Tekstin tarkoitus on esittää näkökulmia ja luoda keskustelua jättimäiseen aiheeseen. Olemme keskustelleet tuntikausia vallasta ja yritämme nyt tiivistää siitä osan tähän.
Miradonna Sirkka on työnantaja, taiteen maisteri, monitaiteilija ja lavalla konttaaja. Hän on yksi monitaidekollektiivi Recover Laboratoryn luotsaajista. Milla Jarko on esittävän taiteen monimuurahainen: “ooksä se sirkusMilla?” Hän on tehnyt monenlaista monessa paikassa, monien kanssa ja aikoo tehdä niin jatkossakin.
1. Vallasta viestiminen
Millon siitä saa puhua? Kuka kuuntelee ja kuka puhuu? Noniin, alotetaan.
2. Lokerot
Milla: Valta on näkymättömiä polkuja, vapautta valita, mahdollisuus määrittää, asettaa raameja, luoda kategorioita. Voin pyrkiä vaikuttamaan, miten mä ja mun touhut tulee nähdyksi ja sanotetuksi. Käytän tuhottomasti aikaa siihen, ku yritän kertoa, miten ja millaisena toivon tulevani kohdatuksi.
Tuleeko mun kirjottamastani määrittelystä relevanttia sit, ku jokin ulkopuolelta, jolla on ehk enempi valtaa, hyväksyy ja kertoo muille, et tää on nyt hyvä juttu? Kuinka paljon voin lopulta vaikuttaa tähän? Kategorisointi ei musta palvele ns. kategorisoitujen tarpeita, vaan erinäisten ulkopuolisten toimijoiden tarvetta ymmärtää. Hakiessani milloin mihinki tuun seulotuksi ennalta määriteltyjen kategorioiden mukaan – kenen määrittämien ja ketkä määrittävät ne ketkä määrittävät? Mistä minkäkin hetken kriteerit, mieltymykset sit alun alkaen kumpuaa tai syntyy? Ketkä kategorioita luo tai ei luo?
Miradonna: Queer-teorian ytimessä on, että asiat on monenlaisia, päällekkäisiä ja liukuvia. (1) Identiteetti ja sitä myöten taideteokset voi olla monenlaisia ja alati muuttuvia. Ois mahtavaa, että päällekkäisyyksien ja muuttuvuuden ymmärtäminen ois yleisempää. Ehkä silloin kategoriat ei tuntuis niin ahtailta, vaan enemmän työkaluilta?
Milla: Jaa queerlokero. En oo kokenut tarpeellisex ränkätä itteeni queer(sirkus)taiteilijaksi sen kummemmin, ku kelaan et tän ammatin luonteen vuoks mun identiteetti kietoutuu niin vahvasti mun ammatti-identiteettiin, mun työ, on jo itsessään queeriyden-marginaalin-toiseuden lävistämää.
Voin olla revolutionary ja juoda skumppaa
Nää asiat voi olla olemas yhtäaikaa
Mulla on ei-binäärinen tarve pukeutua mustaan
Seuraavana päivänä laitan glitterii juhlaan
Täydellinen – Pimeä Hedelmä, Pink-Taco Krew (2022)
Six en oo kokenut, et sitä erikseen pointtaisin. Mun nähdäkseni queertaiteilijuudesta ja -estetiikasta on tullut jonkinlaista valuuttaa, eikä vaan esittävässä taiteessa. Ja niin, oon siis queer ja tietenkin musta on upeaa, että olemassaolomme tunnistetaan ja tunnustetaan ja sitä juhlitaan entisestään! Ja se, et sen haluaa omassa taiteessaan pointata on yhtä fine kuin se, et ei pointtaa.
Keillä on mandaatti päättää, et nyt queeriys on valuuttaa? Onks break through se, et valtavirta hyväksyy ja toteaa (ja myös käyttää sitä estetiikkaa omissa valtavirtamenoissaan ja pinkkipesuissaan), et kyl queerit on jees ja queer-estetiikka on jees, ni sit me ollaan niiku jees? Ja miten paljon queer-estetiikan kuratoinnissa on kyse instituution brändityöstä? Tiedätkö, mitä tilaat, kun tilaat queertaidetta? (Ja tää ei sit tarkota et olis olemassa vaan yhenlaista queer-estetiikkaa. Se mitä suurimmaksi osaksi lavoilla näen, on musta yhen kuplan queer-estetiikkaa. Tietty värimaailma, hellät, valuvat ehkä ällöt materiaalit, sotku, trashy, bdsm-related, tekniset kledjut.)
Taiteilijana saattaa tarttua trendeihin – milloin ilmastokatastrofiin milloin queeriyteen – ihan vaan voidakseen ostaa vähemmän raapivia tampponeja. Oon painiskellut periaatteideni kanssa queerkortin käyttämisestä. Kerran sit hain apurahaa binääristen kehollisuuksien purkamiseen ilma-akrobatiassa – tartuin sen hetken bitcoiniin. Ja rahaa tuli.
3. Raha!
Milla: Otan täs esimerkiksi noi showcaset. Eli 1. Kuinka monta euroa katselmusten järjestäjät, presentterit, muut osallistujat kuin taiteilijat, on valmiita laittaan omasta pussistaan, et voi osallistuu näihin? 2. Kuinka monta makaronilaatikkoa taiteilija ostaa näillä showcaseistä poikineiden keikkojensa voitoilla? Siis euroissa. Onks jotain tilastoja? Voix tästä ylipäätään puhua ilman, et joku suuttuu, ku tuntuu, et sit jos tästäKIN alkas niiku oikeesti keskusteleen, siis euroissa, ni tulis tosi kuumat paikat taas taiteilijana. Saa vielä hankalan ja kiittämättömän maineen. PS. Ilman taiteilijoiden ilmaistyötä ei olis taidetta mitä bookata!
Miradonna: Tykkään kuumista paikoista, eli en suutu, jos multa kysyy paljonko saan rahaa päinvastoin ehkä ilahdun. Oon ymmärtänyt, että RecLabin sisällä suhde rahaan on melko poikkeuksellinen. Meidän budjetit on avoimia koko työryhmälle. Miten voi päästä luovaan ja ennen kaikkea luottamuksen tilaan, jos pitäis arvailla, saako joku toinen enemmän palkkaa samoista treeneistä? Raha liittyy käytettävissä oleviin resursseihin ja sen kontrollointi on suurta vallankäyttöä.
4. Pienet piirit – ketkä päättävät ketkä päättävät?
Milla: Mikä kaikki valintoihin lopulta vaikuttaa? Kuinka paljon on kyse sattumasta? Kuka valitsee sen joka valitsee? Tai kuinka paljon aikaa valitsijoilla, täs tahdissa, on prosessoida, mistä kaikesta omat ja yhteisesti tunnistettavat mieltymykset leipäytyy? Toisaalta taiteilijana tuntuu, et jos haluu pysyä games mukana, täytyy vaan hyväksyy et syvä taiteellinen prosessi tehää kahes kuukaudes, ja outcomen on oltava onnistunut, koska onnistumisesta palkitaan (EHKÄ saa lisää rahaa ja lava-aikaa). Onko tää joku hiljaa hyväksytty malli – oli sit valitsija tai valittava?
Valta kasautuu niiden luo keillä on jo valtaa. Mukana on paljon sattumaa, mutta se että sattuu seisomaan jonkun vieressä tapahtumassa on perhosefekti, ja se saattaa vaikuttaa yksilön elämään todella paljon. Sattuma ei oo mikään taiteilijuuden meriitti, vaikka se monesti esitellään meriittinä.
Ois kiinnostavaa nähä paperilla tää reitti, kaikki lopputulemaan vaikuttaneet tekijät; ketkä päättävät ketkä päättävät. Miten jostain tulee se, jolle jo opiskeluaikana satelee työtarjouksia ja jostain se, jonka on juostava koe-esiintymisissä? Oisko jollain intoa yrittää tehä tästä kartta?! Voin leipoo siit konseptin ja hakee sille rahaa!
Taikessa opetus- ja kulttuuriministeriö nimeää taideneuvoston, taideneuvosto nimeää valtion ja alueellisten taidetoimikuntien jäsenet ehdotusten pohjalta. Lista ehdotusten tekijöistä löytyy Taiken nettisivuilta. Mun käsityksen mukaan myös istuva jäsen voi ehdottaa itselleen seuraajaa.Tätä en löytänyt Taiken sivuilta. Hetkinen! Just yhteen WhatsApp-ryhmään tuli linkki, et Taike uutisoi, et myös listan ulkopuolelta kuka tahansa (taiteen kentältä) voi ehdottaa. Ässssh, mut nyt se linkki ei enää ollu tos WA-ryhmässä – mut löyty googlaamalla Taike uutinen (Ajankohtaista (taike.fi) UUTINEN 25/3/2024: Toimikuntien nimityskierros on käynnistynyt). Soittamalla sain selville et sama tyyppi voi istua max 4 vuotta putkee.
Tässä siis se lista ketkä saa ehdottaa:
TAIKE Valtion taidetoimikuntien ehdokaspyynnöt / Sirkustaide
Cirko – Uuden sirkuksen keskus ry
Sirkuksen tiedotuskeskus ry
Suomen Nuorisosirkusliitto ry
Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry
Kuka on laatinut ko. listan? Monet tyypit istuu useilla eri palleilla samanaikaisesti tai vuorottelevat pallilta toiselle. Taiken esittävän taiteen toimikunnan aiemman kauden jäsen on seuraavan kauden saman toimikunnan puheenjohtaja, meidän tiedotuskeskuksen KV-toiminnan tyyppi on Uudenmaan taidetoimikunnan puheenjohtaja. Myös meidän liiton hallituksessa ja esittävän taiteen toimikunnassa istuu samaa porukkaa.
Ja kappas kappas! Istun ite ekaa kautta STST:n hallituksessa. Yhes kokoukses sit kävi ilmi, et Liitos-lehteen kaivattas sirkusjuttua. Nakki napsahti, satun olemaan hallituksen ainoa varsinainen sirkusjäsen (kokouksessa, jossa nyk. hallitus valittiin, olin ainoa ehdolle asettunut sirkuksen saralta). Eipä siinä, pyysin kollegani Sirkkaa jakaa nakin!
5. Riskin ottaminen ja vastuun kantaminen
Miradonna: Valtaa on sillä, joka tulee kuulluksi ja nähdyksi. Lava-aika, esillä olo on valtaa, vaikuttamista ja maailman muokkaamista. Mun nähdäkseni mulla ja sulla (Milla), on ollut paljon valtaa jo tossa mielessä. Valta tuo aina mukanaan vastuuta.
Tuosta päästään siihen, että sillä on todella paljon valtaa, joka päättää kuka tulee nähdyksi lavoilla. Se on myös se taho, joka kantaa yleensä riskin. Toivoisin, että riskejä uskallettais ottaa, koska se vaikuttaa suoraan siihen kuinka monimuotosia esityksiä yleisö kokee.
Musta on surullista nähdä niin suoraan miten resurssien kanssa kamppaileminen ja hirviömäiset kulttuurin leikkaukset näkyy instituutioiden valintaprosesseissa ja sitä kautta suoraan yksittäisten taiteilijoiden elämässä. Kyse ei välttämättä oo siitä, että valtaapitävät ei haluais tukea marginaalia, vaan siitä että ei oo niitä taloudellisia resursseja. Mutta peräänkuulutan sitä, että taloudellisten resurssien kohdistaminen johonkin tiettyyn on aina arvovalinta.
Tulee mieleen Jenny Holzingerin teos Truisms (1987-87). Siinä on jättimäinen teksti, jossa lukee “Money creates taste”. Ja toivoisin niin paljon, että näin ei ois.
Nykysirkus mitä näen isoilla lavoilla ei uskalla mennä tarpeeksi pitkälle, eikä ota kantaa rohkeasti, vaan pyrkii miellyttämään, olemaan beigeä, valkosta ja helposti ymmärrettävää. Beigestä ei tuu ilmiö. Ilmiön kuuluukin vihastuttaa ja ihastuttaa niinku Barbie elokuva. Eikä sitä synny, jos sitä ei uskalleta laittaa esille. Niin, tavallaan onneksi Barbie-elokuva tuli. Se helpottaa estetiikasta puhumista. Nyt voi jossain tilanteissa viitata Barbieen; muoviin, roskaan, vaaleanpunaisuuteen, satiiriin ja huumoriin, että vähän niinku Barbie, mutta ei sinne päinkään.
Miten sirkuksen Barbie-elokuva voi koskaan syntyä, jos kukaan ei uskalla buukata sitä?
Musassa on tehty tutkimus, että hyviä biisejä voi ennustaa, mutta listaykkösiä ei voi. (2) Listaykköset on taituruuden, trendien, sosiaalisen hypen ja puhtaan sattuman summia.
Milla: Eli taiteilija ottaa koko ajan riskejä. Riski sisältää sen, että joku uskaltaa, joku kantaa vastuun eikä pelkää hallitsemattomuutta. Riski on se kohta, missä tehdään uutta sirkusta.
Taiteellisen kehityksen edellytys on, että on mahollisuus olla väärässä, myös yleisön edessä ja yleisön kanssa. Tällöin myös yleisö tottuu näkemään erilaisia esityksiä ja toivottavasti myös erilaisuutta mikä on tällä hetkellä piilossa.
Sirkus taiteenlajina nimenomaan pohjautuu riskeihin, fyysisiin ja sosiaalisiin (vrt. klovneria). Taiteilijat on koulutettu siihen, että ne hallitsee riskejä ja on hypertietosia siitä missä menee normien raja, puskien sitä riskin rajaa koko ajan edemmäs. Taiteenalajin potentiaali typistyy, jos siitä tehdään siloteltua ja ennalta oletetusti ns. valtaväetölle kelpaavaa. Eli teos luodaan olemassaolevaan mielikuvaan sopivaksi, ei taideteokseksi itsessään.
Riskin ottaminen lisää valtaa. Jos on mahdollisuus valita, on enemmän valtaa omissa käsissä. Eli jos on kykyä ottaa riski, niin todennäköisesti on jo valtaa käsissä esim. resursseja. Mitä useampia riskejä pystyy ottamaan, sitä enemmän tulee vaihtoehtoja mistä valita.
Esimerkiksi jos on tilanne, että etsii esityspaikkaa ja on useampia vaihtoehtoja niin silloin ehdoissa on enemmän neuvotteluvaraa eikä tarvi suostua mihin tahansa, mutta jos on vaan yks venue niin on heikommassa neuvotteluasemassa. Jos on mahdollisuus ottaa sosiaalisia riskejä, uskaltaa kysyä ja vakuuttaa, niin silloin todennäköisemmin pääsee tilanteeseen missä voi valita. Eli valta kasautuu pikkuhiljaa ja huomaamatta, ja siksi siitä pitäs uskaltaa puhua ja se pitää huomata myös omalla kohalla.
6. Sosiaaliset suhteet ja sattuma
Milla ja Miradonna:
Leimautuminen hankalaksi – peruskauraa..
Valitsemme esiintyjiä esityksiin ja esityksiä esitettäväksi tapahtumiin, eli tässäkin pidämme käsissämme huomattavaa valtaa. Kavereiden kanssa on usein helpompi tehdä töitä, matkustaminen keikkareissulle on miellyttävää ja tutut työtavat luo turvaa ja säästää resursseja. Voitaisko tästä olla avoimempia?
Valta valitsemisen muodossa muovaa maailmankuvaa ihan järkyttävästi. Siinä vaiheessa jos kuvasto, mitä sirkuksesta nähdään, on pelkkää valkosta miestä ilman paitaa niin kyseenalaistamme tätä vahvasti. Edelleenkin, jos me esiinnytään ilman paitaa, se on kannanotto, vaikka toivois että vihdoin kaikenlaiset paidattomat ja paidalliset yläruumiit ois yhtälailla tavallisia, mutta niin ei ole. Nk. feminiininen keho on seksualisoitu yhteiskunnassa, ja se näkyy sirkuksessa kovasti.
Oispa sirkus taiteena enemmän perillä siitä mitä maailmassa tapahtuu, ettei me tultais koko ajan perässä ajatuksissa ja teoissa. Jos ajattelee sirkuksen historiaa, me voitas nyt vaikka olla sukupuoliroolien edelläkävijöitä. Ennen sirkus oli paikka kaikille, myös niille “oudoille”, sitte yhtäkkiä tuli joku identiteettikriisi tai miellyttämisen tai hyväksynnän tarve: josko taiteenlaji hyväksyttäis tanssin ja teatterin rinnalle ja sirkusta alettiin silotella, alettiin pukeutua beigeen.
7. Karisma & sosiaalinen taituruus
Miradonna: Mua naurattaa se Milla ku sanoit että oot palanu vähän savuava tulitikku nurkassa. Mun mielestä et oo, mutta ymmärrän mitä tarkotat. Musta sosiaalisista taidoista ja karismasta pitää puhua kun puhutaan vallasta. Jos oot hauska, karismaattinen, helposti lähestyttävä, sanavalmis ja kauneusihanteiden mukainen – se lisää valtaa.
Milla: Nii kenen kauneusihanteiden?
Keskustelu jatkuu
Pyöriteltyämme aihetta tarpeeksi keskenämme, kutsuimme Otso Kauton, ohjaajan ja kirjailijan keskustelemaan kanssamme. Kutsuimme hänet, kun mietimme henkilöä, jolla on meitä pitempi kokemus vallasta ja riskinotosta. Alla tiivistelmä parin tunnin rupattelusta ja jaetuista kokemuksista.
Ohjelmistovalinnoissa on minimoitava pettymyksen, häirityksi tulemisen ja tylsistymisen kokemukset – näin varmistetaan katsojan paluu. Toisin sanoen taiteellinen johtaja (oletus ns. tavallista katsojaa kokeneempi taiteen kuluttaja) päättää yleisön puolesta mille he altistuvat ja täten, mistä on mahdollisuus pitää.
Jos päätös on jo tehty, miten valtaväestön kokemus taiteesta voi laajentua? Ja miten muutoin, kuin avaamalla isommat lavat myös vaihtoehtoiselle taiteelle, niihi esityksiin löytäis muutki ku kollegat? Emmekö edes me, taiteen ammattilaiset, usko monimuotoisemman sisällön esille tuomisen voivan kasvattaa esittävän taiteen yleisöjä ja edelleen arvostusta yhteiskunnassa?
Onko ei-taiteen-ammattilainen todella kykenemätön vastaanottamaan muuta kuin helppohoitoista? Jos taiteen hallinnollisella puolella toimivat, taiteelliset johtajat ja taiteilijat eivat itse usko siihen, niin miten yleisökään voisi? Vai onks ydinongelma just tää?
Eiks riskinotto oo yks johtajan tehtävistä? Usein tuntuu, et tärkeämpää on, et oma johtajuuskausi menee mahollisimman mukavasti eikä vastaan tule ryppyjä.
Rakenteet tuntuu hautautuneen jonnekki niin syvälle, että niiden muuttaminen on mahdotonta. Rakenteet on historiallisia syitä, kasauma eri virheitä ja virheiden paikkauksia. Ne, jotka rakensivat perustat rakenteille ovat jo poistuneet. Pitääkö taiteilijan siis olla historian havinan riepoteltavana? Oli miten oli, jos rakenne ei taivu niin me voidaan silti nauttia meidän työstä ja elämästä ja luoda yhteisöjä tueksi. Se on ihan mahtavaa.
Lopetetaan riskiin. Tässä linkki GoogleDocs muistiinpanoihin vallasta, johon kuka vain voi kirjoittaa ja kommentoida. Docs on auki 31.5.2024 saakka. Kirjoittakaa toisia kunnioittavasti kiitos. <3
Lähteet
Judith Butler: ”Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity” (1990)
Is It a Masterpiece? Social Construction and Objective Constraint in the Evaluation of Excellence https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0190272517738092
Adam Galinsky, “How to speak up when you feel like you can’t?” (TEDX: NewYork Dec 2016), https://www.youtube.com/watch?v=KPzccnst-Xg&app=desktop.
Lisäksi
John Scott: “Stratification and Power: Structures of Class, Status and Command” (2014)
Asta Leppä, Vapaa Ahdistumaan, Helsingin Sanomat (2024) https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010261904.html
Miradonna Sirkka, Awkwardness as a tool in my artistic practice, Master Thesis, Aalto University (2020) https://aaltodoc.aalto.fi/items/88bc1e59-4b8f-4e24-9b2c-f29ac31a4369
Heli Ansio, Valittamisesta välittämiseen – näin muuttuu esittävän taiteen työkulttuuri, Meteli (2024) https://www.teme.fi/fi/meteli/valittamisesta-valittamiseen-nain-muuttuu-esittavan-taiteen-tyokulttuuri/
Audrey Wollen, Sad Girl Theory, (2022) https://www.researchgate.net/publication/364658275_Social_Media_Sadness_Sad_Girl_Culture_and_Radical_Ways_of_Feeling_Bad
Intersectionality by Kimberlé Crenshaw https://www.ted.com/talks/kimberle_crenshaw_the_urgency_of_intersectionality
Xenofeminism https://laboriacuboniks.net/manifesto/xenofeminism-a-politics-for-alienation/