Siirry sisältöön

Kulttuuriala kaipaa investointeja – ei köyhäinavustuksia

Julkisessa keskustelussa kulttuuriala on alettu nähdä pelkkänä menoeränä, vaikka sen tuottama bruttokansantuote on suurempi kuin esimerkiksi maataloudella. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton toiminnanjohtaja Karoliina Huovilan mielestä meidän tulisikin puhua investoinneista tukien sijaan.

Viime syksynä Temen toiminnanjohtajana aloittanut Karoliina Huovila haluaa kuitenkin kyseenalaistaa koko tuista puhumisen mielekkyyden. Huovilan mukaan alituinen tuki- ja avustuspuhe hämärtää sen tosiseikan, että kulttuurialalla tehdään oikeaa työtä siinä missä esimerkiksi tekniikan tai maatalouden alalla.

Tukien sijasta pitäisikin puhua investoinneista.

– Sanat luovat todellisuutta. Jos kulttuurista ei opita puhumaan tuottavana työnä, on se vaarassa muuttua ihmisten silmissä pelkäksi menoeräksi, jota valtio tukee ilman mitään vastinetta, Huovila sanoo.

Huovila muistuttaa, että kulttuurialalla tehtävän työn arvo on peräti 3,1 % Suomen bruttokansantuotteesta. Vertailun vuoksi suurina pidettyjen toimialojen, kuten maatalouden bruttokansantuote on 1,9 % ja metsätalouden 3,7 %. Muissa Euroopan maissa kulttuurialan osuus BKT:sta on keskimäärin 4,4 %.

Kulttuuriala on noidankehässä

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran keskustelua herättänyt kommentti kulttuurista luksuspalveluna on Huovilan mielestä hälyttävä esimerkki asenteesta kulttuurialaa kohtaan. Kommentti ei kuitenkaan yllättänyt.

– Kulttuuriala on ajautunut noidankehään, jossa valtion suunnalta tuleva heikko arvostus alan työtä kohtaan on johtanut kestämättömiin rakenteisiin ja apurahamalleihin, jotka nakertavat työn uskottavuutta entisestään, Huovila sanoo.

Huovilan mukaan Teme pyrkii edesauttamaan kulttuurialan arvostusta puhumalla kunnollisten työsuhteiden ja palkkojen puolesta. Kulttuurialalla on voitava tehdä työtä, jolla pystyy elämään. Senhän pitäisi olla kaiken työn vähimmäisvaatimus.

– Kulttuuriala kaipaa investointeja – ei köyhäinavustuksia, Huovila teroittaa.

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.