Olen toiminut tanssitaiteilijana vapaalla kentällä Pohjois-Suomessa vuodesta 1997. Palasin tuolloin takaisin synnyinseudulleni Sodankylään, josta valuin hieman etelämmäs Lapin portille Tornioon. En ryhdy avaamaan kaikkia vaiherikkaita jaksoja ja tapahtumia viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta, mutta voin paljastaa, että ammatillisesti tunne on ollut kuin jatkuvassa umpihangessa tarpomista. Keskityn kuvaamaan, millaista on yrittää ylläpitää tanssin kiertuetoimintaa alueella, joka on lähes puolet Suomen pinta-alasta, mutta jossa sijaitsee vain yksi suurempi kaupunki.
Tekijänä toimin yksin, työryhmissä ja osana monitaiteista Piste Kollektiivia sekä tanssin saavutettavuuteen keskittyvää Rasa Collectivea. Kyseessä ovat kaksi yhdistystä, jotka on synnytetty mm. auttamaan vapaan- ja esittävien taiteiden kentän toimijoita taiteellisessa työskentelyssään sekä töidensä esille saamisessa pohjoisessa. Olen aktiivisesti käyttänyt tanssiteoksiani kiertueilla 2000-luvun alusta saakka ja erityisesti vuodesta 2011 kollegani Marjo Selinin kanssa, yhdistyksemme Rasa Collectiven puitteissa.
Kunnilta puuttuu rahaa tai tahtotilaa maksaa esityksistä enempää kuin muutama satanen tai kymppi.
Tänä aikana kehitys on ollut huimaa (lue ironiaa). Aluksi pyysimme kunnilta noin 50€/ esitys ja vuosi vuodelta olemme yrittäneet hivuttaa summaa isommaksi. Tällä hetkellä pyytämämme korvaus on noin 350€, jonka lisäksi pystymme ehkä sisällyttämään jopa matka- ja majoituskustannukset laskutettavaan hintaan. Tuokin summa on jo kynnyskysymys pienille paikkakunnille. Kunnilta puuttuu rahaa tai tahtotilaa maksaa esityksistä enempää kuin muutama satanen tai kymppi. Kaikki tiedätte, miten paljon esimerkiksi yhden esiintyjän TES:n mukainen minimi esityskorvaus on ja miten summa kasvaa, kun siihen lisätään työnantajakulut ja useimmiten vielä esim. laskutuspalvelun aiheuttamat, tai taustayhdistyksen kulut, jolloin palkkiosumma voi nousta jopa 1,75 kertaiseksi. Tämän päälle tulevat kulut matkoista alueella, jossa välimatkat ovat tunnetusti pitkät.
Edellä kuvatusta kaikki varmasti ymmärtävät, että kiertämiseen tarvitaan myös jokin muu rahoitus. Tässä kuvioon tulevat mukaan yhdistyksemme, jotka voivat anoa kiertuetukea esimerkiksi erityisavustuksina. Työryhmänä puolestaan joudumme valitsemaan, haemmeko produktiotukea uuden teoksen valmistamiseen vai vanhan kierrättämiseen. Ja kuten kaikki tiedämme hakeminen ei takaa saamista. Oman haasteensa vapaalle kentälle tuovat myös VOS- toimijat. Emme koskaan, edes kiertueavustusta saatuamme pysty kilpailemaan hinnassa VOS-toimijoiden kanssa, joiden hinnoittelussa näkyy rakenteen saama ympärivuotinen tuki.
Kuitenkaan raha ei ole suinkaan se ainoa haaste kiertuetoiminnassa. Useimmissa Lapin kunnissa on varsinainen salapoliisityö selvittää kenelle esitystarjouksen voisi edes lähettää. Uskon, että tilanne on sama useimmissa Suomen kunnissa suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Kulttuurisihteereitä ei enää juurikaan ole. Usein heidän toimensa on yhdistetty kirjastonhoitajan tai vapaa-aikasihteerin toimeen tai yksinkertaisesti lakkautettu. Haasteen muodostavat myös esiintymistilat. Olemme kuitenkin Rasa Collectiven ja Piste Kollektiivin taiteilijoina kääntäneet tämän haasteen eduksemme, innostuen mitä eriskummallisimmista tiloista. Suunnittelemme jo teosta tehdessä, kuinka sen pystyy esittämään ainakin koulun jumppasalissa tai päiväkodin ruokasalissa, mutta ehkä jopa ulkona tai yksityiskodissa. Tästä kollegani ymmärtävät, että esiintyjien ja lavastuksen lisäksi, kiertueilla liikkuu aina myös kaikki tekniikka, valoista ja kaiuttimista jatkojohtoihin.
Asuinpaikastani Suomen ja Ruotsin rajalla olen päässyt tutustumaan ja nauttimaan naapurimme mansikkamaasta, tai paremminkin paratiisista, kun puhutaan esittävän taiteen kiertuetoiminnasta. Seuraavassa kuvaan kuinka asiat on järjestetty aivan tuossa joen toisella rannalla.
Haaparannan malli
Haaparanta sijaitsee Tornionjoen vastarannalla Ruotsin puolella. Haaparanta kuuluu Norbottenin lääniin ja on asukasluvultaan yli puolet pienempi kuin Tornio noin 10000 asukkallaan. Haaparannalla suurin työnantaja on kunta, sitten IKEA. Haaparannan kunta vastaa asukasmäärältään ja pinta-alaltaan esimerkiksi Kiteen kaupunkia tai Leppävirran kuntaa.
Haaparannan kunnan lasten-ja nuorten lautakunta on jo noin 20 vuoden ajan noudattanut poliittista päätöstä korvamerkitä määrätty summa kulttuurin ostamista varten kouluille, riippumatta puoluepoliittisen tilanteen vaihteluista. Täten varmistetaan, että kaikki lapset ja nuoret saavat kulttuuria riippumatta perheen varallisuudesta tai vanhempien intresseistä. Haaparannan kunnan kulttuurisihteeri tilaa kaksi kertaa vuodessa (kevät, syksy) 3–19-vuotialle teatteria, tanssia ja musiikkia kouluihin ja esikouluihin. Noin 13 esitystä per lukukausi eli noin 26 esitystä per vuosi!!!! Tämä tarkoittaa eri esityksiä, tässä luvussa ei näy, jos samaa esitystä on esitetty paikkakunnalla useammin kuin kerran.
Kulttuurin ostaminen kouluille mahdollistuu myös esimerkiksi Ruotsin pohjoisten läänien yhteistyöprojektin ”Scenkonst i Norr” kautta. Mallissa kustannukset jaetaan seuraavasti; kunta maksaa teoksen esityspalkkiot ja päivärahat, Scenkonst i Norr maksaa matkat ja majoitukset. Scenkonst i Norr saa rahoituksensa Region Norbottenilta eli Norbottenin aluehallintovirastolta.
Työryhmänä puolestaan joudumme valitsemaan, haemmeko produktiotukea uuden teoksen valmistamiseen vai vanhan kierrättämiseen.
Kunta voi lisäksi tehdä erillisiä sopimuksia. Esimerkiksi Haaparannan sopimus Norbottenin musiikin (Norrbottensmusiken) kanssa on kunnalle hyvin edullinen ja se tuo kuntaan 23 koulukonserttia per lukuvuosi. Eskarilaisille ja alakoululaisille suunnatut tuotannot ovat musiikkiteatteria tai konsertteja. Yläkouluille ja lukioon suunnattu ohjelmisto on pääsääntöisesti konsertteja. Norbottenin musiikki ja kunta valitsevat yhdessä teokset, jotka tuodaan esiintymään Haaparannalle. Lasten ja nuorten repertuaarin ollessa kyseessä, Norrbottenin musiikki etsii eri tuotantoja ympäri Ruotsia. Tämän lisäksi Haaparannan kunta on tehnyt erillissopimuksen Norbottenin musiikin kanssa yleisökonserteista kuntalaisille. Konserttien hinta on melkeinpä nimellinen suhteessa muusikoiden määrään, puhumattakaan taiteellisesta tasosta. Tämän lisäksi kunta järjestää useita tapahtumia ja festivaaleja. Lisäksi Haaparannalla toimii mm. teatteriyhdistys ”Haparanda Teaterförening”, joka on osa valtakunnallista Riksteatern-verkostoa. Yhdistys tekee kunnan kanssa 3-vuotisen sopimuksen, joka takaa sille kunnalta 200.000SEK vuosittaisen summan käyttää esittävän taiteen ostamiseen kunnalle yleisötilaisuuksina.
Olenhan toki saanut jo yli 20 vuoden ajan kokea tämän kulttuuritarjonnan määrän katsojana sekä saatuani omia teoksiani Haaparannalla esittää, mutta nyt tämä kaikki tieto paperilla saa minut haukkomaan henkeä.
Muistan kuinka vuonna 2010 iloitsin suuresti lukiessani Taiken tekemää ”Tanssissa on tulevaisuus; tanssin visio ja strategia 2010-20”. Vuoden 2020 visiossa luki mm. ”Luodaan tanssille valtakunnallinen kiertueverkosto ja siihen liittyvä rahoitusjärjestelmä, jotka mahdollistavat erikokoisten ja -tyyppisten tanssiteosten kiertuetoiminnan eri puolilla Suomea. Toteutetaan yhdessä teatterikentän kanssa.” Vuosi 2020 meni jo, mitähän tälle visiolle tapahtui? Kysyin asiasta Taiken johtajana toukokuusta 2018 toimineelta Paula Tuoviselta, joka vastasi seuraavasti:
”Tällaiset strategiat ovat olleet haastavia toteuttaa. Taiken yhteydessä nykyisin toimivat taidetoimikunnat ovat pääasiassa arviointielimiä. Niiden tehtävänä on arvioida ja jakaa yksilöille ja työryhmille apurahoja. Taidetoimikunnat ovat olleet ”talkootyönä” toimivia luottamuselimiä, eikä niillä ole ollut eikä ole strategista viranomais- eikä toimeenpanovaltaa. Siksi Taike hyödyntää toimikuntien asiantuntemusta, kun pohdimme taiteen tulevaisuutta yleisemmin.
Emme koskaan, edes kiertueavustusta saatuamme pysty kilpailemaan hinnassa VOS-toimijoiden kanssa, joiden hinnoittelussa näkyy rakenteen saama ympärivuotinen tuki.
Taiken mahdollisuudet luoda uutta ovat rajalliset, sillä kaikki sen kautta apurahoina ja yhteisöavustuksina jaettava raha on valmiiksi korvamerkitty ministeriössä taidealoittain. Taiteiden väliset rajat huokoistuvat ja siksi taidealakohtainen siiloutuminen voi myös vaikeuttaa alojen kehittämistä. Siksi Taike pyrkii viemään ministeriöön laajempia taidepoliittisia ehdotuksia, joilla mahdollistettaisiin eri alojen kehittäminen kokonaisuutta katsoen. Esimerkiksi meidän tulisi keskustella edelleenkin vos-järjestelmän toimivuudesta. Vos-rahoitusmalli osaltaan jumittaa vossien ja vapaan kentän toimijoiden yhteistyön tekemistä sekä kotimaisen ja kansainvälisen kiertuetoiminnan järjestämistä. Tanssin aluekeskuksethan ovat kuitenkin yrittäneet kierrättää teoksia keskenään. Keskeistä olisi saada vossit tähän mukaan ja kehittämään uusia alustamaisia toimintamalleja.”
Tätä kirjoittaessa on juuri julkaistu tieto uudesta valtion ja säätiöiden rahoituksesta esittävälle taiteelle, joka ohjaa Taiken toiminta-avustusta saavia ryhmiä ja VOS-laitoksia yhteistyöhön, ja jossa kriteerinä on yleisön kiinnostus kyseiseen teokseen. Toivon tälle rahoitusjärjestelmälle onnea. Itsessäni se väkisin herättää hieman ahdistusta kahdesta syystä; pohjoisessa ei ole kuin kolme VOS-laitosta ja paljon yleisöä on mahdollista saada vain suurissa kaupungeissa. Entä meidän harvaanasutut alueemme? Tulemmekin tarvitsevaan useita erilaisia rahoitusjärjestelmiä ja rakennemuutoksia.