Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijat ry (SVÄV) ja Lavastus- ja pukusuunnittelijat ry (LP) jakoivat viisi Säde-palkintoa sekä kaksi kunniamainintaa Maailman teatteripäivän juhlassa 27.3. vuoden 2023 teoksista. Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry (STST) jakoi juhlassa Sirkuksen ja Tanssin Maineteko -palkinnot sekä tunnustuksen elämäntyöstä.
Vuosittain jaettavat Säde-palkinnot ovat kunniamainintoja, jotka jaetaan ansioituneesta valo-, ääni- ja videosuunnittelusta sekä lavastus- ja pukusuunnittelusta. Palkittavat suunnittelut edustavat kokonaisvaltaista, esteettisesti taidokasta sekä tarkkaa suunnittelua ja taiteellista ilmaisua. Ensimmäiset Säde-palkinnot jaettiin vuoden 2007 teoksista. Vuonna 2018 otettiin käyttöön kiertopalkinnot, jotka on suunnitellut Kimmo Karjunen ja Antti Puumalainen. Lisätietoa palkinnoista ja aikaisemmin palkituista, sekä kaikki ehdolla olleet teokset verkkosivulla.
STST jakaa vuosittain Tanssin ja Sirkuksen Maineteko -palkinnot. Ne ovat rahapalkintoja, joita on jaettu vuodesta 2000 asti. Tunnustuspalkinnoillaan STST haluaa kiittää ja nostaa esiin tanssin ja sirkuksen ammattilaisia. Lisätietoja palkinnoista ja aikaisemmin palkitut verkkosivuilla.
Onnea palkituille!
SIRKUKSEN JA TANSSIN MAINETEKO -PALKINNOT
Sirkuksen Maineteko -palkinto / Årets cirkusbragd / Outstanding Contribution to the Circus Arts jaetaan sirkustaiteilija Miradonna Sirkkalle ja Recover Laboratorylle.
Miradonna Sirkka edistää teoksillaan ja työtavoillaan tärkeää keskustelua sukupuolten tasa-arvosta ja esittämisen tavoista sirkustaiteessa. Taiteellisten ansioiden lisäksi hänet tunnetaan arvostettuna, kannustavana, inspiroivana kollegana ja esihenkilönä, jonka toiminta luo yhteisöllisyyttä sirkuksen ja esittävän taiteen kentälle. Sirkka on perustajajäsen Recover Laboratory -ryhmässä, joka on tehnyt vuosia kokeellista ja kansainvälisesti kiinnostavaa, monialaista esittävää taidetta. Sirkka ja Recover Laboratory ovat edistäneet sirkustaidetta poikkeuksellisella tavalla sekä näyttämöillä että niiden ulkopuolella.
Tanssin Maineteko -palkinto / Årets dansbragd / Outstanding Contribution to Dance tanssielokuvaohjaaja Kati Kalliolle.
Kati Kallio on edistänyt merkittävästi tanssielokuvan kehittymistä ja tunnettuutta Suomessa. Hän on työskennellyt niin organisaatioissa kuin vapaana taiteilijana, ja edistänyt toiminnallaan suomalaisen tanssielokuvan tekijäkentän yhteisöllisyyttä sekä elokuvien kansainvälistä levitystä. Kallio on myös kehittänyt työssään feminististä ja kollaboratiivista tanssielokuvan tekemisen tapaa, mikä osallistaa ja nostaa esiin yhteiskunnassa haavoittuvassa asemassa olevia. Kati Kallion toiminta taiteilijana,
tanssialan rakenteissa ja kenttäaktiivina osoittaa huomattavaa edelläkävijyyttä, pitkäjänteisyyttä, solidaarisuutta ja vastuullisuutta.
Elämäntyötunnustuksen saa tanssitaiteilija ja suomalaisen nykytanssin uranuurtaja Pirjo Viitanen, joka täyttää tänä vuonna 80 vuotta.
Pirjo Viitanen kuuluu suomalaisen nykytanssin uranuurtajiin. Hänen urallaan yhdistyvät korkea taiteellinen laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Viitasen työ näkyy tämänpäivän tanssitaiteen kentällä esimerkiksi K okkolan Talvitanssit -festivaalin muodossa.
Pirjo Viitanen on urallaan ollut monipuolinen taiteilija: tanssija, koreografi, pedagogi ja tanssikoulutuksen suunnittelija. Lisäksi hän on kantanut vastuuta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tanssitaiteen asialla niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla. STST näkee Viitasen elämäntyön merkittävänä tanssitaiteen edistämisenä.
Pirjo Viitaselle lahjoitettiin 2000 m2 suomalaista suoluontoa Herlevinlähteen alueelta Kokkolasta.
SÄDE-PALKINNOT
Äänisäde / Ljud-strålen: Ville Kabrell, Mortal Tropical Dances
Mortal Tropical Dances on uskomattoman kokonaisvaltainen, Ville Kabrellin läpisäveltämä esitys, joka vyöryy kaikkien läsnäolevien kehojen läpi. Teoksen sinfoninen ja vääjäämättömästi eteenpäin aaltoileva äänivalli upottaa katsojan sisäänsä. Jopa 11-henkinen livemuusikoiden joukko kurottuu kohti katsojan kuulo- ja tuntoaisteja vetäen heidät vaivattomasti mukaansa esityksen maailmaan. Esityksen teknisen äänisuunnittelijan Antti Kainulaisen yhteistyö Ville Kabrellin kanssa mahdollistaa esityksen levittäytymisen koko tilaan poikkeuksellisen huolitellulla ja vaikuttavalla tavalla saaden Tanssin talon suuren näyttämön soimaan unohtumattomalla intensiteetillä.
Videosäde / Video-strålen: Pavel Semchenko, Neuvostoihmisen loppu
Esityksen videosuunnittelu laajentaa teoksen historialliseen horisonttiin ja vyöryttää neuvostokoneiston moniulotteisesti katsojan nähtäville. Se kuljettaa esityksen tasoille, joita pelkkä puhe ei avaa. Visuaalinen ilme on muiston ääntä ja eri aikatasoja – triptyykki, joka tukee esitystä ja on sen olennainen osa. Se vie esitystä eteenpäin ja keventää sitä ollen samalla raskas muistutus siitä, mitä on ollut ja on yhä edelleen. Toteutus on tyylikäs ja pysyy itselleen uskollisena alusta loppuun asti tuoden ulkopuolisen maailman läsnäolevaksi esityksessä.
Valosäde / Ljus-strålen: Antti Helminen, Yökyöpelit
Lapsille suunnatun esityksen valosuunnittelu on ilahduttavaa, isolla pensselillä rohkeasti maalattua kuvaa ollen kuitenkin samalla veitsenterävä. Se on pulputtavan ihanaa teatterin magiaa, joka rikkoo näyttämön neljännen seinän ottaen yleisön mukaan taikamaailmaan. Se on keikka, räävitön värisplätteri ja samalla kuitenkin tarkkaan harkittu ja tyylikäs. Se onnistuu väri- ja muotoyhdistelmissään olematta efektikeitto herne-maissi-paprikalla. Suunnittelu onnistuu luomaan eri tiloja nopeilla leikkauksilla ja valon fokuksella iskien livemusan kanssa täydellisesti yhteen. On sydäntä lämmittävää nähdä näin tasokasta työtä, jonka kohderyhmänä ovat lapset.
Pukusäde / Dräkt-strålen: Sanna Levo, Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin
Sanna Levo on tehnyt Kansallisteatterin suurelle näyttämölle yhtenäisen pukusuunnittelun, josta huokuu huolellinen taustatukimus sekä rohkeus. Kantaesityksen on ohjannut Satu Linnapuomi, ja se pohjautuu Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen romaaniin. Puvustus on kaunis ja harmoninen, mutta myös hyvällä tavalla kevyt ja raikas, mikä tukee hyvin monimuotoisen aiheen käsittelyä. Suunnittelu auttaa katsojaa herkistymään tärkeän aiheen äärelle. Pukusuunnittelun rooli esityksessä on korvaamaton. Suunnittelu on merkittävä osa esityksen teatteritaiteen ilmentämistä ja Levo on taitavasti käyttänyt hahmoissa sekä lähelle tuomista nykypäivään että etäännyttämistä. On eräänlainen teatteriteko tuoda näyttämölle näin paljon huiveja; hijabeja, baati-kaftaaneja ja dirac-asuja. Ne jo itsessään kertovat narratiivia tytöistä, jotka ajattelevat olevansa yksin. Esityksen ensi-ilta oli Kansallisteatterissa 21.9.2023.
Lavastussäde / Scenografi-strålen: Maria Antikainen, Hytti nro 6
Lavastuksen Säde-palkinnon 2023 saa lavastaja/ lavastussuunnittelija Marie Antikainen Kuopion kaupunginteatterin Hytti nro 6 -esityksen lavastuksesta. Esityksen on ohjannut ja dramatisoinut Heidi Räsänen kirjailijaRosa Liksomin romaaniin pohjautuen. Marie Antikaisen lavastus loi Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämölle vaikuttavan mielikuvien maailman, jossa teatteritila muuntuu tunteiksi, toiminnaksi ja toiveiksi. Esityksessä toteutuu teatterin olemus yhteisenä leikkinä, jossa keinu voi olla auto, ja jossa ohut kangas voi olla pilvi, ajatus, suoja tai asu. Lavastus oli yhtäaikaa spektaakkelimainen ja intiimi, kaunis ja karu, runsas ja tarkka, ja se oli poikkeuksellisen vahvasti yhtä esityksen teatterillisen leikin kanssa. Esityksessä oli kiinnostava, dramaturgiaa tukeva tilallinen ratkaisu, jossa katsomon muoto muuttui väliajalla. Lavastuksen ratkaisut kulkivat käsikädessä ohjaajantyön kanssa. Saumaton yhteispeli tuotti vaikuttavan teatterielämyksen. Esityksen ensi-ilta oli 8.2.2023 Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä.
Kunniamaininta ansiokkaasta työstä: Miika Elmgren ja Teatteri Tuike esityksestä Sukellus
Teatteri Tuikkeen Sukellus-esityksen keskeinen osa on sen äänisuunnittelu, jonka läpisävelletty, katkeamaton äänimaisema on rikas ja lempeä. Olisikin mahdotonta kuvitella Sukellus-esitystä ilman Miika Elmgrenin luomaa äänisuunnittelua. Teos on hieno esimerkki siitä, millaista eri aisteja kutkuttavaa taidetta voidaan luoda kun keskiössä onkin ääni, visuaalisuus, tai sanaton tarinankerronta. On erityistä, että teatteria tehdään taiteellisesti korkeatasoisesti ja rima korkealla myös 1–5-vuotiaille. Tälle kohderyhmälle ei ole liikaa esitystarjontaa, joten heille suunnattu äänivetoinen, kielen rajoitteista vapaa ja taidolla sekä rakkaudella tehty esitystaide tuntuu erityisen tärkeältä! Pidämme moniaistisen esittävän taiteen lisäksi erityisen kunnioitettavana Teatteri Tuikkeen tekemää tärkeää työtä ilmaisun perusopetuksen parissa: se että teatteri innostaa lajin pariin vuosittain yli 200 oppilasta viidessä kaupunginosassa on huikea teko tämän taiteenlajin tulevaisuuden puolesta!
Kunniamaininta elämäntyöstä: Ville Toikka
Ville Toikka eläköityi vuoden 2023 lopulla monikymmenvuotisen Kansallisteatterissa tehdyn uran jälkeen. Hän toimi teatterissa moninaisissa tehtävissä, mutta eteni nopeasti teatterivaloon tutustuttuaan valaistusmestariksi ajassa, jolloin valosuunnittelu ei ollut vielä omaa koulutusta ja taiteellista asemaa omaava itsenäinen taiteellinen ilmaisuväline. Toikka loi jo 1990-luvulla omaäänisen valollisen ilmaisun ja aseman, jota arvostettiin teatterialan tekijöiden keskuudessa. Hän kuuluu ensimmäisiin taiteellisen teatterivalosuunnittelun auraajiin ja kehittäjiin Suomessa.
Toikka eteni valaistusmestarin ja osastopäällikön töiden kautta ensimmäiseksi vakituiseksi, kokopäivätoimiseksi valosuunnittelijaksi Suomen Kansallisteatterissa. Toikan viimeisin työ on nähtävissä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä esityksessä Juhlat -ja elämä siinä sivussa. SVÄV haluaa tämän kunniamaininnan myötä muistaa alan pioneeria, visionääriä ja taiteilijaa elämäntyöstään valosuunnittelun parissa.