Siirry sisältöön

Uutiset

11.4.2019

Elokuva- ja tv-tuotantoja koskevaa työehtosopimusta ei vahvistettu yleissitovaksi

Temen, Journalistiliiton ja Paltan neuvottelema Elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus on ollut yleissitovuuslautakunnan käsittelyssä. Työehtosopimus on indiekentällä laajasti sovellettu. Yleissitovuuslautakunta totesi kuitenkin 29.3. päätöksessään, että yleissitovuutta ei vahvisteta. Teme on pettynyt ratkaisuun. Lautakunta laski soveltamisalaan mukaan myös esim. Ylen työntekijät, joka...

Kuvituskuvaan on tyylitelty ABC.
5.4.2019

Työttömän työnhakijan opiskelu helpottui vuodenvaihteessa

1.1.2019 astui voimaan lakimuutos, jonka myötä enintään kuusi kuukautta kestävät opinnot on mahdollista aloittaa ilman, että opintojen sivu- tai päätoimisuutta tai työttömän tarvetta opinnoille arvioidaan. Tällaiset lyhtykestoiset ja sivutoimiset opinnot kerryttävät myös aktiivimallin aktiivisuutta. Lakimuutos koskee 25 vuotta täyttäneitä. Opintojen aikana on kuitenkin oltava valmius ottaa vast...

Henkilön kämmenellä on kolikoita.
5.4.2019

Työttömyysturvaan helpotusta lyhyiden työsuhteiden osalta

1.4.2019 alkaen työttömyysturvalaki muuttuu siten, että osa-aikatyö ja alle kaksi viikkoa kestävät työsuhteet  vaikuttavat työttömyysetuuteen vasta kun palkka on maksettu. Aikaisemmin edunsaaja odotti palkanmaksua ja palkkalaskelmaa voidaksesi hakea soviteltua päivärahaa lyhyistä keikoista. Jatkossa sovittelua päiväraha huomioidaan vasta, kun palkka maksetaan. Lakimuutos koskee vain osa-aikatyö...

12.3.2019

Puolueet: Itsensätyöllistäjille saatava neuvotteluvaltaa

Puoluekentällä vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että itsensätyöllistäjille on saatava seuraavan hallituskauden aikana neuvotteluvaltaa työehtoihinsa. Itsensätyöllistäjien vaalipaneelissa Helsingissä RKP:n Henrik Stenbäck, SDP:n Pilvi Torsti, Keskustan Arto Pirttilahti, Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto, Kokoomuksen Harri Jaskari ja Vasemmistoliiton Anna Kontula vastasivat kaikki puolueidensa ka...

Utuinen, epätärkka kuva, jossa henkilö näkyy kahtena.
10.3.2019

Tanssitaiteilijoiden ammattitaidon kyseenalaistaminen julkisesti on epäasiallista vallankäyttöä

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry (STST) on huolissaan Helsingin kaupunginteatterin sisällä toimivan Helsinki Dance Companyn tulevaisuudesta ja ihmettelee teatterinjohtaja Kari Arffmanin Ylelle antamaa lausuntoa koskien tanssiryhmän ”nykyistä tilaa”. Jonni Aromaan kirjoittamassa uutisessa Ylen sivuilla 27.2. Arffman toteaa, ettei tanssiryhmä ole enää entisessä loistossaan ja peräänkuulutta...

Megafoni.
20.2.2019

Temeläisten palkankorotukset keväällä 2019

Palkankorotukset on päivitetty Temen palkkataulukoihin tänne... mutta palkkataulukoiden lisäksi kannattaa lukaista oman alan työehtosopimuksen kirjaukset, joihon tässä alla on linkit ja sivunumerot. Huomaa, että eri aloilla on erilaisia korotuseriä: yleiskorotuksia ja muita sovittavia eriä Teatterialan työehtosopimuksen palkat nousevat 1.1. ja 1.4.2019. Vuoden alussa paikallinen järjestelyerä on...

Henkilön kädessä on kompassi.
24.9.2018

Keskusjärjestöt näyttivät vihreää valoa hallituksen ehdotukselle. Vielä emme tiedä peruuntuvatko lakot ja työtaistelut

SAK:sta korostetaan, että se ei ole hyväksynyt hallituksen uutta ehdotusta irtisanomislaiksi, vaan ainoastaan suosittelee jäsenliitoilleen, että niiden hallinnot käsittelevät esitystä ja päättävät samalla työtaisteluiden jatkosta. SAK:ssa suhtaudutaan edelleen hallituksen esitykseen varauksellisesti. SAK arvioi tilannetta lainvalmistelun edetessä. Teme ei työtaisteluita ole julistanut, joten...

Henkilön kädessä on kompassi.
28.6.2018

”Kun Suomi putos puusta oli kaunis kesäsunnuntai”

Maan hallitus vaarantaa työmarkkinarauhan, sanoi Jarkko Eloranta SAK:n hallituksen kokouksen päätyttyä. Kehysriihen päätökset ovat lisänneet epävarmuutta työelämässä. Esitetyt työsopimuslain muutokset ovat isoja yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia SAK:n ja Temen mielestä. SAK vaatii maan hallitusta vetämään pois nuorten ja pienillä työpaikoilla työskentelevien asemaa heikentävät lakiesityk...

23.5.2018

Temeläisten palkankorotukset ja uudet työehtosopimukset 2018

Alla on tiivistelmä Temen neuvottelemien työehtosopimusten palkankorotuksista vuonna 2018. Täällä uudet palkkataulukot... Täällä uudet työehtosopimukset... Neuvottelutulokset: Elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus Sopimus on voimassa 1.11.2017 - 31.12.2019 ja korotukset ovat yhteensä 2,9%. Ensimmäinen korotus on 1,2% ja se tulee palkkoihin takautuvasti 1.1.2018 lukien. Uudet...

Punainen liikennevalo.
18.12.2017

Teme vastustaa aktiivimallia

Temen viesti ja kannanotto aktiivimallista lähetetään kaikille kansanedustajille  Teme vastustaa aktiivimallia. Teme on tuonut kantansa esiin SAK:n kautta. SAK:n edustaja on ollut mukana Työ- ja elinkeinoministeriön ryhmässä sekä eduskunnan kuultavana. Temen järjestötoimitsija Sami Hiltunen on SAK:n sosiaalipoliittisissa asiantuntijoissa, jossa asiaa on käsitelty usein. Asiasta on myös useita leh...

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.