Teme on mukana Itsensätyöllistäjien ITSET-ryhmässä yhdessä keskeisten ammattiliittojen ja -järjestöjen kanssa. Ryhmässä käsitellään itsensätyöllistäjien asioita, työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa.
Itsensätyöllistäjä on termi, jolla kuvataan työn tekemisen moninaisuutta perinteisen palkkatyön ja yritystoiminnan välillä.
Itsensätyöllistäjä tekee työtään yksin, ilman palkattua työvoimaa yrittäjänä tai yrittäjämäisesti. Itsensätyöllistäjät eivät ole yhtenäinen joukko, vaan heihin lukeutuu yksinyrittäjiä (pl. tässä maatalousyrittäjät), ammatinharjoittajia, freelancereita sekä apurahalla työskenteleviä.
Yksinyrittäjät ovat henkilöitä, jotka työskentelevät yrittäjänä, mutta ilman ulkopuolisia työntekijöitä.
Ammatinharjoittajat työskentelevät toiminimellä ilman palkattua työvoimaa ja kiinteää toimipistettä, omaa osaamistaan myyden.
Freelancerit voivat toimia eri tavoin joko palkkiota tai palkkaa vastaan työsuhteessa, tai oman yrityksen tai toiminimen kautta. Freelancerit harjoittavat toimintaansa freelancer-verokortilla ja lähtökohtaisesti heillä on useita toimeksiantajia. Apurahansaajat työskentelevät hakemallaan ja saamallaan apurahalla joko tieteen tai taiteen alalla, mutta ilman työsuhdetta esimerkiksi yliopistoon. (Pärnänen & Sutela 2014, 7–15.)
Alla emme erottele eri itsensätyöllistäjien ryhmiä toisistaan, vaan keskitymme niihin tavoitteisiin ja toimiin, joilla voidaan parantaa itsensätyöllistäjien asemaa kokonaisuutena.
Itsensätyöllistäjiä yhdistää heikko neuvotteluasema, pienet ja pirstaleiset tulot sekä puutteellinen sosiaaliturva. Nykyisellään työoikeus ja siihen kytkeytyvät työttömyys- ja sosiaaliturva eivät suojaa itsensätyöllistäjiä.
ITSET-ryhmä ehdottaa seuraavia toimia itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi:
1. Itsensätyöllistäjille neuvotteluvaltaa työnteon ehtoihin ja palkkioihin
Ammattiliiton on voitava edustaa itsensätyöllistäjiä neuvotteluissa. Eurooppalainen kilpailuoikeus ei estä neuvotteluja, sillä esimerkiksi Saksassa, Tanskassa ja Itävallassa tällaiset neuvottelut ovat mahdollisia. Pelkkä EU-kilpailuoikeuden tulkintalinja ei riitä, vaan kilpailulainsäädäntöä on Suomessa muutettava niin, että se mahdollistaa itsensätyöllistäjien kollektiivisen edunvalvonnan.
Pykälä: Kilpailulaki 2§ soveltamisalan rajoitukset:
Lisäys: Työmarkkinoihin kuuluvat itsensätyöllistäjät ja heidän sopimustoiminta. Vaihtoehtoisesti lisätään itsensätyöllistäjistä oma momentti 3 (vrt. momentti 2).
2. Itsensätyöllistäjät osaksi työlainsäädäntöä
Palkansaajan kaltaisessa asemassa työskentelevät on katsottava työsuhteisiksi. Tämä tuo työuriin turvaa ja selkeyttä työnteon tapojen monipuolistuessa.
Palkansaajan kaltaisessa asemassa työtä tehdään yhdelle tai korkeintaan muutamalle toimeksiantajalle ja ollaan siten riippuvaisia työn toimeksiantajasta, eikä pystytä tosiasiallisesti neuvottelemaan työn ehdoista ja hinnasta. Nykylainsäädännössä työn johdon ja valvonnan edellytystä tulkitaan liian tiukasti. Työsuhteen määritelmä on laajennettava koskemaan myös heitä, jotka työskentelevät työsuhteenomaisesti toimeksiantajalle alisteisissa työnteon muodoissa.
Työsuhteen määritelmää työsopimuslaissa on laajennettava, jotta työmuotoshoppailu ei vaikuta työvoimakustannuksiin, eivätkä ihmiset joudu työn muotonsa perusteella ulos turvajärjestelmistä ja niiden rahoittamisesta. Yhteiskunnan rahoitusrakenteelle on merkittäviä seurauksia siitä, että työtä siirtyy palkkatyösuhteen ulkopuolelle. Kansallisella ja EU-tasolla on selvennettävä, milloin työsuhteen tunnusmerkistö eri työnteon muodoissa täyttyy sekä miten eri osapuolten vastuut, velvoitteet ja oikeudet toteutuvat.
Pykäläehdotus: Esimerkkilinjaus: Tätä lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana, palkkaa tai muuta vastiketta vastaan, sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena tai muuten toimeksiantajasta riippuvaisessa tai alisteisessa asemassa.
Oletettu seuraus: Osa työsuhteen ulkopuolelle hinnoittelusyistä liukuneesta työstä palautuu palkkatyösuhteeksi, yhteiskunnalle verokertymävaikutuksia, sosiaali- ja eläkemaksuvaikutuksia. Vastaavasti yhteiskunnan maksurasituksen vähenemistä mm. toimeentulo-, asumistukimenoissa.Palkansaajan ja yrittäjän määritelmät päivitetään lainsäädännössä uutta työelämää vastaavaksi.
3. Itsensätyöllistäjille kiistämätön oikeus sosiaaliturvaan
Korjaamalla itsensätyöllistäjien neuvotteluoikeutta ja työsuhteen määritelmää ratkaistaan merkittävä osa itsensätyöllistäjiä koskevista sosiaaliturvan ongelmista.
Sosiaaliturvajärjestelmää, työttömyys- ja eläketurvaa on lisäksi kehitettävä niin, että ne ottavat joustavammin ja kattavammin huomioon siirtymisen työn tekemisen muodosta toiseen.
4. Itsensätyöllistäjien työhyvinvointi turvattava
Kaikille itsensätyöllistäjille on turvattava mahdollisuus työterveyshuoltoon. Työterveyshuollon lisäksi tulee kehittää työkaluja itsensätyöllistäjien työhyvinvoinnin tueksi. Työsuojelulainsäädäntöä uudistetaan kattamaan monimuotoisen työn eri muodot. Teetettäessä työtä monimuotoisesti on huomioitava täysimääräisesti tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, koulutukseen ja työsuojeluun liittyvät velvoitteet.
5. Itsensätyöllistäjien tekijänoikeudet turvattava
Moni itsensätyöllistäjä tekee luovaa työtä. Tekijöiden on saatava kohtuullinen korvaus teostensa hyödyntämisestä. Nykyinen tekijänoikeuslaki ei turvaa tekijöiden kohtuullisia sopimusehtoja. Siksi on valmisteltava uusia keinoja, joilla tekijöiden asemaa parannetaan. Tekijän oikeus taloudellisten oikeuksiensa säilyttämiseen on turvattava tekijänoikeuksien yhteishallinnoinnissa. Nyt siitä luopuminen on usein työn saamisen ehto.
6. Lainsäädäntömuutosten rinnalla tarvitaan tiedontuotantoa, valvontaa ja vaikutusarviointia
Yhteiskunnallista tiedontuotantoa pitää kehittää ja resursoida, jotta kyetään riittävästi seuraamaan ja ennakoimaan työvoiman moninaistuneita käyttötapoja. On huomioitava, että työvoiman käyttötavoilla on myös sukupuolten tasa-arvoon liittyviä vaikutuksia. Tilastokeskuksen itsensätyöllistäjätutkimuksesta on tehtävä säännöllisesti toistettava ja sitä on kehitettävä mm. tutkimuksen paneeliominaisuudella.
Lainsäätäjän tulee työ- ja sosiaalilakeja säätäessään suorittaa sukupuolivaikutusten arvioinnin rinnalla myös työmuodosta johtuva vaikutusarviointi määräaikaisen ja osa-aikaisen työllistymisen sekä itsensä työllistämisen osalta.
Itsensätyöllistäjien yhteistyöryhmä (ITSET) on ammattiliittojen ja palkansaajakeskusjärjestöjen välinen työryhmä, jossa käsitellään itsensätyöllistäjien asioita. Tähän kuuluvat itsensätyöllistäjiä koskevat työlainsäädäntö- , kilpailuoikeus-, ja sosiaaliturva-uudistukset.
