Vuonna 2020 Covid-19 -pandemia sai niin pienet kuin suuremmatkin esittävän taiteen alan toimijat hyppäämään erilaisille digitaalisille alustoille. TINFO on ensimmäistä kertaa tilastoinut suoratoistettuja teatteriesityksiä. Mutta millä mittareilla tätä esitystoiminnan digiloikkaa mitataan?
Onko mahdollista, että teatteriala teki kertaheitolla digiloikan, jolla lähestyttiin jo teatterialan normivuoden katsojalukuja?
Vuoden 2020 aikana moni esittävän taiteen toimija pyrki tavoittamaan suomalaiset teatterin suurkuluttajat suoraan heidän kotisohvillaan. Hallituksen julkistaessa poikkeustilan maaliskuussa 2020, harvalla teatterilla oli käytössään tarvittavaa kalustoa ja kanavia, joilla välittää esityksiä digitaalisesti. Moni varmaan myös toivoi, että esitystoiminta käynnistyisi syksyllä eikä investointeja tarvitsisi tehdä – ja näin myös osittain kävi.
Pyysimme teatterialan toimijoita tilastoimaan suoratoistona, livenä ja tallenteina myymänsä tai jakamansa esitykset vuonna 2020. 77 toimijaa ilmoitti myyneensä tai jakaneensa suoratoistettuja teatteriesityksiä, näistä 37 koostui vos-teattereista, Suomen Kansallisteatterista ja Suomen kansallisooppera ja –baletista, ja 40 toimi rahoituslain ulkopuolella.
Suoratoistetun teatterin katsojat
On huomioitava heti aluksi, että toimijoiden tilastot sisältävät eri alustojen kautta lähetettyjen reaaliaikaisten esitysten lisäksi hyvin monen kaltaisia tallenteita. Osa toimijoista on määritellyt ”esitykseksi” hyvinkin lyhyitä kuvattuja kohtauksia ja tapahtumia, kun taas toiset – esimerkiksi Tampereen Teatteri – ovat tilastoineet suoratoistona levitettyjä kokoillan esityksiä teatterin päänäyttämöltä. TINFO on määritellyt yleisötyöksi tai ”muuksi toiminnaksi” esimerkiksi podcastit ja keskusteluohjelmat, mutta huomioinut pienetkin “esitykset” näissä historian ensimmäisissä esittävän taiteen alan striimaustilastoissa.
Samoin teatterien antamissa katselujaksojen pituuksissa on erittäin suuria eroja. Osa toimijoista on rajannut katseluajan vain yhteen “vetoon”. Suoratoistopalvelun kautta nähdyn live-esityksen jälkeen teosta ei ole enää ollut mahdollista katsoa tallenteena. Toiset ovat jättäneet esityksensä hyvinkin pitkäksi aikaa verkkoon, kaikkien katseltavaksi, jolloin edellytykset suurille katsojamäärille ovat olemassa.
Toinen huomionarvoinen asia liittyy ”katsojien” laskentaan. Suoratoistot keräsivät yhteensä lähes 2,7 miljoonaa katsojaa. Ylen kirjoittamassa artikkelissa, joka julkaistiin ensimmäisen huhtikuisen striimauksia koskevan tilastouutisemme jälkeen, sanotaankin, että katsojamäärät ovat teattereiden itse ilmoittamat eikä katsojamäärä aina tarkoita sitä, että katsojat ovat katsoneet koko esityksen. Esimerkiksi YouTube laskee katsojan, vasta kun tämä on katsonut videota vähintään 30 sekunnin ajan – tai jos katsoja katsoo videon pätkissä, joiden yhteiskesto on vähintään 30 sekuntia. Vimeo taas laskee katselukerran alkaneen heti kun katsoja valitsee “play” tai jopa kun video käynnistyy automaattisesti.
Osittain tämän johdosta ilmaisalustoilla kuten YouTubessa, Facebookissa ja Vimeossa katsojia kertyi yhteensä 2,6 miljoonaa, eli 97 prosenttia kaikista katsojista seurasi esityksiä ilmaisalustoilla. Näistä maksuttomista katselukerroista lähes 1,8 miljoonaa eli 68 prosenttia puolestaan koostui Suomen kansallisoopperan ja -baletin katsojista. Kansallisoopperalla oli jo entuudestaan Stage24 -niminen digitaalinen näyttämö käytössään, samoin kuvauskalusto ja osaamista. Katsojien laskemisesta puheenollen, Ylen artikkelista käy ilmi, että Kansallisoopperan Covid fan tutte -esitystä seurattiin “keskimäärin yllättävän pitkään, jopa 40 minuuttia.”
Toiseksi eniten katsojia oli Suomen Kansallisteatterilla, jonka tallenteita seurasi 69 996 katsojaa teatterin verkkosivujen kautta, Facebookissa ja SoundCloudissa ja kolmanneksi eniten Jyväskylän kaupunginteatterilla, joka keräsi 53 800 katsojaa niin ikään teatterin verkkosivuilla ja Facebookissa, sekä YouTubessa että Instagramissa.
Eri alustoja, niin ilmaisia kuin maksullisia on ollut käytössä runsaasti, kuten Kansallisteatterin ja Jyväskylän kaupunginteatterin tapaukset osoittavat.
Esityksiä on näytetty digitaalisesti teatterin ja teatteriryhmän omalla verkkosivustolla, kuten myös kotimaisilla alustoilla (esim. Karanteeniteatteri, Keikalla.fi, Enchant.fi, eTeatteri, TikettiStream, NetTicket) sekä Helsingin kaupungin Helsinki-kanavassa, videopuhelupalvelimissa (esim. Teams ja Zoom), mediapalveluissa (esim. YouTube, Vimeo, SoundCloud, Instagram, Twitch tai YLE Areena ja sitä vastaava ranskalainen Mezzo), sosiaalisen median yhteisöissä (esim. Facebookissa) tai eri lehtien verkkosivustoilla.
Näistä ylivoimaisesti suosituin alusta oli YouTube, jota 24 toimijaa raportoi käyttäneensä. 17 toimijaa oli käyttänyt Facebookia alustana ja 16 Vimeota. 23 toimijaa ilmoitti jakaneensa esityksiä ”omilla verkkosivuillaan”. Tosin verkkosivuilla on voitu käyttää alustana esim. YouTubea, Vimeota tai kotimaista palvelinta, jolloin näiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Vastaajat saivat itse nimetä käyttämänsä alustan, jotta pystyimme mahdollisimman tarkkaan kartoittamaan mitä kanavia teattereilla oli käytössä, kun ne suoratoistivat esityksiään. Tästä syystä vastauksissa saatettiin mainita lähetyksen sijainniksi esimerkiksi teatterin verkkosivusto, erittelemättä sitä palvelua, jonka kautta esitys pyöri.
Reaaliaikaisesti suoratoistetut esitykset edellyttävät laitteistoa ja taitoa, jota vielä vuoden 2020 aikana ei ollut laajasti karttunut. Maksutta katsottavana olleista esityksistä valtaosa olikin tallenteita. Teatterit kaivoivat arkistoistaan teostallenteita tai tallensivat uusia esityksiä levitettäväksi digitaalisesti ja avoimesti kaikkien saataville.
Maksaneiden katsojien tilastoinnilla saadaan kuitenkin luotettavampaa tietoa. Tosin ei myytyjen striimilippujen määrä kerro yksittäisen katsojan käyttäytymisestä, sen enempää kuin katsojatilastoissa muutenkaan: tuliko katsoja lainkaan esitykseen tai lähtikö katsoja kenties kesken esityksen, tai vastaavasti, avasiko hän linkin ja katsoiko hän koneeltaan koko esityksen? Mutta voimme olettaa, että valtaosa striimilippunsa ostaneista seurasi esitystä kauemmin kuin esimerkiksi tuon 30 sekuntia.
Useimmissa tapauksissa näyttäisi siltä, että tilastoinnin kannalta juuri katseluoikeuden ostaminen tekee suoratoistona nautitusta verrannollisen teatterin katsomosta käsin koetun teatterielämyksen kanssa. Kun on ostettu lippu ruudun ääreen, siinä myös vietetään se aika. On silti muistettava, että Suomen Kansallisooppera ja -baletti, joka keräsi jopa 68 prosenttia kaikista katsojista, tarjosi kahtakymmentä esitystallennetta viime vuosien oopperoistaan ja baleteistaan ilmaiseksi katsottavaksi. Esitykset olivat katsottavina puoli vuotta.
Maksullisilla striimeillä oli yhteensä 81 734 katsojaa. Puolet maksullisten striimien katsojista – 40 517 katsojaa – seurasi live-esitystä. 40 prosenttia katseluoikeuksista myytiin tallenteeseen, joka oli pantu purkkiin striimatusta ensi-illasta. Striimilipuista 10 prosenttia ostettiin teatterien muun tallennetuotannon kautta tarjolla olleisiin teoksiin.
Hyvin pian sen jälkeen, kun pandemia esti teatterien normaalin esitystoiminnan, aloitti Karanteeniteatteri, joka saavutti vuonna 2020 huikeat 23 778 maksullista katselua. Karanteeniteatterin luvut mahdollistaa sen toimintamalli: teatteri tarjoaa alustan valmiille, pienimuotoisille esityksille. Turkulainen Linnateatteri, joka niin ikään oli ensimmäisten striimaajien joukossa, myi 9 485 katseluoikeutta, Suomen Komediateatteri 9 000 ja Tampereen Teatteri 7 859. Samaisessa aiemmin mainitussa Ylen artikkelissa väitettiin, ettei teatteria välttämättä kannata striimata, sillä maksavat asiakkaat ovat vähissä. On totta, että maksavia asiakkaita oli vuoden 2020 aikana suhteellisen vähän. Vain yhdeksän toimijaa löysi yli 1 000 maksavaa asiakasta esityksilleen. Kyseessä on kuitenkin suurelle yleisölle uudenkaltainen palvelu, jonka löytäminen ja käyttöönottaminen vie aikaa.
Tulossa striimausten huippuvuosi 2021?
Vuoden 2020 aikana harva teatteri oli ehtinyt sijoittaa tarvittavaan kalustoon ja henkilökuntaan. Keväällä 2021, esitystoiminnan pidentyneiden yleisörajoitusten takia, alettiin nähdä yhä enemmän esityksiä erilaisten suoratoistokanavien kautta sekä yhä enemmän digitaalisia teoksia, joissa teatterialan toimijat pyrkivät luomaan jotain muuta kuin eläväksi tarkoitetun esityksen videointia tai tallenteita. Kuten yksi Digiteatterin perustajista, esitystaiteilija ja ohjaaja Maria Oiva kirjoitti Facebook-sivullaan viime vuoden keväänä: ”Jos, ja kun me haluamme hyödyntää digitaalisuuden taiteellisen potentiaalin, oli se digitaalisuus sitten sosiaalinen media, pikaviestipalvelu tai jotakin muuta, tulee sitä hahmottaa omana, uutena näyttämönään, jolla on omat lainalaisuutensa.”
Esimerkiksi helmikuussa ensi-iltansa saaneen Q-teatterin Toksisen kabareen tavoitteena oli yrittää tehdä reaaliaikaisesti striimattuna näytetty esitys, joka tuntuisi vuorovaikutuksellisena värinänä kotisohvalla asti. Niinpä kotona vastailtiin kyselyihin, äänestettiin lähettämällä tekstiviestejä ja päästiin kameran avulla seuraamaan näyttelijöitä paitsi näyttämöllä myös kulissien taakse väliajalla. Yleisön pyynnöstä Toksinen kabaree livestriimattiin toistamiseen.
Vuoden 2021 striimaustilastot saattavat tätä menoa päihittää vuoden 2020 tilastot mennen tullen. Vaikka syksy näyttääkin toiveikkaalta sen suhteen, että pääsemme kokoontumaan teatterien katsomoihin esitysten ääreen, digitaaliset kanavat tarjoavat esittäville taiteille uusia mahdollisuuksia. Kansallisooppera- ja baletti on löytänyt huikean määrän katsojia esityksilleen ja tavoittanut oletettavasti myös uutta katsojakuntaa, joille ooppera ja baletti on näin yhä saavuttavampi taidemuoto. Karanteeniteatterin kaltainen toimija on antanut menestysmonologien esittäjien ohella myös yksittäisille freelancetoimijoille areenan, jonka kautta tavoittaa laajempia yleisöjä.
Jaakko Lenni-Taattola kirjoitti Maria Oivaa kompaten, syksyllä julkistetussa Tulevaisuuden teatterit –Selvitys 2020: Tulevaisuus on hybrid -raportissaan, että muun muassa digitaalisuus ja lisätty todellisuus osana esittäviä taiteita “tulee jatkossa ainoastaan lisääntymään” ja tulemme näkemään “eri digitaalisia sovelluksia hyödyntäviä hybridiesitysmuotoja”. Tätä liikehdintää oli jo ennen pandemiaa, ja kehitys on mahdollisesti saanut lisää tuulta siipiensä alle viime vuoden aikana.
Vaikka teatterialan digiloikka saattaa toistaiseksi näyttää tilastojen valossa loikan sijasta epäröivältä hypyltä, uusien muotojen ja levityskanavien kehittämisessä tarvitaan monenlaista kokeilemista ja liikehtimistä useaan suuntaan. Me TINFOssa seuraamme kentän liikkeitä ja jatkamme suoratoistoina saataviksi tulevien esitysten tilastointia. Myös striimaustoimintaa koskeva ohjeistus tarkentuu, kun nyt olemme asiassa aiempaa viisaampia. Viime vuosi on kouriintuntuvasti osoittanut tiedontuotannon tärkeyden niin toimialalle kuin toimialaa tukeville.
*Esittävän taiteen tilastot: Teatterin, tanssin ja sirkuksen vuosi 2020 julkaistaan 17.6.2021 Julkaisu on luettavissa TINFOn verkkosivuilla osoitteessa www.tinfo.fi. Julkaisussa esitellään tarkemmin myös alan striimaukset.
Kirjoittajat ovat Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Linnea Stara (oikealla), viestintäpäällikkö Sari Havukainen ja tilastonlaatija Piia Volmari.
