Siirry sisältöön

Toiminnanjohtajan blogi

18.12.2024

Apuraha ei riitä elämiseen

Peräti 57,7 % henkilökohtaisella apurahalla työskentelevistä taide- ja media-alan työntekijöistä kokee, ettei apuraha riitä kattamaan kuukausittaisia elinkustannuksia, selviää Temen marraskuussa teettämästä kyselystä. Apurahojen pienuus ja vaikea saatavuus ovat yksi osa järjestelmän valuvikoja. Temen jäsenten työhyvinvointia ja -toimeentuloa koskevaan kyselyyn vastasi yli 500 jäsentä, joista va...

5.11.2024

Kulttuuri ja henkinen kriisinkestävyys

Henkinen kriisinkestävyys on yksi yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa määritellyistä elintärkeistä toiminnoista. Sen ylläpitämisessä kulttuurilla on keskeinen merkitys. Myös yhteiskunnallisessa keskustelussa nostetaan esiin kulttuurin merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Osallistuin valtakunnalliselle maanpuolustuskurss...

5.9.2024

Teme vastustaa jättileikkauksia! Taide vaiennetaan rahoitusta leikkaamalla

Hallituspuolueet julkistivat ensi vuoden talousarvioesityksen, jossa taiteen ja kulttuurin rahoituksesta leikataan vuonna 2025 historialliset 17,4 miljoonaa euroa. Miljoonaluokan leikkaukset taiteen ja kulttuurin rahoitukseen vaikuttavat merkittävästi kotimaiseen kulttuurikenttään. Mittakaava on katastrofaalinen erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville freelance-taiteilijoille. Kulttuurile...

14.8.2024

Jättileikkaukset rapauttavat sivistysvaltion

Valtiovarainministeriön viime perjantainen budjettiehdotus on kylmää vettä esittävälle taiteelle ja sisälsi isoja leikkauksista kulttuuribudjettiin. OKM:n budjettiin on löydettävä 50 miljoonan leikkaukset budjettiriihessä. OKM:n neuvottelut siitä, miten leikkaukset toteutetaan, ovat kesken. Kohdentuminen selviää budjettiriihessä 3.–4. syyskuuta. Tässä vaiheessa on selvää, että nykyhallituksen t...

30.4.2024

Arvokasta vappua ja suomalaisen työn juhlaa!

Joudumme valitettavasti viettämään työn juhlaa massiivisten työelämäheikennysten varjossa. Huonoimmassa työmarkkina-asemassa olevilta leikataan eniten, mikä on todella julmaa. Pätkätyöläisten asemaa heikentämällä hallitus nitistää koko freelancer-käsitteen sukupuuton partaalle. Kuka vastaa suomalaisesta kulttuurista ja taiteesta, Suomen henkisestä pääomasta enää muutaman vuoden kuluttua? Mitä t...

2.4.2024

Kohti terveempää työkulttuuria tv- ja elokuva-alalla

Temeläiset työskentelevät monenlaisissa tehtävissä kulttuurin ja esittävän taiteen kentällä. Liiton edunvalvonnassa on helppo havaita se, kuinka jäsenemme kamppailevat silppuisen freelance-työn mukanaan tuoman puutteellisen työturvallisuuden ja matalan toimeentulon kanssa, usein jaksamisensa äärirajoilla. Monissa asioissa mennään eteenpäin ja usein työsuhde, määräaikainenkin, tarkoittaa kohtuul...

6.3.2024

Teme on solidaarinen lakoille, sillä hallituksen toimet ovat historiallisen rajuja

On vaikea nähdä synkempää aikaa, kun katsoo hallituksen toimia. Massiivisten työelämäheikennysten ohella leikataan valtion tukea kulttuurille hyvin lyhytnäköisellä politiikalla. Osa hallituksen leikkauksista ei edes tuo säästöä valtion talouteen, vaan ne ovat periaatteellisia ja niiden tarkoituksena on heikentää työntekijöiden mahdollisuutta vaikuttaa työelämää koskeviin päätöksiin. Hallitus o...

6.9.2023

Edessä on taistelujen täyteiset ajat 

Parin viikon päästä budjettiriiheen kokoontuva hallitus aikoo ajaa nopealla aikataululla läpi historiallisen ankaria kiristyksiä työntekijöiden oikeuksiin. Hallitus aikoo leikata ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, helpottaa irtisanomista ja rajoittaa lakko-oikeutta, joka käytännössä on työläisten tärkein työtaistelutoimi. Nämä toimenpiteet yhdistettynä kulttuuritilaisuuksien arvonlisäveron k...

28.6.2023

Kesätapahtumissakin tulee noudattaa työntekijän lakisääteisiä oikeuksia

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Teme, kannustaa kesätapahtumien työntekijöitä pitämään huolta hyvinvoinnistaan ja laillisista oikeuksistaan. Muistutus koskee myös työnantajia. Kesä on tapahtumien, festareiden, kesäteatterin ja elokuvatuotantojen aikaa. Teme muistuttaa jäseniään huolehtimaan lakisääteisistä oikeuksistaan myös tapahtuma- ja kulttuurialan kesäduuneissa. Etenkin tapahtuma...

19.6.2023

Hallitusohjelma kurittaa taide- ja kulttuurikentän ammattilaisia

Hallitusohjelma tarjoilee monenlaisia leikkauksia työntekijöille: kovia leikkauksia sosiaaliturvaan ja kulttuurialalle arvonlisäveron korotus. Erityisesti pätkätöitä tekevien kulttuuri- ja taidekentän freelancerien kohtalo huolestuttaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu rajut leikkaukset työttömyysturvaan. Työttömyysturvaa porrastetaan, jolloin se alenisi portaittain lyhentäen käytännössä ansioturvan...

  • 1 / 2

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.