Siirry sisältöön

Freet2030-hanke

Temen Freet2030-hanke keskittyi 1.6.2021 – 31.1.2023 kulttuurialan freelance-työn malleihin, rakenteisiin ja työhyvinvointiin. Hankkeen kohteina ovat teatterin, tanssin, sirkuksen, tv:n, elokuvan ja musiikin toimialat.

Freelance-työ on kulttuuri- ja taidealoilla yleistä. Freelancer tarkoittaa työntekijää, joka työskentelee tilapäisesti eri toimeksiantajille. Toimeksiannot vaihtelevat ja voivat olla päällekkäisiäkin: freelancer voi olla määräaikaisessa työsuhteessa tai tehdä toimeksiantosopimuksen yrittäjänä. Hän voi myös saada työkorvauksia. Hän ei välttämättä ole yrittäjä eikä määräaikainen työntekijä tai voi olla molempia yhtä aikaa. Temen jäsenistä puolet on freelancereita.

Teme sai rahoituksen hankkeeseen TYÖ2030-ohjelmasta, joka on osa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Teme toteutti Freet2030-hanketta yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) työyhteisöjen kehittäjien koulutuksesta vastaavan tiimin kanssa. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Humakin lisäksi Suomen Teatterit, Teatterikeskus, Audiovisual Producers Finland (Apfi) ja Suomen Muusikkojen Liitto.

Projektipäällikkönä toimii filosofian tohtori ja kulttuurien tutkija, folkloristiikan dosentti Anna Anttila Temestä. Hankkeen asiantuntijoita Humakissa ovat valtiotieteiden tohtori, lehtori Sikke Leinikki, valtiotieteiden maisteri, lehtori Nina Simola-Alha, terveystieteiden maisteri, TKI-asiantuntija Milla Lähdeniemi ja kauppatieteiden maisteri, päätoiminen tuntiopettaja Mari Simola. Asiantuntijana oli myös sosiologian ja aikuiskasvatustieteen dosentti Anu Järvensivu vuodesta 2021 syksyyn 2022.

Hankkeen julkaisuja

Tiivistelmä Freet2030-hankkeen loppuraportista tammikuussa 2023…

Hanke sai jatkorahoituksen Freelance-neuvolan kehittämiseen…

Freet2030 -hankkeen tutkijoiden esittely Temen verkkolehdessä…

31 ideaa freelancereiden tilanteen korjaamiseksi…

Kansainvälinen vertailu evästää parantamaan freelancereiden asemaa, Milla Lähdeniemi…

Jatkuva oppiminen ja kulttuurialojen palapelimäinen työ, Sikke Leinikki, Anu Järvensivu ja Miikka Pyykkönen

Vapaus on suuri vankila, Anna Anttila….

Palapelimäistä työtä kulttuurialoilla, Sikke Leinikki ja Nina Simola-Alha….

Temen Freet2030 -hanke kehittää uusia malleja tulevaisuuden freelancer-työn järjestämiseen, Anna Anttila…

Hankkeen tiedote…

Temen työelämähankkeet

Temen hankkeet tähtäävät parempaan työelämään…

Tietoa Temen hankkeista…

Tilaa uutiskirje

Saat Temen ajankohtaiset asiat sähköpostiisi neljästi vuodessa.