Korona on saanut luovan alan tekijät keksimään ratkaisuja, miten valmis esitys tavoittaisi yleisön. Monet teatterit ovat päätyneet striimaamaan eli lähettämään live-esityksestä suoratoistolähetystä tai myymään esityksistä tallenteita kertakatseluoikeudella.
Koska striimaus eli suoratoisto kaupallisena tuotteena on Suomessa tuore ilmiö, siitä ei ole sovittu esimerkiksi työehtosopimuksessa. Poikkeuksena ovat teatterin omaan käyttöön ja Teatterimuseota varten tehdyt taltioinnit.
– Striimauksesta on sovittava jokaisen esityksen oikeudenhaltijan kanssa erikseen, Teatteri- ja mediatyöntekijät Temen toiminnanjohtaja Karola Baran tähdentää.
Oikeudenhaltijoita ovat siis kaikki esityksen tekemiseen osallistuneet ohjaajasta kapellimestariin ja pukusuunnittelijasta koreografiin.
Tekijänoikeuksista voi neuvotella
Tekijänoikeudet ovat vapaasti neuvoteltavissa. Baran suosittelee kuitenkin raamittamaan sopimukset esimerkiksi esityskertojen mukaan tai määräajaksi.
– Oikeuksista voi neuvotella monella tavalla. Tekijänoikeuksista voi sopia könttämaksuna tai sitoa ne myytyjen striimauslippujen määrään, Baran neuvoo.
Striimauksiin myydyt liput ovat tähän asti olleet halvempia kuin live-esityksessä. Tämä on aiheuttanut oikeudenhaltijoissa huolta tulotason heikentymisestä. Lisäksi on mahdotonta valvoa, kuinka suuri yleisö seuraa suoratoistolähetystä yhdeltä päätteeltä.
Striimaus voi olla mahdollisuus
Baranin mukaan striimaukset saattavat jäädä osaksi teattereiden tuotevalikoimaa. Myönteisiä puolia on monia.
Striimaukset mahdollistavat uusia yleisöjä sekä edistävät saavutettavuutta, sillä yleisö voi katsoa esityksiä omilta laitteiltaan vaikkapa sairaalassa.
Muutamat teatterit ovat käsikirjoittaneet striimaukset niin, että katsoja tuntee saavansa lähetyksestä lisäarvoa ja enemmän kuin pelkän esityksen. Striimaus voi sisältää esimerkiksi taiteilijahaastatteluja tai ohjatun kurkistuksen kulissien taakse.
Striimaukset saattavat jäädä osaksi teattereiden tuotevalikoimaa
Tallenteiden myyminen mahdollistaa esitykselle pidemmän myyntiajan, kun lippuja voidaan myydä esimerkiksi seuraavan esityksen harjoituskaudella.
Baran ideoi myös teattereiden mahdollisuutta luoda ”tallennettujen esitysten katalogin”, josta yleisö voi halutessaan valita sopivan esityksen katsottavaksi.
– Tämä voi tosin syödä työllisyyttä, jos yleisö tyytyy katsomaan enimmäkseen tallenteita, hän pohtii.
Laadulla on väliä
Striimausten tekninen laatu on Baranin mukaan keskeistä, jotta esityksen laatu välittyisi ruudun toiselle puolelle.
– Yhteistyö alkuperäisten tekijöiden, kuten ohjaajan kanssa on tällöin täysin välttämätöntä, Baran sanoo.
Riippuu paljon näyttelijöiden ja koko ensemblen taidoista, osataanko esitys valmistaa myös kameralle. Laadukkaan tallenteen tuottaminen vaatii rahaa, jos kuvaamiseen käytetään ammattitaitoisia kuvaajia ja viimeistelyyn ammattileikkaajaa.
– Jos tallenteen laatuun ei kiinnitetä huomiota, tuloksena voi olla täysi pannukakku. Huono tallenne ei houkuta yleisöä ostamaan lippua toista kertaa ja heikentää teatterin mainetta, Baran toteaa.
Karola Baran puhui syyskuussa pidetyssä Kohti hybriditeatteria? ‑seminaarissa. Tilaisuuden järjesti Suomen Teatterit ry.
