kyllä. Taiteen ja kulttuurin barometrin mukaan taiteellisen työn erityinen kuormittavuus syntyy varsinkin toimeentulon epävarmuudesta, tulojen pienuudesta, tulottomasta työstä ja siitä, että kilpailu rahoituksesta on niin kovaa. Erityinen asia on myös se, että työsopimuksen tai rahoituksen saaminen itsessään voi tuntua niin suurelta etuoikeudelta ja palkinnolta, että fyysistä ja psykososiaalista kuormitusta, huonoja työoloja ja epäasiallista kohtelua siedetään. On huomattava myös, että taiteilijan työtä tehdään sekä työsuhteessa ja työpaikassa että ilman niitä. Kuormitus on tällöin luonteeltaan erilaista. Siinä missä toisilla korostuvat työyhteisön jännitteet, toisilla korostuu yksinäisyyden kokemus ja tuen puute.
Tarvitsevatko taiteilijat erityisiä työkyvyn tukitoimia?
Kyllä, ja monenlaisia sellaisia. Olen itse tutkinut kollegani Pia Hounin kanssa taiteilijoiden työhyvinvointia erityisesti kymmenen vuoden takaisessa tutkimushankkeessa, josta julkaistiin Taiteilijan työ -niminen kirja ja sittemminkin tehnyt samaan aihepiiriin liittyvää tutkimusta eri näkökulmista. Ensimmäinen ajatus itselläni tämänkertaisen Taiteen ja kulttuurin barometrin äärellä oli, että näinkö vähän asiat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa. Tutkimuksen perusteella tiedämme jo paljon taiteilijoiden hyvinvointiin liittyvistä kuormitus- ja voimavaratekijöistä. Seurantatietoa tarvitaan edelleen, ja tämänkin Taiteen ja kulttuurin barometrin laaja aineisto kaipaisi yksityiskohtaisempaa tarkastelua.
Ennen kaikkea nyt on kuitenkin toiminnan aika. Asiat eivät muutu itsestään. Seuraavaksi pitää kysyä, millaisiin toimiin olisi ryhdyttävä taiteilijoiden työkyvyn tukemiseksi. Tukitoimien pitää olla monenlaisia, koska taiteilijat tekevät moninaista työtä erilaisissa asemissa ja työoloissa. Osa tarvittavista toimista on sellaisia, jotka sopisivat mille tahansa alalle. Osa on sellaisia, jotka pitää kohdentaa taidetyön erityispiirteiden mukaan ja eri kohderyhmille, koska taidealan sisällä tilanteet ja työhyvinvointikokemukset vaihtelevat.
Mitä taiteilijat itse kaipaavat työhyvinvointinsa tueksi?
”Työhyvinvointi on todella huonossa jamassa. Sitä ei auta se, että kerran vuodessa joku järjestää jonkun zoom-webinaarin missä keskustellaan ryhmässä kuinka vaikeaa alalla on.” Näin kirjoittaa yksi barometrikyselyyn vastanneista taiteilijoista. Webinaarit, joissa vähän aikaa saa valittaa, eivät auta. Mikä sitten auttaisi? Taiteilijoiden oma ehdotus on usein raha. Barometrissa taiteilijat nostavat ratkaisuina esiin esimerkiksi jonkinlaisen perustulon, apurahojen määrien lisäämisen tai palkallisen työn tilaisuuksien lisäämisen. Myös työterveyshuollon palvelut auttaisivat, niin ei tarvitsisi olla yksin työkykyongelmiensa kanssa. Minulla Työterveyslaitoksen edustajana on näiden toiveiden äärellä jossain määrin voimaton olo. Voin kyllä järjestää webinaareja erilaisten hankerahoitusten turvin, mutta en saa alalle lisää pysyvää rahoitusta enkä voi tehdä muutoksia palvelujärjestelmään ainakaan kovin nopeasti. Silti minulla on muutama ehdotus taiteilijoiden työhyvinvoinnin tukemiseksi, ja nämä ovat luonteeltaan matalan kynnyksen ehdotuksia ja sellaisia, jotka vain odottavat toteutumistaan.
Ehdotan, että taidealalle tarvitaan ainakin
Ryhmämuotoista työhyvinvoinnin tukitoimintaa – valmennusryhmiä, vertaisryhmiä, työnohjausryhmiä. Taiteen ja kulttuurin barometrin tulokset vahvistavat entisestään ajatusta, että vertaisuuteen ja luottamukseen perustuva kanssakäyminen muiden taiteilijoiden kanssa edistää taiteilijoiden työhyvinvointia. Alalla esiintyvistä ongelmista keskustelu on toki tärkeää, mutta erityisen tärkeää olisi rakentava kanssakäyminen, jossa myös innostutaan taiteen tekemisestä ammattina. Tämä tukisi barometrissakin taiteilijoiden työn vahvaksi voimavaraksi todettua kokemusta työn merkityksellisyydestä sekä motivaatiota työskentelyyn.
Tämäntapaista henkisen hyvinvoinnin tukitoimintaa on jo kokeiltu ja kehitetty esimerkiksi Muusikkojen liiton SKAALA-hankkeessa ja Taiteen edistämiskeskuksen Työhyvinvointia taiteilijoille -hankkeessa. Myös Maatalousyrittäjien eläkelaitos MELA on jo useamman vuoden ajan tarjonnut vakuuttamilleen taiteen apurahansaajille työkykyä tukevaa vertaisryhmäkoulutusta, jota toteuttaa Työterveyslaitos. Tällaista toimintaa voi laajentaa ja kehittää myös vertaismentoroinnin ajatuksen pohjalta, jossa tasavertaisessa vuorovaikutussuhteessa jaetaan kokemuksia ja tietoa työstä. Erilaiset kollegiaaliset tuen muodot ovat tärkeitä eritoten siksi, että barometrin tulosten mukaan yksintyöskentely ja eristyneisyys kuormittavat taiteilijoita ja varsinkin nuoria taiteilijoita.
Työkykyjohtamista – työnantajaosaamisen ja johtamisosaamisen kehittämistä. Taidealan työyhteisöihin, isoihin ja pieniin, pysyviin ja produktiokohtaisiin, tarvitaan sellaista työn suunnittelua ja johtamista, jossa otetaan työntekemisen lähtökohdaksi ihmisten hyvinvointi. Taidealan työyhteisöissä on tärkeää varmistaa työn tekemisen sujuvuus, keskittyminen oikeisiin asioihin sekä riittävä lepo ja palautuminen. Työyhteisöissä tarvitaan keinoja ottaa puheeksi haastavia tilanteita ja työkyvyn ongelmia sekä tukea ihmisten voimavaroja. Päätöksenteon käytännöt pitää tehdä läpinäkyviksi ja työyhteisöissä pitää vahvistaa keskinäistä arvostusta ja luottamusta; myös taiteellista työtä tekevien ja muuta, kuten teknistä tai hallinnollista työtä tekevien välillä. Taidealan kaikkien tekijöiden hyvinvointi tulee nähdä osana taiteen laatua. Myös tähän kaikkeen on jo välineitä ja tukea olemassa.
Rahoittajien toimintamuotojen tarkastelua. Tarvitaan selvitys siitä, miten taiteen ja kulttuurin rahoittajat nyt jo tukevat ja miten voisivat tukea rahoittamiensa yksilöiden, työryhmien ja yhteisöjen hyvinvointia. Joillakin rahoittajilla on jo käytössä esimerkiksi koulutuspalveluita, mentorointia, työnohjausta, lakisääteistä sosiaaliturvaa täydentäviä henkilövakuutuksia – mainitakseni muutamia. Nähdäkseni tarvitaan systemaattinen kartoitus rahoittajien tarjoamista palveluista ja sen tarkastelua, miten näitä tukitoiminnan muotoja voisi kehittää ja voisiko niitä yhtenäistää.
Puheenparren muutosta ja taidetyötä koskevien perusolettamusten haastamista. Tässäkin taiteen ja kulttuurin barometrissa tulee esiin aitoja epäkohtia työn ja toimeentulon rakenteissa. Mehän tiedämme jo nämä: loman pitäminen on monesti mahdollista vain palkansaajataiteilijoille; sairaana työskennellään, koska muuten menetetään tulot; eläkkeen taso huolestuttaa, ja syystä; työterveyshuollon palveluiden piiriin pääsevät vain jotkut. Kuitenkin alalla on myös eräänlaista tottumista kärsimykseen ja huonoihin toimintamalleihin, joita ei aina edes yritetä kyseenalaistaa joko siksi, että niiden muuttaminen tuntuu mahdottomalta tai siksi, että vaihtoehtoja ei edes tunnisteta. On totuttu ajattelemaan, että kaikki keikat on otettava vastaan tai huonoista työoloista ei saa nipottaa, muuten menee maine ja saa hankalan leiman. On tottumusta surkeisiin työoloihin, työn tekemiseen ilman rahallista korvausta, aivan liian suuriin työmääriin ja palautumisen tarpeen sivuuttamiseen.
Kokemukseni mukaan monet taiteilijat tekevät tosi paljon töitä mutta silti kokevat syyllisyyttä, että eivät tee tarpeeksi. Tämän kaiken ajatellaan kuuluvan asiaan. Meidän pitäisi siis kollektiivisesti huolehtia siitä, että myös taidetyö olisi ihmisen mittaista ja sitä saisi tehdä säällisissä oloissa. Taiteilijat kuitenkin arvostavat työhyvinvointia ja siitä puhutaan yhä enemmän. Tarkastellaan siis omia puhetapojamme ja ajattelutapojamme, ja haastetaan myös itseämme ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla.
Mielenterveyden työkalupakki
Lopuksi minulla on ilo kertoa, että näitä esittämiäni asioita viedään jo eteenpäin. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Työterveyslaitokselle merkittävän kokoisen hankerahoituksen mielen hyvinvoinnin tukemiseksi taide- ja kulttuurialojen työssä. Aluillaan olevassa hankkeessa tavoitteena on tukea mielen hyvinvoinnin edistämistä suomalaisessa työelämässä, erityisenä painopistetoimialana muun muassa taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alat. Rahoitus tulee Euroopan unionilta osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Työterveyslaitos siis ryhtyy konkreettisesti edistämään näitä visioimiani toimenpiteitä yhdessä taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-aloilla toimivien yhteistyökumppaneiden kanssa. Siitä tiedotamme lisää mahdollisimman pian. Ryhdytään siis hommiin, ja pidetään yhdessä toivoa yllä.
