Milloin viimeksi kuulit puhuttavan sirkuksesta? Todennäköisimmin sanalla “sirkus” ei viitattu aikamme upeimpiin akrobaatteihin tai kuvattu ammattimaista ja tehokasta yhteistyötä ihmisten välillä. Tuskin “sirkuksella” tarkoitettiin myöskään hauskaa tapahtumaa, jossa voi hetkeksi unohtaa arjen yksitoikkoisuuden ja kiireet koko perheen voimin. Valtamedia on ominut sanan “sirkus” kuvailemaan (usein poliitikkojen tai urheilutapahtumien aiheuttamaa) kaaosta, jossa kaikki ovat kadottaneet seuraamansa punaisen langan. Kaaosta, jossa yhteistyötaidot loistavat poissaolollaan.
Sirkuspiirien ulkopuolella sirkuksesta on todella vähän kirjoitettua tietoa. Suurin osa sirkuksen historiaa tai taitoja koskevasta tiedosta on joko unohdettu tai välitetty eteenpäin suullisessa muodossa. Sirkukseen intohimoisesti suhtautuvien piirien ulkopuolella vallitsee tällä hetkellä vakava sirkuslukutaidon, akrobaattisen lukutaidon ja nähdyn ymmärtämisen puute sekä lukuisia virhetulkintoja sirkuksien ja sirkuksessa työskentelevien yksilöiden tavoitteista, prosesseista ja saavutuksista. Oletan tämän lukutaidon puutteen johtuvan joko kiinnostuksen puutteesta tai siitä, että sirkuksen ymmärtämiseen ei ole tarjolla riittävästi välineitä.
Yleinen käsitys siitä, että sirkus sisältää suuria riskejä, on ongelmallinen sirkusta harjoittavan näkökulmasta.
Mitä sirkus sitten antaa katsojalleen? Yleisön jäsen todennäköisesti odottaa näkevänsä fyysisen esityksen, jossa esitellään taitoja, joita voi pitää normaalin arkielämän kannalta hyödyttöminä. Monet väittävät, että sirkuksessa nähdään suuria riskejä. Tämä yleinen käsitys siitä, että sirkus sisältää suuria riskejä, on ongelmallinen sirkusta harjoittavan näkökulmasta. Erityisen ongelmallista se on silloin, kun väitteen esittää henkilö, joka on epäpätevä arvioimaan riskejä ja niiden hallintaa sirkuskontekstissa.
Todellisuudessa kukaan ei saavu sirkukseen nähdäkseen todellisia riskejä. Saavumme sirkukseen nähdäksemme todella taidokasta riskienhallintaa.
Siihen, että esittää jotain esiintyjälle tai yleisölle oikeasti riskialtista, ei tarvita lainkaan taitoa. Voisi vaikka juoda litran dieseliä, aiheuttaa oikosulun auton akkuun yhdistämällä navat metallisella jakoavaimella tai löysätä ennen esitystä kaikki ruuvit, jotka pitävät yleisölle tarkoitetun katsomon kasassa. Ainoastaan sosiopaatit maksaisivat nähdäkseen tällaisen esityksen.
Riskien sijaan sirkuksessa nähdään erittäin korkeatasoista riskienhallintaa. Esiintyjien kehot ja mielet on huolellisesti treenattu välttämään kaikki mahdolliset väärät ja vahingolliset lopputulokset, joihin heidän esittämänsä absurdit teot (kuten esimerkiksi yhdestä nilkasta roikkuminen 10 metrin korkeudessa, usean esineen samanaikainen jongleeraus tai jaloilleen laskeutuminen sen jälkeen, kun esiintyjä on pyörinyt ilmassa useita kertoja oman akselinsa ympäri) voisivat johtaa.
Nämä teot voisivat olla vaarallisia ja epäonnistumisen riski suuri, mikäli epäpätevä henkilö yrittäisi esittää niitä. Tavallinen yleisön jäsen olettaa katsovansa riskialtista tapahtumaa, sillä hän projisoi itsensä esiintyjän tilalle. Esiintyvä akrobaatti on kuitenkin erittäin ammattitaitoinen ja pätevä suorittamaan tekemänsä temput eikä ota samaa riskiä kuin kokematon yleisön jäsen ottaisi.
Saavuttaakseen tällaisen ammattitaidon riskienhallinnassa on käytävä läpi vuosien prosessi. Virtuositeetti, joka prosessin kautta saavutetaan, on poikkeuksetta pitkäjänteisen omistautumisen lopputulos. Tämän näkeminen usein herättää katsojan mielenkiinnon ja ihailun. Tarvittava ammattitaito muodostuu kehon muokkaamisesta fyysisesti kykeneväksi teon suorittamista varten (mieluiten tasolle, jolla esiintyjä parhaimpina päivinään kykenee vielä vaikeampiin suorituksiin, jotta päivittäin esityksessä nähtävät teot eivät ole esiintyjän äärirajoilla), kyvystä tiedostaa omien ja muiden tekojen seuraukset sekä kyvystä ottaa ja kantaa vastuuta.
Edellä mainitut vaikuttavat aika perusasioilta näin listattuna, mutta nyky-yhteiskunnassa fyysinen kyvykkyys, tietoisuus ja vastuun kantaminen eivät juuri trendaa.
Vakuutusyhtiöt yrittävät saada meidät uskomaan, että maksamalla dollareita kaiken voi saada hallintaan. Globaalit tapahtumat, kuten esimerkiksi Covid-19-pandemia, tekevät kivuliaan selväksi, että mikään ei ole hallinnassa. Ihmiset useimmiten toivoisivat, että heidän tarvitsisi kantaa vastuuta riskienhallinnasta mahdollisimman vähän jos ollenkaan, oli kyse sitten taloudellisista, fyysisistä tai muista riskeistä. Kun riskienhallinta sitten sysätään jonkin järjestelmän vastuulle yksilöiden puolesta (esimerkiksi automatisoitu liikenne), usein huomataan, että tehtävä on todella vaikea panna toimeen tosielämässä.
Yksilöinä ja yhteisönä toteutettu riskienhallinta mahdollistaa suuret saavutukset.
Sirkuslaiset pelkällä olemassaolollaan todistavat muuta. Yksilöinä ja yhteisönä toteutettu riskienhallinta mahdollistaa niin suuret saavutukset, että niitä on vaikea uskoa mahdollisiksi.
Sirkustaidot ovat triviaaleja ja järjettömiä akrobatialukutaidottomalle katsojalle. On helppoa kutsua esiintyjää hulluksi (todella ammattitaitoisen sijaan) tämän yrittäessä neloisvolttia, kun itse ei osaa tehdä edes yksittäistä. On houkuttelevaa väittää, että 15 metrissä ilman turvaverkkoa roikkuva henkilö on hengenvaarassa, mikäli ei ole tietoinen siitä, että tämä henkilö on tarpeeksi vahva kiivetäkseen 20 minuutin ajan sinne 15 metriin ilman, että hän tuntee itsensä edes väsyneeksi.
Riskinhallinnan oppiminen on fyysisesti rankkaa ja henkisesti vielä rankempaa. Siinä joutuu tuntemaan paljon pelkoa ja ahdistusta sekä kokemaan kaikki mahdolliset kehon ja mielen lähettämät reaktiot, jotka viestittävät haluttomuudesta kohdata tätä prosessia. On oltava tietty määrä väkivaltaa ja itsepäisyyttä, jotta voi voittaa tämän itsestä kumpuavan vastustuksen ja halun luovuttaa, ottaa rennosti ja mieluummin katsoa jonkun toisen harjoittelevan niitä vaikeita asioita itsensä sijaan.
Prosessissa piilee todellinen löytö – on mahdotonta tehdä elämästä 100 % turvallista ja ennustettavaa. Kaikista huolellisista valmisteluista huolimatta sairaus voi saavuttaa, luonnonkatastrofi tuhota kodin tai pahantekijä valita läheisemme satunnaisiksi uhreikseen. Meillä ei ole vaikutusvaltaa tapahtumiin, jotka eivät ole hallinnassamme. Jokainen meistä lopulta kuolee, tavalla tai toisella.
En usko, että sirkustaiteiljat yrittävät olla yli-inhimillisiä supersankareita. Mielestäni he ovat askeleen lähempänä ihmisenä olemisen rajoitusten ymmärtämistä ja hyväksymistä ja ottavat silti ilon irti elämästä.
Yleinen akrobatialukutaidonpuute tekee sirkustaiteilijoista parhaimmillaan aliarvostettuja ja pahimmillaan heidän työstään laitonta ja sen suorittamisesta kiellettyä.
Esimerkkinä omasta kiertue-elämästäni kumppanini kanssa esittämämme toiminta (ks. kuva 1) on useiden maiden työlainsäädännön näkökulmasta kyseenalaista. Tikkaiden kanssa työskentely on selkeästi säänneltyä. Tikkailla ei voida nousta samaan paikkaan toistuvasti. Jos näin on, tikkaat on korvattava kiinteällä rakenteella, kuten portailla tai telineillä. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, mikä tekee sirkustaitojen esittämisestä juridisesti haastavaa.
Minun näkökulmastani sirkusväki, joka rohkeasti valitsee paikkansa marginaalissa elämäntavoillaan, ajankäytöllään ja liikkuvuudellaan ansaitakseen elantonsa, ansaitsee ihailua sen sijaan, että heitä pidetään lainsuojattomina. Heillä on paljon opetettavaa muulle yhteiskunnalle, ja sirkusesiintyjien katseleminen voi inspiroida ketä tahansa kohti voimaantumista, yhteistyötä, toivoa ja iloa.
Prosessi, joka on käytävä läpi korkeatasoisten sirkustaitojen saavuttamiseksi, heijastuu vahvasti muihin elämän osa-alueisiin. Kyvykkyys, realistinen käsitys omista taidoista ja rajoituksista, luotettavuus, kyky kantaa vastuuta ja havainnoida ympäristöään sekä ymmärtää tekojensa seuraukset ovat ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisistä toimintakykyisiä ja auttavat selviytymään moninaisista ympäristö- ja sosiaalisista haasteista, joita kohtaamme maailmassa.
Ehkä osa siitä, miksi yleisöä kiehtoo tulla katsomaan sirkusta, onkin päästä hieman kokemaan tätä prosessia, vaikka he eivät itse olisi siihen sitoutuneet. He tuntevat pelkoa ja jännitystä katsoessaan akrobaatteja turvallisesti omalta paikaltaan. Vaikka yleisön omat kehot ovatkin mukavan penkin turvassa, he jakavat akrobaatin ja muiden yleisön jäsenten kanssa helpotuksen ja adrenaliinin, joka tulvii addiktoivana niissä hetkissä, joina onnistuneesti ylität entiset rajasi. Tämä kollektiivisen kinesteettisen empatian kokemus antaa energiaa usealle tulevalle viikolle.
Lopettaakseni tämän oodin sirkukselle voimana tehdä maailmasta parempi paikka jaan kanssanne kaksi sirkustekoa, jotka ovat inspiroineet minua enemmän kuin yksikään “motivational quote” -meemi ikinä:
Ensimmäinen oli Super Silva Sirkus Finlandiassa muutamia vuosia sitten. Hänen ohjelmanumeronsa on ylösalaisin katossa kävely ja lentävä trapetsi soolona 12 metrin korkeudessa. En jutellut hänen kanssaan kasvokkain, mutta legenda kertoo hänen tipahtaneen kahdesti numeronsa aikana (ei akrobatiavirheen vaan ripustusten pettämisen takia). Kuntouduttuaan näiden loukkaantumisten jälkeen hän jatkaa numeronsa esittämistä samanlaisena kuin ennenkin, sillä hän uskoo, että mikäli jumala haluaa hänen lopettavan, jumala laittaa hänet lopettamaan.
Toinen oli osana tanssiesitystä nimeltään Tomorrow’s Witnesses Luleåssa (koreografia Benno Voorham). Noin 90-vuotias nainen kertoo yleisölle monologissaan menneisyydestään Suomesta Ruotsiin pakolaiseksi päätyneenä sotalapsena. Tämän koskettavan tekstin jälkeen hän nousee seisomaan tuolinsa viereen, polvistuu näkyvän vaivalloisesti ja päättäväisesti maahan tuolinsa viereen ja kiskoo itsensä tuolista tukea ottaen takaisin jaloilleen. Teoksen muut, nuoret tanssijat ovat tämän ajan hieman kauempana hänen ympärillään, selvästi valmiina astumaan hänen avukseen, jos hän ei itse pääsisi takaisin ylös. Hän esittää yleisölle lupaamansa liikkeen ja nousee polviltaan seisomaan omin voimin.
Vaikka tämä teko olikin ei-akrobaatin esittämä osana tanssiteosta teatteritilassa, mielestäni kyseessä oli selkeästi sirkusteko. Tämä vanha nainen esitti omien rajojensa ylittämiseen johtavan prosessin ja tekojansa koskevaa riskinhallintaa. Hän valitsi liikkeen, joka kommunikoi yleisön kanssa selkeästi ymmärrettävällä tavalla hänen kehonsa liikkeen kautta. Hän piti lupauksensa temppunsa onnistumisesta osana esityskokonaisuutta. Tämä muisto saa silmäni kyyneliin vieläkin.
Vaikutusta, joka hänen polvistumisellaan oli tilassa läsnäolevaan yleisöön, ei voida saada aikaan lukemalla tapahtumasta, näyttämällä siitä videotallennetta tai palkkaamalla näyttelijä esittämään teko hänen sijastaan. Kaikissa parhaissa kokemissani sirkusteoksissa toistuu tämä sama teema; sen vaikutus on mahdollinen ainoastaan ollen fyysisesti läsnä esiintyjien kanssa juuri tuona hetkenä. Jännitämme, onnistuuko temppu juuri tänäkin päivänä, ja tunnemme helpotuksen aallon vasta nähtyämme omin silmin onnistuneen lopputuloksen ja tasapainon palauduttua esitystilaan. Tämänkaltaista kokemusta ei tarjoa mikään muu taidemuoto.
Liitteet:
Tikapuista työalustana:
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060836
https://www.av.se/globalassets/filer/publikationer/foreskrifter/stegar-och-arbetsbockar-foreskrifter-afs2004-3.pdf
https://www.legifrance.gouv.fr/codes/article_lc/LEGIARTI000018511760
Sirkustapahtumat:
http://www.circopedia.org/Super_Silva_Video_(2011)
https://vimeo.com/300465867