Siirry sisältöön

Toiminnanjohtajan blogi

12.6.2023

Vakituiset työsuhteet ovat jäämässä harvojen etuoikeudeksi

Tulevan hallituksen pitää ottaa syyniin työlainsäädännön katvealueet. Hallitusneuvotteluissa yhtenä teemana on ollut Suomen valtion budjetin tasapainottaminen. Keinoiksi on esitetty työn kannattavuuden lisäämistä verotusta keventämällä ja työttömyysturvasta leikkaamalla. Käytännössä tarkoitus on savustaa työttömät mahdollisimman nopeasti mihin tahansa töihin. Taustalla on ikuinen pelko siitä, ett...

2.6.2023

Työttömyysturvan leikkaukset huolestuttavat kulttuurialan ammattilaisia

Säätytalolta kantautuvat uutiset työttömyysturvan leikkauksista ovat huolestuttavia. Temeläisellä kulttuurin kentällä pelätään, että hallituksen leikkaustoimet vaikuttavat kulttuurialan ammattilaisten mahdollisuuksiin ylipäätään työskennellä omalla alallaan. On hyvä muistaa, että kaikkien työntekijöiden taloustilanne on kiristynyt ja kulttuurialalla ollaan tässä erityisen haavoittuvassa asiassa. N...

18.4.2023

Oikeudenmukaiset työehdot vahvistavat luottamusta yhteiskunnassa

Nyt kun hallitusneuvottelut ovat käynnissä, Teme haluaa muistuttaa kaikkia puolueita ennen vaaleja käydyistä keskusteluista. Kulttuurialan järjestämissä vaalipaneeleissa oltiin varsin yksimieleisiä siitä, että kulttuurista ei pidä leikata ja että kulttuuri ja taide ovat tärkeitä koko yhteiskunnan kannalta. Toivomme lupauksiin konkretiaa, nyt on aika turvata kulttuurin rahoitus ja alan elinvo...

29.3.2023

Kulttuuriala kaipaa investointeja – ei köyhäinavustuksia

Julkisessa keskustelussa kulttuuriala on alettu nähdä pelkkänä menoeränä, vaikka sen tuottama bruttokansantuote on suurempi kuin esimerkiksi maataloudella. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton toiminnanjohtaja Karoliina Huovilan mielestä meidän tulisikin puhua investoinneista tukien sijaan. Viime syksynä Temen toiminnanjohtajana aloittanut Karoliina Huovila haluaa kuitenkin kyseenalaistaa ko...

30.8.2022

Perhevapaauudistuksella tasa-arvoisempi työelämä myös luoville aloille

Uuden lain mukaisia vanhempainpäivärahoja maksetaan heille, joilla lapsen laskettu syntymäaika on 4.9.2022 tai sen jälkeen. Elokuun alusta voimaan tulleen perhevapaauudistuksen tarkoituksena on tasata vanhempien perhevapaita, ja uudistus on tärkeä askel kohti työelämän tasa-arvoa. Uusi perhevapaajärjestelmä ottaa huomioon perheiden monimuotoisuuden, erityyppiset perheet ja yksinhuoltajat. Uu...

  • 2 / 2

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.